6#Teppo testaja#T.Test#Jännitys#Aluksi Teppo testaa ja sitten teppo ei jaksakkaan enää testata ja\nlopettaa hommat kesken. \n\n#Ihan hyvä muuten mutta teppo olisi voinut viedä testinsä loppuun asti#Yli 13#Länsi-Suomi#Kaupunki#Tämä kirja#Janne Haklis 7#Hyvä Heppa#H.Evonen#Hevoskirja#Hevonen kaatuu ja nousee ylös.#hieman yksinkertainen juoni. \n#8#Etelä-Suomi#Maaseutu#En muista#Janne 8#Viirun ja Pesosen joulupuuhat#Sven Norgvist#Huumori#Oli tulossa joulu ja Viiru uskoi joulupukkiiin, ja halusi että \njoulupukki tulee käymään Viirun luona niinkuin muidenkin lasten \nja kissojen. Pesonen ei kuitenkaa uskonut joulupukkiin vaan päät-\nti rakentaa Viirun iloksi joulupukkikoneen.\nViiru odotti kovasti joulua ja siitä tuntui että aika mateli \nkuin etana. Pesonen taas ajatteli että aika lentää siivillä ja \nkohta onkin jo jouluaatto, ja on koneen kokeilun aika... #Kirja oli mukava, koska kuvitus oli todella hienosti piirretty.\nJuoni sujui ilman pahempia mutkia,vaikka juonen kulku ei silti\nmutkatonta ollut.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Auringonlaskun saari#Heidi Kumpunen 9# James Bonden ja kummitusmuseo# Kaarina Helakisa#Huumori# Jeimsin(Jamesin, kirjan päähenkilö)ja kaverusten päässä syntyy \n ajatus Euroopan nykyaikaisimmasta kummitusmuseosta itseohjautuvine \n ja interaktiivisine aaveineen. Kukaan vain ei voi kuvitella, mihin\nkonnuuksiin viihde- ja tiedeparatiisi Ghost Centerin virtuaaliolennot\nkeinoälynsä avulla vielä pystyvät.#Ihan hyvä, koska toimintaa riittää melkein koko ajaksi. \nSuosittelen sarjan muita kirjoja.#11#Etelä-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 5b Vitikkalan ala-aste, Jämsä 10#Täältä Pesee#Pirkko Talvio#Jännitys#Ensin ne varastivat hänen pyöränsä. Sitten ne\njättivät hänet lukkojen taakse.\n - Ja nyt näytetään landejätkälle, ne sanoivat.\n Timppa istuu pimeässä varastossa. Jengin\nmopot ajavat pihaan milloin tahansa. Hän on\nkiikissä - vai onko?\n Telkkarissa ja sarjakuvissa sankari selviää aina.\nTeräsmiehelle tämä olisi helppo juttu.\nTai Hämähäkkimiehelle.\n Mutta entäs oikeasti?#Minun mielestäni kirja ei ollut hirveän hyvä \nkoska siinä ei tapahtunut paljoakaan ja \ntarina jäi vähän kesken.#11#Etelä-Suomi#Kaupunki##Olli-Pekka Räsänen 11#Avaruuden Vangit#Douglas Hill#Jännitys#Asutushallintovirasto karkottaa ryhmän sopeutumattomia nuoria\nmaapallolta kaukaiselle klydorin planeetalle.\nHe ovat ensinmäiset ihmiset klydorilla. Vain yksi säde ase turvanaan \nheidän täytyy selvitä mukalaisia vastaan. #Suosittelen lämpimästi hyvä juoni ja henkilöt.#11#Etelä-Suomi#Kaupunki##Toni Ruth 12#Katja Norjan kesässä#Ellinor Rafaelsen#Jännitys#Katja on tempperamenttinen tyttö kotoisin Norjasta. Katja lähti \nmummonsa luokse Norjan maalle. Mummon naapurissa asuu Katjan \nvanha ystävä Eva. Hän tutustui Evan ystäviin ja eräänä päivänä \nhe päättivät lähteä Bornin mökille. Matkalle sinne eräs mies ajoi\nhienolla volvolla heidän autonsa perään.\nMies antoi autonsa ystävyksilla lainaksi ja oli erittäin ystä-\nvällinen. Ystävykset eivät tienneet, että mies oli ajanut \nautolla yhden miehen päälle ja siksi antoi autonsa Bornille \nlainaksi. Poliisit pidättävät Bornin ja Katja ryhtyy \nselvittämään juttua. Hän murtautuu miehen taloon ja vakoilee \nmiehen mökkiä. Hän joutuu suureen vaaraan ja meinaa kuolla.\nMiehet yrittävät hukuttaa hänet.................#Tämä kirja on erittäin hyvä. Kirjassa kerrotaan kaikki\nmukavasti ja seikkaperäisesti. Kokoajan tapahtuu jotain ja jos \naloittaa kirjan lukemisin ei haluaisi lopettaa ollenkaan. \nKannattaa lukea eli suosittelen kirjaa. Katja kirjoja on \nenemmänkin eli se on sarja. #11#Etelä-Suomi#Kaupunki#Unelmista totta#Marjatta Hellgren 13#Viiru ja Kososen kukko#Sven Nordqvist#Huumori#Viiru-kissan elämä mullistuu kun hänen isäntänsä Pesonen saa\nkukon.Kukko kiekuu koko ajan ja se ärsyttää Viirua.Viiru keksii\novelan suunnitelman.Se sanoo kukolle että Pesonen on käskenyt\nViirun sanoa kukolle, että sen pitää lopettaa kiekuminen. Mutta \nViirulle tuli paha olo, kun se oli huiputtanut kukkoa ja kukko\noli lopettanut kiekumisen. Kukko lähti karkuun kun se ei saa-\nnut kiekua niin paljon kun huvitti.#Kirja oli mielestäni hyvä. Kuvat olivat hauskoja ja hyvin piir-\nrettyjä. Juoni oli ihan hyvä.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki##Pauliina Pylvänäinen 14#Viiru ja kososen kukko#Sven Nordgvist#Huumori#Pesonen ostaa kukon joka kiekuu kokoajan. Viiru on aivan hermona.\nPesonen päättää tehdä niin että kukko saa kiekua kerran tunnissa\nviisi minuuttia. Kukko kiekuu äänensä käheäksi iltaan mennessä. \nViiru päätti käskeä kukon kiekua kerran tunnissa. Kerran kukkko \nsitten karkasi. #Aika hauska. Mutta loppua päin tylsistyy. Voisi tapahtua vähän\nenemmän kaikenlaista.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki##Minna Salo 15#Kuuhullut#Kaarina Helakisa#Jännitys#Kuuhullut kirja kertoo Anna Vähäsalosta ja James Bondenista.\nEräänä päivänä Annan Sanni-täti tuo ulkomaita MoonMand\ntietokone pelin joka on James Bondenista sikamakee, kun se \nkertoo kuuhun kurkottamisesta, ja siitä vasta soppa syntyy\nkun he ei saa silmiään irti tietokoneruudusta. Vähän jälkeenpäin\nkaikki muutuu sillä tavalla että James ja Anna haluaa \ntehdä kuuhun kurkkausen ja niin poipäin............ #Kirja oli aika hyvä, ja siinä oli jänniä kohtia aika monta\nja kappalejaot oli hyvin lokiteltu ja kuvat sopi hyvin tekstiin. \n #11#Etelä-Suomi#Kaupunki#Noitavaellus#Pauliina Rantanen 16#Viiru ja Kososen kukko#Sven Nordgist#Huumori#Viirun elämä mullistuu kun Kososen kukko ilmestyy taloon ja \nkanat ovat aivan hullaantuneita eivätkä leiki enää Viirun kans-\nsa. Lisäksi kukko kiekuu aivan liikaa ja kiekuminen on Viirun\nmielestä aivan hirveää! Kun kukkoa sitten pyydetään vähentämää \nja vähentämään kieuntaa se lähtee pois. \n#Kirja oli mielestäni tosi hyvä ja kuvitus mahtava. #11#Länsi-Suomi#Kaupunki##Minna Harju 17#Hakkapeliitan Aarre#Laila Korhonen#Jännitys#Mika kuulee tarinan hakkapeliitan aarteesta, joka\non haudattu metsään neljäsataa vuotta sitten. Sen\nkun löytäisi saisi perttu pitkän nenän, mitä kun\naina oli olevinaan kaikessa parempi! Mutta\nturhaan Mika tutkii kaikki metsässä olevat suuret kivet,\naarre pyssy kätkössään. Vanhan arkun\nsalapohjasta löytyvä piirros saattaa kuitenkin\njohtaa oikeille jäljille! Mutta juuri kun jotain alkaa \ntapahtua, hiippailee Perttukin perässä...#Kirja ei ollut kovin jännittävä, mutta jäännityskertomus sen\nainakin pitäisi olla. Kuvitus oli hyvää.\n#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Avaruuden Vangit#Antti Reijonen 18#Keltaisen vyön arvoitus#Samppa Ketola#Jännitys#- Ottakaa varkaat kiinni!\n Huuto saa Ekan ja Raikan ottamaan jalat alleen.\nAlkaa huima pako läpi kaupungin. Piilottelua\nporttikäytävissä, väijytyksiä ja harhautuksia, valepukuja.\nHenki kurkussa juostessaan Eka ja Raikka alkavat vähitellen tajuta,\nettä jutussa on jotain outoa. Edes oikeita varkaita ei ajettaisi\nsillä tavalla. Mittä erikoista muutaman kympin maksavissa \nsukellusvöissä on? Miksi liuta aikuisia miehiä jahtaa kahta \nkoulupoikaa?#Kirja oli hyvä, koska siinä oli paljon jännittäviä kohtia.\nVarsinkin se kun pojat ottivat vahingossa sukellusvyöt!#12#Etelä-Suomi#Kaupunki#Keltaisen vyön arvoitus#PEKKA RAUHALA 19#Keltaisen vyön arvoitus#Samppa Ketola#Jännitys#- Ottakaa varkaat kiinni!\n Huuto saa Ekan ja Raikan ottamaan jalat alleen.\nAlkaa huima pako läpi kaupungin. Piilottelua\nporttikäytävissä, väijytyksiä ja harhautuksia, valepukuja.\nHenki kurkussa juostessaan Eka ja Raikka alkavat vähitellen tajuta,\nettä jutussa on jotain outoa. Edes oikeita varkaita ei ajettaisi\nsillä tavalla. Mittä erikoista muutaman kympin maksavissa \nsukellusvöissä on? Miksi liuta aikuisia miehiä jahtaa kahta \nkoulupoikaa?#Kirja oli hyvä, koska siinä oli paljon jännittäviä kohtia.\nVarsinkin se kun pojat ottivat vahingossa sukellusvyöt!#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Keltaisen vyön arvoitus#PEKKA RAUHALA 20#Aution talon salaisuus#Enid Blyton#Jännitys#Juostessaan pakoon äkäistä konstaapeli Goonia Riki osuu erään\nkaun asumattomana olleen huvilan pihalle, kiipeää puuhun ja\nhuomaa yllätyksekseen, että yksi kolmannen kerroksen huoneista\non täysin kalustettu ja varustetttu kalteri-ikkunoilla. #Se oli hyvä koska siinä tapahtui paljon jännittäviä asioita.#12#Etelä-Suomi#Kaupunki#Seikkailu kirjat#Pirita Mäkinen 21#Aution talon salaisuus#Enid Blyton#Jännitys#Juostessaan pakoon äkäistä konstaapeli Goonia Riki osuu erään\nkaun asumattomana olleen huvilan pihalle, kiipeää puuhun ja\nhuomaa yllätyksekseen, että yksi kolmannen kerroksen huoneista\non täysin kalustettu ja varustetttu kalteri-ikkunoilla. #Se oli hyvä koska siinä tapahtui paljon jännittäviä asioita.#12#Etelä-Suomi#Kaupunki#Seikkailu kirjat#Pirita Mäkinen 22#Katja tuntureilla#Ellinor Rafaelsen#Jännitys#Katja lähtee ystävineen Norjan tuntureilla. He eivät tiedä että paikka kunnalla\non riehunut pyromaani kolme vuotta sitten. Kun he huomaavat että talo palaa muistuu\nkaikkien mieleen muistuu kolme vuotien pyromaani. Katja on päättänyt ettei sotkeudu\ntällä matkalla sekaannu mihinkään. Mutta kun Katja ja hänen ystävänsä katoavat veneretkellä\nheidän ystävänsä alkavat etsiä heitä ja tajuavat jotain kauheaa tapahtuneen. Katja ja hänen ystävänsä\nkaapataan ja lukitaan palaavaan taloon.\n#Se oli jännittävä. Jossa tapahtui koko ajan.#11#Etelä-Suomi#Kaupunki#Katja- ja Lotta sarjan kirjat#Jenni Järvinen 23# James Bonden ja kuuhullut# Kaarina Helakisa #Huumori# James Bonden potee sitkeää kuuhulluutta, ja sen huomaa!\n Mutta mitä tekemistä rämäpäisellä Sanni-tädin ulkomailta\n tuomalla sikamakeella MoonMad-tietokonepelillä on kuuhun\n kurkottamisen ja neiti Anna Vähäsalon kanssa?\n\n (Kirjan taka-kansi)#Ihan hyvä ja humoria minun makuuni.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 24# James Bonden ja kuuhullut# Kaarina Helakisa #Huumori# James Bonden potee sitkeää kuuhulluutta, ja sen huomaa!\n Mutta mitä tekemistä rämäpäisellä Sanni-tädin ulkomailta\n tuomalla sikamakeella MoonMad-tietokonepelillä on kuuhun\n kurkottamisen ja neiti Anna Vähäsalon kanssa?\n\n (Kirjan taka-kansi)#Ihan hyvä ja humoria minun makuuni.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 25# James Bonden ja kuuhullut# Kaarina Helakisa #Huumori# James Bonden potee sitkeää kuuhulluutta, ja sen huomaa!\n Mutta mitä tekemistä rämäpäisellä Sanni-tädin ulkomailta\n tuomalla sikamakeella MoonMad-tietokonepelillä on kuuhun\n kurkottamisen ja neiti Anna Vähäsalon kanssa?\n\n (Kirjan taka-kansi)#Ihan hyvä ja humoria minun makuuni.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 26# James Bonden ja kuuhullut# Kaarina Helakisa #Huumori# James Bonden potee sitkeää kuuhulluutta, ja sen huomaa!\n Mutta mitä tekemistä rämäpäisellä Sanni-tädin ulkomailta\n tuomalla sikamakeella MoonMad-tietokonepelillä on kuuhun\n kurkottamisen ja neiti Anna Vähäsalon kanssa?\n\n (Kirjan taka-kansi)#Ihan hyvä ja humoria minun makuuni.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 27# James Bonden ja kuuhullut# Kaarina Helakisa #Huumori# James Bonden potee sitkeää kuuhulluutta, ja sen huomaa!\n Mutta mitä tekemistä rämäpäisellä Sanni-tädin ulkomailta\n tuomalla sikamakeella MoonMad-tietokonepelillä on kuuhun\n kurkottamisen ja neiti Anna Vähäsalon kanssa?\n\n (Kirjan taka-kansi)#Ihan hyvä ja humoria minun makuuni.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#James Bonden ja kummitusmuseo#Hannu-Pekka Heinäjärvi 28#Yllätysten saari#Ritva Ruhanen#Jännitys#Varovaisesti Antti laskeutui tikapuita alas\nmaakuopan pimeyteen. Haisi mullalle ja\nummehtuneelle. Mieleen tulivat äidin kertomat\nsadut. Alhaalla varmaan kuhisi käärmeitä ja\nsisiliskoja... Samassaluukku ylhäällä läiskähti \nkiinni. Antti oli pimeässä ja yksin - noita-akan\nvankina!\n Antti joutuu veneessä tuuliajolle keskelle suuren\njärven selkää. Hän pelastautuu saareen ja löytää\nsieltä mökin jossa suorastaan haisee ennenvanhalle.\nMökissä on vain omituinen vanha mummo, ja kaikki\non outoa ja pelottavaa. Miten täältä voi koskaan\npäästä kotiin?#Ihan hyvä kirja. Välillä vähän tylsää, mutta suurimmaksi\nosaksi hauska.\n#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Robin Hood#Olli-Pekka Räsänen 29#Pikkunaisia#Louisa M Alcot#Jännitys#Perheessä on neljä tyttöä. Niitten isä on sodassa ja tytöillä on \nikävä isää. Ne pääsevät ikävänsä yli sillä että ne teee töitä.\nTyttöjen nimet on Meg, Jo, Beth ja Amy. Lopussa niitten isä\ntulee takaisin kotiin.#Ihan hyvä, koska siinä oli jotkut ihan hauskoja kohtia.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Niitä on monia#Minna Salo 30#Pikkujyrsijöiden hoito#David Aldertton#Eläinkirja#Tässä kirjassa on hyvää tietoa hamstereista, gerbiileistä,\nhiiristä, rotista ja chinchillista.\nKirjassa kerrotaan pikkujyrsiän hankinnasta,\nhoitamisesta, väreistä yms... Kirjassa on myös todella \nhyviä värikuvia.\n #\n\n\n\n\n\n\n\nKirja oli hyvä, ja siitä sai hyvin tietoa kirjasta,\nja sen sisällöstä. Mutta myös kirja ei ollut liian \npitkä. \n \n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Niitä on aika monia#Pauliina Rantanen 31#Pikkujyrsijöiden hoito#David Aldertton#Eläinkirja#Tässä kirjassa on hyvää tietoa hamstereista, gerbiileistä,\nhiiristä, rotista ja chinchillista.\nKirjassa kerrotaan pikkujyrsiän hankinnasta,\nhoitamisesta, väreistä yms... Kirjassa on myös todella \nhyviä värikuvia.\n #\n\n\n\n\n\n\n\nKirja oli hyvä, ja siitä sai hyvin tietoa kirjasta,\nja sen sisällöstä. Mutta myös kirja ei ollut liian \npitkä. \n \n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Niitä on aika monia#Pauliina Rantanen 32#Katja Tuntureilla#Ellinor Rafaelsen#Jännitys#Syysloma Norjan tuntureilla, viikko mökissä ystävien \nkanssa-kuulostaa houkuttelevalta. Niin Katjan vanhemmat kuin \nhänen paras ystävänsä Pia ovat varmoja siitä,että hän ei \nsyrjäseudulla voi joutua pinteeseen. \nKatja saa kuulla, että syrjäseudulla missä he nyt oleskelevat\non ennen liikkunut pyromaani. Katja näkee tulipalon ja ryhtyy\ntaas kerran selvittämään juttua.\nPyromaani lukitsee Katjan ja Vanjan palavaan mökkiin ja \novat taas vaarassa kuolla...#Tämä kirja on todella jännittävä ja hyvin mukavaa luettavaa.\nKatja kirjat on kerrottu mukavasti ja jännittävästi ja \nniitä on tosi hauska lukea.\nKatjoissa tapahtuu kokoajan ja yksi kirja tulee luettua ja \nparissa kolmessa päivässä.\nKannattaa lukea!!!#11#Etelä-Suomi#Kaupunki#Unelmista totta #Marjatta Hellgren 33#mestritontun seikkailut#aili somersalo#Jännitys#SATUMAAN MESTARITONTTU LÄHTEE PRINSSI YÖNSILMÄN KANSSA PELASTAMAAN\n SATUMAAN KUNINKAANTYTÄRTÄ PÄIVIKKIÄ VELHOJEN VALLASTA.\n\nPALJON SEIKKAILUA JA JÄNNITYSTÄ. ROHKEUTTA JA NEUVOKKUUTTA VAATIVIA\nJUTTUJA.\n\n\n\n\n#IHANA KIRJA JOKA ANTAA OMAN MIELIKUVITUKSEN LENTÄÄ.\nMESTARITONTTU EI OLE MIKÄÄN JOULUTONTTU EIKÄ TÄÄ OLE MIKÄÄN JOULU-\nKIRJA. MESTARITONTTU ON NIIN KUIN TALON HALTIA. SE TALO ON SATUMAAN\nKUNINKAAN LINNA TIETYSTI.\nTÄÄ ON OIKEESTI HYVÄ KIRJA, AINA VAAN...#Yli 13#Etelä-Suomi#Kaupunki##TUIJA P. 34#Ratsutyttö ja ravipoika#Marvi Jalo#Hevoskirja#Kati muutti hiljattain maalle. Hän käy tallilla jossa on laukkaratsuja.\nHän pääsee laukkakilpailuihin. Kati käy myös ravitallilla jossa tapaa \nLeksan , johon hän rakastuu silmittömästi. Kati on onnessaan , kun pääsee\nharjoituslenkille Leksan kanssa. Siellä tapahtuu onnettomuus , ja Leksa joutuu\nsairaalaan. Laukkakilpailuissa Katin paras kaveri voittaa yllättävästi. Kirja \nloppui siihen , kun Leksa pääsee sairaalasta pois ja tutustuu paremmin Katiin. #TOSI HYVÄ !!!!!\nMukavasti kerrottu , tarpeeksi jännitystä.#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Ratsutallin tulinen tamma#Laura Lahtinen 35#Lassen kesäloma#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Lassen perheessä jokaisella on oma loma haaveensa;Lomabudjetin\nvaatimattomuuden takia vaihtoehdoxi jää kuitenkin vain koti-\nmaan matkailu.Vuokrattu asuntoautokaan ei ole luksus mallia\nvaan ikivanha- itseasiassa sama kuin äidin ja isän häämatkalla\naikoinaan.Isä onnistuu saamaaan kipsin jalkaansa, äiti raivoaa \nkuskiksi joutumistaan, ja Lasse on allapäin sillä Sophie on saa-\nnut hänet epäilemään kykyjään likkojen hurmaajana.\nMutta ei syytä huoleen.Lassen lomaviikko pähkähullun perheensä \nparissa on ratkiriemukas, ja lomaromanssi Cornelian kanssa osoit-\ntaa, että Lasse on edelleen tyttöjen mieleen. #Kirja oli hyvä ja hauska ja ratkiriemukas ja lukeminen kannattaa\naina.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Auringon laskun saari#Heidi Kumpunen 36#The babysitters-club:Lisan suuri päivä#Ann. M. Martin#Tyttökirja#Lisan vanhemmat ovat eronneet ja hänen äitinsä aikoo naimisiin miljonäärin, Watsonin kanssa\nsa. Watsonilla on 2 lasta, Karen ja Andrew. Lastenvahtikerho ottaaa\nvatuun kaikista häihin tulevista lapsista. Kaikki elokuvateatterit,\nleikkikentät ja karkkikaupat jäävät ikiajoiksi Lisan mieleen. \nLisan pikkuveli, David ottaa aika raskaasti uuden siskon ja veljen.\nLisa suostuu hänen äitinsä ja Watsonin avioliittoon vaikka he joutuisivatkin \nmuuttamaan Stonebrookin toiselle puolelle.#Pidin kirjasta, koska siinä oli riittävästi huumoria ja "tyttömäisyyttä".\n#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Bertin päiväkirja-sarja#Jenni Ahola 37#Heinähattu ja Vilttitossu#Sinikka ja Tiina Nopola#Huumori#Onko lasten pakko asua kotona kun siellä on niin tylsää, Vilttitossu\nsanoo sisarelleen Heinähatulle. Naapurissa saa herkkuja kun lähtee\nvähän pidemmälle voi päästä seikkailuun.\nHeinähattu ja Vilttitossu päättävät ottaa selvää onko muualla paremmin.\nMatkallaan he tutustuvat Alibullenin neiteihin, Elvis staraan ja \njoutuvat tekemisiin kahden poliisin kanssa. Maailman matkaajan elämä onkin \nvaarallisempaa kuin tytöt ajattelivatkaan.# Kirja oli hauska ja mukava mutta ehkä olen kasvanut kirjasta jo ulos.\n#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Auringonlaskun saari#Heidi Kumpunen 38#Carlito#Enid Blyton#Jännitys#Carlito on huumekauppias joka joutuu vankilaan 5 vuodeksi.\nKun hän pääsee ulos hän tappaa Presidentin.#This is not good#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Oppiiko Lapanen kummittelemaan#Petteri Väisänen 39#Hui kauhistus.#Mauri Kunnas.#Huumori#Siinä oli eri juttuja.Niitä oli semmosia että oli kummitusten yö.\nSitten kun lumi hirviön jalkoja paleli.\nSitten kun semmoinen ukko pelkäsi kummitusta ja se kummitus\npelkäsi sitä ukkoa.\nJa sitten oli että ukolla oli hikka ja se säikähti vesi-\nhirviötä ja sillä hävisi hikka.#Se on ehkä 5-12 vuotiaille.Se oli ihan kiva vaikka se olikin aika \nlapsellinen.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#AKU ANKAN TASKARIT.#Ville Nikkarikoski. 40#Heinähattu ja Vilttitossu#Sinikka Nopola ja Tiina Nopola#Huumori#Kaksi tyttöä nimeltään Heinähattu ja vilttitossu\npäättää lähteä, kotoa koska he ovat kyllästyneet\nsyömään yrttejä ja juomaan kamomillateetä, vaikka he \nhaluisivat juoda kahvia ja kaljaa, ruuaksi he haluaisi\nsyödä kakunpalasia ja makkaravoileipiä.\nKarkumatkalla he tapaavat Elviksen ja kaksi muuttoapua tar-\nvitsevaa henkilöä, jotka saavat sakkoja Rillirouskulta ja\nIsonavalta. Lopulta poliisit vievät heidätkotiin.\n \n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#Ihan hyvä ja hyvä jouni.Suosittelen!#11#Länsi-Suomi#Kaupunki#Monia#Pauliina Rantanen 41###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 42###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 43#3 Etsivää ja änkyttävä papukaija#Alfred Hitchcock#Salapoliisi#3 Etsivää ovat saaneet tehtäväkseen selvittää mitä änkyttävä papukaija Billy tarkoittaa sanoillaan.Juttu mutkistuu,kun muitakin papukaijoja ilmaantuu.Jokainen papukaija sanoo jotain mikä auttaa löytämään piilotetun ja arvokkaan maalauksen.Etsivät eivät löydä maalausta ennen kuin papukaija nimeltään Arpinaama alkaa puhua.#Minusta kirja oli todella hyvä ja jännittävä.Siihen ei pitkästy#10#Keski-Suomi#Kaupunki#Isä Camillon kylä#Aleksi Mäkilähde 44#huone 13#Robert Swindells#Jännitys#Luokka meni kartanoon retkelle ja luokasta kaksi tyttöä \nrupesi tutkimaan kun kartanossa tapahtui kaikkia outoja \njuttuja. Lopulta selvisi se,mitä tytöt olivat jo kauan odottaneet \ntietää.#Kirja on sopiva niille,jotka pitävät jännistä kirjoista.\nPidin kirjasta,koska pidän jännistä kirjoista.#10#Keski-Suomi#Kaupunki##Alisa Hakanen 45#Pikku vihtahousu#Pertti Oksala#Jännitys#Opettaja raivostuu oppilaisiin ja sanoo että ne saa mennä hornan \ntuuttiin sitten sinne tulee pikku vihtahosu ja vie oppilaat sinne.\nOpettaja lähtee etsimään oppilaita.#Todella hyvä ja suosittelen luettavaksi.\n#10#Keski-Suomi#Kaupunki##Sampsa Hautsalo 46#4 x ja vanain aarre#Taru Mäkinen#Jännitys#Minna,Soila,Oula ja Pirkka etsivät vanain aarretta.\nSamalla he ratkaisevat ryöstösaaliin kätkö paikan.#Todella hyvä, kannattaa lukea. Tarpeeksi jännittävä eikä liian nössö. #10#Keski-Suomi#Kaupunki#4 x ja vanain aarre#Jani Ikonen 47#3 Etsivää ja kävelevä linnunpelätin#Alfred Hitchcock#Salapoliisi#Maaseudulla alkaa tapahtuu outoja. Kävelevä,hirveä linnunpelätin varastaa hyonteisentutkijalta\ntappajamuurahaisija. Linnunpelätin todetaankin olevan viikatetta heiluttava murhaaja. Lopussa linnunpelätin\nonkin kaikista vähiten epäilty.#Tämä kirja on maailman paras,jännittävä ja murhaavan kylmä tarina#10#Keski-Suomi#Kaupunki#Isä Camillon kylä#Aleksi Mäkilähde 48###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 49#Näköispatsas#Walt Disney#Huumori##ERITTÄIN HYVÄ#11#Keski-Suomi#Kaupunki#ei mikään#Antti Alanen 50#kaikenkarvaiset ystäväni#James Herriot#Eläinkirja#eläinlääkäri hoitelee erilaisia eläimiä.#kirja oli hyvä#11#Keski-Suomi#Kaupunki#neiti etsivä ja smaragdisilmäinen kissa#Marianne Hyppönen 51#Kevyttä laukkaa#Johanna Tuomola#Hevoskirja#Leena ja Simon häät,Kati sai outoja puhelin soittoja. Jukka sai idean\npitää kilpailut, jolle keräsivät rahaa#Todella hyvä kirja#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Kevyttä laukkaa#Nelli Lasonen 52#Tuntematon sotilas#Väinö linna#Jännitys#Historiallinen kertomus suomalaisen miehen elämästä tosiolosuhteissa,\nmiksei naisten ja lastenkin, koko kansan taistelusta olemassaolonsa \npuolesta.#Upeata luettavaa...olen lukenut noin 6-7 kertaa, nähnyt elokuvana\n5 kertaa ja Pyynikin kesäteatterissa 3 kertaa!!! Päättele edelläole-\nvasta, mikä on arvioni kirjasta.#Yli 13#Keski-Suomi#Kaupunki#Kuten yllä ja Täällä Pohjantähden alla#Esa Kytöharju 53#Tiina epäilee Juhaa#Anni Polva#Tyttökirja#Juha on paljon jonkun tytön kanssa pihalla ja Tiina alkaa epäillä\nJuhaa.Lopussa kuitenkin he selvittävät asiat kuntoon ja he ovat taas\nystäviä.#Tiina kirja oli hyvä ja se kannattaa lukea.#13#Keski-Suomi#Kaupunki#Tiina sarja#Taina Järvenpää 54#Maailman paras hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Kikan vanhemmat myivät salaa Kikan hevosen, kun Kikka oli poissa.\nKikka oli surullinen, mutta lopulta Kikka löysi husaarin...#Tosi hyvä kannattaa lukea!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Maailman paras hevonen#Hanna Salminen 55#Kahden tytön hevonen#Marvi Jalo#Hevoskirja#2 tyttöä ostaa yhteisesti hevosen ja siitä ei koidu muuta kuin pelkkää\nharmia.#Todella hyvä!!!Olen lukenut sen itse ainakin 3 kertaa.Kannattaa lukea!#13#Keski-Suomi#Kaupunki#Kahden tytön hevonen ja Tiina epäilee Juhaa#Miira Järvenpää 56#Valerie ja aavepuhelut#Ann M. Martin#Tyttökirja#Aavesoittaja soittaa vähän väliä Valerielle. Babysitters club ryhtyy selvittämään, kuka on aavesoittaja.#Kirja oli hyvä, koska se oli jännittävä.#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Lisa ja nirppanokat#Anna Jokinen 57#Kuoleman kello lyö##Jännitys#Tim ja Jamie tulivat Timin mummolaan lomalle, ja heille kerrotaan kummitus tarina hylätyn kirkon kellosta, joka soi vain kerran ja silloin kuolee joku\nihminen. Tuon kertomisen yhteydessä kello soi kerran ja Tim ja Jamie kuulevat sen soivan kerran ja lähtevät Timin ukin, ja Alexin (Timin ukin ystävä) kirkolle katsomaan\nmitä on tapahtunut ja he näkevät siellä Alexin sedän makaavan kuolleena kirkon kryptassa.\nPoliisit tutkivat asiaa, mutta eivät löydä asiaan selvyyttä. \nJa kun Tim ja Jamie tulevat seuraavan kerran Timin isovanhempien luo pojat päättävät selvittää asian.#Kirja oli jännittävä, ehkä liian paksu, ja teksti liian pientä. Muuten kirjaa oli mukava lukea.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Noitavaellus#Heidi Kumpunen 58# Lasse Superkyttä#Anders Jacobsson.Sören Olsson #Huumori#Lasse saa lahjaksi salapoliisi tarvikkeet ja ratkoo salaisuuksia.#hyvä#11#Keski-Suomi#Kaupunki#en tiedä#Mika luoto 59#Hobitti#J.R.R Tolkien#Fantasia#Bilbo on hobitti joka lähtee seikkailemaan#Ihan hyvä..hyvä tarina#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Kiven Vartijat#Antti Reijonen 60#Sweet valley high:Salaisuuksia#?#Tyttökirja#Kirja kertoo kahdesta kaksoissisaruksista Jessicasta ja \nElisabethistä. Heidän elämänsä pyörii poikien,koulun,\nkoulubileiden ja kiemuraisten ystävyys suhteiden ympärillä.\nJessica on ihastunut komeaan Bruce Patmaniin, joka ei ole \nhuomaavinaakaan Jessicaa.\nKoulun tanssiaiset ovat tulossa ja Jessica haluuaa päästä\ntanssiaisten kuningattareksi. Elisabethin ystävä Enid on myös\nehdolla päästä kuningattareksi. Jessica kuulee salaisuuden \nEnidistä ja kertoo sen eteenpäin. Enid syyttää Elisabethiä \nasiasta ja kuinkas sitten käykään......\nLue kirja heti!!!!!!!!!!!!!!!!!!1\n\n#Kirja oli tosi hyvä eli kannattaa lukea. Kirjassa kerrottiin\ntapahtumat mielenkiintoisesti ja seikkaperäisesti.\nSweet valley high kirjoja on ilmestynyt 4kpl.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Monia#Marjatta Hellgren 61#Sweet valley high: Tupla rakkautta#?#Tyttökirja#Elisabeth on ihastunut koulun koripallo joukkueen söpöön kapteeniin,\nToddiin, johon myös Jessica on ihastunut. Jessica tekee kaikkensa\nettä saisi Toddin itselleen, vaikka tietää hyvin että Elisabeth myös \nihastunut Todiin. \nKun Todd ei huomaa Jessicaa, hän suuttuu, ja lähtee pahamaineisen \nRickin mukaan syrjäiseen baariin. Baarissa tulee tappelu, ja po-\nliisit tulevat paikalle ja vievät Jessican autossa kotiin. Jessica \nuskottelee poliiseille olevansa Elisabeth, ja ilkeä huhu lähtee \nliikkeelle. #Mielenkiintoinen ja hyvä kirja, kannattaa lukea.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#siivet varpaiden välissä tai Enkelin kuvia hiekassa#Heidi Kumpunen 62#Sweet valley high: Tupla rakkautta#?#Tyttökirja#Elisabeth on ihastunut koulun koripallo joukkueen söpöön kapteeniin,\nToddiin, johon myös Jessica on ihastunut. Jessica tekee kaikkensa\nettä saisi Toddin itselleen, vaikka tietää hyvin että Elisabeth myös \nihastunut Todiin. \nKun Todd ei huomaa Jessicaa, hän suuttuu, ja lähtee pahamaineisen \nRickin mukaan syrjäiseen baariin. Baarissa tulee tappelu, ja po-\nliisit tulevat paikalle ja vievät Jessican autossa kotiin. Jessica \nuskottelee poliiseille olevansa Elisabeth, ja ilkeä huhu lähtee \nliikkeelle. #Mielenkiintoinen ja hyvä kirja, kannattaa lukea.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#siivet varpaiden välissä tai Enkelin kuvia hiekassa#Heidi Kumpunen 63#Rauhan SoTurI#MaRia ToLvaNeN#Fantasia#Roner on poika jonka tehtävä on palauttaa rauha kahden maan väillle.#Ihan hyvä, juu, mut siinä ei taisteltu yhtään eikä siinä ollut rotUjaA#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Kiven Vartijat#AnTTi ReIjoNeN 64#Hobitti#J.R.R Tolkien#Fantasia#Hobitti Bilbo Reppuli lähtee monen kääpiön ja yhden velhon kanssa\nvaaralliselle seikkailulle etsimään lohikäärme Smaugin aarretta.#erittäin hyvä,paljon hyviä juttuja.#10#Itä-Suomi#Kaupunki#Hobitti#Timo Ihalainen 65#Robinson Crusoe#Daniel Defoe#Seikkailu#Hän näki ihmis-syöjiä saarella jolle hän joutui.\n\n#Se oli ihan hyvä.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Aku Ankka#Arvaa? 66#Mikki Hiiri#Walt Disney#Salapoliisi#Mikki tutkii kaikkea ja pelastaa muita#Keskiverto#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Akut#nuke 67#Robinson Crusoe#Daniel Defoe#Seikkailu#Robinson lähtee merille, mutta hän haaksirikkoutuu. Hän joutuu vil-\njelemään maata selviytyäkseen,mutta koti-ikävä iski. Hän haluaa kotiin,\nmutta se on miltein mahdotonta.#Hyvä seikkailu.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#?#Pasi Antikainen 68#Robinson Crusoe#Daniel Defoe#Seikkailu#Robinson lähtee merille, mutta hän haaksirikkoutuu. Hän joutuu vil-\njelemään maata selviytyäkseen,mutta koti-ikävä iski. Hän haluaa kotiin,\nmutta se on miltein mahdotonta.#Hyvä seikkailu.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#?#Pasi Antikainen 69#Commando#?#Huumori###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 70###Seikkailu#\n\n\n ##11#Itä-Suomi#Kaupunki## 71#Haamulinnan kadonnut ori#Merja Jalo#Hevoskirja#Repe Jussila voittaa ratsastuskilpailuissa neljän hengen viikon loman kartanoon. kartanoon lähtee Repe, Kikka ja Päkä ja Titta. Kartanon omistaja Eva Södermannin tallissa on miljoonia maksava ori joka yhtäkkiä katoaa illalla. sitten aletaan epäillä taloudenhoitajaa.#Kirja on hyvä. suosittelen tätä kirjaa. Parasta kirjassa oli jännitys. #9#Keski-Suomi#Maaseutu#Haamulinnan kadonnut ori (eli tämä kirja)#Katri Hannele Heinänen, edesniemen koulu 72#Alf#Rainer Biittner#Huumori#90:nen cm pituinen otus joka näyttää maasian ja kengurun risteytykseltä. se tippuu Tannerien autotallin katosta läpi. Alf nimi tulee siitä että avaaruuden fantasia olento. Tannerien perheeseen kuuluu Brian, Willie ja lynn, kate#Super hauska koska Alf heittää tosi hyviä huulia#9#Keski-Suomi#Maaseutu#Alf(eli tämä kirja)#Jaakko Eemil Lavio 73#Ponisaaren kirous#Merja Jalo#Hevoskirja#Eräänä myrskyisenä päivänä Essi löytää kellastuneen lehden. Että ponisaaressa olisi kirous ja Nummelan ponitallinnuoret ovat matkalla Ponisaareen. Siellä tapahtuu kummia ja sen aiheuttaa kolme miestä.Kirjan päähenkilöt ovat Päkä, Kikka,Repe,Titta, Pena, Essi ja Siru#Minun mielestäni se oli hyvä koska se oli jännittävä ja pelottava. Suosittelen .#9#Keski-Suomi#Maaseutu#Ponisaaren kirous(eli tämä kirja)#Maria Eliisa Karjalainen 74#miekka ja merirosvo#Robin Kingsland#Seikkailu#Siellä laivassa on yks Petteri sen isä käski siivota yhden Artturin huoneen. Kun Petteri aloitti siivota niin se löysi vanhan kartan. se rupesi tutkimaan sitä. Se sanoi minäpä lainaan tätä karttaa ja kysyi laivan kapteenilta miehistöä.#Se oli kun laivan kapteenin äiti inhosi kalaa, mutta miehistö silti heitti kalaa hänen päälle.#9#Keski-Suomi#Maaseutu#Kummitus kissa#Jenna Katriina Helminen 75#Aleksin intiaani syksy#Tapani Bagge#Jännitys#Aleksi menee katsomaan 9:sän vuotialta kielletyn elokuvan. Matkalla he törmäävät vankikarkuriin joka näyttää Gerominolta ja lopussa Geromino joutuu vankilaan#Se on hyvä kohta kun he menevät elokuviin takaa-ajettuina#8#Keski-Suomi#Maaseutu#Aleksin intiaani syksy#Lasse Petri Olavi Lahtinen 76#Etsivä toimisto ja tietokone#Olli Hakkarainen#Salapoliisi#Kirjan päähenkilö Jukka kuulee, että pääkaupungissa toimii varasjengi, joka purkaa autoja varaosiksi. Etsivätoimisto Kolme Kissaa rupeaa selvittämään juttua. #Kirja on jännittävä ja hyvä. Suosittelen kaikille.#8#Keski-Suomi#Maaseutu#Välkky Väiski#Ville Petteri Ilmari Haljala 77#Kummitus kissa#Hilkka Harolin#Salapoliisi#Mies oli ostanut huoltamon ja heidän naapurinsa säikytteli heitä pois kovaäänisellä kissa äänellä. Mutta Mika, Petri, Iska, Kati paljastavat sen. Mikan, Petrin ja Katin isä oli Niilo Heinonen. Petri oli päässyt töihin Mikan kanssa huoltoasemalle, mutta pelasi palkkarahansa pelikoneeseen.#Se oli hyvä kirja, koska siinä on potkua. Suosittelen sitä muillekkin pojille.#9#Keski-Suomi#Maaseutu#Kummitus kissa (eli tämä kirja)#Mika Juuso Juhani Salonen 78#Leikkiä tulella##Tyttökirja#Jessica Wakelfield on vihdoinkin saannut komean Bruce Patmanin huomion\nkiinitettyä itseensä. Hän ja Bruce ovat siis kimpassa.\nBruce määrää Jessicaa kaikessa ja Jessica tottelee häntä nöyrästi,\nkoska pelkää muuten menettävänsä hänet.\nJessica käyttää kaiken aikansa Brucen kanssa olemiseen ja joutuu\ntaas vaikeuksiin, joista viisaampi sisar Elisabeth hänet pelastaa.\n#Minusta kirja oli tosi hyvä. Siinä taspahtui aika paljon kaikenlaista\nja se mitä tapahtui oli kerrottu selkeästi.\nTeksti oli kirjoitettu puhekielellä eli ei kirjakielellä ja \nsiksi sitä oli kiva lukea.\n #12#Keski-Suomi#Kaupunki#Auringonlaskun saari tai Unelmista totta tai Soita tänään tai Ruusu sinulle#Marjatta Hellgren 79#X-files: Verituuli#Chris Carter#Jännitys#Nainen löytää aavikolta kaksi ruumista, joista ei voi muuten päätellä että ne on ihmisiä kuin että ne ovat ihmisen muotoisia, sillä niistä on hierottu iho kkokonaan pois. Samaan aikaan kuusi vanhaa intiaani miestä istuu alasti luolassa\njonka ainoa ilma ja pois meno aukko on katossa oleva reikä. Miehet istuvat siellä kuusi yötä ja kuusi päivää, eli koko seremonian ajan. \nVähän myöhemmin ensimmäisestä murhasta murhataan nuori poika. Kun paikalliset viranomaiset eivät voi asialle mitään kutsuttaa Washingtonista asti FBI:n agentit Dana Scully ja Fox Muldder apuun. Murhia tulee lisää ja Mulderilla on jo \nparanormaali selitys valmiina: Paikalliunen kauhu, Sangre Viento, eli Veri tuuli olisi mahdollinen selitys Mulderin mielestä. Mulder meinaa itsekkin joutua Sangre Vienton uhriksi, mutta onnistuu pelastautumaan viimehetkellä. Totuus\nselviiä kun MUldre ja Scully lähtevät Nick Lanayan kanssa conochinien kylään, jossa siaitseen Sangre Viento niminen Mesa, jonka sisällä seremoniat pidetään. Mutta seremoniat ovat jo loppu, eli miten Sangre Viento voi olla edelleen\nolemassa???#Kirja oli todella jännittävä, ja jos sitä luki vaikka illalla, jäi myöhään miettimään mitä siinä seuraavaksi tapahtuisi, ja lopulta oli pakko \nlukea kirjaa taas eteenpäin. Kirjassa oli hyvin kerrottu tapahtuma paikasta kuvaus.\n#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Enkelin kuvia hiekassa tai Veri Tuuli#Heidi Kumpunen 80#The Tree Legged Cat (Puujalkainen Kissa)#Margaret Mahy#Huumori#Kissan nimi on Tom ja sillä on kolme jalkaa+puujalka.\nTom matkustelee paljon ja syö emännän perikatoon.\nKaupunkiin saapuu outo mies ja paljastuu Tomin emännän\ntutuksi. "Outo" mies tulee Tomille kylään ja Tom päättää\nlähteä miehen mukaan hänen hattunansa.#Ihan hyvä.#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Three Legged Cat (Puujalkainen Kissa)#Hannu-Pekka "HaNe" Heinäjärvi 81#Lasse Superkyttä#Andersson Jacobsson#Salapoliisi#Lassen suurin toive on päästä salapoliisiksi.Kun hän sai ylleen sala-\npoliisin takin ja taskut täyteen salapoliisivälineitä.#Hyvä kannataa lukea#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Lasse superkyttä#Joonas Lyytikkä 82#Rankka Kesä#Harry Torvinen#Seikkailu#Serkukset Kari ja Verneri viettävät lomaa mummolassaan\nLapissa. Joka yö pojat lähtevät läheiselle järvelle jättihaukia\njahtaamaan. Menoon tulee mukavasti lisävauhtia, kun pojat kuule\nvat tarinan vanhasta sepästä ja miehen kätkemästä aarteesta.\nKari joutuu myös selvittelemään välejään kaverinsa Tepon ja \ntämän kanssa tekemistä rikosbisneksistä. #Ihan hyvä. Siinä oli melkein koko ajaksi actionia. \nJännitystä oli loppuun saakka ja ei huumorikaan unohtunu.\nJuoni oli hyvä...#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Bert#Hannu-Pekka Heinäjärvi 83#Aarresaari#Robert Louis Stevenson#Seikkailu#Nuori Jim Hawkins joutuu suureen seikkailuun ja hänelle tapahtuu\nkaikkea jännittävää.#Se oli hyvä, koska siinä seikkailtiin ja taisteltiin.Siinä oli\nvain vähän huonoa.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Aarresaari#Jesse 84#Hobitti eli sinne ja takaisin#J.R.R Tolkien#Fantasia#Hobitti Bilbo Reppuli on kääpiötäkin pienempi olento ja hän rakastaa\nhyvää ruokaa ja rauhaisaa elämää kunnes hänen luokseen ilmaantuu velho\nGandalf ja kolmetoista kääpiötä.Balin,Dwalin,Dori,Nori,Ori,Oin,gloin,\nBifur,Bofur,Bombur,Fili,Kili ja Thorin Tammikilpi.Bilbo otettiin mu-\nkaan vain poistamaan epäonnea tuottava numero kolmetoista,mutta Bilbo\npelastaakin koko seurueen monta kertaa.Päästyään lohikäärmeen luolalle\nhe surmaavat lohikäärmeen järvikaupunkilaisten avustuksella,mutta hii-\ndet hyökkäävät ja taistelussa Fili,Kili ja Thorin kuolevat ja aarre \nannetaan Thorinin serkulle Dain Nainin pojalle joka jakaa sen Bilbon,\nhaltioiden ja järvikaupunkilaisten kesken.\n#Erittäin hyvä seikkailu ja fantasia kirja.#10#Itä-Suomi#Kaupunki#Hobitti eli sinne ja takaisin#Timo Ihalainen 85#Viisikko joutuu ansaan#Enid Blyton#Seikkailu#Eräänä päivänä kun Leo,Anne ja Dick tulivat paulin luokse kolmeksi\nviikoksi.Paulin äiti ja isä lähtevät espanjaan.\nSeuraavana yönä heidän ikkunassa näkyy musta naama ja he pelästyivät,\nsitten heillä kävi murtovaras ja Pauli oli kadonnut.#Se oli kunnon seikkailu kirja.#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Viisikko#Jarkko Manninen 86#Tukikohta taistelee#Eino Pietola#Jännitys#Kun joukkue on jatkosodassa, niin heidät piiritetäänja heillä on\nvaikeuksia.Viholliset piirittävät ja miinoittavat heidän ympäristön\nja hyökkäilivät aina välillä.Mutta heillä oli vähän onnea koska\nsiellä lähellä oli saksalaisten tykistö paikka.He auttoivat joskus.\nLopultahe selvisivät, mutta heiltä kuoli paljon ja haavoittui.#Hyvä kirja, jännittävä ja, kun lukee jonkin aikaa, niin ei oikein\nvoi lopettaa.Kun#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Tukikohta taistelee#Kari Mäkinen 87#Bokseriarvoitus #Sivar Ahlrud#Salapoliisi#Hubbe on ulkoiluttamassa Ulla-Bellan bokseria.\nJoka karkaa ja tulee raivopetona takaisin. \nSeikkailu alkaa näin johon Hubben serkut Klas ja Göran \nosallistuvat.#Se oli hyvä koska siinä on jännitystä.#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Tämä.#Lotta -Mari Inkeri Heikkinen. 88#Aikalisä#Reijo Vaurula#Jännitys#Ismo on hyvä jääkiekon pelaaja, ehkä joukkueensa paras. Hän on myös\nihan hyvä koulussa. Hän pelaa Kouvolan KooKoossa, joka voittaa G-jun-\nnuissa Suomen mestaruuden. Mutta keväällä hän ajaa mopokolarin kave-\nrinsa mopolla. Ja keväällä heidän äiti ja isä erosivat. Mopokolarin\ntakia Ismo ei voi osallistua jääkiekkoleireille kesällä. Syksyllä hän\ntulee uskoon, eikä hän pelaa enää täysillä jääkiekkoa.\n #Se oli hyvä, koska siinä kerrotaan jääkiekosta.#10#Itä-Suomi#Kaupunki#Viisikko jälleen yhdessä#Antti Hyvärinen 89#Kalavuosi#Matti Kettunen#Eläinkirja#Eräs mies on kalastaja ja tämä kirja kertoo hänen kalareissuista vuo-\nden joka kuukautena. Mutta eihän sää voi aina sitä sallia. Hän kalas-\ntaa melkein kaikkia sisävesistössä liikkuvia kalalajeja. Joskus väli-\nneet hajoavat ja niitä täytyy huoltaa.#Erittäin hyvä enkä ole löytänyt huonoja puolia#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Tammukkapuro#Pasi Antikainen 90#Neiti Etsivä ja Venetsian kummitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Paula (Neiti Etsivä) lähtee uuden tehtävän merkeissä Venetsiaan.\nPaulan täytyy selvittää miten amerikkalaistytön Taran isä tipahti sil-\nlalta.Lasinpuhaltaja Piedro Rinaldini on siepattu ja Paulan täytyy\nselvittää kuka hänet sieppasi.Mutta Paulaa häiritään.Paulan ja Taran\nhuoneeseen ilmestyy kahdesti luuranko.Ja miten Giovanni Spinelli liit-\ntyy juttuun?Paula ja Tara on kutsuttu Falkonen markiisin vieraiksi.#Kirja oli todella hyvä ja jännittävä.#11#Keski-Suomi#Kaupunki#Neiti Etsivä ja Peililahden salaisuus.#Jonna ja Liisa (Konna ja Lössy) 91#Bertin uudet aivoitukset#Anders Jacobson#Huumori#Kirja kertoo nuoresta n.12 vuotiaasta pojasta,jota kiin-\nnostavat eniten oma bändi ja tytöt.#Hyvä, sillä kirja on tarkoitettu juuri minun ikäisilleni.\nKirja ei ole pitkästyttävä sillä kaiken aikaa tapahtuu\njotain hassua,niin Bertille kuin hänen kavereilleenkin.#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Bertin uudet aivoitukset#SINi 92#pikku naisia#Louisa M Alcott#Tyttökirja#Kirja kertoo vanhoista ajoista, Marchin perheestä.\nPerheessä on 4 tyttöä: Amy, Beth (joka tosin kuolee), \nMeg ja Jo. Jatkokirjoja pikku naisiin ovat viimevuotiset \nystävämme, pikku miehiä ja Plumpfieldin pojat. Marchin \nperheen isä, pastori joutuu sotaan, josta hän selviää.\nAmy menee naimisiin naapurin pojan kanssa ja Megin mies \nkuolee ja jon perheestä tulee oikea adoptio-koulu.\nHän menee naimisiin erään professorin kanssa.#Todella hyvä kirja, josta saa hyvän mielen itselleen.\nSuosittelen muillekkin. Paras!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#pikku naisia jatko-osineen ja tytöistä parhain#Ellinoora Salokannel 93#Belgarionin taru#David Eddings#Fantasia# Taru kertoo pojasta, joka joutuu hurjiin seikkailuihin matkalla jahdatessaan kiveä.Lopuksi mukaan liittyy taikavoimat joita hän ei edes tinnyt omaavansa.Matkan kohokohta on valon lapsen eli Belgarionin\nja pimeyden lapsen kohtaamiseen.Jos valon lapsi voittaa hänestä tulee lännen yliherra ja jos ei niin maailmalla on kammottava kohtalo \nedessään... \n\n \n # Todella Hyvä mukaansa tempaava juoni.\n Hyvän kirjailijan ansiosta elävää ja miellyttävää tekstiä. \n Kirja on muukaansa tempaava\n#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Belgarionin taru#Heidi Norrgård 94#Painajaisia#?#Jännitys#Kirjassa on monta eri painajaiskertomuksia esim.Marian \nlaakso kertoo tytöstä,joka joutuu tyttökotiin. Mutta\nsiellä alkaa tapahtua outoja asioita.Tytön hyvä \nystävä katoaa ja joku hiiviskelee kellarissa.#Suurin osa kirjan kertomuksista on hyviä,mutta \nesimerkiksi kone ei jännitä yhtään.Kannattaa lukea!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Maan lapset,1-4#T. Virtanen 95#Talviyön Lohikäärmeet#Margaret Weis-Tracy Hickmann#Fantasia#Tanis Puolhaltia ja hänen toverinsa taitelevat pahaa ja lohikäärmeitä vastaan.Mukanaan Ikimies.#Todella hyvä!Kannattaa lukea!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 96#Bert ja Bikinimimmit#Anders Jacobson-Sören Olsson#Huumori#Bert iskee tyttöjä,huonolla menestyksellä#Täynnä huumoria!#Yli 13#Länsi-Suomi#Maaseutu#Hopeapuu#Maria Rossi 97#Bert ja Bikinimimmit#Anders Jacobson-Sören Olsson#Huumori#Bert iskee tyttöjä,huonolla menestyksellä#Täynnä huumoria!#Yli 13#Länsi-Suomi#Maaseutu#Hopeapuu#Maria Rossi 98#Syyshämärän Lohikäärmeet#Weis-Hickmann#Fantasia#Sininen Kristallisauva kauniin Barbaaari naisen Käsissä .Joukko pitkäaikaisia ystäviä ryhtyy pakon edessä sankareiksi.#Tosi hyvä!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 99#Naisen raivo#Stephen King#Jännitys#Rosie Daniels oli naimisissa väkivaltaisen rikospoliisin kanssa\njoka koko 14-vuotisen avioliittonsa aikana pahoin piteli Rosea\nja tappoi hänen lapsensa aiheuttamalla keskenmenon. Lukuisten sairaala\nkäyntien ja tuskien jälkeen Rosie keräsi rohkeutensa ja varasti miehensä luottokortin ja karkasi. Päämäärässään Rosie kierteli kaupunkia ja meni panttilainaamoon panttaamaan vihkisormuksensa ja sai\ntietää että se oli halpa väärennös. Kuultuaan Sisaret ja Tyttäret nimisestä yhdistyksestä, joka auttoi pahoin pideltyjä naisia, Rosie haki apua sieltä. Yhdistyksen omistaja Anna auttoi Rosea saamaan asunnon. Rosie otti tyttönimensä takaisin ja ihastui panttilainaamon \npitäjään ja niin hän meni sinne uudestaan ja osti taulun;Rose Madder.\nRose Madder ei kuitenkaan ollut tavallinen taulu vaan se eli.###### 100#Sateenkaarinotko#L.M.Montgomery#Tyttökirja##Hyvä!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 101#Taru Sormusten Herrasta#J.R.R.Tolkien#Fantasia#Kirja kertoo Frodon ja hänen palvelijansa Samin matkasta Tuomionvuorelle.Siinä kerrotaan myös Aragornin,Merrin ja Pippinin,Gandalfin,Boromirin,Legolasin ja Gimlin vaaiheita.#Juoni on jännittävä,Tolkien on todella pannut parastaan!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 102#Ruumis Kirjastossa#Agatha Christie#Salapoliisi#Enpäs kerrokkaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#Järisyttävä!Jännittävä!!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 103#Kaksosten Koetus#Margaret Weis-Tracy Hickmann#Fantasia#HYVÄ!!!!!!#JÄNNITTÄVÄ!HYVÄ!!!!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#Eeva Rossi 104#Pikku Naisia#?#Tyttökirja##Hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#12#Länsi-Suomi#Maaseutu#Dracon Lance-kirjat#E.M 105#Anni ja haaveiden loma#Mari Lampinen#Tyttökirja#Anni ja Heli pääsevät haaveittensa hevostilalle.\nHe saavat uusia ystäviä.#Se oli hyvä koska se oli jännittävä ja hyvä kirja.#13#Keski-Suomi#Kaupunki#Neiti etsivät#Pirita Mäkinen 106###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 107#huumoria joka makuun#manu mäkeläinen#Huumori#huumoria kaupunkiympäristössä#erinomainen sopii kaikkien makuun#10#Keski-Suomi#Kaupunki##matti meikäläinen 108###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 109#Keltaisen vyön arvoitus##Seikkailu#Seka sotkua ja etsintää.Ystävyyttä iän vaihteluja.Kaupunki seikkailua\n \n#Ihan hyvä juttu\n#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Robinson Crusoe#Jouni Rönkä 110#Bertin salaiset muistiin panot#allu#Huumori#Bert on 13 vuotias poika\njota kiinostavat tytöt,mopot\n#todella hyvä koska kirjoitan itsekkin päiväkirjaa\n#Yli 13#Itä-Suomi#Kaupunki#Bertit#ALEKSI VANNINEN 111#Bruno tykkää Annesta##Seikkailu#Oli viisi tyttöä joilla oli oma yritys lastenvahtikerho.\nKoulu alkoi seuraavana päivänä. Koulun ruokalassa oli hätä kokous\nja Bruno sattui kuulemaan ja sanoi että hänkin tykkää vahtia lapsia.\nJa hänestä tuli lastenvahtikerhon jäsen. #Kirja oli hyvä. Siinä kerrottiin asia kerrallaan eikä hypitty\nasioiden ohi.Ja siinä oli iso teksti.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n #11#Itä-Suomi#Kaupunki#Violetin kotona kummittelee.#Tiina Tolonen 112#KELTAISEN VYÖN ARVOITUS#?#Jännitys#pojat joutuvat keskelle outoa sukellus juttua.Poikia jahtaavat isot \nmiehet.Pojat juoksevat kaupungin läpi ja mihet ovat perässä.o#jotakuinkin jännittävä kirja.Action kohtaukset eivät ainakaan lopu.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#X-files:verituuli#sensuroitu 113#Viisikko ja Aavejuna#Enid Blyton#Seikkailu#Tapahtumat alkaa nummilla Englannissa,tähän aikaan vuodesta lapset ovatkesä lomalla.Eräänäpäivänä Annelähti kiipeämään nummille yhtääkkiä maa alkoi täristä ja maasta nousi savua,hän luuli sitä tuli vuoreksi ja hän ryntäsi Maisteri Luffyn luokse joka kertoi että nummien alla kkulki junarata ja siellä täällä oli aukkoja eettä savu pääsisi pois tunnelista.Eräänä ppäivänä he menivät vanhalle rata pihalle mutta hhe joutuivat lähtemään ppois sillä vanha rata pihan vartija heitti savi möykylläotsaan koska ei saanut heitä muuten lähtemään.\n##10#Keski-Suomi#Kaupunki## 114#Viisikko ja Aavejuna#Enid Blyton#Seikkailu#Tapahtumat alkaa nummilla Englannissa,tähän aikaan vuodesta lapset ovatkesä lomalla.Eräänäpäivänä Annelähti kiipeämään nummille yhtääkkiä maa alkoi täristä ja maasta nousi savua,hän luuli sitä tuli vuoreksi ja hän ryntäsi Maisteri Luffyn luokse joka kertoi että nummien alla kkulki junarata ja siellä täällä oli aukkoja eettä savu pääsisi pois tunnelista.Eräänä ppäivänä he menivät vanhalle rata pihalle mutta hhe joutuivat lähtemään ppois sillä vanha rata pihan vartija heitti savi möykylläotsaan koska ei saanut heitä muuten lähtemään.\n##10#Keski-Suomi#Kaupunki## 115#Yllätysten saari##Seikkailu#\n \nYksi poika nimeltään Antti joutui saareen jossa oli vanha mummo.\nAntti luuli että vanha mummo oli noitaakka.Ja Antti joutui joka\nkerta Antti vaikeuksiin mummon kanssa. #Tämä kirja oli hyvä siksi että siinä oli suurta tekstiä ja siinä\nsai jännittää.#11#Itä-Suomi#Kaupunki#Valerie ja aavepuhelut#Mira Ruotsalainen 116#Pikasika Köpi Kärsäkäs#Ove Timm#Eläinkirja#Puppa voitti kyläjuhlista possun,jonka hän päätti pitää itsellään\ntapahtuipa mitä tahansa.Possu sai nimekseen Köpi Kärsäkäs.Isä \noli heti possua vastaan.Mihinkä possu saadaan mahtumaan,rivitalossa\nkun asuttiin.Ja pahaksi onneksi vuokraisäntä ei sulattanut Köpiä\nollenkaan.Niinpä alkaa ongelmat.Käydään Piirivirastossa,viedään \nKöpi hoitoon,juostaan lihotus-sikalat läpi hoitajan kuoltua,muutetaan,\nKöpistä tehdään maskotti jalkapallojoukkueelle(ei onnistu),ja sitten\nBetti ehdottaa että köpistä tulisi pikasika.Erinäisten kohellusten\njälkeen Köpistä tulee kuin tuleekin pikasikojen mestari. #Mielestäni kirja on hauska,mutta todentuntuinen.Sisältää paljon\nhumoristisia kohtia.#10#Keski-Suomi#Kaupunki#Pikasika #Tiina-Riikka Pössi 117#Pilkillinen tarinoita ##Seikkailu#Seikkaillaan suomen luonnossa . koetaan kiehtovia taistoja kalojenkanssa . Raimo on kirjan päähenkilö .Raimo on kova kalastaja . Raimo onkii millon milläkin ongella joskus pilkkiongella ahvenia ,Joskus silakoita pilkkiongella veneestä , joskus matikoita yöllä omatekemällä härvelillä.Raimo käy myös pilkkikisoissa,ja sioittuu yleensä melko hyvin.##10#Keski-Suomi#Kaupunki## 118#The Baby - Sitters club Lisan suuri päivä.##Seikkailu#Lisa ja hänen kaverinsa ovat perustaneet lastenvahtikerhon.He hoitavat\nlapsia naapureiden kotona.Lisan vanhemmat ovat eronneet.Lisan äiti \nmeni kihloihin erään Watsoni herran kanssa.Watsonilla on kaksi lasta\nAndrew ja Karen.Häävalmistelut aloitettaisiin pian.Mutta kaikki ei \nsujukaan aivan suunnitelmien mukaan.Äiti joutuu yllättäen työmatkalle,\njoten häitä joudutaan siirtämään aikaisempaan.Häät ovatkin jo kahden\nja puolen viikon kuluttua.Kirkkoa ei ollut vapaana joten häät pidetään\nWatsonin takapihalla.Lisan ja Watsonin perheestä jokainen sai oman \nosuutensa haissä.Sukulaiset ovat luvanneet tulla auttamaan häävalmis-\nteluissa lapsensa kera.Lisa ja kumppanit ottavat tilaisuuden käsiinsä.\nMitä heille vielä tapahtuukaan.Häät sujuvat hyvin, lukuun ottamatta\nmuutamia kyyneleitä.LUE NIIN TIEDÄT!#TOSI HYVÄ , MUTTA SE OLI AIKA SURULLISTA KUN LISA JOUTUU MUUTTAMAAN\nKAUAS KAVEREISTA.#10#Keski-Suomi#Kaupunki## 119#AKU ANKKA#WALT DISNEY#Poikakirja#PARAS#PAREMPAA EI OLE#11#Länsi-Suomi#Maaseutu#AKU ANKKA#TONY WESANDER 120#salamuhkäinen mies#Risto karlsson#Seikkailu#Mereltä löytyy pelastuslautta jossa on mies.#kohtalainen.\n#11#Keski-Suomi#Kaupunki#ei ainakaan tämä.#MIKA LUOTO 121#Puhelias Pääkallo#Pirkko-Liisa Perttula#Jännitys#Siinä on erilaisia kauhujuttuja.#No on se ihan hyvä, koska pidän kauhujutuista/kirjoista#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Ei nyt tuu mieleen.#Hannu-Pekka Heinäjärvi 122#Mieletön ihastus#Stephanie Gordon Tessler#Tyttökirja#Joey rakastui rokkibänin laulajaan Linkiin. Hän halusi päästä rokkibändiin\nrumpaliksi. Hän pääseee koesoittoihin. Mutta sillävälin hänen \nluokka kaveri Todd, joka auttaa häntä rumpujensoiton \nharjoittelussa on rakastunut Joeyhin. Ja Joey pitää häntä \nvain kaverina. Koesoittojen jälkeen Link pyytää häntä treffeille.\nJoey suutuu Linkille ja lopuksi hän rakastuu Toddiin. \n#Kirja oli välillä vähän pitkästyttävä ja tylsä, mutta \nkyllä kirja on ihan hyvä. #12#Keski-Suomi#Kaupunki#Jurassic park 2 ja Sweet Valley High, sarjat!#Pauliina Rantanen 123###Jännitys###10#Keski-Suomi#Kaupunki## 124#Suku on pahin#Jukka Parkkinen#Huumori#Osku päätää ryhtyä luokkalehden toimittajaksi, mutta se on kin aika rankkaa hommaa.#Oli se ihan hyvä, mutta välillä se oli ihan tyhmä.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Ei nyt tuu mieleen#Hannu-Pekka Heinäjärvi 125#Belgarionin taru 3#David Eggins#Fantasia#Poika nimeltä Garion rupeaa opettelemaan siirtämään kiviä ajatuksen voimalla.\n#ihan hyvä#12#Keski-Suomi#Kaupunki#-----------#Juhani Pekkarinen 126#Mahtava tarzan#Edgar rice Burroughs#Seikkailu#Tarzan löytää erä maasta rubiinin mutta eräs mies varastaa sen #Ihan hyvä muuten paitsi vähän sekava#12#Keski-Suomi#Kaupunki#-------------------------------------------------------------#Joonas Lyytikkkä 127#Alex Borell ja Totuuden tien tulkit#Mats Larsson#Jännitys#Alex joutuu liittymmään johonkin Totuuden tien tulkkeihin,\nAlex pääsee selville juonesta jota pitäjät sunnittelevat. Alex yritää\npäästä pois mutta hänen ei anneta poistua kertomaan asiasta poliisille,\nvvihdoin Alex pääsee pois valepuvussa ja hälyttää poliisit, roistot \njäävät kiinni ja sitten se loppuu.\n #Oli se ainakin jännittävä, jos jännitystä kaipaa#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Pekko ja outolintu#Petteri Väisänen 128#Anni ja lumienkeli#Mari Lampinen #Huumori#Oli Joulu ja kaikki odottivat pukin saapumista ja kun pukki\nsaapui niin he jakoivat lahjat ja menivät nukkumaan.\nSeuraavana aamuna Anni sai tietää että hän pääsisi maalle kaverinsa\nHelin loukse, mutta melkein heti hän kuuli myös että hänen pikkusisko\nlähti myös mukaan.\n Sitten perillä he lähtivät hiihtoretkelle ja siellä Heli hukkui\nja kaikki lähtivät etsimään häntä ja vihdoin löysivät Helin.\n#No kyllä hän sen luki, mutta ei minun mielestä kovin hyvä!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#ei tuu mieleen#Pekka Rauhala 129#Onni on Oskusta kiinni#Jukka Parkkinen#Huumori#Pienessä kaupingissa asuu poika joka yrittää auttaa muita kaupunkilaisia \nhedään ongelmissaan.Tietenkin hänellä on myös omat ongelmansa#Kirja on hyvä tosin ehkä turhan yksitoikkoinen#12#Keski-Suomi#Kaupunki#En muista nimeä kumminkin scifi tarina#Toni Ruth 130#Susikoira Roi ja vaihto oppilas#Jorma Kurvinen#Salapoliisi#Tomin kaveri on saanut luvan asua tätinsä loistoasunnossa kaksikuukautta ihan yksin ja sen lisäksi Soikkeli on saanut lainaksi auton.\nSamassa talossa asuu upea tyttö, joka soittaa viulus, tanssii ja urheilee. Soikkeli ei tiedä miten tyttöön suhtautuisi, koska hän on amerikkalainen mustaihoinen.\nKulmakunnan "badboyt" rupeavat terrorisoimaan kulmakuntaa ja ottavat Debbien silmätikukseeen ja soikkeli on heti valmis palvelukseen. valitettavasti poikien ritarillisuus saattaa heidät kaikki pahempaan oulaan...\n#Kirja ei ollut oikein hyvä.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#En muista!?#Hannu-Pekka Heinäjärvi 131#Bertin lemmenhuolet#Sören Olsson ja Anders Jacobsen#Huumori#Bertillä alkoi juuri 9 luokka. Åkella on uusi paras kaveri, Åke ja se sen uusi kaveri perustavat kouluradion. Kun Bert on kipeä, hänen äänensä rupeaa kuulostamaan sammakolta.\nÅke soittaa Bertille ja nauhoittaa Bertin ääntä, joka kuulostaa sammakolta. Åke ja se sen uusi kaveri pistävät sen Åken nauhoituksen niitteen omaan kouluradioon soimaan.\nRadio saa äkkiä koulussa huippusuosion, mutta Bert ei aavista mitään. Åke soittaa joka päivä n. 40 kertaa Bertille ja nauhoittaa Bertin ääntä. Vihdoin Bert saa selville juonen.\nOnneksi kukaan ei tiedä että ääni kuului kipeänä olevalle Bertille. #Todella hyvä kirja, yleensä tykkään kaikista Berteistä, ainakin tästä, ehkä toiseksi paras Bert, Bert ja bikinimimmien jälkeen. #12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Bertin lemmenhuolet#Petteri Väisänen 132#Hauska Hauska Maailma#Richard Scarry#Poikakirja# Kaiken laisia juttuja ja muita satuja# tosi lapsellinen muuten hyvä#12#Keski-Suomi#Kaupunki#-------------------------------------------------------------------#Joonas Lyytikkä 133#Aarresaari#Robert Luis Stevenson#Jännitys#Jim Hawkinsin ystävät pyytävät lähtemään häntä mukaan\njollekkin saarelle.\nHän lähtee mukaan ja joutuu siellä kaikenlaisiin kahakoihin,\nja alkaa toivomaan että ei olisikaan lähtenyt.\n#Ei kovin hyvä#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#monia#Jyri Ekman 134#Aarresaari#Robert Luis Stevenson#Jännitys#Jim Hawkinsin ystävät pyytävät lähtemään häntä mukaan\njollekkin saarelle.\nHän lähtee mukaan ja joutuu siellä kaikenlaisiin kahakoihin,\nja alkaa toivomaan että ei olisikaan lähtenyt.\n#Ei kovin hyvä#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#monia#Jyri Ekman 135#Pekko ja outolintu#Enpä muista#Huumori#Pekko ärsyttää poliiseja oikein kunnolla. Ja papilta katoaa kaljat, Pekko saa hyvältä kaveriltaan tehtävän viedä ruokaa eräälle ihmiselle, se ihminen oli sattumoisin pöllinyt papin kaljat.\nPekko palauttaa kaljat ja pappi on innoissaan. Se salaperäinen ihminen on pankkiryöstäjä, joka kaappaa Pekon. Mutta Pekko karkaa. Ja menee poliisin pakeille.#Todella hyvä kirja, ei niin hyvä kuin joku Bert, mutta ehkä toka paras sarja, siis Berttien jälkeen.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Bertin lemmenhuolet#Petteri Väisänen 136#prinssi peloton#harold foster max trell#Seikkailu#prinssi haluaa kunnon ritariksi ja rupeaa harjoittelemaan. Lopulta prinssistä tulee kunnon ritari.#aika hyvä. Se on aika jännä.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#Mika Niemi 7#Tuukka Nieminen 137#Fedja-setä rakastuu#E.Uspenski#Huumori#Prostkvashinon kylä on suosittu lomakohde ja Mustikoira on saanut paljon\nuutta kuvattavaa.Yksi kuva esittää tyttöä ,Katjaa johon Fedja-setä\nrakastuu.#kirja oli hyvä , mutta se oli liian lyhyt.#10#Keski-Suomi#Kaupunki#kohta kymmenen ja puoli#Emma Koitola 138#Elävän ruumiin arvoitus#Kristen Holst#Jännitys#Muutama nuori lähtee leirille Tanskan saaristoon, ja löytää \nsieltä rannalle ajautuneen ruumiin.\nEräänä yönä he kuitenkin näkivät miehen joka kuitenkin muistut-\nti hyvin paljon kuollutta miestä.#Alku oli huono, kun ei vielä tapahtunut mitään, mutta loppu \noli hyvä.#12#Länsi-Suomi#Kaupunki#monia#Jyri Ekman 139#Lentävä kuolema#Agatha Christie#Salapoliisi#Lentokone nimeltä Prometheus nousee Le Bourgetin kentältä ja matkalla Croydoniin nainen nimeltä Madame Giselle murhataan myrkkynuolela. Hercule Poirot ystävineen rupeaa selvittämään asioita.#Kokoaika epäilee jotakin syylliseksi, mutta se ketä on epäillyt ei olekkaan syyllinen. Ratkaisu selviää ihan lopussa.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Lentävä kuolema#Jouni Leino 140#Salamurhaajan oppipoika#Robi Hobb#Fantasia#Nuori, kuuden vanha pikkupoika ilmoitetaan prinssi Uljaan äpäräksi. Uljas määrää Fitzin tallimestari Burrichin huostaan. Fitz ottaa paikkansa peuralinnan muunväen seasta. Myöhemmin kuninkaan salamurhaaja ottaa Fitzin oppipojakseen. lisäksi Fitziä aletaan kouluttamaan taidon käyttöön, (taito on erään laista telepatiaa.) Kun kruunuprinssi Uljas murhataan niin prinssi Totuus ottaa kruunun perillisen paikan alkaa prinssi Vallan katala juonittelu kuningasta ja Fitziä vastaan.#kirja oli hyvä ja täynnä jännittäviä käänteitä#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Salamurhaajan oppipoika#Pirkka Rautalampi 141#Sweet Valley High: Tuplarakkautta#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica on iskenyt silmänsä Sweet Valley Hightin komeimpaan poikaan.\nTodd Wilkinsiin, joka on ainoa poika josta Elizabeth tykkää. Jessica koittaa saada Toddin mustasukkaiseksi ja lähtee Winston Egbertin mukaan Kelly kapakkaan jossa tapahtuu huonosti. Koulussa leviää tieto että Elizabeth oli ollut kapakassa, jossa oikeasti oli ollut Jessica.#Ihan hyvä.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Tämä kirja#Elina Huuskola 142#Jam#Anneli Toijala#Tyttökirja#Maikki on aina halunnut ystävää. Sellaisen hän saa, Jonnan! Monien seikkailujen ja pettymysten jälkeen on odotettavissa ystävyydenkesä.#Ihan hyvä, sopii 9 - 13 vuotiaille.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Serkkupoika#Noora Ojanen 143#Tuntomerkki#Taru Mäkinen#Seikkailu#Tatu ja Tuukka estävät auto varkauden, ja omistaja on tyytyväinen.#SAIRAAN HYVÄ!!!!!!!!!!!!! kannattaa lukea.\nSopii kaiken ikäisille.#13#Keski-Suomi#Kaupunki#ehkä tämä#Juho Perä-Kasari 144#Kamppailu hevosesta##Jännitys#Kun Nean isä kustantaa Nean ekalle ratsastuskurssille, tytön unemissa kangastelevat kilpailujen voitot, ihailevat kaverit ja komea ratsastuksenopettaja. Mutta haaveet eivät aina käy toteen...\n#Kirja oli ihan hyvä, mutta välillä aika löllö!!!#10#Keski-Suomi#Kaupunki## 145#Kamppailu hevosesta#Merja Jalo#Hevoskirja#Kun Nean isä kustantaa Nean ekalle ratsastuskurssille, tytön unemissa kangastelevat kilpailujen voitot,\nihailevat kaverit ja komea ratsastuksenopettaja. Mutta haaveet eivät aina käy toteen...\n#Kirja oli ihan hyvä, mutta välillä aika löllö!!!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Tuplarakkautta#Suvi Utter 146#Tulta kavioon!#Merja Jalo#Hevoskirja#Haavikon ravitallin hullu tamma Dixeland satuttaa jalkansa ja se päätetään viedä Ruotsiin astutettavaksi. Samaan aikaan Kalle ja hänen vastavihitty vaimonsa päättävät lähteä myös Ruotsiin häämatkalle. He ottavat myös oman hevosensa mukaan. Mutta, Kalle ja Lulu eivät\nosaa ruotsin kieltä ja kaiken lisäksi he unohtavat käydä tullissa!! Myöskään yö motellissa ei suju vaikeuksitta...Kun Lulu päättää pitää kotona sienijuhlat, niin millaiset ovatkaan seuraukset!!!!!!!!!!#Kirja oli tosi hyvä, sillä se olisi voinut tapahtua oikeastikin, ja oli se muutenkin hyvä kirja!!!!!!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Tulta kavioon ja Ratsutallin Kati#Maria Havila 147#Tervetuloa kummitustaloon#Dian Curtis Regan#Seikkailu#Kun Shookin perhe saapuu kaksosten entiseen kotitaloon lomanviettoon, heidän tyttärensä Kim aavistaa ilmassa heti jotain outoa. Robert ja Rebekka ovat päättäneet tilaisuuden tullen hiukan harjoittaa ruosteeseen päässeitä kummittelutaitojaan...#Kirja oli hyvä tai siis tosi hyvä mutta se oli välillä vähän outo.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Kaikki hevosen tähden#Hanna-Mari Markoff 148#Mystery Club : Salaperäinen puhelu#Fiona Kelly#Salapoliisi#Mystery Clubin tytöt kuulevat vahinkossa kuulevat oudon puhelun jossa kerrotaan kadonneesta amuletissta. Hollyn veli päättää etsiä amuletin itse ja kova kilpailun alkaa. Pian selviää että on kolmaskin joka haluaa amuletin itselleen !!!\n#Kirja on jännittävä ja koko ajan tapahtuu jotain.\n#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Kaikki kauhu - ja jännityskirjat#Paula 149#Pyhän linnun arvoitus#Carolyn Keene#Jännitys#ÄÄÄÄÄÄK! Täällä palaa! Huutaa yksi sisäoppilaitoksen tyttö.\nJa missä on kultainen bambu lintuni.Louise Dana ja Jean dana saa tehtäväk-\nseen ratkaista kuka varasti bambu linnun. He joutuvat matkaamaan melkein\ntoiselle puolelle maapalloa Honoluluun. Onneksi Danoilla on niin hyvä setä\nja täti jotka pystyivät olemaan tyttöjen tukena. Niin he ratkaisivat sen\nnopeasti ja pystyivät palaamaan Amerikkaan.#Ihan erinomainen kannattaa lukea jos ei muuta löydy.\nParasta kirjaa minulla ei ole.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#tämä#Hanna Rekola 150#SOS JA AUTIONTALON VANKI##Salapoliisi#Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Jack hukkasi merkkinsä ja hiipi myöhään illalla ulos sitä etsimään. Ellei niin olisi sattunut, hän ei olisi koskaan nähnyt salaperäistä autoa eikä kuullut vangin pelästynyttä huutoa autiosta talosta.##10#Keski-Suomi#Kaupunki## 151#SOS ja autiontalon vanki#Enid Blyton#Salapoliisi#Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Jack hukkasi merkkinsä ja hiipi myöhään illalla ulos sitä etsimään. Ellei niin olisi sattunut, hän ei olisi koskaan nähnyt salaperäistä autoa eikä kuullut vangin pelästynyttä huutoa autiosta talosta.# Kirja on hyvin kerrottu ja muutenkin ihan hyvä.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Tuplarakkautta#Sirkku Höylä 152#Salainen toivomuslähde#Dian Curtis Regan#Seikkailu#Kaksosten vanha, loma-asunnoksi kunnostettu talo saa elämää, kun Jenny-täti tulee sukulaispoikiensa kanssa kokeilemaan erämaantaitojansa. Jeff kiinnostuu Kuiskaussaarten toivomuslähteestä. Ja kun pojat päättävät lähteä sinne tietysti Rebecca ja Robert sekä Takku koira tulevat mukaan.\nPimeästä kuuluu vihlova kiskaisu ja miksi Takku säntää pimeään...#Aika hyvä. Parasta kirjassa oli hyvin kerrottu juoni.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#monia#Riina Harri 153#Geronimo#Simo Penttilä#Seikkailu#Pankki, jossa Punavyöllä, Petellä ja Dickillä on rahaa, ryöstetään, jolloin kumppanukset menevät ottamaan siitä selvää. He tapaavat Geronimon, suuren apachipäällikön, ja siitä alkaa huima seikkailu, jonka lopputuloksen vain "Usen" ja Punavyö voivat tietää...#Ihan hyvä, tarpeeksi jännitystä.#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Rauniolinnan salaisuus#Katri Vaiste 154# AAVEKAKSOSET: Tervetuloa kummitustaloon#Dian Curtis Regan#Seikkailu#Kun Shookin perhe saapuu kaksosten vanhaan kotitaloon lomanviettoon,päättävät kaksoset harjoittaa vähän kummittelutaitojaan.\nShookin perheen tytär Kim aavistaa heti ilmassa jotakin outoa.\nSitten Kim ja hänen veljensä Scott tekevät rannalla arvoituksellisen löydön. Pystyvätkö aavekaksoset Robert & Rebekka sekä heidän koiransa Takku tiukan paikan tullen auttamaan Kimiä?#Ihan hyvä!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Mirkka-sarja#Saara Huisman 155#Gump ja kumppani#Winston Groom#Huumori#Kirjassa Forrestilla on edessään muunmuassa lyhyt yrittäjyys sikafarmarina, kyseenalainen kunnia uuden Coka Colan keksijänä \nja vielä kerran muuttaa historian kulkua. Samalla hän yrittää kasvattaa pikku-Forrestia.\n#Parhaita lukemiani kirjoja!!!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Gump ja kumppani#Mikko Paananen 156#Jenny Dean--arvoitukselliset ansat#Dale Carlson#Jännitys#Winter Fallsissa tapahtui kamala onnettomuus. Hra Marsh tippui vaaralliseen sudenkuoppaan ja taittoi jalkansa. Onnettomuuspaikalla nähtiin 12-vuotias Anthony-poika ja häntä epäillään tyrkänneen hra Marshin sudenkuoppaan. Winter Fallssin ympärillä alkaa tapahtua lisää \nonnettomuuksia ja aina Anthony nähdään aina onnettomuuspaikalla, Jenny ei usko että Anthony on tehnyt ne.Jenny päättää ottaa selvää kuka on kaiken takana...#TOSI HYVÄ!!!Jännittävä juoni#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Jenny Dean--arvoitukselliset ansat#Tuuli Pirhonen 157#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Masa eli Maissi Katariina Ahonen saa oudon kirjeen Kimmo nimiseltä henkilöltä ja jonkun ajan kuluttua päättää Masa lähteä tapaamaan häntä. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua vaikka mitä hauskaa ja myös vähemmän hauskaa...#Tosi hyvä! Ei ollut liian tylsä eikä liian jännittäväkään. #12#Keski-Suomi#Kaupunki#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Miia Rajala 158#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Masa eli Maissi Katariina Ahonen saa oudon kirjeen Kimmo nimiseltä henkilöltä ja jonkun ajan kuluttua päättää Masa lähteä tapaamaan häntä. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua vaikka mitä hauskaa ja myös vähemmän hauskaa...#Tosi hyvä! Ei ollut liian tylsä eikä liian jännittäväkään. #12#Keski-Suomi#Kaupunki#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Miia Rajala 159#Naapurin hevostyttö#Merja Jalo#Hevoskirja#Sarasen Elina asuu lähellä Haavikon ravitallia, ja on myöskin Juhan luokkatoveri. Elina on ain rakastanut hevosia ja unelmoi työstäkin hevosten parissa. Hän pääsi Haavikon ravitallille harjoittelijaksi. Jaana loukkaantuu raviradalla ja joutuu sairaalaan. Outi on tapansa mukaan kateellinen Elinalle.#Ihan hyvä!!!#12#Keski-Suomi#Kaupunki#Monia#Tarja Koikkalainen 160###Jännitys###10#### 161#Koljonvirran sissit#Aarno Nygren#Jännitys#Tämä kirja kertoo Suomen sodasta. \nKoljonvirralla asui perhe nimeltä Koljoset. Perheeseen kuului ukki, isä ,äiti ja viisi lasta. Sota syttyi Koljonvirralle. Koljosen perheen isä joutui lähtemään sotaan.\nPerhe jäi 15- vuotiaan Lassin hoitoon siksi aikaa, kun isä oli poissa. #Minun mielestäni erittäin hyvä kirja, koska siinä on jännitystä ja hieman huumoria.#12###Koljonvirran sissit#Ismo Maksimainen 162#TORNILINNAN AARRE#Frankilin W. Dixon#Seikkailu#Hardy-pojat ovat vaarassa jäädä auton alle, kun vauhtihurjastelija ajaa heidän ohitseen. Mutta ei siinä kyllin. Auto on myös varastettu, ja pojat joutuvat tosi ovelan rikollisen jäljille yrittäessään löytää auton. Jäljet johtavat lopulta salaperäiseen linnaan , jossa on tapahtunut ryostö.#Se oli jännittävä ja humorisllinen kirja ja siinä oli toimintaa#11###TORNILINNAN AARRE#Olli Huurinainen 163#TORNILINNAN AARRE#Frankilin W. Dixon#Seikkailu#Hardy-pojat ovat vaarassa jäädä auton alle, kun vauhtihurjastelija ajaa heidän ohitseen. Mutta ei siinä kyllin. Auto on myös varastettu, ja pojat joutuvat tosi ovelan rikollisen jäljille yrittäessään löytää auton. Jäljet johtavat lopulta salaperäiseen linnaan, jossa on tapahtunut ryostö.#Se oli jännittävä ja humoristinen kirja ja siinä oli toimintaa#11###TORNILINNAN AARRE#Olli Huurinainen 164#Kaspianin matka maailman ääriin#C.S.Lewis#Seikkailu#Kaspias lähtee Lucyn ja Edwardin kanssa suurella laivalla merelle. He\nlöytävät saaren, jossa asuu lohikäärme. Edward joutuu lohikäärmen revii-\nrille ja lohikäärme muuttaa Edwardin myös lohikäärmeeksi.\nLucy ja Kaspian ihmettelevät mihin Edward katosi.#Kirja oli ehkä vähän pitkästystävä.\nMuuten kirja oli ihan hyvä.#9###Neiti Etsivvvä ja kummitus karuselli#Saara Suojanen 165#Janne on tiikeri#Pirkko Talvio#Seikkailu#Janne liittyy tiikereitten jääkiekko joukkueseen.He lähtevät Ruotsiin\npelaamaan turnausta.Janne hyvästelee perheensä johon kuuluu hänen\npikkuveljensä,isosisko,isä,äiti ja Roope koira.Tiikerit kärsivät\ntappion Ruotsissa,mutta Janne ei siitä lannistu.He voittavat vielä\nmonta ottelua.#Ihan hyvä kannattaa lukea.\n#9###Myrskyillan kertomus#Risto-Matti Roslander 166#Ainakin miljoona sinistä kissaa#Kaarina Helakisa#Eläinkirja#Samuel Tuuli tajuaa Ariel-hengen avustuksella, että asioilla ja tari-\nnoilla on alku,keskikohta ja loppu. Ariel sanoo Samuelille, että\nkun kuvittelee oikein kovasti niin se voi toteutua...#KANNATTAA LUKEA ! ! !\nHYVÄ#10###Ainakin miljoona sinistä kissaa#Maria Jokinen 167#MERIROSVS#RICHARD PLATT#Seikkailu#ERÄÄT MERIROSVOT ETSIVÄT AARTEITA HEISTÄ KUOLI VIISIKYMMENTÄ MERIROSVOA\n#TOSI HYVÄT KANNATTA LUKEA#9####MOHAMAD ELSHAMALY 168#Joulumaan Tonttujen tarinoita#Heli Karjalainen#Fantasia#Tonttujen kiehtovasta maailmasta kertova taru.Jossa Tontut etsivät kultaa ja tekevät lasia,leluja jne.Siinä myös sanotaan kun tuuli tulee niin revontulet leimahtavat vaikka niin se ei ole.Ja kaikki tontut ovat seikkailun haluisia.#Kiehtova Tonttujen maailmasta kertova.KANNATTAA LUKEA!#9###Joulumaan Tonttujen tarinoita#Teemu Holmström 169#MERIROSVS#RICHARD PLATT#Seikkailu#ERÄÄT MERIROSVOT ETSIVÄT AARTEITA HEISTÄ KUOLI VIISIKYMMENTÄ MERIROSVOA\n#TOSI HYVÄT KANNATTA LUKEA#10###SAMMAKKO KIRJA#MOHAMAD ELSHAMALY 170#SOS ja koiravaras.#Enid Blyton.#Salapoliisi#Georgen illallinen seikkailu johtaa omituisillejäljille.Hän joutuu\neroamaan SOS:sästä,mutta tilalle valitaanuusi kaikkien rakastama Bella.\nPeterin, Jackin ja Collin iltainen seikkailu antaa vaaauhtia, koko jut-\ntuun ja he joutuvat vangiksi.Ja yllttäen Bella hakee Georgen piilostaan\navukssi. #MAA-ILMAN PARAS, koskase on tosi jännä.#9###TÄMÄ TIETENKIN.Eli SOS ja koiravaras.#Johanna lumme. 171#Heinähattu,Vilttitossu ja IsoElsa#Sinikka Nopola ja Tiina Nopola#Huumori#Heinähatulla menee koulu hyvin,mutta Vilttitossu ei halua \nkäydä koulua,hänpäättää alkaa ulkoiluttaa koiria...#Kirja on tosi hyvä. Kannattaa lukea!!!!.#9###tämä.#Sarleena Kinanen 172#Heinähattu,Vilttitossu ja IsoElsa#Sinikka Nopola ja Tiina Nopola#Huumori#Heinähatulla menee koulu hyvin,mutta Vilttitossu ei halua \nkäydä koulua,hänpäättää alkaa ulkoiluttaa koiria...#Kirja on tosi hyvä. Kannattaa lukea!!!!.#9###tämä.#Sarleena Kinanen 173#PINGIS KAVERIT#YRJÖ SALO#Huumori#KIRJAN PÄÄOSA HENKILÖT OVAT:VILI,TAPSA JA JUKKA.\nVILILLE JA TAPSALE TAPAHTUU MELKEIN AINA KAIKKIA POLIISI ASIOITA.\nESIMERKIKSI KERRAN YKSI MUMMO MEINASI JÄÄDÄ RATIKAN ALLE,MUTTA\nVILI KERKESI ASIOILLE. #KIRJA ON IHAN HYVÄ KIRJA, MUTTA \nSIINÄ ON LIIAN PALJON TEKSTIÄ,\nJA SIINÄ KESTÄÄ YKSI VIIKKO\nKUN SEN ON LUKENUT.#10###EEMELIN METKU#SAMULI NEVALAINEN 174#Myrskyillan kertomus#en muista#Seikkailu#Eräs poika joka asuu vuorilla lähti lupaa kysymättä ulos kahden koiran-\nsa kanssa.Oli jouluilta,poika eksyy lumipyryssä.Viimein hän löytää\nmökin jonka rakennuksessa oli mukana hänen isänsä.Hän kiiruhtaa mökkiin\nhakemaan apua.Mökissä asui nainen,poika joutuu jäämään jouluksi mök-\nkiin.Nanen alkaa ajan kuluksi kertomaan raamatun kertomuksia..... #Hyvä.Aidot kuvat.Kannattaa lukea niin tietää enemmän uskonnonhistorias-\nta.#10###Myrskyillan kertomus#Toni Viherlinna 175#Tapahtui talvimetsässä#Gerda Bereit#Eläinkirja#Olli-karhu etsi hunajaa metsästä ja hän ei löytänyt hunajaa.\nHän käveli pitkän aikaa kunnes Olli-karhu löysi kavereita.\nOlli-karhu pyysi heiltä hunajaa ja hän sai hunajaa äidille.#Se on hyvä. Koska Olli-karhu löysi kavereita Pitkän \nmatkan päästä.#9###Eemeli#Ari-Pekka Ahlfors 176#Naamiaisratsastus#Merja Jalo#Hevoskirja#Eräs tyttö järjestää naamiaisratsastuksen ja palkintona oli\nhopeinen hevospatsas.Kun tytöltä,joka sai sen patsaan,\nputosi se lattialle ja sisältä löytyy huumepusseja.#Kirja oli jännä.#10###On monia.#Katja Sirkka 177###Jännitys###10#### 178#Tiina toimii#Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä joutuu sairaalaan, ja sanoo tälle, että hänen pitäisi\nhuolehtia äidistään. Tiina lähtee lastenvahdiksi, ja saa pistää\nkaiken sisunsa toimintaan, sillä talossa on 2 remuavaa lasta.#Tiinat ovat aina hauskoja.#12###Tiina-sarja#Anna-Maija Korpela 179#Lasse Superkyttä#Andreas Jabsön ja sören ollsson#Huumori#Lasse ryhtyy kytäksi ja joutuu kaiken laisiin hankaluuksiin#Tosihyvä, ja suosittelen muillekkin#9###Lasse superkyttä ja Lasse ekaluokkalainen#Topi Reingoldt 180#Akuu ankka#garl barks#Huumori#Aku saa säästö possun josta ei lopu ikinä raha.#se on tosi hyvä jase on tosi hauska.#9###raakalainen#JoOnA LeHtOrAnTa 181#pikku vampyyri#sommer bodenburg#Jännitys#vampyyri perhe liikkuu keskiyöllä peloittaakseen ihmisiä.\nja he saavat hyviä ystäviä ihmisistä#se on hyvä koska on jännittävää ainakin illalla lukea. #9###pikku vampyyri vaarassa#jyri alastalo 182#OOKE ORAVA RUUANHAKUMATKALLA##Seikkailu#Ooke Orava kadottaa korinsa mihin oli kerännyt koko talvivarastonsa.#Kirja on erittäin hauska koskasiinä oli tosihyvä juoni !!!!!#9###Pingiskaverit#JENNI RASILAINEN 183#pingis kaverit#yrjö salo#Salapoliisi#se kertoo kahdesta pojasta joilla on aika innokas mummi-\nriikkilän täti.#tosi hyvä,suosittelisin muillekin#8###pingis kaverit#sara wendelin 184#Alas taikavirtaa#Eduard Uzpenski#Seikkailu#Yksi pikku poika on mennyt iso iso iso iso iso äitinsä luo synkään met-\nsään. Siitä vasta seikkailu alkaa. MINÄ SUOSITTELEN!\n#Oikeestaan aika hyvä kirja.#10###Alas taikavirtaa#Ilkka Kaakinen 185#Pingis kaverit#YRJÖ SALO#Salapoliisi#Kun utelias mummo saa kiikarinsa.Hän kertoo Tapsalle ja Vilille\nryöstäjistä.#Suosittelen lukemaan kirjaa muille ainakin illalla.#10###Pingis kaverit#Nora Seppänen 186#PINGIS KAVERIT#YRJÖ SALO#Seikkailu#UTELIAS MUMMELI SAA KIIKARINSA HÄMÄ OERÄISIÄ KULKIOITA.KUN\n RYÖSTÄJÄT ISKEVÄT, RISUNEN Tapsa JAHEIKURAN VILI SAAVAT\nKUVANSA LEHTTIN.\n\n\n#KIRJA ON OIKEIN HYVÄ JA SUOSITTELEN SITÄ MUILLE.#10###ON nelli unohtumaton noutaja.#IiNA ÅBERG 187#Pingis kaverit#Yrjö Salo#Salapoliisi#Utelias mummeli saa kiikariinsa hämäräperäisen kulkijoita kulkijoita.\nKun ryöstäjät iskevät. Risuisen Tapsa ja Heikuran Vili saavat kuvansa lehtiin.\nMutta mihin katosi outo pusakkamies punaisin kasseineen? Entä kuka on\nsynkkäilmeinen lippismies? Asiat saavat uutta vauhtia, kun kuvaan tulee\nNakila, vanha lypsäjä. Pingishallilta löytyy johtolanka, joka autaa\narvoituksen ratkaisemisessa.#suosittelen tätä kirjaa.#9###Pingis kaverit#Juuso kaunismäki 188#Iidariitan seikkailu#Sussanna Lehto#Seikkailu#kirja kertoo siitä kun Iidariitta on saaaanut pikkusiskon \neikä heille voi ottaaa koiraa,niinpä iidariitta lähtee\nesimmmään koiraa kun kaaikki nukkuvat. Iidariitta on etsinyt\nkoiraa läheissestä metsästä mutta koira löytyy kaatopai-\nkalta.Koiran nimi on Mörri.Mörri ja Iidariitta näkee kaiken\nlaista........\n #kirja oli hyvä.#10###IIDARIITAN SEIKKAILU#ESSI 189#Vaarallinen poikaystävä#Anu ojala#Tyttökirja#Tyyttö pitää paljon eläimistä ja saa koiran jota hoitaa ja niin sitten ei jää aikaa poikaystävälle...........#Tosi hyvä!!!\nSopii mielestäni 10-13vuotiaille#11###monia#Laura 190#Hömpät ja niuhot#-#Seikkailu#Perhe muuttaa ja uudessa koulussa perhe ainutta lasta, tyttöä, luullaan pojaksi jolloin tytöt on pihkassa häneen ja hän joutuu pukeutumaan poikien pukuhuoneessa ja kaikkea mitä poika kokee mutta hän onkin TYTTÖ!!!! Kunnes hän paljastaa olevansa tyttö ja ihastuu oikeaan poikaan.#Alku oli vähän tylsä mut lopuss se oli tosi tosi hyvä! suorastaan MAHTAVA!!!#12###monia#LAURA 191#Neiti Etsivä ja Hevossaaren haamut#Carolyn Keene#Salapoliisi#Seikkailu alkaa,kun Neiti Etsivä ystävineen saapuu lomailemaan Kolmen-\npuunjärvelle.Joku tekee tihutöitä lomakeskuksen päänmenoksi.\nNeiti Etsivä päättääkin ryhtyä tutkimaan juttua...#Tosi hyvä kirja!Koska siinä on paljon jännitystä ja kiperiä tilanteita\nTosi hyvä kirja, koska siinä on paljon jännitystä ja kiperiä tapahtu-\nmia.\n#10###Tämä kirja!#Irene Hämäläinen, kk:n ala-aste , Konnevesi 192#Annan nuoruusvuodet#L.M. Montgomery#Tyttökirja#Prinssi Edwardin saarella asuvat sisarukset Marilla ja Matthew odot-\ntavat adoptiolapseksi poikaa mutta saavatkin tytön. Hänen nimensä on Anni mutta haluaa ,että häntä kutsutaan Annaksi. Annalla on pu-\nnaiset hiukset, kasvot täynnä kesakkoja, harmaansiniset silmät ja\nomalaatuinen puhekyky. Marilla aikoo lähettää Annan takaisin mutta\nheltyy ja Anna saa jäädä. Aluksi Annalla on vaikeaa kiukkunsa takia mutta sopeutuu sitten. Marilla ja Matthew saavat huomata ,että An-\nna vetää pikku kommelluksia puoleensa. Mukaan mahtuu pari vaa-\nrallistakin temppua.#Liikuttava ja mukaansa tempaava kirja. Rakastan Montgomeryn\ntapaa kirjoittaa Annan ajatukset.#12###Annan nuoruusvuodet#Jussi L. 193#Annan nuoruusvuodet#L.M. Montgomery#Tyttökirja#Prinssi Edwardin saarella asuvat sisarukset Marilla ja Matthew odot-\ntavat adoptiolapseksi poikaa mutta saavatkin tytön. Hänen nimensä on Anni mutta haluaa ,että häntä kutsutaan Annaksi. Annalla on pu-\nnaiset hiukset, kasvot täynnä kesakkoja, harmaansiniset silmät ja\nomalaatuinen puhekyky. Marilla aikoo lähettää Annan takaisin mutta\nheltyy ja Anna saa jäädä. Aluksi Annalla on vaikeaa kiukkunsa takia mutta sopeutuu sitten. Marilla ja Matthew saavat huomata ,että An-\nna vetää pikku kommelluksia puoleensa. Mukaan mahtuu pari vaa-\nrallistakin temppua.#Liikuttava ja mukaansa tempaava kirja. Rakastan Montgomeryn\ntapaa kirjoittaa Annan ajatukset.#12###Annan nuoruusvuodet#Jussi L. 194#Kuhmutöyryn huimapäät ja löytöhevonen#Kirsi Manninen#Hevoskirja#Roosa, Ronja, Riku ja heidän äitinsä Essi muuttavat Helsingistä Kes-\nki- Suomessa asuvan isotätinsä luokse. Isotädillä, Saaralla, on oma ratsastuskoulu, jossa on n. 10 hevosta. Roosa ihastuu tallilla käyvään\nKaihin, jonka isällä on oma hevonen ,Lordi. Eräänä päivä he löytävät\nvanhasta ladosta hevosen, joka ontuu. Hevosella on kuitenkin\nladossa vettä ja heiniä. Löytöhevosen tultua talliin Kai on hyvin \nvaitonainen. Roosa ryhtyy selvittämään Reppanan salaisuutta ja \nsamalla selviää myös Kain käyttäytymisen syy...#Erittäin hyvä kirja. Kannattaa lukea koko Kuhmutöyryn huimapäät-\nsarja. Kirjan juoni on mukaansa tempaava ja kirjaa on pakko lukea.#12###Haavikko- sarja#Sonja Saarela 195#Mossen mahdollisuusv#?#Fantasia#Kissa nimeltään Mosse on hyvin vanha ja hänen lempipaikkansa on vanhan traktorin istuimella.Hajoamaisillaan olevassa ladossa on paljon hiiriä,rottia ja Mossen pitäisi tappaa rotat,hiiret ladosta,mutta kun Mosse on niin vanha.Eräänä päivänä Mossen isäntä menee hakemaan jyviä jyvälaarista ja hän löytääkini tyhjän jyvälaarin.Mosen isäntä huutaa Mossea ja sanoo,että hänen pitää tappaa kaksikymmetäkuusi hiirtä,rottaa aurigon laskuun mennessä jos hän ei saa tapettua kaikkia kahtakymmentäkuutta hiirtä,rottaa hän lähtee pois mmaatalosta,mutta miten Mossen käy?#Jännitystä on menettelevästi #13###Tummaharjan varsa#Riikka Manninen 196#Karvinen täyttää pyöreitä#Jim Davis#Huumori#Karvinen pukeutuu kostajaksi ja kiusaa pienempiään. Karvinen kiusaa Oskua ja tekee hulluja temppuja. Karvinen on tosi hauska. Kirjan lopussa on hauskoja kuvia.Kirjassa ei ole varsinaista juonta. Sarjakuvan pituus vaihtelee 3-8 ruudun välillä. #Erittäin hauska. Vitsejä voisi käyttää muuallakin kuin kirjassa.#12###X-files#Joni Karpppanen 197#Koira menee kouluun.#Rose Impey.#Eläinkirja#Perheessä oli koira nimeltään Ruusu.Ruusu oli villi,eikä isä pystynyt\nkouluttamaan sitä.Ruusu päätettiin viedä koirakouluun.Mutta heitä \nodotti yllätys.Ruusu saisi pentuja.He kävivät kuitenkin eläinlääkäris-\nsä tarkistamassa asian.Sitten,kun pennut syntyi,lapset olisivat halun-\nneet pitää ne,mutta isä sanoi EI!! Lapset olivat kuulleet sen ennen-\nkin ja eivät hevillä luovuta.#Kirja oli ihan hyvä.#11###Kummitukset eivät kiroile ja Kahden tytön hevonen.#Outi Salonen, kk;n ala-aste, Konnevesi. 198#Sweet valley high: Tuplarakkautta#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica on iskenyt silmänsä Todd Wilkinsiin, koripallo\njoukkueen komeaan kapteeniin - ainoaan poikaan josta\nhänen kaksoissiskonsa Elisabeth tosissaaan välittää.\n Elisabeth ei haluaisi menettää Toddia, mutta\nhän tuntee toki siskonsa. Kun Jessica jotain haluaa,\nhän sen myös yleensä saa - ja on päämäärään pääs-\ntäkseen valmis käyttämään epäreilujakin keinoja...#Kirja oli erittäin hyvä !\nJuoni oli mielen kiintoinen ja\nsiinä oli yllättäviä käänteitä.\nKirjassa kerrottiin asiat erittäin\nmielenkiintoisesti.\n\nSuosittelen lämpimästi kaikille kirjojen\nystäville !!!#13####Johanna Räty 199#Maali puhtaana,Janne##Jännitys###10#### 200#Kultainen Salama ja miljoonakeikka#Taru Mäkinen#Jännitys#Elisa kaapataan Niina Syrjän sijasta ja Kultainen Salama alkaa\ntutkia tapausta.#Ihan hyvä. Suosittelisin kaikille 10-vuotiaille!#10###Kolme Etsivää ja Haamulinna#Lauri Majamaa 201#Maali puhtaana,Janne#Pirkko Talvio#Jännitys#Tiikerit pääsevät lopputurnaukseen ja voittavat kultaa.#Hyvä,urheilullinen.Suosittelen urheilumielisille,urheiluhulluille.#10###Eemeli metkut#Jaakko isohanni 202#Täältä pesee#Pirkko Talvio#Jännitys#Timppa muutti kaupunkiin. Kaupungissa oli jengejä, mutta \nhän ei tullut toimeen heidän kanssaan.\nHäneltä varastetaan pyörä mutta mistä se löytyykään?\nTimppa lukitaan pimeään keräyspisteeseen, häntä jopa kiristetään \nmaksamaan rahaa.Mutta hänen siskonsa saa tietoon missä hänen veljensä on. \nHän vie Timpalle ja hänen ystävälleen ruokaa.Timppa selviytyy.\n \n#Suositeltava,jännittävä ja helppo lukuinen.#12###X-files#Harri Savela 203#Muumipeikko ja uudet naapurit#Tove Jansson#Huumori###Yli 13###?#? 204#Aavekaksoset ja Mursuvuoren arvoitus#Dian Curtis Regan#Seikkailu#Noah French oli lupaava hiihtäjä ennen kuin hän katkaisi jalkansa.\nVanhemmat yrittävät houkutella poikaa suksille viemällä hänet Tyrsky-\njärven lomakeskukseen,mutta Noah vain istuu sisällä räpläämässä tieto-\nkonettaan. Aavekaksosille tietokone on uusi hauska tuttavuus. Silmä \nkovana he seuraavat Noahin jännittävää hiihtoseikkailupeliä,kun ruu-\ndussa äkkiä vilahtaa jotakin asiaan kuulumatonta:Takku on sujahtanut\nkokonaan uuteen ulottuvuuteen! Kuinka koira saataisiin takaisin? Ro-\nbert ja Rebekka pyytävät rohkeasti Noahilta apua- ja päättävät samalla\nottaa selvää, mikä Mursuvuoren laskettelurinteessä poikaa oikein pe-\nlottaa?\n#TODELLA HYVÄ! \nSuosittelen 3-5lukkalaisille.#10###Tämä.#Mari Holopainen kangaslammen a-a 4c 205#viisikko aarresaarella#blyton#Jännitys###10#### 206#Kiljusenherrasväenpaluu##Jännitys###10#### 207#suomen suuri vitsikirja##Huumori###10#### 208#Kiljusenherrasväki#JalmariFinne#Jännitys###10#### 209#Kuningas Artturin ritarit#Mauri Kunnas#Seikkailu#Kun Artturista tulee Kuningas Mortte Musta yrittää saada kruunun ja miekan.#Se on hyvä ,koska siinä on hyvin piirretyt kuvat.#9###Kuningas Artturin ritarit#Niko-Ville Partanen 210#Kilpikonnat#Hartmut wilke#Eläinkirja#Kilpikonna kirja kertoo kilpikonnista.#Kilpikonna kirja on hyvä mutta jotkut kuvat on mustavalkeita.#9###Kilpikonnat#Joel ranta-aho 211#Hait#Miranda Macquitty#Eläinkirja#Kirja kertoo arvoituksellisista haikaloista joita eiää sekä pinta- \nvesissä että mertensyvyyksissä. #Suosittelisin kaikille haiten faneille.#9###Jurassic park#Matti.Isohanni 212###Jännitys###10#### 213#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 214#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 215#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 216#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 217#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 218#Susikoira Roin seikkailut#Jorma Kurvinen#Jännitys#Roi ja Tomi ovat lommalla joutuvat tekemään työtä ja löytävät\nuuden ystävän. #oikein hyvä ja jännittävä.#9### Aku ankan tasku kirja pöytä koreaksi #Marko Tapio Lukkarinen 219#Tiina saa ehdot#Anni Polva#Tyttökirja#Tiina on huonoissa väleissä ruotsin opettajansa kanssa.Monenmoisia kommelluksia sattuu ja kaikenlisäksi Tiina saa ruotsista ehdot! #Kirja on mielestäni erittäin hyvä ja mielenkiintoinen.Mutta kirjailia voisi käyttää mieluummin sanaa "hän" sanan "se" sijasta henkilöitä kutsuessa.#10###tiina ja vieras poika ,nti etsivä ja morsius hunnun arvoitus#Joaephina Chelelgo 220#viisikko aarresaarella#Enid Blyton#Seikkailu#Kun Leo,Anne,Dick ja Paula ja Tim koira\nkoira lähtivät veneretkelle.Kuitenkin he ajautuivat\naarresaarelle.#Ihan hyvä mutta aikapitkä. Kannattaa lukea.#9###En osaa sanoa.#Krista Lappalainen 221#Mitäs me lottovoittajat#Rayner Shoo#Fantasia#Perhe voittaa lotossa 24,0000mk#Kirjani on hyvä koska siinä on vähän jännitystä.\n#10###007 ja Kultainensilmä#Panu penttinen 222#Suomen suuri vitsikirja 1997##Huumori# Suomenparhaitavitsit#hyvä#10###Tuntematon sotilas#Mika karppinen 223#Kiljusen herrasväen paluu#Jalmari Finne#Fantasia#Kun Kiljuset palaavatlomalta#Hirmuisen hyvä#10###Kiljusenherrasväki# 224#Kiljusen herrasväen paluu#Jalmari Finne#Fantasia#Kun Kiljuset palaavatlomalta#Hirmuisen hyvä#10###Kiljusenherrasväki#Jani Eskelinen 225#+##Jännitys###10#### 226#Hullu lehmä hiihtohississä#Pirkko-Liisa Perttula#Huumori#Hauskoja vitsejä kirja täynnä ja kuvia.\nTeemu Selänne pieraisi ja yleisö tuuletti.#Hauskaa lukemista ja saa nauraa paljon.#9###Tarzan ja Zorro#Lauri Kärkkäinen 227#Viisikko ##Seikkailu#Leo,Anni,Dik,Pauli menivät saarelle sinne tuli kaksi vakojaa!\n #Hyvä#10###Viisikko#MARKUs 228#bertin uudet aivoitukset#anders jacosson ja sören olsson#Huumori#13 vuotinen Bert on ihastunut luontoa rakastavaan Paulinaan hän käy myös tanssitunneilla . Kohta Bertit löydetäänkin luontoretkeltä ja tanssitunneilta.löytyy Bertin ja paulinan väliltä löytyy kyllä myös romanttisia hetkiäkin.kesällä Bert myös mat- kustelee..................................................... #HUIPPU OON LUKENU VARMAAN KAIKKI BÄRTIT...................#10###bertit#HANNA VÄISÄNEN 229#Bertin uudet aivitukset#Anders Jakobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert 13.v on rakastunut tanssivaan ja luontoa rakastavaan Pauliinaan.Ja kohta Bert löytää itsensä tanssitunneilta ja luontoretkeltä.Löytyy Bertin ja Paulinan väliltä myös romanttisia heeetkiä.Kesällä Bert myös matkustelee.#Kirja oli ihan hyvä koska se oli hauska.#9###Annikan ratsastuskoulu#Niina Laakso 230#Maailman paras hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Eräs tyttö menettää melkein hevossensa.Kunnes saa sen takaisin,se\nkuolee.Kaikki yrittää auttaa hän.Mutta se tyttö selviää,poikaystävän\navulla.#Hyvä,surullinen,jännä,henkeä salpaava.Mutta silti onnellinen.#10###Niitä on niin monia.Joten kaikki.#Kirsi saarinen. 231#Koiramäenla lapset kaupungissa#Mauri kunnas#Huumori#Maalla asuvat koiramäen lapset menevät kaupunkiin serkkujensa luokse.\nSerkkujen isä on leipuri ja koiramäen lapset saavat viedä\nherkkuja kylän asukkaille.Matkalla sattuu kaikkea................#Kirja oli hyvä kannattaa lukea#9###Tiinalla on hyvä sydän#Henna Hynynen 232#Janne ja sammakkoklaanin kosto#T.H.LEHTINEN#Seikkailu#Kaksi poikaa löytää punaisen tähden.Mutta kankkulan kaksoset yrittävät\nvarastaa tähden.Myös yksi heidän luokkalainen Tiina yrittää saada \nselvville mitä heillä on.Hän saakin ja varastaa sen mutta pojat saa-\nvat tähden taisin ja tekevät kankkulan kaksosille koston#Kirja on hyvä ja välillä jännittävä.\nHyvin kohta on kun pojat tekevät\nkankkulan kaksosille koston.#9###Janne ja sammakko klaanin kosto#Janne Hyväri 233#BERTIN PÄIVÄKIRJA#ANDERS JACOBSSON AND SÖREN OLSSON#Huumori#RUOTSISSA JOSSA BERT ASUU EI SAA POJAT KIRJOITTAA PÄIVÄKIRJOJA\nMUTTA BERT EI LAISTA VÄLITÄ.BERT MERKITSEE PARHAAT TOLLAILUT \nKIRJAANSA #KIRJA ON HYVIN MIELEN KIINTOINEN (ESIM:\n-ROMANSSI\n-HUUMORI\n-TAPAHTUMA.)\n-\n-\n-\n-\n-\n-\n-\n\n\n\n\n\n-\n-\n-#9###BERTIN PÄIVÄKIRJA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#SAKARI KAUHANEN 234#Janne ja sammakkoklaanin kosto#T.H.LEHTINEN#Seikkailu#Kaksi poikaa löytää punaisen tähden.Mutta kankkulan kaksoset yrittävät\nvarastaa tähden.Myös yksi heidän luokkalainen Tiina yrittää saada \nselvville mitä heillä on.Hän saakin ja varastaa sen mutta pojat saa-\nvat tähden taisin ja tekevät kankkulan kaksosille koston#Kirja on hyvä ja välillä jännittävä.\nHyvin kohta on kun pojat tekevät\nkankkulan kaksosille koston.#9###Janne ja sammakko klaanin kosto#Janne Hyväri 235#Valkoratsuntalli#Sophie Saraby#Hevoskirja#Lia niminen tyttö innostuu poneista ja niiden hoidosta.Mutta ratsastus\nei oikein onnistu .Pian Lia tutustuu julisteesta tulleeseen hevoshah-\nmoon joka auttaa Liaa hevosten hoidossa ja kertoo hänelle hevosten\ntunteista.Pian Lia pääsee Valkoratsuntallille ja siellä hän tapaa he-\nvosen nimeltä Gloud.Ja hevoshahmon avulla kaikki alkaa sujua.Pian \nGlud on hänen omansa ja koko hänen unelmansa oli toteutunut.#Kirja on vauhdikas,iloinen ja mielenkiintoinen.#10###Valkoratsuntalli#Heta Hälinen 236#Niin Lotan tapaista#Merri Vik#Tyttökirja#Lotalla on joululoma.Hän näkee ystävänsä Jonaksen kävelyllä Gunnelin\nkanssa ja lupautuu suutuspäissään vierailulle Truddan-tätinsä luokse.\nMatkasta muodostuu kuitenkin yllättävän hauska.Lotta tutustuu uuden-\nvuodenvalvojaisiin ja avustaa hieman kohtaloa...Kotiin palattuaan hän\ntosin löytää matkalaukustaan ruusunnuppuaamutakin sijasta parin suu-\nria miesten tohveleita,mutta sehän on niin Lotan tapaista!\n#Kirja oli tosi hyvä ja hauska.#10###Niitä on monia esim:Lottapa tietenkin#Katja Kainulainen 237#Valkoratsuntalli#Sophie Saraby#Hevoskirja#Lia niminen tyttö innostuu poneista ja niiden hoidosta.Mutta ratsastus\nei oikein onnistu .Pian Lia tutustuu julisteesta tulleeseen hevoshah-\nmoon joka auttaa Liaa hevosten hoidossa ja kertoo hänelle hevosten\ntunteista.Pian Lia pääsee Valkoratsuntallille ja siellä hän tapaa he-\nvosen nimeltä Gloud.Ja hevoshahmon avulla kaikki alkaa sujua.Pian \nGlud on hänen omansa ja koko hänen unelmansa oli toteutunut.#Kirja on vauhdikas,iloinen ja mielenkiintoinen.#10###Valkoratsuntalli#Heta Hälinen 238#Mirkka ja Amerikan reissu#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Mirkan naapuri vanharouva Sylvi ottaa Mirkan mukaansa Amerikkaan\nsulaispoikaansa Juusoatapaamaan.Juusolla on kuitenkin ongelmia sopeu-\ntumisessa hän ei ole sopeutunut hyvin Amerikkaan tai uuteen perhee-\nseensä. Mirkka kuitenkin auttaa häntä selvittämään elämänsä solmut.#Hyvä kirjja. Sosittelen 3-6luokkalaisille#10###Aavekaksoset ja Mursuvuoren arvoitus.#Mari Holopainen 239#Tiina toimii#Anni polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut.Auttaakseen perhettään Tiina jaVeli hakeutu-\nvat kesäksi töihin.Tiina pääsee kaitsemaan lääkäriperheen kolmea paha-\ntapaistaja tottelematonte vekaraa.Oikeamielinen ja omaa vakaamustaan \nnoudattava Tiina panee kuitenkin ennenpitkää totuttuun ja railakkaa-\nseen tapaansa asiat paikalleen tässäkin perheessä. Tosin matkassa on \nmonta mutkaaja kommellusta, mutta loppu tulokseen ovat kaikki tyyty-\nväisiä.\n#Hyvä kannattaa lukea.\nSuosittelen 1-6luokkalaisille Tiinan ystäville.#10###Joku Aavekaksosista.#Mari Holopainen Kangaslammen a-a 4c Iisalmi 240#Tiina toimii#Anni polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut.Auttaakseen perhettään Tiina jaVeli hakeutu-\nvat kesäksi töihin.Tiina pääsee kaitsemaan lääkäriperheen kolmea paha-\ntapaistaja tottelematonte vekaraa.Oikeamielinen ja omaa vakaamustaan \nnoudattava Tiina panee kuitenkin ennenpitkää totuttuun ja railakkaa-\nseen tapaansa asiat paikalleen tässäkin perheessä. Tosin matkassa on \nmonta mutkaaja kommellusta, mutta loppu tulokseen ovat kaikki tyyty-\nväisiä.\n#Hyvä kannattaa lukea.\nSuosittelen 1-6luokkalaisille Tiinan ystäville.#10###Joku Aavekaksosista.#Mari Holopainen Kangaslammen a-a 4c Iisalmi 241#Tiina toimii#Anni polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut.Auttaakseen perhettään Tiina jaVeli hakeutu-\nvat kesäksi töihin.Tiina pääsee kaitsemaan lääkäriperheen kolmea paha-\ntapaistaja tottelematonte vekaraa.Oikeamielinen ja omaa vakaamustaan \nnoudattava Tiina panee kuitenkin ennenpitkää totuttuun ja railakkaa-\nseen tapaansa asiat paikalleen tässäkin perheessä. Tosin matkassa on \nmonta mutkaaja kommellusta, mutta loppu tulokseen ovat kaikki tyyty-\nväisiä.\n#Hyvä kannattaa lukea.\nSuosittelen 1-6luokkalaisille Tiinan ystäville.#10###Joku Aavekaksosista.#Mari Holopainen Kangaslammen a-a 4c Iisalmi 242#Neiti Etsivä ja naukuva arvoitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Paulan kotikaupungissa on kissanäyttely. Kaksi kissaa varastetaan ja\nPaula ryhtyy tutkimaan juttua.Tapaus liittyy myös timanttivarkauteen.\nToisen kissan kaulapantaan oli kiinnitetty ne timantit. Paula saa vo-\nron kiinni,vaikka rosvo uhkailee Paulaa.\n#Kirja oli hyvä ja jännittävä.#10###Neiti Etsivä ja jännittävät jälkiruuat#Anne Tissari Konneveden kk:n ala-aste 243###Jännitys###alle 5#### 244###Jännitys###10#### 245###Jännitys###10#### 246###Jännitys###10#### 247###Jännitys###10#### 248#Viisikko joutuu ansaan#Enid Blyton#Seikkailu#Seikkailu alkaa, kun Paulin isän työhuone myllätään ja Tim nukutetaan.\nSeuraavana iltana Pauli kidnapataan, kun hän ja Tim olivat iltakä-\nlyllä. Mustalaistyttö tuo kirjeen, jossa vaaditaan amerikan\nmuistiinpanot. Kaikkea muuta tapahtuu ennenkuin rosvot ovat po-\nliisin huostassa.#Kirja on hyvä, koska siinä on jännitystä.#10###Neiti Etsivä ja mustaviittainen ratsastaja#Henna Hytönen, Konneveden kk:n ala-aste 249#Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus#Carolyn Keene#Jännitys#Paula saa tehtäväkseen selvittää vanhan tammen arvoituksen ja vaikka\nhänen isänsä ei aluksi meinaa laskea Paulaa, hän pääsee Nedin serkun,\nJulien kanssa kaivauksille, jossa vaarallinen roisto Kid Kadle yrittää\nestää toivottomasti Paulan tutkimuksia. Apuun tulevat lopulta Bess,\nGeorge, Ned, Burt ja Dave. Poika katoaa kaivuksilta ja Neiti Etsivä \njoukkoineen selvittää monien vaaratilanteiden jälkeen arvoituksen. #\n\nKirja on mielenkiintoinen.\nSitä ei voi lopettaa kesken.#12###Sikabileet#Elisa Dammert 250#Robinson ja Perjantai#Daniel Defoe#Jännitys#Robinson joutuu asumattomalle saarelle ja joutuu asumaan siellä \nyksin. Hän perustaa omantekoisen kalenterin ja myöhemmin hän löytää \nsaarelta ihmisen ja antaa sille nimeksi Perjantai.#Tosi jännittävä-ja mielenkiintoinen kirja.#12###Hullu luokka#Elizabeth Rappou 251#3 Etsivää ja hermostunut leijona#Alfred Hitchcock#Jännitys#Kirjassa on kolme etsivää, jotka käsketään tulla vartioimaan eläintarhaa. Siellä tapahtuu nimittäin kummia juttuja. Etsivät\njoutuvat aika pinteeseen ratkaistaessa tätä juttua....!\n#Erittäin jännittävä, ja hauska. Suosittelen tätä kirjaa muillekin!\nKannattaa lukea.#12###3 Etsivien kaikki seikkailut.#Tero Inkeroinen 252#Fiona kelly##Jännitys###10#### 253#KULTAINEN KOMPASSI#Philip Pullman#Jännitys###10#### 254#Kultainen kompassi##Jännitys###10#### 255#Heponiemen kätkö#Merja Jalo#Jännitys###10#### 256#Mika Niemi numero7#Mitri Pakkanen#Jännitys###12###Pallo haltuun m#Olli Männikkö 257#kultainen kompassi#Philip Pullman#Seikkailu#§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§##10#### 257#kultainen kompassi#Philip Pullman#Seikkailu#§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§##10#### 258#Susikoira Roi ja kahvilakeikka##Jännitys###10#### 259#Taru Sormusten Herrasta#J.R.R Tolkien#Fantasia#Frodo hobitti lähtee Tuomiovuorelle tuhoamaan taikasormusta ja hänen ystävänsä päättävät tulla mukaan. Matkalla hän juttelee ja taistelee erirotuisten kanssa ja seikkailee metsissä,vuoristoissa ja kaupungeissa. Tarinassa on myös:velho Gandalf,kääpiö Gimli,haltia Legolas ja ihminen nimeltä Konkari. #Kirja on tosi jännittävä. Suosittelen kirjaa roolipeleistä kiinnostuneille ,koska siinä on fantasiahahmoja mm.örkkejä,peikkoja(trolleja),kääpiöitä,haltioita ja ihmisiä. \nKannattaa lukea! \n(ks.www.fantasiapelit.fi ja www.gamesworkshop.com)#12###Taru Sormusten Herrasta#Markus Gawley 260#MYSTERY CLUB Piilosilla#Fiona Kelly#Jännitys#HOLLY,TRACY JA PELINDA MATKUSTAVAT LONTOOSEEN TAPAAMAAN VANHOJA TUTTUJA.NÄHTÄVYYKSIEN LOMASSA TYTÖT KAITSEVAT KUULUISAN NÄYTELIÄN SUZAN WINTERIN TYTÄRTÄ.TURISTUS REISSU MUUTTUU PIAN TYÖN TEOKSI KUN POLIISI ALKAA EPÄILLÄ SUZANNIN ALI VUOKRALAISTA HUUMEIDEN KULJETUKSESTA.MYSTEERI KERHO HUOMAA OLEVANSA KESKELLÄ HUIMAA JA VAARALISTA NÄYTRELMÄÄ , JONKA HUIMA LOPPUNÄYTÖS KÄYDÄÄN MISSÄS MUUALLA KUIN TEATERILLA.#KIRJA ON JÄNITTÄVÄ JA MIELENKIINTOINEN JA ,KUN ALOITTAA NIIN EI VOI OLLA LUKEMATTA KIRJAA LOPPUUN.PIDÄN KAIKISTA MYSTERY CLUBIN KIRJOISTA JA JOS KIINOSTAA NIIN ALOITA KIRJASTA SALAISET JOHTOLANGAT.#10###SALAISET JOHTOLANGAT# 261#Walt Slade Kahdet Goltit#Jackson Cole#Jännitys#Rosvojoukko ryövää kaupunkia mutta ei pitkään sillä Slade kumppaneineen metsästää heitä ,joten pian sheriffin konttorin lattia\nonkin koristeltu rosvojen ruumiilla.Mutta roistojen johtaja ei helpolla antaudu.#Ihan hyvä mutta tylsä. Susittelisin länkkäreistä pitäville.#13###Jere jarruvaunu#Teemu Heikkinen 262#Viisikko salaperäisellä nummella#Enid Blyton#Seikkailu#Anne Pauli ja tim ovat ratsastuskoulussa,mutta Paulin mielestä se on maailman ikävin paikka. Syynä on Henrietta tai oikeastaan "Henri" niinkuin hän haluaa itseään kutsuttavan. onneksi sentään Leo ja Dick saapuvat leiriltään ja viisikko on jälleen yhdessä. He löytävät junaradan ja hiekkakuopan jolle asettuvat asumaan. Sitten heidän niskaansa tippui paketteja joissa oli rahaa. Sitten mustalaiset löysivät heidät...#Ihan hyvä mutta vähän tylsä välillä. Kannattaa lukea!#12###Bertin tunnustukset#Marko Oravainen 263#Susikoira Roi ja kahvilakeikka#?#Jännitys#Soikkeli on ruvennut käymään squashallilla tennistä pellaamassa. Samaan aikaan Teemun jengi liikkuu siellä. Soikkeli haastaa riitaa ja saa jengin vihat päälleen. Squashallin kahviossa rupeaa tapahtumaan pieniä ryöstöjä ja Roilla ja muilla on selvittämistä..........#Hyvä juoni. Ihan hyvä kirja muutenkin.#12###I don't no#Iiro Kiiskinen 264#Sherlock Holmes:Baskervillen koira#Arthur Conan Doyle#Salapoliisi#Sherlock Holmesin apuri rupeaa tutkimaan salaperäistä Baskervillen \nkuolemaa.Sherlock Holmes itse sanoo että hänellä on muita töitä mutta\nhän rupeaa tutkimaan itsekin tuota mysteeriä.Sherlock nimittäin menee\nasumaan erääseen kivikautiseen majaan josta pystyy hyvin tutkimaan\nBaskervillen suuren talon tapahtumia.#Erittäin jännittävä ja hyvä kirja jossa tapahtuu paljon juonenkäännöksiä.Suosittelen kirjaa yli 11-vuotiaille,jotka pitävät\njännittävistä kirjoista.#12###Salaiset Kansiot : Kirkas Pilvi#Ilkka Rothberg 265#Mika Niemi numero7#Mitri Pakkanen#Seikkailu#Kirja kertoo jalkapalloa pelaavasta nuoresta miehestä joka\nkirjasarjan ykkösosassa pääsee Italiaan pelaamaan.\nKun Mika lähtee kotoaan hän joutuu eroon tyttöystävästään ja\nvanhemmistaan ja aluksi iskee koti-ikävä,mutta sitten kaikki\nrupeaa sujumaan.#Kirja oli huonosta lopusta huolimatta kirja oli hyvä.\nSuosittelen kirjaa kaikille ykkösosan lukeneille ja jalka-\npallosta kiinostuneille.#12###Hipsu hiiren kuuseikkailu#Olli Männikkö 266#Elävän ruumiin arvoitus#Kirsten Holst#Jännitys#\n Leirintäloma Tanskan saaristossa muuttuu kihelmöivän\n jännittäväksi , kun nuoret löytävät rannalta ruumiin .\n Mitä oikein on tekeillä aarrelaivanhylyssä , jonka \n "sukeltajat" muka löysivät ? \n Koska laivalta pakenee mies joka näyttää aivan liian \n paljon rannalta löytyneeltä ruumiilta ...#\n Mielestäni kirja oli ihan hyvä , vaikka aika epätosi .\n En suosittele kirjaa herkkä hermoisille .#13###Huone 13#Anna-Maria Hakkarainen 267#Heponiemen kätkö#Merja Jalo#Hevoskirja#Essi Virtasen mummo kutsuu ponitallilaiset lomanviettoon Heponiemeen.\nLomailu kumminkin jää kovin lyhyeksi,koska oudot varkaudet ja ilkival-\nlat ovat vailla selitystä.#Kirja oli todella hyvä,siinä oli jännitystä ja huumoria.\nArvosanaksi antaisin kympin.En suosittele kirjaa ihmisille jotka eivät\ntykkää hevosista.Jännitystä voisi olla vähän enemmän.#12###Myllyn aavehevonen#Tuula Toivonen 268#MYSTERY CLUB PIILOSILLA#FIONA CELLY#Jännitys#HOLLY,BELINDA JA TRACY MATKUSTAVAT LONTOOSEEN TAPAMAAN VANHOJA YSTÄVIÄ. NÄHTÄVYYKSIEN LOMASSA TYTÖT KAITSIVAT KUULUISAN NÄYTELIÄN SUZAN WINTERIN LASTA.TURISTI REISSU MUUTTUU PIAN TYÖN TEOKSI ,KUN POLIISI EPÄILEE SUZANNIN ALIVUOKRALAISTA HUUMEIDEN SALA -KULJETUKSESTA.MYSTEERI KERHO HUOMAA OLEVANSA KESKELLÄ HUIMAA JA VAUHDIKASTA NÄYTELMÄÄ,JONKA PELOTTAVA LOPPU NÄYTÖS KÄYDÄÄN MISSÄS MUUALLA ,KUIN TEATERISSA.#KIRJA ON JÄNNITÄVÄ JA VAUHDIKAS ,JOS ALOITAT LUKEMAAN ON PAKKO JATKAA LOPPUUN ASTI.MYSTERY KLUPIN ENSIMMÄINEN KIRJA ON SALAISET JOHTOLANGAT jos kiinostaa.SUOSITELEN KIRJAA 10-14 VUOTIAILLE#12###kaikki mystery clupit#MARJO SAARIVAINIO 269#MYSTERY CLUB PIILOSILLA#FIONA CELLY#Jännitys#HOLLY,BELINDA JA TRACY MATKUSTAVAT LONTOOSEEN TAPAMAAN VANHOJA YSTÄVIÄ. NÄHTÄVYYKSIEN LOMASSA TYTÖT KAITSIVAT KUULUISAN NÄYTELIÄN SUZAN WINTERIN LASTA.TURISTI REISSU MUUTTUU PIAN TYÖN TEOKSI ,KUN POLIISI EPÄILEE SUZANNIN ALIVUOKRALAISTA HUUMEIDEN SALA -KULJETUKSESTA.MYSTEERI KERHO HUOMAA OLEVANSA KESKELLÄ HUIMAA JA VAUHDIKASTA NÄYTELMÄÄ,JONKA PELOTTAVA LOPPU NÄYTÖS KÄYDÄÄN MISSÄS MUUALLA ,KUIN TEATERISSA.#KIRJA ON JÄNNITÄVÄ JA VAUHDIKAS ,JOS ALOITAT LUKEMAAN ON PAKKO JATKAA LOPPUUN ASTI.MYSTERY KLUPIN ENSIMMÄINEN KIRJA ON SALAISET JOHTOLANGAT jos kiinostaa.SUOSITELEN KIRJAA 10-14 VUOTIAILLE#12###kaikki mystery clupit#MARJO SAARIVAINIO 270#Anastasia hermoromahduksen partaalla#Lois Lowry#Huumori#Anastasia saa kaveriltaan 2 hyppyrottaa joita hän on ainatoivonut.\nKaiken lisäksi hän luulee että rotat ovat tyttö ja poika. Ne ovatkin\ntyttö ja tyttö. Hän käyttää rottia piologian työssään tarkkaillen \nheidän kasvuaan. Tapahtuukin niin että kumpikin rotta saa poikasia \nyhteensä 9 ja emot. Anastasia luulee myös tarvitsevansa ajan psykiatrille ja inhoavansa vanhempiaan. Pian hän kuitenkin alkaa taas \nrakastaa vanhempiaan.Kun Anastasian pikkuveljen kaveri tulee kylään \nhän päästää 11 rottaa karkuun. Anastasian äiti ei tiedä että niitä on\n11 JA vielä karkuteillä. Hyvä ettei tiedäkään...#Kirja on tosi hyvä huumoria rakastavalle.\nSuosittelen kirjaa 10.v.-15.v.#12###Anastasia hermoromahduksen partaalla#Jenna Raatikainen 271#Kultainen kompassi#Phillip Pullman#Seikkailu#´Vilkas ja itsepäinen tyttö nimeltään Lyra. Eräänä iltana hän päättää\nkurkistaa collegen kirjastoon , jonne hänellä ei ollut lupaa mennä.\nSiitä alkaa seikkailu joka vie Lyran ja hänen diamoninsa kauas pohjoiseen , panssarikarhujen, jäätiköiden ja noitien maahan. Apunaan\nhänellä on aletriometri eli symbooleihin perustuva kompassi. se on\ntäyttä kultaa.Kompassi kertoo vastauksen , sille joka osaa tulkita \nsitä oikein.#Se on kiehtova fatasia- ja tieteiskirjallisuuteen perustuva paksu opus , joka on järkyttävä , ainutlaatuinen , ja kiehtovan todellinen.\n#13###huone 13#Susanna Huttunen 272#Liian paksu perhoseksi##Jännitys###10#### 273#NEITI ETSIVÄ JA INTIALAINEN SORMUS#CAROLYN KEENE#Tyttökirja#NUORI MIES LÖYDETÄÄN LOUKKAANTUNEENA JA MUISTINSA MENETTÄNEENÄ KALLION JUURELTA. TUTKIESSAAN MIEHEN REPPUA PAULA LÖYTÄÄ HARVINAISEN SORMUKSEN. PAULA JOUTUU MONIIN VAAROIHIN YRITTÄESSÄÄN SELVITTÄÄ MIEHEN HENKILÖLLISYYTTÄ JA SORMUKSEN ALKUPERÄÄ.#KIRJA ON TOSI, KOSKA SIINÄ ON JÄNNITYSTÄ JA, JOS KIRJAN ALOITTAA SE ON PAKKO LUKEA LOPPUUN. KANNATTAA LUKEA!!#12###MONIA#HENNA JOLKIN 274#Frendi#Riikka Valonen#Tyttökirja#Frendi kertoo mielenkiintoisia faktoja ja tarinoita nuoreksinaiseksi kasvamisesta. Siitä kuinka vartalo muotoutuu ja suhteesta maailmaan:\nbestiksee, poikiin, vanhempiin ja kouluun. Myös kotiintuloajoista, ihastumisesta, rintsikoista ja murkkuiästä.#Minun mielestä kirja on tosi hyvä, koska siinä on faktoja esim. tupakoitsioista ja alkoholin juojista. Ja siinä on myös lukioitten omia kokemuksia esim. " ekasta kerrasta" ja anoreksiasta.\nKANNATTAA LUKEA!#12###Frendi, pojat, .....#Henna Huttunen 275#RÄÄVÄSUU RAKASTUU#TUULA KALLIONIEMI#Tyttökirja#Rääväsuu rakastuu kirja kertoo kahdesta tytöstä jotka haluavat kokeilla kaikkea uutta ja jännittävää,mutta ne voivat johtaa aika hurjiin menoihin.jos haluat lukea enemmän tästä kirjasta ,niin \nsinun pitää lukea tämä kirja.# Minun mielestäni kirja oli erinomainen,koska siinä kerrottiin tavallisista nuorista ja muusta tämän päiväisestä.\nEhdottaisin tätä kirjaa niille jotka ovat kokeneet samanlaisia \nkokemuksia tai haluaisivat kokeilla tällaista.#12###RÄÄVÄSUU RAKASTUU#MONA MIRONOFF 276#Ratsutilan salaisuudet#Eleanor Jones#Hevoskirja#Kun hevostyttö Fran Elliot karkaa kotoaan,ja muuttaa hevostenhoitajaksi Oldsfellin kartanon tallille,hän ei voi arvata mitä\ntapahtuisi.Fran kiintyy vanhaan hevoseen nimeltä Mulberry, ja vain Mulberryn takia hän jää tallille.Muut kohtelevat häntä oudosti, eikä kukaan kerro Franille entisistä tallitytöistä.Lopulta he löytävät ty-\ntön luurangon ja Lena,yksi tallin työntekijöistä löytyy kuristettuna ladosta.Tallinväki joutuu kertomaan Franille totuuden,sillä he luulevat Franin olevan seuraava uhri.Näin käykin,mutta pienellä onnella Fran selviää hengissä.#Pidin kirjasta paljon vaikka alku olikin aika pitkäveteinen.\nLopussa kirja muuttui välillä jopa jännittäväksi.\nSuosittelen kaikille lämpimästi, varsinkin hevos-, sekä jännityskirjoista pitäville.Kirjaan toi lisää mielenkiintoa ketunpoika Ferdin seikkailut ja ystävyys ihmisiin.#13###Kaikki salapoliisi, hevos, sekä jännityskirjat#Saara Nikkanen 277#Kultainen Salama ja Kaahariauto#Taru Mäkinen#Jännitys#Kultaisen salaman Terhi ja Elisa tappaavat uuden ystävän jalkapalloilian Janne Mäen.\nJanne Mäki jää saman auton alle jonka alle jäi aikasemmin Terhin koira Bella.\nTapahtuma oli siitä outo että auto ei pysähtynyt.\nTästä seurasi Kultaisen Salaman uusi työ päivä.#Kirja oli mielestäni hyvä koska se oli tehty jännittä västi.#12###Kultainen Salama ja kaahariauto#MIIKA TAPANINEN 278#kultainen salama ja kaahariauto#taru mäkinen#Jännitys#Niina on ulkoilettamassa koiraansa Bellaa,kunnes rattijuoppo ajaa hänen päällensä.Sattumalta siinä kävelee urheilia nimeltään Janne Mäki joka vie Bellan eläinlääkäriin.Myehemmin tämä Janne jää kanssa rattijuopon uhriksi.Lääkäri tuttkii hänet,mutta on jotenkin törkeä hänelle.Myöhemmin selviää ,että tämän lääkärin vaimo on se kaahaaja.#Minun mielestäni kirja oli ihan hyvä,koska ei tiennyt mitä seuraavaaksi tapahtuu.#12###kuoleman käytävä 2#Ilari Halonen 279#Eemelin metku n:o325#Astrid Lindgren#Poikakirja#Vaahteramäen Eemelin oli saatava rahaa kärpäspaperia varten.Sen takia,koska heidän talossa oli paljon kärpäsiä.Hän tekee puusta Mieronsauvan,joka kädessään Eemelikerjäsi rahaa paperia varten.Eemeli osti heti kärpäspaperin ja laittoi,sitä ympäri taloa.Aamulla kaikki sotkeutuivat siihen.Siitä Eemeli sai taas verstashuonetta.#Kirja oli hyvä ainakin nuorempana ja se toimii hyvin.#12####Ari Rossinen 280#Liian paksu perhosesi#Sisko Istanmäki#Huumori#Kirja kertoo epätavallisen suurenkokoisesta Kaisusta ja hinttelästä Ernistä.Roomaani on aika kaukainen 60-luku.Kaisu tulee töihin Ernin kauppaan ja Erni ihastuu Kaisuun ja päin vastoin.Kaisu tulee raskaaksi\nja kaikki meni hyvin ,mutta sitten Kaisulle tulee keskenmeno.Ernin äiti ja sisko eivät oikein hyväksy Kaisua ja he yrittävät ajaa kaisua pois ja siitä se sitten alkaa...#Kirja on aika hyvä ja siinä oli aika paljon huumoria ,mutta jännitystä saisi olla jonkin verran enemmän. #12###Moinia...#Terhi Kääriäinen 281#Koita kestää Kati#Johanna Tuomola#Hevoskirja#Katin isän veli Pentti tulee käymään.Pentti kertoo Katille Ruotsissa pidettävistä kilpailuista ja Kati lähteekin sinne hevosensa kanssa.Pentillä on pelivelkoja ja jo toisena päivänä Ruotsissa Pentti väitää että Katin hevonen kuoli.Ruotsalaisen ystävänsä kautta Kati saa tietoa Pentin juonesta ja saa hevosensa takaisin.#\nKirja oli hyvä ja mielenkiintoinen mutta juttu selvisi liian helposti.Se oli myös hiukan surullinen ja jännitystä saisi olla vähän enemmän.#12###Monta#Heidi.ruotsalainen 282#kultainen salama ja kaahariauto#taru mäkinen#Jännitys#Niina on ulkoilettamassa koiraansa Bellaa,kunnes rattijuoppo ajaa hänen päällensä.Sattumalta siinä kävelee urheilia nimeltään Janne Mäki joka vie Bellan eläinlääkäriin.Myehemmin tämä Janne jää kanssa rattijuopon uhriksi.Lääkäri tuttkii hänet,mutta on jotenkin törkeä hänelle.Myöhemmin selviää ,että tämän lääkärin vaimo on se kaahaaja.#Minun mielestäni kirja oli ihan hyvä,koska ei tiennyt mitä seuraavaaksi tapahtuu.#12###kuoleman käytävä 2#Ilari Halonen 283#Bertti ja hämärämies##Poikakirja#Bera ihastuu yhteen hänen luokkalaiseen tyttöön.Hänen pikkuveli Timo\nvakoilee beraa ja tyttöä.Loppujen lopuksi Bera huomaa että Timo \nvakoilee häntä ja tyttöä.Bertin luokka lähtee kesä leirille jossa\nBera näkee hämärä miehen kun hän menee vessaan.Hän lähti seuraamaan\ntätä hämärä miestä .\n#Ihan hyvä kirja, tosi hyvä juoni,lopussa jännittävä.Bertin perhe oli\ntosi hyvä siinä kirjassa.#12###Viuhka kävi maculcin#juha vaisanen 284#RÄÄVÄSUU RAKASTUU#TUULA KALLIONIEMI#Tyttökirja# RÄÄVÄSUU RAKASTUU KIRJA KERTOO KAHDESTA TYTÖSTÄ,JOTKA RAKASTUVAT EPÄTOIVOISESTI KAHTEEN POIKAAN.TYTÖT HALUAVAT MUUTTAA ELÄMÄÄNSÄ PAREMPAAN,MUTTA MINKÄ SILLE VOI JOS TEINIRAKKAUS VIE MENNESSÄÄN...# KIRJA ON HYVÄ,KOSKA SIINÄ KERROTAAN TYTÖISTÄ JOTKA JOUTUVAT KOMMELLUKSIIN TEINIRAKKAUDEN TAKIA.........#13###RÄÄVÄSUU RAKASTUU#HEIDI TIKKANEN 285#Vaarallinen poikaystävä#Anu Ojala#Jännitys#Emilia ja hänen poikaystävänsä asuvat yhdessä, mutta silti Emilia \npelkää poikaystävää.#Hyvä#10###En osaa sanoa.#Sanni Laulainen, Konneveden kk:n ala-aste 286#Neiti Etsivä ja lohikäärmeen arvoitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Neiti Etsivä alkaa tutkia kiinalaista tapausta,kun antiikkikaupan\nikkunasta häviää arvokas maljakko.Maljakkoja häviää lyhyen ajan sisäl-\nlä muualtakin.Tapausta tutkiessaan selviää myös vuosia sitten kadon-\nneitten Engien nykyinen paikka.#Kirja oli mielestäni jännittävä ja sitä oli hauska lukea.\n#10###Niitä on monia.#Sari Varis, Konneveden kk:n ala-aste 287#Kissa Crusoe#Mark Burges#Seikkailu#Casimix joutuu aavallesaarelle.\nJossaonjättihiiriä, neolivat keittämässätoista kissaa.Mutta Casimix\nhuusi heille hei hoi,mutta padasta tuli toinen kissaCasimixpelästyi\n,toisen kissan nimi onPerjantai.CasimixjaPerjantai rakensi laivan padastaja\nmatkusti Billibongoon.#Kija olihyvä jajännittävä.#11###Tämäkirja.#Mirka Huuskonen 288#Nikke ja Kostajien sakki#Sempe´-goscinny#Huumori#Kostajien Sakki on puuhakas poikajoukko,jonka parissa aika ei käy pitkäksi. Sakki tappelee melkein joka päivä toistensa kanssa ja tappelusta ei meinaa tulla loppua ennen kuin opettaja tulee väliin.#Kirja on hauska vaikka siinä ei olekaan jännitystä,mutta se on hyvä kirja silti.\n(Ehkä paras lukemani kirja)#11###Yks jännä juttu,Nikke ja Kostajien sakki jne.#Juha Taavitsainen 289#Haamuhyppy#Marja-Leena Tiainen#Jännitys#Jukka-Pekka on huulluna mäkihyppyyn ja haluaisi tulla tähdeksi. Syksyllä mäkeen ilmestyy uusi tyttö, Heli. Joka poikien ihmeeksi on yllättävän hyvä hyppäämään. Kun eräänä iltana Jukka-Pekka hyppää salaa isommasta mäestä, tapahtuu aivan kauheita...#Kirja oli erittäin hyvvä. Harmi, että siinä ei juurikaan ollut juonta. Pidin kirjasta, koska se oli niin todenmukainen. Kannattaa lukea.#12###"Tommo ja Karvisen kaksoset" , "Rakas sisareni Vilja" sekä "Haamuhyppy".#Iina Lappalainen 290#Viiksikissa#Liisi Hietanen#Jännitys#Viiksimies oli mukava:jutteli Sirille kuolleesta koirastaan ja näytti jopa savihermannin. Kunnes kerran Siri näkee kun punakyntinen käsi kaivoi jotakin Hermannin hautaan mutta lopussa kaikki onkin vain erehdys. #Kirja on todella hauska mutta ei paras lukemani kirja. Suosittelen kuitenkin kirjaa kaiken ikäisille.#11###Nikke ja Kostajien sakki#Henri Hynynen 291#Lasse superkyttä#Sören Olsson#Huumori#10 vuotias teini Lasse Andersson ryhtyy salapoliisiksi. Hän tutkii esim. kadonneen pyyhekumin arvoitusta.\n #Tosi kiva, koska Lasse möhlii pari kertaa.#9###Tämä.#Kari Laitinen 292#Kamala kamera.#R. L. Stine.#Jännitys#Kolme poikaa menevät autioon taloon ja löytävät kameran ,joka\ntekee pahoja asioita#Se ei ollut hyvä koska se ei ollut paksu .#9###Kadonnut maailma .#Joel Jokinen . 293#Heinähattu, Vilttitossu ja vaari#Sinikka Nopola - Tiina Nopola#Huumori#Heinähatun ja Vilttitossun perheeseen tulee yllätysvieras, vaari. Pikkuveli ihastuu vaariin, mutta Hanna on kyllästynyt vaarin löpinöihin. Niinpä hän ryhtyy Tupperwaare konsultiksi. Yhtenä yönä pihalle ilmestyy jälkiä. Kuka jättää nämä salaperäiset jäljet?#Paras tähän asti lukemani kirja, koska kirjassa on hauskoja kohtia.#9###Tämä tietysti.#Kosti Koistinen 294#Selvä peli, Lasse##Jännitys###10#### 295#Selvä peli, Lasse##Jännitys###10#### 296#Selvä peli, Lasse#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#10 vuotias teini, Lasse Andersson pitää bileet. #Tosi kiva, koska tässä on Venäläinen posti.#9###Tää!!!!!!!!#Kari Laitinen 297#Aika hassua, Lotta#Merri Vik#Tyttökirja#Lotta viettää viimeisiä viikkojaan kesälomastaan.Hän lähtee ystävänsä kanssa huutokauppaan. Siellä hän huutaa itselleen\npahvilaatikon täynnä vanhoja kirjoja. Mutta pohjalta löytyykin \naarre. Lotta alkaa miehensä Paulin kanssa selvittämään aarteen\nalkuperää ja siinä sujuu mukavasti loppu loma . Kun koulut\nalkavat , Lotta luokkansa kanssa järjestää hauskat naamiaiset. Mutta \nmikähän naamiaisissa onkaan hauskaa...?#Hauska nuorten kirja.Toivoisin , että minullakin olisi joskus tälläinen loma.#13###Katja-sarja#Maria Hakkarainen 298#APINOIDEN TARZAN#EDGAR RICE BURROUGHS#Jännitys#TARZANIN ISÄ JA ÄITI MATKUSTAVAT AUTIOLLE SAARELLE,JOSSA IHMISAPINA\nKERCHAK TAPPAA TARZANIN ISÄN.TARZANIN ÄITI KUOLEE PUOLI VUOTTA TAR-\nZANIN SYNTYMÄN JÄLKEEN.TARZAN VARTTUU IHMISAPINA KALAN HOIVISSA.HÄN\nKASVAA ISOKSI VIIDAKOSSA...MUTTA 20 VUOTTA MYÖHEMMIN VIIDAKKOON SAA-\nPUU ROSVOJOUKON SAATTELEMANA KAKSI PROFESSORIA,NEITI JANE JA HERRA\nCLAYTON.MONTA KERTAA TARZAN KUITENKIN JOUTUU PELASTAMAAN PROFESSORIT\nVAARAN UHATESSA.TARZAN RAKASTUU NEITI JANEEN JA PELASTAA HÄNET MONTA\nKERTAA...# TODELLA HYVÄÄ KERTOMAKIRJALLISUUTTA.\n SOPII 9 VUOTTA VANHEMMILLE.#10###APINOIDEN TARZAN#NOORA TUOVINEN 299#Tintin seikkailut Yksisarvisen salaisuus##Jännitys###10#### 300#Kadonnut maailma##Jännitys###10#### 301#Kadonnut maailma##Jännitys###10#### 302#hirmuliskot##Eläinkirja#kirjassa kerrotaan erillaisista dinosauruksista#kirja on hyvä,koska siitä saa tietoa dinoista\n#10###tämä#henri 303#lasse ekaluokkalainen#anders jacobosson#Jännitys#siinä Lasse yrittää hurmata tyttöjä, mutta se ei onnistu.#Se on hauska ja kyllä se on jossain välissä jännittäväkin.#9###LASSE TOKALUOKKALAINEN#Heli Teppo 304#Kadonnut maailma#m#Jännitys###10#### 305#kaivureita ja kippiautoja#angela royston#Jännitys#\nsiinä neuvottiin miten rakennella ja korjaillaan vaikka mitä juttuja koneilla#aika hyvä koska siinä kerrottiin koneista\n#10###niitä on monia#tuomas rönkkö 306#Tintin seikkalut Yksisarvisen salaisuus#Herge#Jännitys#Tinti ostaa pienoslaivan mutta se varastetaa heti kun Tintti lähti haddockin luo.#Se on tosi hyvä kirja.#10###Niitä on monta.#Janne Raatikainen. 307#Susikoira Roi ja kahvila keikka#Jorma Kurvinen#Jännitys#Susikoira Roi on kahvilassa ja sinne tulee rosvoja.#hyvä koska siinä on jännitystä.#10###tämä#Saku Raatikainen 308#Heinähattu,Vilttitossu ja vauva#Sinikka Nopola#Jännitys#heinähatun ja vilttitossun äiti saa vauvan#Se oli ihan hyvä ja joissain kohdissa huono koska Heinähattu ja vilttitossu eivät tykänneet vauvasta ja lähtivät naapuriin eivätkä meinanneet tulla takaisin #10###heinähattu vilttitossu ja vaari #katja rothberg 309#bätmän#craig shaw gardmer#Jännitys#gothan cityn asukkaat tietävät että heillä on suojelija nimeltä bätmän he eivät tiedä kuka hän oikeastaan on . he eivät tiedä koska ja missä hän ilmestyy esiin.#hyvä koska bätmän on pelastaja.#9###bätmän.#Joni oinas. 310#Kaverina leijona#Bjranje Reuter#Jännitys#Yksi Max luuli, että aina kun hän tuli koulusta häntä seurasi leijona. Seuraavana yönä hänen viereensä oli tullu Oskar niminen leijona. Lopuks se lähtee pois.#Oli se ihan hyvä, kun Max joitui aina pulaan.#9###Suden sukua#Tanja Näätänen 311#Kadonnut maailma#Michael Crichton#Jännitys#Kirjan sankarit joutuvat saarelle jolta ##9#### 312#Selvä peli Lasse##Jännitys###10#### 313#Selvä peli Lasse##Jännitys###10#### 314#Selvä peli Lasse#Sören Jacobsson#Jännitys#Kun Lasse piti bileet omassa huoneessa.#Se oli hyvä koska Lassella oli maja.#9###Selvä peli Lasse#Janne Kangasniemi 315#Laivoja ja veneitä#Angela Rouston#Jännitys#Siinä kerrotaan laivoista ja veneistä.\nSiinä oli erillaisten laivojen ja veneiden kuvia.#Kirja oli ihan hyvä, koska siinä on laivuja.#9###Pelle Pelottoman käsikirja.#Ilpo Kettunen. 316#Heinähattu ja Vilttitossu ja Vaari#Sinikka Nopola#Huumori#Heinähatun ja Vilttitossun Vaari muutti heille.\nHe Lähtivät Lomalle Laivalla#Kirja Oli Todella Hauska\n#10###Karviset#Veijo Kouvalainen 317#Neiti Etsivä#Garolyn Keene#Jännitys#Paula oli jouluapulaisena lelukaupassa. Omistaja keräsi antiikki-\nnalleja.nalleja oli ruvennut katoamaan samaan aikaan kun Paula oli\ntullut töihin ja Paulaa alettiin epäilemään varkaaksi.\n#Tämä kirja on minusta hyvä koska se on jännittävä.#10###Aavekaksoset ja Aavelinnan arvoitus#Niina Korolainen 318#Ässät ja salaseura#Lassi Koponen#Seikkailu#Sanna ja sari kaupaavat äs-ässä-lehteään kerätäkseen varoja hyväntekeväisyyteen.Näin he tutustuvat salaperäiseen Erakoon,joka al-\nku juroudestaan päästyään liittyy tyttöjen salaseuraan ja oppii uudeleen luottamaan ihmisiin.Lopulta heidät palkitaan ansioistaan ko-\nmeammin kuin he koskaan olisivat osanneet kuvitella.#Se oli alusta aika yksitoikkoinen mutta kun lopuun luki se oli oikeastaan ihan hyvä.#10###Bertin päiväkirja tai joku Merja Jalon kirja.#Asta Lyytinen 319#Aavekaksoset ja aavelinnan arvoitus#Dian Curtis Regan#Seikkailu#Robert ja Rebekka lukevat kirjaa,yht`äkkiä he huomaavat että Takku on\nkirjassa ja juoksee kohti kuvan linnaa. Linnassa asuu prinssi jonka isä ja veli ovat kuolleet. Sitten Robert ja rebekka sujatavat kirjaan.\nhe menivätlinnaan joka näkyi edessä. Linassa kuulemma kummitteli. Robert ja Rebekka selvittävät jutun. Se oli prinnssin kuollut veli joka yritti pelottaa prinssin pois linnasta jotta saisi sen itsel-\nleen. Kunprinssion oli aika saada valta linnassa,niin prinssi ja hänen kuollut veljensä ottivat kaksoisvallan.Ja sitten Robert,Rebekka ja Takku menivät kotiin\n\n #Maailman paras kirja!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#9###Tämä tietenkin#Miia holopainen 320#Tintti tiibetissä#herge#Seikkailu#Lentokone putoaa korkealle himalajan vuoristoon. Tintti lukee tapauksesta lehdestä ja toivoo että hänen ystävänsä olisi selviytyy.\nTintti, haddoki ja milou kanssa tutkimaan asiaa.\n#Ihan hyvä.#9###Tämä#Olli Karstu 321#Vili ja Lööperi##Fantasia#Siinä oli 2 kieroa koiraa.Sitten Vili lähti kouluun.# \n suosittelen 8v.#10#### 322#KILJUSEN PLÄTTÄ#JALMARI FINNE#Huumori#\nSIINÄ KILJUSET TIENAAVAT RAHAA PLÄTÄN ESITYKSILLÄ.#\nERITTÄIN HAUSKA!#9###?#PIETARI VIIPPOLA 323#Ravirieha#Merja Jalo#Hevoskirja#Haavikon ravitalli saa uudet naapurit,jotka tuovat vipinää ja rakentavat oriaseman.\nJa Kalle Uusitalon ideoita pursuava valmentaja Lulu joka järjestää\nraviriehan.#TOSI NASTA KIRJA!#10###tämä#Joni Hytönen Konnevesi 324#Viisikko karkuteillä#Enid Blyton#Jännitys#Viisikko karkaa saarelle pakoon häijyjä Stikin perhettä.#Ihan jännittävä.#10###En muista#Jussi Nupponen Konnevesi 325#Mikro Bitti#-#Fantasia#Pelejä Ilmestyy Liikaa#Liian Hyvä#alle 5###Tämä ei Ainakaan#Henrik Mikkonen 326#Bertin päiväkirja#soren Olsson#Huumori#Bert Kikkailee\n#Se on hyvä eli PARAS#13###Bertin päiväkirja#Jani Korpinen 327#Bertin lemmenhuolet#Anders Jacobsson Sören olsson#Huumori#Bert menee ysille ja rakastuu seiska luokkalaiseen gabriellaan\n#Hyvä eli paras#Yli 13###Bertin lemmenhuolet #Jani Korpinen 329#Ella ja kiristäjät#Timo Parvela#Huumori#Olipa kerran luokka, jonka opettaja sai kirjeen ja käyttäytyi omituisesti.\nOppilaat luulivat, että opea kiristetään. Oppilaat päättivät ottaa selvää\nkiristetäänkö opea.Oppilaat suunittelivat, mitä he voisivat tehdä.\nOpe sai seuraavana päivänä toisen kirjeen ja oppilaat päättivät tehdä mahdolliselle kiristäjälle pilaa, kun opettaja oli sanonut kiireessään menevänsä illalla puistoon. Hänellä oli siellä tapaaminen.\nIllalla he seurasivat opettajaa. Oppilaat luulivat, että nainen kiristää opelta rahaa, joten oppilaat laittoivat open salkkuun Aku Ankkoja.\nMutta ope olikin lähdössä häämatkalle ja se niin sanottu kiristäjä oli\näikän maikka. Näin heidän suhteensa paljastui.#Erittäin hauska nuorten kirja. Kaikkien, jotka ovat huumorintajuisia, kannattaa lukea tämä kirja.#13###Annan nuoruusvuodet#Leena Rautjoki 330#ASTERIX#COSCINNY JA UDERZO#Huumori#Asterix seikkailee Obelixin kanssa.\n#\nSe oli hyvä kirja\n#9####Juha kosonen 331#Pikkuvamppyyri rakastuu#Sören Olsson Anders Jacobsson#Seikkailu#Anton tutustuu pikkuvamppyyrin siskoon ja Anna (pikkuvampyyrin sisko)\nalkaa tapailemaan Anttonia.\n\n\n#Ihan hyvä, paitsi joistain kohti se oli TOSI yksitoikkoinen.#10###Niitä on tosi monia.#Asta Lyytinen. 332#Pekka Töpöhäntä##Fantasia#Pekka ja Maija saavat pentuja. He antavatheille nimet Mai, Muh ja Mur-\nre. Eräänä aurinkoisena päivänä Mai katoaa , koska ilkeä Monni laittaa\nsen postilaatikkoon. Sen jälkeen eräs postinkantaja vie Main mukanaan\nSitten Mai joutuu Kuopioon ja pelästyy kalakukkoja. Sen jälkeen Mai\nhyppää autosta ja lähtee seikkailemaan.#\nIhan hyvä kirja.#10###Tessu maailman viisain koira#Riitta Kauppinen 333#Keskuspuiston yksinäinen#Paul Wilkes#Eläinkirja#Keskuspuistossa asuu kulkukoira ja vain eräs vanha mies voittaa sen ystävyyden,mutta joutuu antamaan koiran pois,koska talossa ei saa pitää eläimiä.Hän antaa koiran juuri talosta muuttaneen pariskunnan mukaan.Vanha mies haluaisi koiran takaisin,muttakoira ei halua ja pariskunta pitää koiran.#Hyvä#9###Hobitti,Susikoira ja Keskuspuiston yksinäinen#Helena Mehtonen 334#Aavekaksoset#Dian Curtis Regan#Jännitys#Zuffelien taloon tulee uusi asukas joka on kiinnostunut vuosia\nsitten varastettuun hirvipatsaaseen.#Todella jännittävä.#10###Tämä#Niina Korolainen 335#Taikamuusi#Peter Firmin#Seikkailu#Kalle ja Jussi-vaari ovatsyömässä kunnes kalle sanoo,että ei pidä Jussi-vaarin muusista ja Kalle joutuu ostamaan utta muusia. Kun Kalle \nmenee portaille ulos ja yht`äkkiä tielle tulee kauppaauto. Kalle menee kauppaauton luokse ja ostaa muusia.Se onkin taaikamuusia.Kun Kalle ja Jussivaari rupeavat syömään niin muusista tuleekin taikamuusi joka täyttää toiveita. Sitten aari toivoi että muuttuisi nuoreksi. Ja se oli muusin loppu kun vaari muuttui takaisin vanhaksi.#\n\n\n\nAIKA HYVÄ.#9###Aavekaksoset ja aavelinnan arvoitus#Miia Holopainen 336#Viiksikissa#Liisi Hietanen#Seikkailu#\nSiri kyselee eräältä mieheltä \nkaikenlaisista asioista muun-\nmuassa viiksikissasta. Siri \nsai paljon selville asioista.\nYleensä mies kuitenkin puhui\nkuolleesta koirasta. #\nKirja oli hieman sekava,\nmutta luettava.\n#11###Niitä on paljon esim. tämä#Taneli Pelttari 337#Titta ja heppakesä#Kaisa Leppänen#Hevoskirja#Titan suuri haave oli toteutunut:hän oli saanut ihan iki oman \nhevosen,ja kaiken lisäksi juuri rakastamansa suomenhevosen,\nUuden-Voiman.Voima sioitettiin naapuri papan talliin,minne tuo-\ntiin loman ajaksi myös Janin Kaapo.Upeat,vapaat kesäpäivät ku-\nluivat Janin ja muiden ystävien kanssa,ratsastellen ja hevosia\nhoidllen.Voisiko heppahöperö ,13-vuotias tyttö elämältä enää\nmuuta toivoa!#Kirja oli hyvä.#10###Titta ja heppakesä#Essi Heinonen 338#Lasse ekaluokkalainen#Anders Jacobsson Sören Olsson#Huumori#Lasse, Joakim ja muita heidän kavereita olivat peliä, jossa piti mennä piiloon ja kun tulee piilosta piti potkasta palloa. Kun tuli Lassen vuoro potkasta palloa, Lasse potkaisi jonkun ikkunaan. Lasse ei uskaltanut hakea palloa.#Kirja oli hyvä koska se oli välillä jännittävä.#9###Lasse ekaluokkalainen#Heidi Repo 339#Lukitun talon salaisuus#Shirley Hughes#Jännitys#Jim ja Arthur ovat pää henkilöt.He imettelivät mikä iso talo hedän\nvieressään on.Talo on ennen ollut kapteenin.Sitten kapteenin veli tu-\nlee vale puvussa.#Tosi hyvä.#8###Maali puhtaana Janne#Juhana Tikkanen 340#Televisio tähti.#Claude Clement ja Christel#Huumori#\nOli kerran viisas poika.Viisas poika meni tietokilpailuihin.Poika voit\nti tietokilpailun.#Hyvä.#8###Ronja Ryövärintytär.#Anna Keskinen. 341#Televisio tähti.#Claude Clement ja Christel#Huumori#\nOli kerran viisas poika.Viisas poika meni tietokilpailuihin.Poika voit\nti tietokilpailun.#Hyvä.#8###Ronja Ryövärintytär.#Anna Keskinen. 342#3 etsivää ja änkyttävä papukaija#Alfred Hitchcock#Jännitys#3 etsivää joutuivat etsimään monia eri papukaijoja ja saivat selville,\nkun kaikki papukaijat on kerätty saa tietää papukaijojen salakielen.\n3 etsivää joutuvat aika moiseen seikkailuun selvittäessään tätä sotkua!#Tero: Jännittävä, ja hauska seikkailu. Se tempaisee mukaansa.\nMarko: Mukavan jännittävä seikkailu. Kannattaa lukea!#12###Tero: 3 etsivää ja hermostunut leijona. Marko: 3 etsivää ja änkyttävä papukaija.#Tero Inkeroinen ja kaverini: Marko Salo 343#Markus Heinonen#Lassi Koponen#Poikakirja#Kolme poikaa haluaa lähteä sirkukseen mutta ne eivät saa rahaa pääsy lippuihin. #Ei kannata lukea tämä on tylsä kirja.#11###Varastettu vaihde pyörä#Markus Heinonen 344#Kummitukset eivät kiroile#Hilkka Harolin#Jännitys#Kolme poikaan kuulee juutalais aarteesta. He rupeavat etsimään aarretta. Mutta öisin pihamaalla likkuun lakaanaan pukeutunut mies.\nMieskin tavoittelee aarretta. Mutta kumpi saa aarteen. #Kirja oli mielestäni ihan hyvä. Tekstiä ei ollut liikaa.\nKirja loppuu hyvin. Ratkaisu tapahtuu vasta loppu sivuilla.#12###Tämäkirja#Olli Puustinen 345#Täältä pesee#Pirkko Talvio#Jännitys#Timppa joutuu jenggin kohtelukseen.#kirja oli hyvä.#11###Täältä pesee#Sami Oksanen 346#Spice Girls- meidän tarinamme##Fantasia#\n kirjassa kerrotaan tarkasti Spaissareiden lapsuus ja\n se miten ne pääsivät yhtyeeseen. \n kuvia on keskiaukeamalla muutama, muuten ei.\n Jokaisesta tytöstä, Emma Bunton:sta, Melanie Brown:sta,\n Victoria Adams.sta,Melanie Chisholm:sta ja Geri Halliwell:sta\n kerrotaan tarkasti heidän tausta, jokaisesta erikseen.\n#\nSe on hyvä vaikka siinä onkin mennyt syntymäpäivät sekaisin.\nSe on hyvä kirja Spice Girls faneille ja muillekkin.\nKannattaa lukea!!!\n\nSpice up your life!!#12###Sikabileet#Elisa Dammert 347#Neiti etsivä ja jännittävät jälkiruuat#Garolyn Keene#Salapoliisi#* Päähenkilöt: Paula, Bess ja Georgia ( George)\n * Tapahtumapaikkoja: Ruokasali klo 16.00\n * Kirja alkaa jännittävästi, mutta hauskasti\n * Hauskin kohta on: Kun Bess sanoo: - Suklaa, oisipa jo huomisaamu.\n * Ikävin kohta on: Kun Regis saa ruokamyrkytyksen.\n * Jännittävin kohta on: Kun Paula roikkuu yhdellä kädellä kallion \nreunalla.#Suosittelen kirjaa 9 - 10-vuotiaille. Annan kirjalle numeroksi 10.#10###Neiti Etsivä ja jäinen perintö#Saara Salonen 348#3 Etsivää ja kuuma cadillac#Alfred Hitchcock#Jännitys#Kolme Etsivien juttu alkaa siitä kun Jupiterin serkkua Tytä epäillään\nautovarkaudesta. Jo vähäisen tutkimusten jälkeen käy ilmi, ettei homma\nolekaan niin yksinkertainen. Liikenteessä on rutosti rahaa ja väkival-\ntaa. Ty- serkun kuiville saaminen ei olekaan helppoa. 3 etsivän yksi jäsen soluttautuu rikosliigaan vakoilemaan, ja siitä alkaa ratkaisu jo kehittyä. Mutta mitenkähän kävisi, jos kolmella etsivällä ei olisi onnea matkassa!#Erittäin jännittävä tämä kannattaa lukea!\nTässä kirjassa on toimintaa, jännitystä ja hauskuutta!#12###3 Etsivää ja hermostunut leijona#Tero 349#Kadonnut kivi#Tuulikki Metsola#Seikkailu#Mika ja Matts asuvat Ahvenanmaalla. Kauniina kesäpäivänä, pyöräretkellään he osuvat paikalle todistamaan hukkumisonnettomuutta.\nSitten aivan yllättäen pojat joutuvat huumeiden salakuljettajien vangiksi vanhaan kivikirkkoon. Sen lattian alta löytyy kellari ja sieltä puolestaan ennen tuntematon käytävä, joka johtaa luolaan...\nPojat joutuvat myös kiperiin tilanteisiin.#Ei mikään huippu kirja.#12###3 Etsivää ja änkyttävä papukaija#Marko 350#Hopeasaapas#Jukka Mäkinen#Seikkailu#Serkukset Lauri, Tuomas, Anssi ja Pia ja Pian kaveri Leena joutuvat tahtomattaan sotkeutumaan salaperäisen Hopeasaappaan ja Sergein touhuihin. Hiihtolomaan Lapissa tulee vipinää ja vauhtia, mutta myös vakavia käänteitä. Joukon kuopus, Anssi, armoton "esiintyjä" ja söheltäjä, pääsee ratkaisemaan kiperiä tilanteita.#Ei mikään huippu kirja.#12###3 Etsivää ja änkyttävä papukaija#Marko 351#Keskuspuiston yksinäinen#Paul Wilkes#Eläinkirja#Keskuspuistossa asuu kulkukoira ja vain eräs vanha mies voittaa sen ystävyyden,mutta joutuu antamaan koiran pois koska talossa ei saa pitää elämiä.Hän antaa koiran juuri talosta muuttaneen pariskunnan mukaan.Vanha mies haluaisi koiran takaisin,mutta koira ei halua ja pariskunta pitää koiran.#Hyvä#9###Hobitti,Keskuspuiston yksinäinen ja Susikoira#Helena Mehtonen 352#Mystery Club Kaksoisvaara#Fiona Kelly#Salapoliisi#holly Adams joutuu pyöräretkellää hurjanäköisen auto-onnettomuuden\nsilminnäkijäksi. Hän syöksyy pelastamaan ajajaa-mutta auto onkintyhjä\nMyöhemmin ajaja löydetään hortoilemasta kaupungilta hän onmenettänyt\ntilapäisesti muistinsa. Holly on eri mieltä hän uskoo ajajan lavastaneen onnettomuuden vakuutusrahojen toivossa. Tutkimukset vievät Mysteerikerhon perheeseen enemmän rahaa kuin moraalia. #ihanhyvä mutta alku on aika tylsä.#10###SoS ja kadonnut tyttö#Antti Väisänen 353#Pekka Töpöhäntä ja kolmoset#Gösta Knutsson#Fantasia#Pekka ja Maija saivat pentuja. He antoivat niille nimet Mai, Muh ja\nMurre. Eräänä aurinkoisena päivänä, mai katoaa, koska ilkeä Monni\nlaittaa sen postilaatikkoon. Sen jälkeen eräs postinkantaja vie Main\nmukanaan postitoimistolle. Mai joutuu Kuopioon ja pelästyy kalakukkoja\nSitten Mai lätee seikkailemaan.#\n\nIhan hyvä kirja.#10###Tessu maailman viisain koira#Riitta Kauppinen 354#Lasse likkojenhurmaaja##Jännitys###10#### 355#Pommi kassissa#Liisa Hietanen#Jännitys#Eräs poika, nimeltä Tomppa lupasi säämiskähanskalle viedä kukkalä-\nhetyksen tytölle. Etsiessään tyttöä hän huomasi että pussissa oli\npommi.Kun tyttö löytyi, he järkyttyivät ja kutsuivat Palomiehen\npaikalle. Palomies purki pommin ja kuoli nauruun koska lähetyksessä\noli kuusi hiirtä. Sitten Tomppa sai hiiret omakseen.#Kirja oli jännittävä ja hauska koska totisesta touhusta kaikki\nmuuttui hauskaksi pilaksi.#10###Pommi kassissa#Riikka Mäkinen 356#Lasse likkojenhurmaaja#Anders Jocobsson-Sören Olsson#Jännitys#Lasse oli muuttanut Sophienista 150 kilometriä kauvemmaksi.\nSophien on Lassen tyttö-ystävä.Lasse on naimisissa Sophinin kanssa.\nTodistukset on jumalan sängyn alla.Nyt Lasse on eri koulussa kun\nSophin.Uudessa koulussa on Lassella muitakin TYTTÖJÄ.#Erittäin hyvä kirja.Lue sinäkin!#9###Lasse likkojenhurmaaja#Outi Kokkonen 357#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 358#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 359#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 360#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 361#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 362#Peppi aikoo merille.#Astrid Lindgren#Tyttökirja#Peppi on luokan kanssa luokkaretkellä.\nPeppi kyydittää hevosellaan luokan oppilaita.\nPeppi toppelee vanhan miehen kanssa opettaja kielsi Peppiä\nMutta Peppi ei uskonut.\nPeppi lähti kotiin ratsastamaan ja jätti koululaiset sinne.\nKun Peppi pääsi kotiin hän rupesi laskemaan rahojaan.\nSitten 2 miestä tulisisään ilman lupaa.\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n\n#Sopii 8-10 vuotialle. Kirja on hyvä ja aika jänittävä.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10###Peppi aikoo merille.# 363#Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa.#Sinikka ja Tiina Nopola#Jännitys#Heinähattu ja Vilttitossun kesä saa uuden käänteen, kun Alibullenin neideille tulee vieraaksi "hankalahoitoinen" Torsti Tattari.Samaan aikaan neitien tontilla käynnistyvät arkeologiset kaivaukset.Eräänä yönä rautakautisesta kalmistosta katoaa arvokas koru.Isonapa ja Rillirusku vagitsevat yhden Kattilakosken perheen jäsenistä,mutta kaikki eivät usko vagitun syyllisyyteen.Heinähattu,Vilttitossu ja Torsti syöksyvät hurjaan rosvojahtiin,jonka loppuvahteissa tarvitaan Alibullenin neitien karate-iskuja.#Minusta tämä on todella huippu kirja.Suosittelen 7-11.v.#9###Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa.#Miia Mielonen 364#PAPPILAN PONITYTÖT JA RAPPIOTILAN SALAISUUS#MERJA & MARVI JALO#Hevoskirja#Assi ja Inka menevät Ranttilan tallille ja se paljastuu\neläinrääkkäystilaksi.Sitten hevoset pakkohuutokaupataan ja\nAssi ja Inka ostaa Kassun ja Napsun.#Todella hyvä kirja.Siinä tapahtuu koko ajan jotain.#10###PAULA TAHTOO HEVOSEN#ANNA HILTUNEN 365#LIINAHARJA#MERVI TAI MARVI JALO#Hevoskirja#JONNA SAA RATSASTAA YHDEN POJAN HEVOSELLA.SITTEN SE HEVONEN LOUKKAANTUU EIKÄ SE POIKA PÄÄSE KISOIHIN.\n\n\n\nEN MUISTA ENENPÄÄ!!!!!!!#IHAN HYVÄ KIRJA SE OLI.#9###LIINAHARJA,PAPPILAN PONITYTÖT JA RAPPIOTILAN SALAISUUS YMS.#MARIKA MUSTONEN 366#Starship Titanic#Douglas Adams / Terry Jones#Fantasia#Kaukana maapallolta on rakennettu hieno avaruusalus Titanic, \njoka osoittautuukin huonosti tehdyksi, koska rakentaja on \npistänyt siihen huonoja osia.\nSamaan aikaan Maassa 4 ihmistä on katsomassa vanhaa pappilaa, \njohon he aikovat perustaa hotellin, mutta titanic törmääkin siihen \nJA SEIKKAILU ALKAA....#UPEA!#Yli 13###Tällä hetkellä em. kirja#Juha 367#Maali puhtaana Janne#-#Poikakirja#Koko joukkue kieltäytyy pelaamasta, jos Janne rupeaa maalivahdiksi.\nKun Jannen peli alkaa harjitusissa kulkea, niin hän pääsee peleihin.#Kirja on hyvä, jos pitääurheilu kirjoista.#12###?#Marko Malinen 368#Cujo#Stephen King#Jännitys# \n Perheessä on Cujo-niminen koira.Perheen jäsenet eivät tiedä, että Cujolla\n vesikauhu.Eräänä päivänä perheen auto hajosi ja se työnnettiin\n korjaamolle.Cujo karkasi ja se rupesi ärhentelemään perheenjäsenille.\n Vaaran ruvetessa karkaamaan käsistä, perheen äiti löi pesäpallomailalla \n Cujon kuolleeksi.#\n "Cujo" on hyvä kirja. Mutta oikeastaan se on kauhukirja,\n niinkuin kaikki Stephen Kingin kirjat ovat.\n \n En suosittele alle 10-vuotiaille!!#11### Cujo, Hohto ja Kauhujuttu-kirjat#Tiina Hintikka 369#salapoliisi murhan jäljillä #-#Salapoliisi#\nSiinä poika rupeaa salapoliisiksi hän yrittää selvittää murhaa mutta se itse murhaaja itse menee poliisiasemalle #semmoinen kohtalainen#12###tämä#Tero Pitkänen suolahden keskustan koulu 5b 370#Nikke ja nenä#-#Huumori#Niken täti ostaa Nikelle leikki nenän ja sitten alkaa tapahtua#Erittäin hyvä#11###Lasse superkyttä,Nikke ja nenä,Nikke ja kostajien sakki#Elias Kuitunen 371#Neiti Etsivä ja mallinuken arvoitus#Carolyn Keene#Jännitys# \nPaulan isälle tulee omituisen muotoinen paketti.\nHerra Drew, eli Paulan isä, avaa paketin yhdessä tyttärensä kanssa.\nPaketista paljastuu kaunis, kultakirjailtu, itämainen matto,joka\njohdattaa Paulan ystävineen kauas Turkkiin asti.\nJännitystä riittää ja monta vaarallista tilannettakin uhkaa Paulaa\nja hänen ystäviään.Paula paljastaa mallinuken arvoituksen ja loppu hyvin,\nkaikki hyvin!\n#\n\n\n\n BRAVO!!!!!!!!!!#11###Cujo, Hohto ja Kauhujuttu-kirjat#Tiina Hintikka, Suolahti 372#Ratsutyttö ja Ravipika##Jännitys#Kati muutti hiljattain maalle.Hän käy tallilla jossa on laukkaratsuja.\nKati ihastui Leksaan.Leksa joutui sairaalaan.Kun leksa pääsi sairaa-\nlasta,niin he tutustuivat paremmin.#TOSI HYVÄ!!!#11###Ratsutyttö ja Ravipoika#Päivi Häkkinen 373#The babysitters-club:Violet ja kauhukolmikko#Ann.M.Martin#Jännitys#\nviolet on uusi lastenvahti kerhossa, ja hän rakastaa lasten vahtimista\nMutta kerran hän lupautui vahdiksi Bud,Marnie ja Suzi viikareille,\nvarsinaiselle kauhukolmikolle.Mennessään vahtimaan lapsia Violet tyr-\nmistyy:Lasten koti on kuin kaatopaikka.Tiskit tiskaamatta,leluja joka\npuolella,on pölyistä ja likaista...Violet joutui hoitamaan kaikki koti\ntyöt ja lisäksi vahtimaan lapsia.Lasten äiti on ihastunut Violetin\ntoimeliaisuuteen, ja Violet lupasi tulla koska tahansa uudestaan...\nmutta joutuukin lasten vahdiksi ja kotitöiden hoitajaksi lähes joka\npäivä.#Todella mahtava kirja,huumoria,ongelmia,sopivasti "tyttömäisyyttä".\n \n BRAVO!!!!#12###koko The babysitters-club sarja#Paula Kinnunen 374#commando#?#Huumori##Hauska ja lyhyt mutta hyvä.lukekaa ihmeessä.#11###commando#juha 375#Norby, Seonnut Robotti# -#Huumori#Jeff ostaa Tynnyrin joka onkin robotti.\nMutta kapinalliset valloittavat maapallon,\nja AvaruudenKomentokeskuksen.Mutta Seonneella robotti\nnorbyllä onkin Hyperkiihdytin ja Antigrav...#Tosihyvä kirja! #11###ehkä Tämä kirja#Sami 376#Viisikko joutuu ansaan#-#Jännitys#viisikko tulee annan mummolaan mutta yllättäen mummo ja pappa lähtevät\nmatkalle voi luulla että viisikolla on hauskaa mutta ei yhden päivän \npäästä anna katoaa ja viisikko lätee etsimään.Yllättäen he huomaavat\njoutuneensa ansaan #hyvä pidin tästä kirjasta muut viisikko kirjatkin ovat hyviä#10###tämä#sami koivuniemi 377#Katja Turkissa#Rafaelsen,Ellinor#Seikkailu#Katja lähti äitinsä ja isänsä kanssa lomalle Turkkiin.Ja tällä kertaa \nhän oli päättänyt vain lomailla,sillä yleensä,kun hän lähtee lomalle \nhän joutuu aina vaikeuksiin.Mutta eräänä päivänä,kun hän on äitinsä ja\nisänsä kanssa syömässä hän näkee lehdessä ilmoituksen norjalaispojasta\njoka oli siepattu ja jonka isää epäiltiin sieppaajaksi.Pian sen jälkeen \nKatja törmää tähän poikaan ja alkaa jutella tämän kanssa,kun miehet \njotka ovat pojan kanssa näkevät Katjan he päättävät kaapata hänet mu\nkaan ja siitä seikkailu vasta alkaa...\n\n#Kirja oli todella hyvä ja jännittävä kannattaa lukea!#11###Maailman paras hevonen#Laura 378#Linnunradan käsikirja liftareille#Adams, Douglas#Fantasia#Arthur Dent on aivan tavallinen ihminen. Itseasiassa, hän on toinen\nkahdesta ihmisestä, jotka selvisivät maapallon tuhosta. Katsos, maa-\npallon tilalle tehtiin ohikulkutie, aivan kuten Arthurin talolle.\nArthurin ystävä, Ford Prefect, onkin asukas läheiseltä planeetalta,\njonka nimeä en muista. He onnistuvat liftaamaan vogonialukseen,\nja kun heidät heitettiin ulos, he pääsivät Fordin serkun ja linnunra-\ndan presidentin Zaphod Beeblebroxin varastaman ´Kultasydän`-nimiseen\nalukseen. Zaphodin kyydissä on myös toinen tuhosta selvinnyt ihminen,\nTrillian. Tästä alkaa seikkailu, joka johtaa moniin hengenvaaralli-\nsiin tilanteisiin. #Kirja oli MAHTAVA! Adamsin tapa kertoa tästä ´seurakunnasta`ja sen \nkommelluksista on humoristinen, samoin hänen tapansa ´haukkua ja\nväheksyä`hallitusta. Suosittelen yli 10-vuotiaille ja lämpimästi! #12###Linnunradan käsikirja liftareille (eli tämä).#Jenna Manninen, Suolahden keskustan ala-aste. 379#Bertin lemmenhuolet#????????????????????#Huumori#Bert on 13voutias poika, joka on kiinostunut tytöistä.\nBert asuu Ruotsissa. Bert seikailee ja naurattaa lukiaansa.#TOSI HYVÄ!!!!!!!!#12###BERTIT#HEIDI JANHONEN 380#Janne ja kellarihirviö#T.H Lehtinen#Jännitys#Janne kavereineen ei juuri koulussa viihdy, mutta kun koulun kellarista alkaa kuulua merkillistä meteliä kun joku vierettäisi pääkalloa pitkin käytäviä. Kaverukset päättävät selvittää kellari-\nhirviön salaisuuden. Kunhan vain mummot eli luokan näsäviisaat tytöt\npysyisivät poissa jaloista eivätkä pöllähtäisi paikalle aiana kun seikkailu on kuumimmillaan.....\nkellarihirviö tosin tuntuu kesyltä verrattuna Marleenan synttäreihin.#Suosittelen muillekkin luettavaksi. Se on jännittävä ja myös mielen-\nkiintoinen!#11###Susikoira Roi ja koulun kingi#Joonas Koskenniemi 381#Ketju Katkeaa#Bengt-Åke Cras#Jännitys#Peter ja Max ovat taitavia juniorijääkiekkoilijoita, joiden pääsy Malmhammar IS-nimiseen joukkueeseen näyttää varmalta- onhan heitä kehuttu jo paikallislehteä myöten. Karsintojen lopputulos on kuitenkin pahin mahdollinen. Max valitaan joukkueeseen, mutta Peteriä ei. Välit Maxin kanssa menevät poikki ja Peter ajatteli jo jääkiekon lopettamista.alkujärkytyksestä toivuttuaan hän toteuttaa aivan hullulta tuntuvan idean.Hän perustaa kaveriensa kanssa oman joukkueen ja ilmoittaa sen pian pidettävään turnaukseen.Joukkueella ei ole paljon mahdollisuuksia, mutta enää ei voi luovuttaa!#Kirja oli erittäin hyvä, ja paikoitellen jännittäväkin. Suosittelen kirjaa kaikille vähänkin jääkiekosta pitäville.#11###Susikoira Roi ja Koulun kingi#Veli-Pekka Pietilä 382#Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Jorma Kurvinen#Jännitys#Tomi on onnellinen kaverinsa Soikkelin puolesta, ja samalla kateudesta vihreä. Soikkeli saa nimittäin kahden kuukauden ajan asua kummitätinsä loistolukaalissa aivan yksin. Valvoa ja nukkua niin myöhään kun huvittaa, kutsua kylään kenet vaan, saunoa kun jaksaa...Todellista loistoelämää. Samassa talossa asuu upea donna, joka laulaa, soittaa viulua, tanssii ja urheilee. Ainakin Tomilla tulee hiki tytön lähellä.Soikkeli ei tiedä miten suhtautua:Debbie kun on amerikkalainen vaihto-oppilas ja ihonväriltään musta.Kulmakuntaa terrorisoivat Jakosen veljekset ottavat tytön silmätikukseen. Valitettavasti poikien ja Roin sankarillisuus saattavat heidät pahempaan kuin pulaan ...#Kirja oli todella hyvä. Se oli jännittävä lähes koko ajan.Suosittelen tätä kirjaa muillekin!#11###Susikoira Roi ja koulun kingi#Veli-Pekka Pietilä 383#keisarin uudet vaateet##Jännitys###10#### 384#Keisarin uudet vaatteet.#paul burg#Salapoliisi#oli kaksi huijaria.#HYVÄ#9###se#jussi 385#Kuminaama-kalle#Scoular Anderson#Poikakirja#Kalle oli päähenkilö.\nKalle oli hyvä vääntelemään naamaansa.\nSiinä seikkaili kaksi poikaa ja yksi tyttö.\nHe aikoivat voittaa koira kilpailun.\nHe aikoivat varastaa pokaalin joka olikin Kalle.#Ihan hyvä#9####Iida Mäkinen 386#Satu hammaspeikosta.#tnorbjgrn Egner#Seikkailu#paa ja möö yrittää saada reikää Jussin hampaaseen se ei onnistunut.\njussi kävi hammaslääkärissä.#Ihanhyvä.#8####Elina Laakso. 387#Kultainen Salama ja polttopullo#Taru Mäkinen#Jännitys#Terhi putoaa jäihin ja Henri Gran pelastaa hänet. Mr Hietanen haluaa\nostaa Graneilta niemen, mutta sitä ei myydä.#Tosi hyvä! Suosittelisin 8-15 vuotiaille!#10###Kolme Etsivää ja Haamulinna#Lauri Majamaa 388#Nuru ja karvamammutti#Derek Sampson#Jännitys#Linnassa tapahtuu kaikenlaista mukavaa#Suosisttelen sitä 10-12 vuotiaille#11###Nuru ja karvamammutti#Mika Korhonen 389#fdf#fdf#Jännitys#hgf#sfd#10###ertre#eter 390#Aku Ankka##Huumori###10#### 391#Kahden tytön hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Ystävykset Mira ja Lennu päättävät ostaa oman hevosen.\nKun he sitten ostavat oman hevosen niin tulee uusia ongelmia.\nRahat eivät riitä.He eivät tienneet kuinka paljon matokuuri,kengitys\nja muut maksavat.Kesä tulee ja Lennu tapaa pojan...#Ihan hyvä.#10###Liinakkotien painajainen#Susanna Tuominen, Konnevesi kk:n ala-aste 392#Aku Ankka#Garl Barks#Huumori#Aku on rakentanut kilpaauton.Hän lähtee ajamaan aavikolle.\nPate ja Pete yrittävät tuhota Akun autoa.Pete ja Pate haastavat\nAkun ralliin,jossa ei käy hyvin.\n\n#Hauska kirja huumoria ymmärtäville 10 vuotiaille. #10###Aku ankka,törmäyskurssilla.#I.H .A.R. 393#Musta poni vapaa kuin tuuli#Elisabet Lindsay#Hevoskirja#Morry ja hänen poninsa Dancer haluavat voittaa ponisarjassa. \nSamalla, kun hän harjoittelee kilpailuun, hän yrittää todistaa \nLionelin koiran syyttömäksi lammasjahtiin.#Tosi hyvä ja paljon jännitystä.#10###Haamulinnan kadonnut ori ja tämä kirja.#Katja Sirkka Konneveden kk:n ala- aste 394###Jännitys###10#### 395#Mustan vihon salaisuus#Kari Vaijärvi#Jännitys#Jukkan äiti lähtee vähäksi aikaa pois. Vaari tulee hoitamaan Jukkaa. \nKun vaari tulee sisälle hänellä on pääkallon kuva kirjassa jota hän\nkantaa kädessä. Kun äiti lähtee pois vaari alkaa lukea kirjaa ja \nsitten tulee jännää.\n#Kannattaa lukea kun se on välillä jännä.#10###Roope-setä ja kultaharkko#Joni Mäenpää 396#Ponityttö rakastuu#Merja Jalo#Hevoskirja#Kirjan päähenkilö on Nea Kivi joka ratsastaa Fagerin tallilla.Neaa \nkiusataan tallilla mutta sitten hän saa oman hevosen ja vähän ystä-\nviäkin.Nean hevosen nimi on Isabella jonka hän osti tallilta koska se \noli huonokuntoinen.Mutta Nea kumminkin ratsastaa hevosella.Nea ru-\npeaa tykkäämään eräästä Kari Ahomaasta joka on myös tallilla.Nea pääsee \nKarin mukaan viemään erästä hevosta hoitoon.\n#ERITTÄIN hyvä! Suosittelen hevoshulluille.#9###Ponityttö rakastuu.#Maiju Mursunen Suolahti. 397#Tuiskun talvipuuhia#Marie Louise Rudolfsson#Hevoskirja#Tuisku ja Nopsa ovat Gotlanninponeja Lojstan metsistä.\nHe ova asuneet jo jonkin aikaa Matin ja Piian luona.\nTuisku leikkii Nopsan kanssa mitä milloinkin.Kerran \nhe säikyttivät kaksi poikaa koska he luulivat lapsia \nMatiksi ja Piiaksi.Heille tuodaan aina ruokaa mutta he\nälyävät miten heidän kaverinsa näkee nälkää pitkänä tal-\nvena ja kutsuivat eläimet Tuiskun ja Nopsan omiin \njoulujuhliinsa.#Hyvä talvinen kirja.Suosittelen hevoshuumoriihmisille#9###Pikkuponi Tuisku ja tämä#Milla Karioja Suolahti 398#Super Mario Bros#Todd Strasser#Seikkailu#Mario ja Luigi ovat Brooklynin parhaat putkimiehet.He joutuvat kerran\n korjaustyössään vahingossa Dinohattaniin,jossa vanha rouva voi \nryöstää sinut.Siellä asuu dinoja.Siellä on vaarallista.Mario ja Luigi\n pelastavat Daisyn ja Brooklynista kadonneet naiset Dinohattanista.\nSeikkailu alkaa.\n\n#Hyvä seikkailu.#9###Tämä.#Arttu Lehtonen.Suolahti. 399#Ratsutyttö ja rakkaus#Marvi Jalo#Hevoskirja#Ratsutyttö Kati on rakastunut Jukeen.Juke on hänen ystävänsä Lindan\n(Lintsin) isoveli.Katin ystävä Makkarakin on ihastunut Jukeen.Yhtäkkiä\ntapahtuu suuri käänne, Juken ja Lintsin isä kuolee.Eikä heidän äitinsä asu\nkotona.Heille ei siis tiedetä asuin paikkaa.\nLukemalla kirjan,saat tietää mitä loppuenlopuksi tapahtuu.#Kirja on hyvä koska siinä kerrotaan hevosista ja siinä on rakkautta.#9###Ratsutyttö ja rakkaus#Tiina Ahola Suolahti 400#Mustan vihon salaisuus#Kari Vaijärvi#Jännitys#Musta vihko on sellainen jossa on luurangon pään kuva ja kun vaari avaa\nmustan vihon niin alkaa jännitys tiivistyä.Henkilöitä tässä on Jukka,\nVäiski,Jaska ja vaari . Kerran vaari kertoi pojille mitä hänelle\ntapahtui linnassa ja mitä hän näki siellä.#Se on tosi hyvä kirja ja siinä on paljon jännitystä. Kannattaa lukea.#10###kuminaama kalle #Jari hartikka suolahti 401#Vakoojan käsikirja#Travis,Hindley,Thomson,Amery,Harper,Rauson.#Poikakirja#Siinä on kaikenlaisia tehtäviä ja keksintöjä.Siinä on sala-\nkoodeja ja miten suojaudutaan ruohikkoon.Siinä kerrotaan mitä\nvakoilijan pitää tehdä.Tarvitset keksintöjä ollaksesi vakooja.\nTarvitset hatun ja takin että olisit vakooja.#Se on tosi hyvä kirja luettavaksi.Siitä oppii kaikenlaisia\nkeksintöjä.#10###Sudenpentujen käsikirja 2#Joni Kotilainen suolahti 402#Toy Story leluelämää#Walt Disney Satuklassikot#Jännitys#Andi saa lahjaksi cowboynuken ja on innostunut siitä.\nHän leikkii sillä paljon ja ottaa mukaan muitten lelujen sekaan.\nAndyn uusi lelu on Buss Lightyear eli avaruus mies. Woody on cowboy\nnukke ja häntä surettaa kun Andy leikkii enemmän Bussin kanssa.\nHe eivät pidä toisistaan kovin paljon.Woody pyöräyttää maapallolla\nlamppua ja se tönäisee Bussin ikkunasta alas.Sitten alkaa uusi jakso\nhe joutuvat pahan pojan Sidin taloon kun hän löytää heidät Pizza\nPlaneetalta.#Se on hyvä kirja koska siinä on kuvia ja mukavia leluhenkilöitä.#9###Toy Story leluelämää#Pauliina Parkkinen Suolahti 403#Ronja Ryövärintytär#Astrid Lindgren#Seikkailu#Ronja on seikkailuhaluinen pieni tyttö,jonka isä on ryöväri.Ronja\nasuu linnassa,joka on nimetty hänen isänsä,Matiaksen mukaan,\njoten linnan nimi on Matiaksen linna.Ronja syntyi yönä,jona ukkonen\npauhasi Matiaksen linnan yllä.Tuona hirveänä yönä Matiaksen linna \nhalkesi kahtia.Toiselle puolelle linnaa muutti Borkan-Matiaksen vihol-\nlisen- joukko.Ronjan kasvettua isommaksi, hän tutustuu Birkiin, Bor-\nkan poikaan.He karkaavat yhdessä kyllästyttyään isiensä varasteluun.\nLoppua en paljasta.\n\n \n#Kirja on hyvä mutta siinä on kirosanoja. Suosittelen 3-6 luokkalai-\nsille,koska siinä on 240 sivua, ja vähän myös raakuutta.\n\n#9###Ronja Ryövärintytär#Laura Esteri Pihkakoski, Suolahti. 404#The Baby Sitters Club#Ann M. Martin#Jännitys#\nLastenvahtikerho alkaa kun Lisa perustaa sen.Täpäriä tilanteita syntyy\n kun lastenvahtikerho meinaa loppua.Mutta se ei lopu koska lapset\n parantavat lastenvahtikerhoa.Toinen hyvä kohta on kun Lisa piilottaa \nja syö karkkia vaikka ei saisi.Lisa piilottaa karkkia tyynyn alla ja\n rahapossussa lipaston laatikossa. Äiti tulee huoneeseen kun Lisa syö\n karkkia.Miten käy en kerro.Lue ja ratko.#Kirja oli tosi hyvä koska siinä oli jännitystä.#9###The Baby Sitters Club#Jarno Haimakainen Suolahti 405#Tulipalaa apua!#Wsoy oy#Jännitys#Tyttö ja poikaja yksi pikku lapsijoutuvat tulipaloon ja selviävät siitä.\nPalomiehet tulevat paikalle ja lapset piiloutuvat.\nHeidät löydetään ja heeille huudetaan.#Oli ihan hyvä1!!!!#10###Aku ankka#Mikko konttinen 406#SOS ja äreä puutarhuri#Enid Blyton#Jännitys#Susien lentokone karkaa tyhjillään olevaan talon puutarhaan \npuutarhan hoitaja onkin äreä joka häätää pojat sieltä \npojat saavat selville puutarhurin salaisuuden ja kutsuvat po-\nliisin.#Tosi hyvä kirja ainakin se on jännittävä#11###SOS ja äreä puutarhuri eli tämä kirja#Atte Myllylä 407#Pullopoika#Marja-Leena Tiainen#Seikkailu#Jussilla on kaikki asiat huonosti kesäloman alussa.Varsinkin \npolkupyörä.Jussin perheessä ei ole paljon rahaa mutta pyörä \npitäisi saada.Mistä Jussi saisi rahaa.Silloin Jussi keksi kerätä\npulloja.Rahaa siitä saa mutta ei paljoa.Jyrä ja Tankki yrittävät\nestää hanketta keräämällä myös pulloja.Jussilla on kuitenkin \napulainen Sälli-Simo joka on istunut vankilassakin.... #Mukava,koska siinä riittää jännitystä sopivasti,ei liikaa eikä \nliian vähän. \n #10###Pullopoika#Aki Rossi,Suolahti 408#Raviarvoitus##Jännitys###10#### 409#s.o.s ja kauko putken arvoitus#enid plyton#Jännitys#JACK SAA ISO-ISÄLTÄÄN LAHJAKSI KAUKO PUTKEN.\nJACK JA HÄNEN KAVERIT NÄKEE KAUKO PUTKELLA SALAPERÄISEN LINNAN.\nHE LÄHTEVÄT KATSOMAAN MITÄ ON TEKEILLÄ.#SE SOPII KAIKILLE LUKUTAITOISILLE.\nKANNATTAA LUKEA!\nSE ON HYVÄ KIRJA.#10###TAKKU JA TELTTA YKKÖNEN#JONI PASANEN 410#Mitä ihmiset tekevät#Richard Scarry#Fantasia#Kirjassa kerrotaan hauskasti mitä ihmiset tekevät.Kirjassa on hauskoja eläin hahmoja\neläin hahmoja.#Kirja oli hauska suosittelen kirjaa muillekkin.\n#7###mitä ihmiset tekevät#Jesse 411#HESSU SAFARILLA seikkailu Keniassa#Walt Disney#Seikkailu#Hessu lähti safarille se seikkaili siellä lopuksi hessu jäi\nsateeseen. #Se oli hyvä.#7###Tämä kirja#Jarkko 412#Kesäpuiston kettu#Ritva Toivola#Jännitys#Tämä kirja kertoo ketusta joka asuu kaupungissa.Hän houkutelee\ntyttöystäväänsä kaupunkiin. Kettu haaveilee että pääsisi\najamaan mopolla.Ketulla on kaksi inhottavaa kiusankappaletta,\nRäksy koira, ja metsästäjä Pekkanen.Ketulla riittää syömistä,\nkoska vierssä on ravintola.Kettu asuu kaupugin laidalla puun juurella.\nTässä vielä varastetaan timanttikaulakoru, ja kettu on siinä\nmukana.Yksi roisto varastaa sen ja kettu on vieressä,ja näki tilanteen.\nMutta roiston kädestä putosi koru ketun kaulaan.Kaulakorusta luvat-\ntiin löytäpalkkio.\n#Hauska, mukava ja jännän koska tässä kerrotaan niin elävästi.#10###Kesäpuiston kettu#Jussi Laitinen Suolahti 413#Neiti Etsivä ja jäinen perintö#carolyn Keene#Jännitys#Paulan,Bessin ja Georgen pitää selvitttää kuka varasti Alisonin \nperintörahat. Arvoituksen aikana sattuu kaiken laista nuorille etsijöille.\n\n\n#Minusta ainakin on erittäin hyvä ja jännittävä.#11###Neiti Etsivä ja mallinukenarvoitus#Suvi Nuutinen 414#Turri ja Korppi#Lilo Fromm#Eläinkirja#Turri on hirveän karvainen koira. Korppi taas on Turrin paras kaveri.\n Eka sadussa kerrotaan kuinka Turri lähtee huviretkelle korpin kans\nsa. Toinen satu on Turrin syntymäpäivästä. Korppi on aika kiltti kun \nantaa kaikkea Turrille lahjaksi. Sitten Turri testaa onko korppi ute\nlias. Hän alkaa taikomaan ja esittää korpille temppuja.#Hyvä, koska he ovat ystäviä,ja tekevät kivoja seikkailuja!#10###Turri ja Korppi#Panu Lehtovirta Suolahti 415#Raviarvoitus#Sivar Ahlrud#Jännitys#Hubert lähti Lövstaholmiin opettamaan saksaa.Kartanon huippuravuri \ntavoitteli Suurta Palkintoa, mutta kaksi rosvoa yritti estää aikeen\nhinnalla millä hyvänsä.#Hyvä kirja.#10###Vinski.#Harry Huttunen 416#Turri ja Korppi#Lilo Fromm#Eläinkirja#Turri on karvainen koira,joka käy retkellä,viettää syntymäpäivää,\nharjoittelee taikatemppuja ja muuta mukavaa.Seuralaisenaan sillä\non musta Korppi,joka ei aina ole sen kanssa samaa mieltä,mutta \njonka kanssa se on oppinut tulemaan toimeen.Ja jos Korppia ei olisi,\nei elämästä taitaisi tulla mitään.\n#Hyvä ja hauska.#7###Turri ja Korppi#Maarit Hytönen 417#KURNU JA LOIKKA vuoden ajat#ARNOLD LOBEL#Huumori#KURNULTA VARASTETAAN VAATTEET.\nKURNU JA LOIKKA LÄHTI LASKEMAAN PULKALLA JA LOIKKA PUTOSI KYYDISTÄ.\n#TOSI HAUSKA!\nKANNATTAA LUKEA!#7###ASTERIKS#NIKO 418#Valkoisen suden pako#Mel Ellis#Jännitys# Susi tappoi arvokkaan näyttelykoiran ja isäntä yritti tappaa suden, \nmutta susi pääsi karkuun pojan kanssa.Lopussa poika liftasi tien reu-\nnasta auton kyytiin ja soitti sen jälkeen puhelinkopista kotiin että\ntulisivat hakemaan heidät Wabenosta.#Todella hyvä kirja.#7###Valkoisen suden pako.#Antti 419#Tuppura ja tulehtunut umpisuoli#Vuokko ja Inari Savola#Tyttökirja#Tuppura on aivan tavallinen tyttö kunnes eräänä päivänä hänen mahaa\n alkaa koskemaan ja yhtäkkiä Tuppura muuttuu kiltistä tytöstä\n kiukkuiseksi tytöksi. Tuppuralla on iso sisko nimeltään Karoliina.\n Äiti epäilee että se on tulehtunut umpisuoli ja siitä jännitys alkaa. #Minusta kirja on kiva koska se on aika jännittävä.#9###Kuminaama Kalle.#Henna Pellinen Suolahti 420#Timo-tiikerin päivä#Joy cowley#Jännitys#Sillä tytöllä on tiikeri minkä nimi on timo.Se sotkee melkein aina.\nSe jättää aina lelut hujan hajan.Tyttö kysyi eräänä päivanä,että\nhaluko timo ulos.Se riemastu ihan kamalasti,että siltä kaatui hillo\npöydalle.Sitten se joutui pesulle.Kun se hyppäsi suihkuun ja pois\nniin että koko kylpyhuone oli märkä.Tyttö käski kuivata lattian.\nSe kuivasi tytön paidallaan.Timo toi tytölle takaisin paidan tyttö\noli ihmeissään.Timo halusi korjata paidan.Tyttö kysyi uudelleen että\nhän kaatoi maalipurkin.#Se oli erittäin hauska,koska se sotki aina.#7###Timo-tiikerin päiva#pena 421#Pieni keltainen Auto#Joy Cowley#Seikkailu#Järviset oli ostaneet uuden auton.\nKun järviset menivät auton sisään ne eivät mahtuneet sisälle.\nJa järviset potkasivat autoa niin auto lähti liikeelle ja sitten\nne yrittivät saaha autoa kiinni mutta huonolla menestyksellä.\nJärviset joutuivat kävelemään kaupunkiin.\nAuto ajoi aikojansa kunnes hän pysähtyi rannan reunaan.\n#Minun mielstäni kirja oli hyvä.\n#8###Kun järviset potkasivat autoa niin auto lähti liikkeelle.#Jaakko Hytönen 422#Kiljusen pojat saavat siskon#Jalmari Finne#Huumori#\n Kiljusen isä kertoo Mökölle ja Lurulle suuren uutisen:\n pojille on syntynyt sisar!Pojat ,jotka eivät ole ennen \n nähneet pikkulapsia,kokevat monta yllätystä uuden tulokkaan\n kanssa.Pian he kuitenkin huomaavat,että lapsi on aito Kiljunen.#\n Hassu ja hauska.Hyvät kuvat.#8###Kiljusen pojat saavat siskon#Lilja 423#Neiti Etsivä ja naukuva arvoitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Neiti Etsivä eli Paula Drew selvittelee kissanäyttelyssä tapahtunutta \nvarkautta.Näyttelystä katoaa 2 kissaa,Hurrmuri ja Desdemona.Hurrmurin\nomistaja Andrea Cassidy tuntee Desdemonan omistajan Sean Dunleavyn.\nPaula epäilee Seania kissa varkaaksi.Paula tutkii jutun kahden ys-\ntävänsä kanssa,Georgen ja Bessin.George ja Bess ovat serkuksia.Mutta\nsamalla myös Paulan parhaita ystäviä.\n \n Lue itse niin tiedät miten kävi!#Tosi hyvä!Kannattaa lukea jos tykkää salapoliisi kirjoista.\n#9###Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus#Veera Valkonen Suolahti 424#Neiti Etsivä ja naukuva arvoitus#Carolyn Keene#Jännitys#Neiti Etsivä yrittää selvittää kadonneen kissan arvoitusta.Ar-\nvoitukseen liittyy myös suuri jalokivivarkaus...#HYVÄ!!!#11####Tanja 425#KULTAINEN SALAMA JA PANKKIRYÖSTÖ.#TARU MÄKINEN.#Jännitys#RYÖSTÄTÄÄN PANKKI JA KULTAINEN SALAMA SELVITTÄÄSÄN.#Luettava kirja#10###lasse ekaluokkalainen#JOONAS 426#PALLO HUKASSA VATANEN#MARJA-LEENA TIAINEN#Jännitys#VILLE VATANEN MENEE PESISJOUKKUEENSA KANSSA LEIRILLE JA SIOTTUVAT SEITSEMÄNNEKSI.#ERITTÄIN HYVÄ.SUOSITTELEN KAIKILLE JOTKA OSAAVAT LUKEA.#11###EEMELIN METKUT#JAAKKO ISOHANNI 427#Kummitukset karkuteillä#Marita Lindquist#Huumori#Lottaa ja Jaakkoa vaivaa se kun he eivät usko kummituksiin. Eivätkä\nhe uskalla puhua asiasta kotona koska heidän äitinsä on kummituksien\ntutkija.Eräänä päivänä kaksi kummitusta muutti pimeästa linnasta ku-\nhisevaan kaupunkiin Lotan ja Jaakon kotiin. Silloin he tutustuvat Lot-\ntaan ja Jaakkoon.He pääsevät myös Lotan ja Jaakon koulun näytelmiin.\nNiiden kummituksien nimet ovat James ja Phyllys.\n# Tosi hyvä kirja joka kannattaa lukea, koska siinä on hauskoja kohtauksia. \n#9###Kummitukset karkuteillä#Susanna Eronen Suolahti 428#Kurnu ja Loikka Vuodenajat#Arnold Lobel#Huumori#Se kertoo sammakko ystävistä ympärivuoden.#Mielestäni se oli hauska#8###Annen ensimmäinen leiri.#Anna 429#Kurnu ja Loikka parhaat kaverit#Arnold Lobel#Eläinkirja# Kurnu heräsi ja tekiluoettelon mitä tekisi\n päivällä sitten Kurnu söi ja lähtiulos ja tapasi\n Loikan ...# Kirjassa on hassuja kommelluksia.#7###Kiljusenherrasväki#Kati 430#Törkylit tulevat#Erhard Ditl#Huumori#Törkylit ovat likasia ja hyväntuulisia otuksia eivätkä ne peseydy \nkoskaan.\nMutta eräänä päivänä he lähtivät tuulibussilla meren rantaan. \nUkki-törkyli opettelee uimaan. Mutta kun he lähtevät mereltä\n tuulibussilla niin vauva-törkyli tippuu mereen.Lue kirja itse\nniin tiedät miten käy. \n\n\n\n\n\n\n #Hauska kirja koska ne syövät kaikea pahaa ja terävää.#10###Törkylit tulevat#Jukka Rahkonen Suolahti 431#Nereopatikäsikirja.#Tyler Jenny#Salapoliisi#Tässä kirjassa on monta erilaista tehtävää.\nEsim.Sokkeloita ja Marssilaista matikkaa .Eräässä tehtävässä pitää\n ratkaista mitenkä kolme pulskaa miestä mahtuisi kapeasta käytäväs\ntä. Siinä on myös tarkkuustehtäviä,joissa sinun pitäisi löytää 20\n eroavaisuutta kuvasta.\n #Se on hyvä ja helppo kirja.#10###Törkylit tulevat.#Ilkka Hartikka Suolahti 432#Kahdentytön hevonen#Marvi Jalo#Hevoskirja#Mira ja Leeennu ovat parhaat kaveeruksset. He päättävät hankkia yhtei-\nsen hevosen. Mira esteille ja Lennu kouluratsastukseen. Rahan kanssa on vaikeaa .Kaiken kun piti käydä nniin helpostti! Kuinkas siinä sitten kävikään.#IHAN HYVÄ KIRJA. HYVVÄ HEVOSHULLUILLE! Suosittelen 9-12vuotiaille.#11###Delffiinimajatalo#Mari Holopainen 433#VÄÄRÄT POIS ,VATANEN.#MARJA-LEENA TIAINEN#Jännitys#VILLEN JOUKKUEESEEN TULEE UUSI POIKA SAMPSA.VILLE JA SAMPSA OVAT HYVIÄ KAVEREITA.VILLEN ISÄ SAIRASTUU EIKÄ PÄÄSE PELIIN.#IHAN LUETTAVA KIRJA.#10###VÄÄRÄT POIS,VATANEN!#VILLE 434#Pele jalkapallo elämäni#Paavo Karikko - Mauno Koski#Poikakirja#Kirja kertoo: Maailmanennätys ja kultamitalikamppailusta: kunnosta,\ntaistelumielestä ja taktiikasta. Teos keskittyy urheilijanuran tapahtumiin, mutta nähtäväksi rakennetaan myös kuva Nurmen elämän-\nkerrasta niiden jälkeen, koko hänen personallisuudesta. Tämä kirja\nkertoi jalkapalloilijan työstä, joka eli elämänsä jalkapalloilijana.#Kirja on erittäin hyvä! Jos sen jaksaa lukea niin kyllä se kannattaa!\nKirja kertoo hyvin jalkapalloilijan urasta!#12###3 etsivää ja hermostunut leijona tai ( tämä kirja).#Tero 435#Nti Etsivä ja kirjaston kummitus#Garolyn Ceene.#Jännitys# Kirja on ulkomainen, mutta se on suomennettu.\n Kirja on kertomus eli ei tietokirja tai joku muu sellainen.'\n Päähenkilöt ovat Ned, Paula (Neiti Etsivä), Bess ja George.\n Paikka jossa suurin osa on tapahtunut on kirjasto ja yöllä.\nKartanon kirjastossa kummittelee ja Mäntyvuoren isäntä on pyytänyt\ntyttöjä avukseen. Salaperäisestä haaksirikosta, häälahjoista, \nkultarahoista kertyy jännittävä tarina Nti Etsivä ja kirjaston\nkummitus.#Kirja alkoi tylsästi ja tyhjänpäiväisesti.\nLoppu oli paras ja jännittävä, koska minusta siinä oli kokoajan \njotain tapahtumaa eikä sitä ollut pitkitetty.\nHauskin tapahtuma oli kun kirjaston kummitus jäi kiinni.\nMinusta tässä kirjassa ei ollut ikävää kohtaa.\nJännittävää oli kun Paula oli melkein selvittänyt arvoituksen.#10###Nti Etsivä ja kirjaston kummitus#Hanna Pekonen 436#Neiti etsivä ja jäinen perintö#Carolyn Keene#Seikkailu#KIRJAN PÄÄHENKILÖT: Alison, Paula, Bess, George, Amanda ja Sarah.\nKirjan tapahtuma paikka on Jääpalatsi.\n\nAlisonin setä oli kuollut ja Alisonin oli saatava setänsä perintö \njoka oli kadoksissa. Oli tulossa luistelu kisat ja mikään ei saa\nmennä pieleen. Mutta alkaa tapahtua liian paljon ikävyyksiä jääkoneen\nhoitokone on pimahtanut ja hyvä luistelija Sarah oli jäämässä\näähoitokoneen alle. Kuka tämän teki ja miksi? Paula selvittää senkin.#Sopii minun mielestäni 2-6lk#10###Bertin urotyöt#Jasmin Elisabeth Tick 437#Salakielisakki ja suuret setelit#Taru Mäkinen#Jännitys#Postissa on tapahtunut postiryöstö. Kaksi parasta ystävää Tomi ja \nRami rupeavat selvittämään ryöstöä,eli että missä rahat nyt ovat.\nTomi on kuuro,mutta saa selvää Ramin suunliikkeistä. Tomilla on myös\npikkusisko Nelli ja hän auttaa poikia etsinnässä vähän niin kuin sa-\nlaa.\n#Kirja oli tosi hyvä, koska siinä tapahtui koko ajan jotain.#9###Tupu,Hupu ja Lupu ja salaperäinen rasia#Anne-Mari Teittinen Suolahti 438#Kenttäkilpailut#Merja Jalo#Hevoskirja#Päivi Kiiski sai synttärilahjakseen suomenhevostamman Pipsan. Erää-\nnä iltana kun Päivi oli tulossa tallilta kotiin häntä rupesi seuraa-\nmaan joku hämärä mies. Hän jopa kidnappasi Päivin kun halusi ettei\nPäivi voita kenttäkilpailuja. Mutta ajan mittaa selvisi että se hämä-\nrä mies olikin Päivin serkku. Se hämärä mies oli Stefan Larsvik, mut-\nta Stefan ei tiennyt että Päivi oli hänen serkkunsa kun hän kidnappa-\nsi hänet. Ja mitä siitä seuraakaan...?\n\n#Kirja oli tosi hyvä siksi, koska siinä on myös jännitystä.#10###Kenttäkilpailut#Emmiina Nikulainen Suolahti 439########## 440#Susikoira Roi ja pimeän pesä#Jorma Kurvinen#Jännitys#Tomi yllättyi onnellisesti, kun Hessu soitti pitkästä aikaa Helsingistä. Hänen asiansa koski kuitenkin tällä kertaa muuta kuin hessua itseään. Hessun ystävä Kati oli muuttanut vuodeksi mummonsa luo Tomin kotikaupunkiin. Tomin pitäisi ottaa yhteyttä ja kertoa Hessulle Katin kuulumiset. Osoite viittasi kaupungin ulkopuolelle. Tomi ei mielelläänolisi niillä seuduilla liikkunut, ja niin hän otti Roin mukaan. Talo osoittautui sunkäksi hökkeliksi. Tomin yrittäessä lähemmäksi hämärästä ilmestyi uhkaavan näköinen haulikkomies. Taloon ei näköjään ollut menemistä. Haulikko miehen mukaan se oli autio-tytöstä mies ei tiennyt mitään.Tomi ja Roi olivat palaamassa takaisin kun Roi äkkiä valpastui. Talosta kuului koiran haukuntaa.Hessun mukaan Katilla oli koira. Taloon ja haulikkomieheen liittyi selvästi jotain pelottavaa. Oliko Kati vaarassa? Tomin oli pakko selvittää asia, mutta miten?#Kirja oli erittäin hyvä ja jännittävä.\nSuosittelen tätä kirjaa muillekin!#11###Susikkoira Roi ja Koulun kingi#Veli-Pekka 441#Kohtalokkaat kotibileet#Manninen- Manninen#Jännitys#\n Arskan vanhemmat lähtevät pois viikoksi, eikä vaarista ole \n haittaa. Arskan suunnittelemat kotibileet voivat alkaa.\n Aluksi kaikki sujuu hyvin, mutta kun Arska ja Pete menevät\n yläkertaan, sisälle tulee jengi, joka on ryöstellyt jo jonkin \n aikaa kylää. He vievät Arskan äidin korut, jotka Arskan \n olisi pitänyt viedä jo aikoja sitten pankkiin säilöön ja\n isän kännykän. Arska ryhtyy Turtlen kanssa selvittämään juttua\n ja he pitävät huolen siitä ettei äiti ja isä saa tietää mitään!!\n\n\n mutta onnistuuko se ? #\nkirjassa on myös hauskoja juttuja ja se on jännä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#12###Sikabileet#Elisa Dammert 442#Neiti Etsivä ja NOITAMERKKI#Carolyn Ceene#Jännitys# Kartanosta häviää tuoleja ja muita huonekaluja. Sinne on jätetty \nlappu, jossa on noidan puun merkki. \nPaula Drew lähtee miehen perään, jota on epäillyt. \n Matkalla auto hajoaa ja vastaan tulee tyttö, jonka perheeseen Paula majoittuu Bessin ja Georgen kanssa. Tyttö katoaa ja Paula kuulee, että hän on lähtenyt oudon pariskunnan mukaan. Paulaa aletaan epäillä noidaksi ja hänet ajetaan kerta toisensa jälkeen majapaikoista.\nKuka noitahuhuja levittää ? Siitä Paula ystävineen päättää ottaa selvän.#\nKirja on jännittävä, joistain kohdista tylsä.\nMuuten kiva kirja!#12###sikabileet#Elisa Dammert 443#Herra Huu#Hannu Mäkelä#Fantasia#Tämä kirja kertoo siitä kun Herra Huu taikoo ja joutuu kaupunkiin\nja eksyy ja päätyy silti kotiin. #Tämä oli hyvä kun Huu taikoi puutarhaksi huoneensa.#9###Herra Huu#Jaana Adenius Suolahti 444#Eppu ja tytöt#Christine Nöstlinger#Huumori#Oli kerran Eppu niminen poika, joka piti Katri nimisestä tytöstä. Hä-\nnen isoveljensä Jokke ihastuu Anna-Liisa nimiseen tyttöön ja Eppu me-\nnee kolmen tätinsä luo maalaistaloon jossa hän tapaa Satu nimisen ty-\ntön ja vähän ihastuu Satuun.Mutta Satu ei olekaan niin kiltti mil-\ntä näyttää.#Pidin kirjasta, koska siinä tapahtui niin paljon.#9###Ratsutilan sankari#Noora Savolainen Suolahti 445#Meidän talvi#Pauli Matikainen#Huumori#Kun Repa,Jasu ja Ana keksivät kaikkia jekkuja. Esimerkiksi he\nkaivavat tunnelin Päikän pihaan.He tekevät lumiukon joka sanoo\npäivää ja käyvät yöretkillä. He kiusaavat likkoja. He lentävät\nhydrokoptereilla tuulessa jäätä pitkin. #Ihan hyvä! Koska he osaavat tehdä hyvät jekut.#9###Haamupartio ja kadonnut prinssi#Tomi Lankinen 446#Keltaisen vyön arvoitus#Samppa Ketola#Seikkailu#Siinä kaksi poikaa ottaa hädissään kaksi sukellusvyötä jotka olivat kultaa.\nSitten kaksi tai kolme lähtivät poikien perään.\nSitten ne ukot olivatkin rosvoja.\nLopussa rosvot joutuivat vankilaan pariksi päiväksi.\n#Ihan hyvä seikkailukirja.\nJa kyllä sitä monet isommatkin voivat lukea.#11###Keltaisen vyön arvoitus#Tommi 447#Eppu ja vikinätauti#Christine Nöstlinger#Huumori#Eppu on tavallinen poika. Mutta hänellä on yksi ongelma ja se on,et-\ntä hänen äänensä on vikinän kuuloista. Eikä kukaan tietenkään ymmär-\nrä Epun puhetta.#Minun mielestä se oli hyvä koska Epun isoveli haukkuu Eppua piikkisi-\naksi.#9###Jukka Vihi ja kultainen pääkallo#Jesse Hakkarainen, Suolahti 448#JIM COWBOY#Sigrid Heuk#Huumori#Aluksi jim cowboy omisti vain lasson ja kitaran,mutta niitä hän käyttelikin\ntaitavammin kuin moni muu.Ampuma aseista Jim ei piitannut.Saatuaan vielä hevosen\nhän oli valmis jännittävälle matkalle.Monien seikkailujen ja yllätyksellisten \nsattumuksen päätteeksi Jim Cowboy palkittiin urheudestaan ja taidoistaan\ntodella komeasti.#minun mielästäni kirja oli todella hauska.#10###pedon luonto#Joni Kuusinen 449#Myrkyllisten eläinten ihmeellinen mailma#alexandra parsons#Eläinkirja##hyvä\n#11###asterix ja riidankylväjä#joonas harmainen 450#kumi-tarzan#Ole Lund Kirkegaard#Huumori#Iikka Ollila on ihan tavallinen pieni poika.\nHän ei ole erityisen vahva,hän ei osaa tapella.\nHän ei ole missään kovin hyvä\nMutta kerran hän tapasi noidan ja sai noidalta yhden toivomuksen.\nHän toivoi että hänestä tulisi vahva.\nLue miten siinä käy...#Ihan hyvä kannattaa lukea#11###kamala kamera#aku 451#Anni ja lumienkeli#Mari Lampinen#Tyttökirja#Anni lähtee ystävänsä Helin luo viettämään joululomaa,mutta joutuu ot-\ntamaan sisaruksensa Lassin 24v ja Katin 8v mukaan. Lomasta tulee \nihan kiva,mutta Anni joutuisi ottamaan Katin mukaan luontokerhon yö-\nretkelle haukkojen majalle. Eikä Anni halua. No onneksi päätetään \nniin, että Kati jää Kaukolaan. Heli kertoo Annille myös,että on i-\nhastunut luontokerhon johtajaan Joonakseen. Kun luontokerhon poruk-\nka on hiihtänyt haukkojen majalle, nousee myrsky. Heli lähtee hortoi-\nlemaan yöllä ja vielä myrskyssä. Kaikki palokunnat lähtevät etsi-\nmään Heliä,mutta häntä ei vain löydy. Onneksi Kati kuulee asiasta ja\nlähtee Topin (Helin koira)kanssa etsimään Heliä.Kati löytää Helin ja\nvie kotiin. Silloin Anni ajattelee,että lumienkeleitä on olemassa,\njoskus he ovat vaan ihmisen muodossa. \n#Hyvä,tosi paljon ajatusta.#9###Näytön paikka,Anne#Lotta Piispanen, Suolahti 452#Sos ja vanhan hevosen arvoitus#Edin Blyton#Seikkailu#Kun se vanha hevonen piti myydä,koska sen omistaja oli liian vanha pi- \ntääkseen sen itsellään.\n\n\n\n\n#Se oli ihan hyvä,mutta siinä oli liian paljon surullisia kohtia.#10###Pertin päiväkirja#Kristiina Kukkamäki 453#PEKKA TÖPÖHÄNTÄ URHEILUKILPAILUISSA#GÖSTA KNUTSSON#Seikkailu#PEKKA TÖPÖHÄNTÄ OSALLISTUI URHEILUKILPAILUUN.\nMONNI YRITTI HUIJATA PEKKAA KAIKISSA KILPAILUISSA.\nPEKKA KUMMINKIN VOITTI MONNIN JA MUUT KILPAILIJAT.#TÄMÄ KIRJA OLI HAUSKA JA MUKAVA.\nJOTKUT KOHDAT OLIVAT TYHMIÄ.#8###PEKKA TÖPÖHÄNTÄ URHEILUKILPAILUISSA.#NOORA WARTEVA 454#Kadonnut hopeareki#Merja Jalo#Hevoskirja#Nummelan ponitallilaiset löysivät lehden jossa kerrottiin kadonneesta\nhopeareestä.Ja niin jahti alkoi.\n#tosi hyvä#11###kadonnut hopeareki#Heli Turpeinen 455#Susanin salaisuus#Anne M.Martin#Tyttökirja#Susanin salaisuus on kirja, joka kertoo neljästä tytöstä, jotka\novat perustaneet lastenvahtikerhon. Pian kuitenkin selviää että \nkaksi kuudesluokkalaista tyttöä yrittää \nvarastaa tyttöjen ideat. He onnistuvat kuin onnistuvatkin sii- \nnä. Asia kuitenkin on saatava pois alta. Kirjassa tapahtuu muu-\ntakin jännää esim. Pete pyytää Valerieta lumihiutaletansseihin. \nMiten tansseissa käy ? Sen saat selville vasta sitten kun luet tämän \nkirjan!#Kirja oli tosi hyvä!!!#10###Susanin salaisuus#Elisa Vesterinen, Suolahti 456#pekka töpöhäntä amerikassa#Gösta Knutsson#Poikakirja#kun Pekka Töpöhäntä.meni amerikkaan niin hänet pistettiin tynnyriin.\nMutta Pekka tuli tynnyrin toiselta puolelta ulos.#Hauskoja käänteitä,naurettavia juttuja,ystävällisyyttä.#7###Pekka Töpöhäntä ja lumiukko#Samuli 457#Kurnu ja loikka vuodenajat#Arnold Lobel#Huumori#Kurnu ja Loikka kirjan mäenlasku jutussa Loikka törmää puuhun.#minun mielestäni kirja oli hyvä.#7###kurnu ja loikka#Martin lilienkampf 458#BERTIN SALAISET MUISTIINPANOT#ANDERS JACOBSSON JA SÖREN OLSSON#Huumori#BERT ON 13 V. JA TAAS RAKASTUNUT.BERTILLE OLI TULLUT PARI FINNIÄ LISÄÄ.\nKERRAN BERT VALEHTELI PAULIINALLE ETTÄ BERTILLÄ ON VILLAKOIRAN PENTU.\nSITTEN BERT TEKI PIKKU-EERIKIN KANSSA MÄYRÄKOIRASTA VILLAKOIRAN.\n#SE ON HYVÄ,KOSKA SIINÄ ON HAUSKOJA KOHTIA.#10###SUSIKOIRA ROI (SARJA)#PASI LUPSAKKO, SUOLAHTI 459#Ella teatterissa#Timo Parvela#Huumori#Ellan ope lähtee matkalle ja Ellan luokka kieltää häntä lähtemästä ma-\ntkalle koska heillä olisi ollut kevätnäytelmä. Ellan luokkaan tulee\nsijainen. \nOppilaat eivät pitäneet sijaisesta kun se ei ollut hyvä ope. \nKun ope tuli matkalta niin kaikki tulivat toimeen. Kun tuli näytelmä-\nharjoitukset,oppilaat eivät muistaneet mitään vuorosanoja mutta seu-\nraavana päivänä oli näytelmä . Kun he alkoivat puhua niin muistivat\nvuorosanat. Kun näytelmä loppui niin aplodit olivat valtavat ja ope\noli tyytyväinen luokkaansa. \n #Suosittelen sitä kirjaa sinulle, koska kirja oli hauska.#10###Eraser,suojelija#Marko Mäkipää, Suolahti 460#Päivä Euro Disneylandissa #Walt Disney#Seikkailu#Juoni on se että Roope-setä, Heimo, Tupu, Hupu, Lupu, rouva Taateli ja\nTepa menivät Euro Disneylandiin ja Tupu, Hupu, Lupu ja Tepa olivat \noikein isolla kiertueella Euro Disneylandissa ja kaikki kävivät eri-\nlaisissa laitteissa. Tupua, Hupua ja Lupua alkoi pelottaa laitteissa\nvähän.\n\n#Se on tosi hyvä koska Walt Disneyn kirjat ovat mielestäni parhaita.#9###Retkiä eläinten luo#Joni Niiranen, Suolahti 461#Hylkyluodon aave#Samppa Ketola#Poikakirja#Tämä kirja kertoo kahdesta pojasta jotka lähtevät sukellusretkelle.\nHe löytävät meren pohjasta erään pussin jota he luulevat ensin\nkummitukseksi. He näkevät viimeisen muuttohaukan Aatamin joka on\nlajinsa viimeisempiä yksilöitä.#Se on hyvä koska siinä on salamyhkäisiä kohtia.#10###Tuntematon sotilas#ANSSI OKSANEN, Suolahti 462#Kurnu ja Loikka ystävyksyt# #Seikkailu# Loikalta hukkui nappi.Loikka ja Kurnu etsivät sitä joka paikasta\n mutta he eivät löytäneet sitä.He löysivät vain erilaisia nappeja\n mutta eivät omaansa.Sitten he huomasivat että se oli ollut koko\n ajan Loikan luona.# Se oli hyvä.#8###Loikka ja Kurnu ystävykset#Emmi Hakala 463#jane victoria #L.M MONGTMERI#Tyttökirja#JANE VICTORIA ASUU äidin ja isoäitinsä kanssa torontossa.Iso äiti on \nhänelle kovin ilkeä.Jane luulee että,hänen isä on kuollut mutta,eräänä\npäivänä isältä tulee kirje ja hän pyytää Janen kesäksi luokseensa.Kun\nkesä on mennyt hänellä on toiset ajatukset.....#Se on hirveän hyvä.#11###Onneli ja Anneli#TANJA VIIK 464#KILJUSEN HERRASVÄKI KILJUSEN HERRASVÄKI#JALMARI FINNE#Huumori#TÄSSÄ KIRJASSA EI OLE JUONTA, KOSKA TÄSSÄ ON ERI JAKSOJA. #SE OLI IHAN KIVA KIRJA.SIINÄ OLI AINAKIN HUUMORIA.#10###EN OIKEIN TIEDÄ#MERITA .S 4B 465#KILJUSEN HERRASVÄKI KILJUSEN HERRASVÄKI#JALMARI FINNE#Huumori#TÄSSÄ KIRJASSA EI OLE JUONTA, KOSKA TÄSSÄ ON ERI JAKSOJA. #SE OLI IHAN KIVA KIRJA.SIINÄ OLI AINAKIN HUUMORIA.#10###EN OIKEIN TIEDÄ#MERITA .S 4B 466#Sudenpentujen käsikirja#Walt Disney#Seikkailu##Se on aika hyvä.#7###Iso Tahvon ja Pikku Tahvon sukat#JOONAS SIRONEN 467#Kumi Tarzan #Ole Lund Kirkegaard#Huumori#Kun Kumi Tarzan sai voimia eräältä naiselta.\n#Hauska,vauhdikas,huumori.#11###Valkoise Miehet#Tarmo 468#rakas sisareni Vilja#Pirjo Rissanen#Tyttökirja# \n\n\n\n\n\n Olli sai siskon .Ollin äiti oli eronnut. Meni uuden miehen \n kanssa kihloihin.Ja Vilja mullistaa kaikken muunkin.\n Yhtennä päivännä Olli potkaissee ikkunaan ja saa torut \n nikkalleen\n\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n # \n\n\n\n\n\nIhan hyvä.#11###Bertin päivä kirja# Jenni Leppänen 469#Bertin uudet aivotukset#Anders Jacobson ja Sören Olsson#Huumori#Bert on 13 ja taas rakastunut.Nyt romanttisten ajatusten kohteena on\ntanssia ja luontoa rakastava Paulina.Niinpä Bert suureksi hämmästyk-\nsekseen löytää itsensä tanssikoulusta ja luontoretkeltä.Bert raportoi\nmyös leirikoulun ja kotibileitten valmitelusta,bändin ensimmäisestä\nkeikasta,työharjoittelupaikasta huoltoasemalla ja monesta muusta.Ta-\nvalla tai toisella jutut menevät kuitenkin aina tyttöihin,mikä saa \nBertin miettimään:Olen varmasti maailman ainoa 13 vuotias poika joka\najattelee näin paljon likkoja.#Kirja ei ole pitkästyttävä.#9###Ei ainoastaan hakkerin käsikirja#Joel Pirttimaa, Suolahti 470#rakas sisareni Vilja#Pirjo Rissanen#Tyttökirja# \n\n\n\n\n\n Olli sai siskon .Ollin äiti oli eronnut. Meni uuden miehen \n kanssa kihloihin.Ja Vilja mullistaa kaikken muunkin.\n Yhtennä päivännä Olli potkaissee ikkunaan ja saa torut \n nikkalleen\n\n\n\n\n\n\n\n\n \n\n\n\n\n # \n\n\n\n\n\nIhan hyvä.#11###Bertin päivä kirja# Jenni Leppänen 471#kurnu ja loikka vuodenajat#Arnold Lobel#Seikkailu#he laskivat mäkeä ja siivosivat.#hyvä.#8###Kiljusenherrasväki Helsingissä#Heli 472#Kurnu ja Loikka#Arnold Lobel#Eläinkirja#Kurnu ja Loikka lähtevät lennättämään leijaa.Siellä tapahtuu kaiken näköisiä kommelluksia.#Kirja oli hauska.#8###Kurnu ja Loikka#Merika 473#KUKKA KUMMINKIN#ANNA-LIISA HAAKANEN#Jännitys# SUVI PILVI PÄIVIKKI ON YRITTÄNYT ITSEMURHAA,KOSKA HÄNEN ELÄMÄNSÄ\n ON MENNYT PÄIN MÄNTYÄ.SUVI MIETTII PALJON ÄITINSÄ JUOMISTA JA HÄ-\n ERONNUTTA ISÄÄNSÄ.\n\n# IHAN HYVÄ KIRJA,MUTTA OISI SAANUT OLLA JÄNNITTÄVÄMPI\n\nEI KUMMINKAAN PARAS LUKEMANI KIRJA\n#10###BERT JA BIKINIMIMMIT#ENNI MANNSTRÖM 474#Kadonnut hopeareki#Merja Jalo#Hevoskirja#Repe,Kikka,Päkä,Siru ja arabialainen tyttö Retza joutuvat huimiin\nseikkailuihin. He joutuvat Maahistuvalle jossa kerrotaan kummitte-\nlevan. Kummitus on Heikin Antin haamu. Sandströmin majalla-\nnähdään luurankojengi ja nuoret joutuvat pulaan. MITÄS SIITEN\nTAPAHUU? #Minä pidin kirjasta koska siinä on hevosia ja kirjoittaja on hyvä.\n#9###Merja Jalon kaikki kirjat.#Elisa Toivio, Suolahti 475#Kultaainen Salama ja murtovarkaat#Taru Mäkinen#Jännitys#Kirjan juoni on että Kultainen Salama rupeaa selvittämään Esko\nLaaksosen murtoja.\nEsko Laaksonen on tehnyt pankki ja koru ryöstöjä.\nEsko on pitänyt poikaansa pahoin.\nPäähenkilöt ovat Kultainen noutaja Bella Terhi Reko Elisa Hakkeri\n\n#Minun mielestä kirja oli hyvä.#11###Hevostiede#Tiina 476#3 etsivää ja kaksivarpainen kyyhkynen#Alfred hitckock#Jännitys#pojat saavat paketin jonka sisällä on kyyhky.pojat rupevat ratkomaan.#Ihan hyvä#11###Kaikki on hyviä#Heidi Blomberg 477#Enkelikuponki#Kari Levola#Huumori#Eräänä päivänä opettaja kaatuu luistinradalla. Sitten hänen luokkansa\njärjestää työryhmän opettajan lahjan hankkimiseksi. Työryhmään kuu-\nluvat Rouslain,Anni,Juho,Joonatan ja Mikavaltteri. Siitä voit olla\nvarma ettei siitä mitään tule! #Kirja oli hyvä koska tämä kirja oli vauhdikas.#9###Sininen tähti#Joanna Kinnunen, Suolahti 478#Mini satuja #J.Thomas-Bilstein#Jännitys#Tässä on neljä erillaista satua.Ne on aika lyhyitä satuja.\nKaikissa saduissa on hyvä kuvitus ja hyvä juoni.#Pidin kirjasta siksi kun siinä on iso teksti, jota on helppo lukea. #10###Robin Hood isossa kaupungissa #JARKKO TOIKKANEN Suolahti 479#Orisuon aarre#Merja Jalo#Hevoskirja#Päkän koira Fifi löytää Orisuon aarrekartan.Hevostallilaiset tekevät\nesteratsastuskilpailun mutta Päkä hevosineen eksyy.Aarrekartta mukana hän \nhän suunnistaa Orisuon louhokseen. Hän tunkeutuu sisälle kaivoskäytä-\nvään ja tajuaa löytäneensä aarteen. Mutta rahat ovat ryöstäjien\nsaalis. Repe löytää rahat,mutta Päkä jäi sortuman alle ja selviy-\ntyy.Tallilaiset saavat palkkion ryöstösaaliin löydöstä.\n#Todella hyvä,koska se ei ollut liian pitkä ja se oli jännittävä eikä \ntylsä ja todella hyviä kohtia.#10###Päivikin satu ja Mestaritontun seikkailut#Jiri Hautamäki, Suolahti 480#Akun kovan onnen päivä#Walt Disney#Huumori#Tämä kertoo siitä kun oli Akun kovan onnen päivä. Hupu,Lupu ja Tupu\nlähtevät retkelle. Heiltä jäivt eväät kotiin tiskipöydälle.#Se on hyvä, koska Akulle tapahtuu kokoajan jotain.#9###Heppahöperöt lännessä#Minna Liimatainen, Suolahti 481#Eppu ja pakettijalka#Christine Nöstlinger#Huumori#Eppu sairastuu aina silloin kun ei olisi hyödyllistä.Eppu potee tässä\nkirjassa pippurinuhaa,pakettijalkaa ja mansikkaihottumaa.\n#Pidin kirjasta koska Eppu sairastuu aina vaan silloin kun ei ole hy-\nväksi.\n#10####Jussi-Pekka Patama, Suolahti 482#Ritari Hessun urotyö#Walt Disney#Jännitys#Hessu on kuninkaanlinnassa seppä. Hän tekee ritareille haarniskoja.\nLähellä linnaa asuu lohikäärme. Kuningas lähettää kaikki parhaat rita-\nrinsa matkaan.Ritarit olivat jo saapuneet lohikäärmeen luo. He ajatte-\nlivat sitä mitä kuningas sanoi. Mutta he eivät uskaltaneet tappaa\nlohikäärmettä. Sitten he kääntyivät pois. He kertoivat kuninkaalle\nettä he eivät uskaltaneet tappaa lohikäärmettä. Silloin ritarit sanoi-\nvat korjaa haarniskat,mutta Hessu teki iselleen haarniskan. Kun haar-\nniska oli valmis Hessu lähti etsimään hevosta. Hessu ei löytänytkään\nhevosta. Niin hän lainasi leipurin aasia. Sitten hän lähti kohti lohi-\nkäärmettä. Kun hän oli saapunut lohikäärmeen luo. Aasi säikähti savua\nja heitti Hessun lohikäärmeen nenän eteen. Hessu näki että lohikäär-\nmeen tassussa oli piikki. Sen takia lohikäärme syöksi tulta.\nHessu poisti piikin ja sen jälkeen lohikäärme ja Hessu olivat hyviä\nystäviä.#Se on erittäin hyvä kirja koska siinä autetaan toisia.#9###Ritari Hessun urotyö#Katja Väisänen, Suolahti 483#Ameriikan Raitti#Antti Tuuri#Seikkailu#Kirja kuvaa 2 Pohjalaisen mattokauppiaan pakomatkaa Amerikkaan\n#Aivan hyvä#Yli 13#Jyväskylä##Tämä kirja#Pertti 484#Susikoira Roi ja koulun kingi#Jorma Kurvinen#Jännitys#Merimaan koulun oppilaat jakautuivat Saken kannattajiin-tai hänen \ntemppujensa hiljaisiin hyväksyjiin- tai niihin jotka odottivat \nkotimatkaa tai välituntia kuin painajaista.Koskaan ei tiennyt, \nmitä Sakke keksi.Leikin varjolla heikompi sai kestää lyöntejä,potkuja,\npipon menetyksiä. Jos suuttui oli tosikko, jos itki, oli pelkuri.\nOpettajille oli turha selittää. "selvittäkää itse välinne - jokaisen\non opittava pitämään huolta itsestään", aikuiset kuittasivat. Kun \nSakke ja yksi pahiten kiusatuista pojista hävisivät,Tomi tajusi heti,\nettä nyt oli leikki kaukana.Pojat oli löydettävä millä hinnalla \ntahansa.#Kirja oli tosi hyvä ja jännittävä!\nSe on yksi parhaista lukemistani kirjoista, ellei paras.\nSuosittelen tätä kirjaa muillekin!#11#Suomi##Susikoira Roi ja koulun kingi#Veli-Pekka 485#Susikoira Roi ja koulun kingi#Jorma Kurvinen#Jännitys#Merimaan koulun oppilaat jakaantuivat Saken kannattajiin, tai\nhänen temppujensa hiljaisiin hyväksyjiin ja niihin jotka odottivat\nvälituntia tai kotimatkaa kuin tuomiota. Koskaan ei tiennyt, mitä Sakke keksi. Leikin varjolla heikompi sai kestää potkuja, lyöntejä, pipon menetyksiä. Jos suuttui, oli tosikko, jos itki, oli pelkuri. opettajille oli turha puhua: "Selvitelkää itse välinne jokaisen on opittava pitämään puolensa" aikuiset kuittasivat.\nKun Sakke ja yksi koulun pahiten kiusatuista pojista katosivat, Tomi tiesi heti, että nyt oli leikki kaukana. pojat oli löydettävä millä hinnalla hyvänsä..................\n#Ihan hyvä kirja luettavaksi.\nTosi jännittävä, ja mielenkiintoinen!\nSUOSITTELEN MUILLEKKIN!!!!!!#11#Suomi, Tammijärvi##SUSIKOIRA ROI JA KOULUN KINGI#Joonas Koskenniemi 486#Maailman paras hevonen#Merja Jalo #Hevoskirja#Kikka on saanut hevosen mutta hevonen on todettu hulluksi .\nHevonen myydään Margetalle. Kikka käy hevosensa luona ja aikoo vielä ratsastaa\ntällä. Kikka saa hevosensa takaisin mutta tämäpä karkaa ja juoksee päin\ntallin seinää.Lääkärit toteavat että hevosella on kasvain. #Kirja o n tosi hyvä kannattaa lukea!!!#10#ÄÄNEKOSKI##NO I DON`T#Jenni Hurskainen 487#Kultainensalama ja murtovarkaat#Taru Mäkinen#Jännitys#Läheiseltä rakennustyömaalta alkaa kadota salaperäisesti rakennustar-\nvikkeita ja mitenkä sininen pakettiauto liittyy asiaan???#Kirjassa oli hyvä juoni ja sen jaksoi lukea loppuun asti tylsymättä.#11###Kultainen salama ja mutovarkaat#Atro Happonen 488#Kurnu ja Loikka#Arnold Lobel#Seikkailu#Siinä on monia juttuja.Esimerkiksi kun Kurnu etsi kevättä.#Erittäin hyvä koska siinä on hyviä juttuja.#10#Äänekoski##Kurnu ja Loikka#Ville Bräysy 489#Kumi-Tarzan#Ole Lund Kirkegaard#Huumori#Iikka Ollila on ihan tavallinen pieni poika. Hän ei ollut \nerityisen vahva, hän ei osannut tapella, eikä hän ollut\nmissään muussakaan asiassa kovin hyvä. Siksi häntä oli ruvettu\nnimittämään Kumi-Tarzaniksi. Mutta eräänä päivänä hän \nkohtasi ihan oikean noita akan, joka lupasi täytää hänen kaikki toivo\ntoivomuksensa yhden päivän ajan. Ja siitä tulikin aivan \nratkiriemukas päivä! #Se oli hyvä kirja sen takia, kun lopussa Kumi-Tarzan\nvoitti kaikki ilkkujat.#11###Kumi-Tarzan#Petri Muhonen 490#Neiti Etsivä Havaijilla#Carolyn Keene#Jännitys#Neiti Etsivä,eli Paula,matkustaa ystävineen Havijille\nselvittämään kultaisenhuvimajan arvoitusta.Heidän puu-\nhansa saavat kuitenkin ikävän käänteen,kun rikolliset\nhaluavat estää heidän puuhansa.Monien kiperien tilantei-\nden jälkeen arvoitus lopulta ratkeaa... #Kirja on hyvä,koska siinä on paljon toimintaa.#10#Äänekoski##Neiti Etsivä Havaijilla#Pia Tuomainen 491#JIM COWBOY#Sigrid Heuck#Seikkailu#Aluksi Jim cowboy omisti vain lasson ja kitaran,mutta niitä hän\nkäyttelikin sitten taitavammin kuin moni muu.Ampuma-aseista Jim ei \npiitannut.Saatuaan vielä hevosen hän oli valmis jännittävälle\nmatkalle.Monien seikkailujen ja yllätyksen sattumuksen päätteeksi \nJim Cowboy palkittiin urheudestaan ja taidoistaan todella komeasti.#En ole lukenut kirjaa mutta juonen nähtyäni se on varmasti hyvä.#10#Keskisuomi##Nalle puh#Juha-Pekka 492#Ketju katkeaa##Seikkailu#Tim ja Thomas ovat ensin parhaita kavereita ,mutta kun\nhe haluavat samaan jääkiekko joukkueeseen silloin vain \nTim pääsee joukkueeseen heidän välinäs menevät poikki.\n\n#Mielestäni kirja on paras lukemani kija .\nSuosittelen kaikille!!!#11#Äänekoski (Keski-Suomi)##Ketju katkeaa#Ville-Veikko Pasanen 493#SOS ja rastettu viulu#Enid Blyton#Jännitys#Tarkoituksena oli viettää hayska iltapäivä sirkuksessa eikä suinkaan\netsiä arvoituksia. Siksi SOS uskalsi jopa ottaa mukaansa uteliaan\nSusien ystävättärineen. Mutta sitä se sai karvaasti katua, sillä tuosta\nillasta alkoi oikea salaperäisten tapahtumien sarja. Ensin lapset\nnäkevät tulipalon. Sitten antiikkikaupan ikkuna ryöstetään suoraan \npoikien nenän alla. Kummallisesti käyttäytyvä pikkupoika tuntuu \nmyös jotenkin liittyvän asiaan. Entä selkäpiitä karmiva valitus nummella?\nSe olisi säikäyttänyt kenet tahansa - mutta SOS ei hellitä vähästä!#Se oli niin jännittävä että sinä iltana en saanut unta.#11###SOS ja aution talon vanki#Petri Muhonen 494#Kultainen Salama ja Myrkkykätkö#Taru Mäkinen#Salapoliisi#Kultaisen Salaman jäsenet Reko, Terhi, Visa, Hakkeri, Elisa ja \nBella tutustuvat yhteen mieheen jonka läheltä löytyykin \nmyrkkymonttu, joka ei varmasti ole laillinen paikka sille... \n#Todella hyvä, jota suosittelemme kaikille 10-13vuotiaille. #11#Äänekoski (Keski-Suomi)##Kultainen Salama ja Myrkkykätkö#Panu Tourunen ja Ville-Veikko Pasanen 495#Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä#Astrid Lindgren#Seikkailu#Peppi Pitkätossu joutuu vahingossa kuumailmapalloon.\nJa Peppi joutuu seitsemälle merelle ja hän yrittää päästä pois.\n#Kirja on tosi siisti ja hyvä.Suosittelen kaikille#10#Äänekoski.##Peppi Pitkätossu.#Jarno Vitri 496#Pulmia tallilla#Bonnie Bryant#Hevoskirja#Tytöt,Stevie,Lisa ja Carole ovat perustaneet Tallikaverit-kerhon,mutta\nkun Lisa keksii kerhoon ohjesäännöt,ei Steviellä eikä Carolella ole\naikaa Lisalle,koska ratsastuksenopettajan äiti on pyytänyt Stevietä\nkeksimään ratsastuspelejä tulevaan kilpailuun ja Carole hoitaa \nlempihevostaan Delilahia,koska sen pitäisi synnyttää aivan lähiaikoina\nja varsan isä oli Carolen lempihevonen,mutta se kuoli.\nJa elleivät tytöt kohta pidä yhtä,on Tallikaverit-kerho todella\nvaarassa hajota!\n#ERITTÄIN hyvä!#10#Konnevesi##Vaara raudikkotiellä#Anni Huikari Konneveden kk:n ala-aste 497#Sadasosaenkelit#Viola Elo#Seikkailu#kirja kertoo Juskasta, Veskusta ja Tiitistä. He ovat juuri saaneet uuden\näitipuolen, joka on kammottava . Lapset päättävät karata ja siitä \nsyntyy seikkailu. Mutta tämä koko tarina onkin mielikuvitusta.#Aika yksitoikkoinen.#11#Konnevesi##monia#Krista Tynkkynen, Konneveden kk:n ala-aste 498#Susikoira Roi ja kahvilakeikka#Jorma Kurvinen#Jännitys#Sinä syksynä Soikkeli täytti 15 vuottaja tuli ärsyttäneeksi Teemun \njengin vihat päälleen. Onko kaverusten valittava piileskelyn tie, vai \njatkettava lenkillä ja salilla käyntiä luottaen hyvään onneen ja omiin \nvoimiin? Pojat saavat rehdistä talonmies Pikkulammesta, kaverien kesken \nLätäköstä, tehokkaan liittolaisen. Talonmiehen kuuden vanhasisarentytär \nNea Pontus-marsuineenkäy tosin aluksi hermoille. Roi ratkaisee asian\nystävystymällä marsun kanssa. Tämä ystävyys osoittautuu ratkaisevaksi, \nkun dramaattinenyhteenotto on väistämätön.Miten käy pikkuisen Nean ja \nPontuksen jotka erehtyvät näkemään liian paljon? #Kohtalainen kirja. Ei kuitenkaan aivan yhtä hyvä kun muut\nSusikoira Roi kirjat. Kannattaa kuitenkin lukea!#11#Suomi-Finland##Susikoira Roi ja koulun kingi#Veli-Pekka 499#Rakas sisareni Vilja#Pirjo Rissanen#Tyttökirja#Ollin äiti meni naimisiin Kalevin kanssa.Kalevilla oli ennestään jo tytär nimeltään Vilja.Olli joutui jakamaan huoneensa eivätkä he olleet vielä alussa ystäviä.Kun Olli kuulee miten hyvä Vilja oli kaikessa,hän hyväksyy Viljan kaverikseen.#Minun mielestä kirjaan olisi pitänyt saada jännitystä tai enemmän seikkailua myös tapahtumia olisin kaivannut.Minä pääsin heti kirjan juoneen ja siksi se oli ihan hyvä.#11#iisalmi##Yksi parhaista kirjoista on Kutsumattomat kummitukset.#Jenna Kurkipuro 500#Aavemylly#Arvi Arjatsalo#Jännitys#Päähenkilöt Minni ja Jussi lähtevät vanhempiensa kanssa retkelle eräälle saarelle.Minni ja Jussi lahtevät omalla kanootillaan ja vanhemmat omallaan.Lapset haluaisivat leiriytyä lahdelmaan ja vanhemmat saarelle ja niin Minni ja Jussi menevät lahdelmalle.He tutustuvat lahdelmalla Jussiin joka asui yksin.Mutta sitten alkoi tapahtua kummia:lapset näkivät aavemyllyn,joka pyörii itsestään,heidän koiransa Emma kidnapataan,ja syyllinen onkin Jussille tuttu lapsuudesta.#Mielestäni Aavemylly oli todella hyvä ja oli siinä tarpeeksi jännitystäkin.#11#Iisalmi##Niitä on todella monta,mutta yksi niistä on tämä Aavemylly.#Tiia Lehto 501#Tommo ja Karvisen kaksoset#Pirjo Rissanen#Tyttökirja#Identtisien kaksosten naapuriin muuttaa uusi poika.Kaksoset pitivät alussa poikaa ihan tyhmänä,mutta kummatkin aloittavat kilpailun pojan suosiosta.Pojasta tuli kuitenkin molempien ystävä.#Mielestäni kirjassa olisi saanut olla enemmän jännitystä.Muuten tämä kirja oli hyvä,koska siihen pääsi helposti mukaan ja se oli hauska joistakin kohdista.#11#Iisalmi##Yksi parhaista kirjoista on Hopeareki.#Henna Hyvärinen 502#Neiti Etsivä ja näytteliättären yllätys#Garolyn Keene#Jännitys#Paula Drew saa uuden tehtävän.Kun entisen näytteliättären talossa tapahtuu kummia. Sieltä kuuluu omituista koputusta vai steppaamisestako on kyse? Sitten onkin vuorossa rouvan Persialaisetkissat vaarassa kun joku varastaa heidät.Liittyykö omituinen koputus ja kissa varas yhteen#kirja oli aika hyvä ja siinä tapahtui paljon.Suosittelisen kirjaa nuorille jotka pitävät jännitys kirjoista.#12#Iisalmi##Niitä on monia#Miia Mikkonen 503#Petoveto 5 ja autioplaneetta#Brian Earnshaw#Seikkailu#Kaksi poikaa Tim ja Sam menivät Linnunradan tähtiopistoon.Pojat lähtivät \nkoulun kanssa matkalle luontoon, mutta kun oppilaat istuituivat laulamaan\nyhtäkkiä he katosivat.Tim ja Sam eivät olleet saapuneet vielä paikalla.\nHe ihmettelivät missä lapset ovat. Tim ja Sam olivat saaneet tietoon,että\noppilaat ovat kuussa...#Ihan hyvä#11#Konnevesi##?#Miika Lahti 504#Nalle Karvatassu panee toimeksi#Gösta Knutsson#Seikkailu#Nalle Karvatassusta yritetään tehdä puutarhuri.\nMutta se ei luonnistu,karhulla on nimittäin huonoa onnea.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#Ihan hyvä#10#Konnevesi##Nalle Karvatassu ja Ruttana #Pasi Sormunen 505#Vakooja#Richard Platt#Salapoliisi#Siinä kerrotaan vanhoista ja uusista vakoojista.Siinä kerrotaan \nmiten ne piilottavat monia aseita.Miten vakoojat keksivät,miten piilot-\ntaa pakokartan pelikortin sisään.#Kirja oli tosi hyvä. Parhaat kohdat oli kun he tekivät kuulakärkikynän\nsisään kuulutuslaitteen ja kun ne pistvät pelikortin sisään pakokartan.#10#Konnevesi##Tämä vakoojakirja#Karri Keteli 506#Väärät pois Vatanen!#Marja-Leena Tiainen#Jännitys#Kirja kertoo pojasta nimeltä:Ville Vatanen.Ville haluaa olla\nhyvä lukkari.Mutta hänen valmentajaisänsä sairastuu.Ja uusi\nvalmentaja ei ymmärrä poikia.#Kirjassa ei ollut jännistystä joten se ei ollut hyvä.#11#Iisalmi##Varastettu vaihdepyörä#Niko Junnilainen 507#SOS ja koiravaras#Enid Blyton#Seikkailu#Riidat ravistelevat SOS:ää niin, että yksi jäsen \neroaa ja perustaa kilpailevan salaseuran. Ja kohta seura menettää\ntoisenkin jäsenensä - kaikkien rakastaman Bella-koiran, joka kaikista\nvaratoimista huolimatta joutuu paikkakunnalla liikkuvan koiravarkaan \nsaaliiksi. Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin:\nyhteinen huoli Bellasta saa erimielisyydet unohtumaan,\nja kaikki kuusi lasta ponnistelevat jälleen yhdessä koiravarkaan\narvoituksen ratkaisemiseksi.#Se oli hyvä!#11###Kumi-Tarzan#Petri Muhonen 508#Neiti Etsivä ja salaperäinen kirje#Carolyn Keene#Salapoliisi#Paula Drew ja hänen ystävänsä tarkkailevat vanhaa posteljoonia,\njoka piilotteli Paulan kirjeitä. Kirjeet kertoivat perinnöstä...#Tosi hyvä#10#Konnevesi##En tiedä#Jutta Kytöjoki 509#Kiljuset melkein elokuvatähtinä.#Jalmari Finne.#Huumori#Kirja kertoo siitä kun Kiljuset on melkein elokuvatähtinä.Mutta kun \npitäisi kuvata niin sattuu kaikenlaista hauskaa.#Kirja on mielestäni oikein hyvä ja hauska.Kuvat on aika sekavia mutta \nhyvin piirretty.#9#Jokioinen.##Neitietsivä ja naukuva arvoitus.#Henriikka Korteniemi. 510#kadonnut unityyny.#kirsti manninen ja maija rantta#Fantasia#pietari ja petnorella joutu vat monenlaiseen seikkailuun esimerkiksi\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\npietari ja petronella joutuvat erilaiseen seikkailuun\n\n ja tapaavat esimerkiksi mirri-mAIJAN KETUN SEKÄ ROTAN SIITÄ ALKAA \nHUIMA SEIKKAILU.\n\n\n\n\n\n\n#\n HYVÄ KOSKA SIINÄ OLI JÄNNITYSTÄ. #8#JOKIOINEN.##TOI PUNAHILKKA.#PIPSA TAKKINEN. 511#Kolme iloista rosvoa Kasper Jesper ja Joonatan.#Thorbjorn Egner.#Huumori#Kasperista Jesperistä ja joonatanista jotka alussa ovat rosvoja ja lop-\npussa Kasperista tuli palomestari ja Joonatanista leipuri ja jesperistä\nsirkuksen johtaja.\n#Se oli hyvä ja hauska\n#9#Jokioinen##Roope Akkan elämä ja teot#Juho mäntysaari 512#Eemeli ei kitsastele.#Astrid LINDGREN.#Fantasia#EEMELIN PERHEESTÄ. JA EEMELIN METKUISTA.JA KYLÄLÄISISTÄ.#SIITÄ KUN EEMELI HEITTI ISÄNSÄ LUMIPALLON SUUHUN.#9#JOKIOINEN.##EEMELI EI KITSASTELE.#NOORA SILLANPÄÄ. 513#HYVÄN YÖN SATUJA.#KERSTIN THORVAL.#Fantasia#ISÄ JA OLLI LÖYTÄVÄT KISSAN ,SIITÄ ALKAA SEIKKAILU.#HYVÄ KIRJA.#8#JOKIOINEN.##TIRLITTAN.#HANNA HALONEN . 514#LAPSUUDEN SATU AARRE#MARGARET#Fantasia#KOLME KARHUA LÄHTI KÄVELYLLE.KUN KARHUT TULIVAT HEIDÄN PUUROT OLI\nSYÖTY.PIKKU KARHUN TUOLI OLI RIKKI.HE LÖYSIVÄT PIKKU KARHUN SÄNGYSTÄ\nTYTÖN.#SE OLI JÄNNÄ JA HAUSKA.KOLME KARHUA OLI HYVÄ#8#JOKIOINEN##VIISIKOT.#HENRI 515#NALLE PUH#A.A.MILNE#Fantasia#KIRJA KERTOO NALLE PUHISTA JOKA HALUAA HUNAJAA ITSELLEEN JA NIIN HÄN\nMUISTAA ETTÄ MEHILÄISET TEKEVÄT HUNAJAA.PUH PYYTÄÄ RISTOLTA ILMAPAL- \nLON KUN SILLÄ PÄÄSISI MEHILÄISPUUHUN. RISTO ON PUHIN PARAS KAVERI JA \nNIIN HÄN ANTAA PUHILLE ILMAPALLON. LOPPU ON YLLÄTYS LUE KIRJASTA \nNIMELTÄ NALLE PUH.\n #KIRJA OLI AIKA MUKAVA. #8#JOKIOINEN##PIKKU VAMPYYRIT JA SEIKKAILUJEN KOIRA.#TIINA LÄHDEKORPI 516#soiperoisten maa#niilo keränen#Fantasia#neuvvo kaasta abu abdullah kunkusta ja peikoista.JA kaupugin hallituksen puheenjohtajasta aleksander jaakopsonista#hyvä orc ja peikko kirja#8#jokioinen##faaraon sikarit#miika mattinen 517#KILJUSEN PERHE PYYNTIRETKELLÄ#JALMARI FINNE#Huumori#KIRJA KERTOO SIITÄ KUN KILJUSET OLIVAT PYYNTIRETKELLÄ JA POJAT\nOTTIVAT TULPAN VENEESTÄ POIS JA VENE UPPOSI.SITTEN POJAT RUPESIVAT\nKUIVAAMAAN VAATTEITA NUOTIOLLA JA ISÄ JA ÄITI OTTIVAT AURINKOA\nSITTEN NUOTIOSTA TULI KOKONAINEN METSÄPALO, JA KILJUSET PAKENIVAT \nJÄRVEEN.#KIRJA OLI MUKAVA JA HYVIN PIIRRETTY.#9#JOKIOINEN##HAAMULINNAN KADONNUT ORI.#ANNA AALTO 518#PRINSESSA RUUSUNEN.#DISNEY.#Fantasia#PRINSESSA AUROORASTA JOKAPISTÄÄ SORMENSA VÄRTINÄN PIIKKIIN.#JÄNNITTÄVÄ JA KIVA.#8#JOKIOINEN.##PRINSESSA RUUSUNEN.#JENNI VIRTARANTA . 519#Satu kaista ja kimistä matkustivat elefantilla kuuhun#mika waltari#Fantasia#kaista ja kimistä jotka halusivat kuuhun ja pääsevät kanssa kuuhun tosi ihmeellinen#löllö#8#jokioinen##seitsemän kristallipalloa#lauri esala 520#HuppuHännän seikkailut#Helmi krobn#Fantasia#Tarina jossa Orava etsii onnea hän tapasi Keltukan joka myös auttoi onnen etsimisessa.Hppuhäntä joutui myös muihin jännittäviin seikkailuihin.Huppuhäntä oli hukannut äitinsä onnen joka oli aivan tavallinen hopeasormus jokaolikin takertunut savupiipuun.#se oli kiva#9#Jokioinen##tähtien sota#Mikko seppälä 521#ELÄIN SADUT#PIRKKO-LIISA SURO#Fantasia#KUN SUSI KARHU JA KETTU SEIKKAILEVLLYSSÄ JA KAIKKIALLA MITÄ\nHEIDÄN MIELEENSÄ JUOLAHTAA JA KERROTAAN MITEN ELÄIMET TE KEVÄT TIETÄ\nELÄIMET JUOKSIVAT MAILMAN LOPPUA PAKOON. #SE OLI HAUSKA JA JÄNNITTÄVÄ MINÄ TYKKÄSIN KARHUSTA KETUSTA JA SUDESTA#8#JOKIOINEN##KOMPA KAMPPISESTA#KIMI 522#Keltaisen vyön arvoitus.#Samppa Ketala#Jännitys#Eka ja Raikka ryöstävät kaksi painovyötä,\nkoska kauppiaat menevät kellariin,mutta painovyössä on kultaa.#Mielestäni juoni on hyvä. Suosittelen kirjaa 9-10 vuotiaille#10#Iisalmi##ESIM. Susikoira ja Kahvila keikka#Jyri Junnilainen 523#Onnelin ja Annelin talvi#Marjatta Kurenniemi#Tyttökirja#Niiden tyttöjen kotiin tulee semmoisia ihan pieniä ukkeleita, jotka\njäävät asumaan niiden tyttöjen nukketaloon.#Oli se ihan hyvä.#10#Konneveden kirkonkylän ala-aste##En muista.#Emma Mikkonen 524#Hylkyluodon aave##Jännitys###10#### 525#Hylkyluodon aave#Samppa Ketola#Jännitys#Sukeltaja säikähtää aavetta,mutta aave onkin linnunpesän ryöstäjien \nvälineitä.Roistot saadaan kiinni takaa-ajon jälkeen.#Minun mielestäni kirja on hyvä.\nSuosittelen kirjaa 10-vuotiaille#10#Iisalmi##Useita#Joona Tenhunen 526#Annamari ja metsänkätkö#Maarja-Leena Tiainen#Seikkailu#Annamari on Hulkkosen perheen ensimmäinen oppikoululaainen.Annamarin\näiti vastustaa oppikoulua heillä ole rahaa ,kun isäkin on sairas. I-\nsä lupaa hankkia rahat,mutta sekaantuu laittomuuksiin.lue niin tiedät mihin!\n\n#TOSI HYVÄ! SUOSITTELISIN 3-5LUOKKALAISILLE.#11#Iisalmi. Kangaslammena-a##Delffiinimajatalo#Mari Holopainen 527#Autokaupungin kesä#Eva Illikainen#Seikkailu#Tämä kirja kertoo tytöstä nimeltä Anne.Joka asuu isänsä kanssa kaupungissa.Hänen äitinsä asuu eräässä kylssä.Tarina kertoo myös Annen kaverista kirsistä ,jonka taloon murtaudutaan.#Hyvä!Suosittelen kirjaa 3-6 luokkalaisille.#11#Iisalmi. Kangaslammen a-a##Tämä.#Jonna Hiironen 528#Hullu luokka (kirja sarja)#Kaisa Ikola#Seikkailu#Kertoo luokasta joka on hullu, luokalle tapahtuu kaikenlaista kivaa.#todella hyvä#12#Änekoski##Hullu luokka(kirja sarja)#Maria 529###Seikkailu###12#### 530#Operaatio vaarallinen mies##Jännitys###10#### 531#Nikke ja kostajien sakki#Sembe goscinny#Poikakirja#Nikke kirja kertoo eräästä poika porukasta joka pelaa rulettia ja mittaavat rahan arvon ja he myös tutkivat isoveljen ase varaston.# EI OLLENKAAN HYVÄ#12#IISALMI##SALAISEN METSÄN ARVOITUS#JOONAS HALONEN 532#Nikke ja kostajien sakki#Sembe goscinny#Poikakirja#Nikke kirja kertoo eräästä poika porukasta joka pelaa rulettia ja mittaavat rahan arvon ja he myös tutkivat isoveljen ase varaston.# EI OLLENKAAN HYVÄ#12#IISALMI##SALAISEN METSÄN ARVOITUS#JOONAS HALONEN 533#Operaatio vaarallinen mies#Tor Edvin DAHL#Seikkailu#Salainen sissi ryhmä on rohkea iskujuokko jonka karsten ja muut ovat perustaneet.He vakoilevat vaarallisen näköistä miestä. # Ihan huono!!!\n\nkoska ei tapahdu mitään jännää#11#iisalmi##bert ja pikinimimmit#Tommi Laakkonen 534#Bertin urotyöt#Anders Jacobsson Sören Olsson#Huumori#Bert seikkailee omassa maailmassaan 14-vuotiana ja toilailee kavereiden kanssa#HYVÄ #12#Iisalmi##Bert ja bikinimimmit#Harri Husso 535#aprillia! aprillia!#Riikka Forsström#Huumori#Svantte on Aprilli hullu poika joka aprillaa kaikkia.Tommi hänen veljensä hermostuu tästä ja suuttuu Svanttelle.# TODELLA HUONO!!!!!#11#Iisalmi##Bertin lemmenhuolet#Ilkka Sirkka 536#bert ja pikiinimimmit#Ander jacobson#Huumori#Bert on tekemässä tyttö tutkimussta#Hyvä kirja#12#iisallmi##Kaikki Bertit#perttu kainulainen 537#aavekaksoset#Dian Curtis Regan#Seikkailu#kaksosten vanha, loma-asunnoksi kunnostettu kotitalo täytyy hetkessä metelissä. Jenny-täti on tuonnut sukulaispoikansa Jeffin ja Timin opettelemaan erävaelluksen jaloja taitoja. Robert ja Rebekka päättivät veritellä kummitustaitoja#ihan hyvä. Voisi olla enemmän jännitystä#12#tammijärvi##en tiedä#ihan hyvä kirja 538#Viisikko ja aavejuna#Enid Blyton#Seikkailu#Viisikko lähtee retkelle maisteri luffyn kanssa . Heidän retkipaikkansa lähellä on vanha ratapiha joossa öisin liikkuu aavejuna.Mutta viisikko lähtee tutkimaan asiaa ja huomaa, että aavejunan takana onkin aivan tavalliset rosvot .#Minusta kirja oli aika hyvä ,mutta olen lukenut parempiakin.#12#iisalmi##Viisikko joutuu ansaan.#Ilari Kauppinen 539#VÄÄRÄT POIS.VATANEN #MARJA-LEENA TIAINEN#Jännitys#VILLE VATANEN PELAA PESISTÄ JA ON LUKKARI.JOUKKUEESEEN TULEE UUSI PELAAJA, SAMPSA JOKA HALUAA LUKKARIKSI.#HYVÄ.SUOSITTELEN KAIKILLE.#11#IISALMI##EEMELIN METKUT#JAAKKO ISOHANNI 540###Jännitys###10#### 541#Sakke pääsee joukkueeseen.#Jorma Nenonen. #Jännitys###10#### 542#Korttelijengi ja kadonnut nainen#Olov Svedelid#Jännitys#Naapurin vanha täti nygren katoaa ja Jekari näyttää sekaantuneen\nasiaan#Suosittelen kirjaa 10-15 vuotiaille#10#Iisalmi##Kolme Etsivää ja Kummituslinna#Lauri Majamaa 543#Sakke pääsee joukkueeseen.#Jorma Nenonen.#Jännitys#Sakke haluaa joukkueeseen ja lopulta pääsee.#Suosittelen kirjaa 4-5 luokkalaisille.#10###Lasse kirjat#JOONAS 544#bert ja bikini mimmit#anders jacobsson#Huumori#bert on tekemässä tyttö tutkimusta ja ajelee mopolla#\n\n\n\n HUIPPU!!!!!!!!!!!!!#12#iisalmi##BERT JA PIKINI MIMMIT#olli kärkkäinen 545#Kiljuset kaupunkimatka #Jalmari Finne#Huumori#Kiljusille sattuu koko ajan jotain ja he tekevät kepposia.#Ihan hyvä#11#44300 Konnevesi ##ei ole#Jammu Laasanen 546#Kultainen Salama ja myrkkykätkö##Jännitys###10#### 547#Yks jännä juttu#Ritva Ruhonen#Seikkailu#Kaksin poikaa löytää luolan joka johtaa upeaan laaksoon. Siellä he \nkokevat seikkailun.#ei kovin hyvä. Kerronta on inhottavaa. Esim:Äiti tulee huoneeseen ja sanoo nje.\nSouosittelen 1-5luokkalaisille.#11#Iisalmi. kangaslammen a-a##Delffiinimajastalo#Mari Holopainen 548#Kultainen Salama ja myrkkykätkö#Taru Mäkinen#Seikkailu#Kultaisen Salman jäsenet löytävätmyrkkyä järvestä.He yrittävät\nsaada aikuiset uskomaan myrkyistä,mutta ei.Mutta seikkailun lopussa\nmyrkkykätkö selviää.#Tosi hyvä.#10###En tiedä.# 549#Neiti Etsivä ja kirjaston kumitus#Calory keene#Salapoliisi#Ned Nikrson kutsuu Paulan ja Paulan ystävät. Selvitämään kirjastoon\nkummmitus juttua. Kirjastossa vierailee salaperäinen kummitus joka \nkulkee seinien läpi. Tytöt kokévat huimia seikkailuja ennen kuin arvoitus ratkeaa. #HUIPPU! Suosittelen 9-13vuotiaille.#10#Iisalmi . Kangaslammen a-a.##Neiti Etsivä maksaa velkansa.#Anu Kiiskilä 550#Kultainen Salama ja myrkkykätkö#Taru Mäkinen#Seikkailu#Kultaisen Salman jäsenet löytävätmyrkkyä järvestä.He yrittävät\nsaada aikuiset uskomaan myrkyistä,mutta ei.Mutta seikkailun lopussa\nmyrkkykätkö selviää.#Tosi hyvä.#11#Iisalmi##En tiedä.#Emmi Repo 551#Kultainen Salama ja kaahariauto#Taru Mäkinen#Jännitys#Kultaisen Salaman seikkailu alkaa,kun törkeä ylinopeutta ajava auto syöksyy pimeästä Bellan Elisan koiran päälle ja jatkaa matkaa pysähtymättä... Mutta Kultainen Salama selvittää koko jutun.#Minusta kirja on hyvä.Se onjännittävä ja sen juoneen pääsee helposti mukaan. Suosittelen kirjaa kouluikäisille.#10#IISALMI##Laura kultatukka#Siiri Murtola 552#Etsivä kaksoset: Krokotiililammen arvoitus##Seikkailu###10#### 553#Etsivä kaksoset: Krokotiililammen arvoitus.#Sivar Ahlrud#Seikkailu#Kaksoset joutuvat Gotlandiin.Siellä he tapaavat Hubbeen.\nToinen seikkailu alkaa kun he lentävät Krokotiililammelle.\nsiellä Hubbesta(Hubert)tulee urheilukalastaja. #Ihan OK.\nSuositelen kirjaa 9-11 vuotiaille. #11#omakotitie##Katto Kassinen#Keijo Metsalu 554#Uppo nalle#Elina Karjalainen#Fantasia#Uppo nalle uiskentelee merellä kunnes se törmää Reetaan.\nHe kokevat yhtä sun toista.#Kirja oli ihan OK.\nSuosittelen kirjaa sellaisille jotkalukevat paljon.#10#Petter kumpulaisenti 11 c22##Susikoira Roi#Ville Hartikainen 555#MYSTERY CLUB#Fiona Kelly#Jännitys#Kirjan päähenkilöt: Holly Adams, Tracy Foster ja Belinda Hayes\nTapahtumapaikkoja: Koulu, jonka nimi on Winifred Bowen-Davies, Hollyn isän \npuusepänverstas ja High Almscliff, hevosenkengän muotoinen kukkula\nKirja alkaa näin: Steffie Smith on tosi ärsyttävä. Hän ei nykyään pannut\nainuttakaan juttua Winifredin uutisiin sotkematta niitä ensin täydellisesti.\nMutta päätoimittajan sana oli laki. Siirryttyään Winifred Bowen- Daviesin\nkouluun Holly Adams oli alusta asti tehnyt parhaansa tullakseen toimeen\nSteffien kanssa.\n#Paras kohta: Kun salapoliisijuttu ratkeaa.\nHauskin tapahtuma: Kun Tracy ja Belinda johtavat rikolliset harhaan.\nSurullisin/ ikävin tapahtuma: Ei ole\nJännittävin tapahtuma: Kaikki missä Holly keksii jotain uutta, tai rikolliset ovat\nnäkyvillä.#9#Punkaharju##Neiti Etsivä ja kummituskaruselli#Elisa Hirvonen 556#Neiti Etsivä ja henkien huijarit1. #Garole Keene#Salapoliisi# Nainen on piilottanut kalliit korut kun hänen miehensä on kuollut.\n Ja huoijarit varastaa ne. #8. Jännin kohta on se kun varastetaan.\n Suosittelen Tämä kirja alkaa tylsästi mutta lopussa on huipennus ja kaikki selviiä viimeisissä sanoissa\n \n Mieli piteeni kirjasta: Se on mahdottoman hyvä ja siinä on kyllä \n Vähän liian paljon sivuja muuten se on tosi hyvä. Sen pää henkilöt ovat tosi viisaiita \n MinustaParas kohta on lopussa kun kaikki selviää kirjaa 7-9v #10#Punkaharju##Neiti Etsivä ja kirjaston kummitus#Suvi Venäläinen 557#Palaneen talon salaisuus#Enid Blyton#Salapoliisi# Päähenkilöt:Larry, Pulla, Kris, Riki, Bes, \n Tiehenne-siitä, Herra Hick ja Vainukoira.\n Tapahtumapaikkoja: Herra Hickin puutarha,\n huvimaja, poliisiasema.\n Kirja alkaa näin: Herra Hickin puutarhan\n pieni tupa syttyy tuleen.\n Paras kohta: Herra Hick joutuu kiinni.\n Hauskin tapahtuma: Pulla tippuu\n heinäseipäästä.\n Ikävin tapahtuma:Pulla ja Larry joutuvat\n kiinni etsiessään johtolankoja.\n Jännittävin kohta: Salaisuus on melkein\n ratkennut. #Mielestäni erittäin hyvä ja jännittävä lukeminen pahan päivän varalle.\nArvosana: 10-. Sopii hyvin 8-12 vuotiaille.#9#Punkaharju##rahakätkön salaisuus#Akseli Ekman 558#Viimeinen mohikaani#James Fenimore Cooper#Seikkailu# Kirjan päähenkilöt ovat: Haukansilmä, Chingachgook ja Unkas.\n Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hudson-joen ja läheisten järvien väliselle salolle.\n Nykyisen USA: n ja Kanadan rajaseudulle n. 1700 -luvun puoliväliin. Silloin alueella\n käytiin Pohjois - Amerikan siirtokuntien välisiä sotia Englannin ja Ranskan välillä.\n Kirja alkaa luvulla Lähtö salotielle joka alkaa näin: Pohjois-Amerikan siirtokuntien\n väliset sodat olivat merkillisiä siitä, että vihollisjoukkojen oli kestettävä synkkien\n salomaiden vastukset ja vaarat, ennen kuin ne pääsivät toistensa kimppuun. Laaja\n ja läpipääsemättömältä näyttävä metsävyöhyke erotti vihamielisten ranskalaisten ja\n englantilaisten asutusten alueet toisistaan.\n Kirjan paras kohta on se, kun Unkas metsästää kaurista.\n Hauskin tapahtuma on se, kun Haukansilmä pukeutuu karhuksi.\n Surullisin tapahtuma on Unkasin kuolema.\n Jännittävin tapahtuma on se, kun Cora, Alice ja Duncan joutuvat Ovelan Ketun\n vangeiksi.#Sopii hyvin perhelukemiseksi.#9#Punkaharju##Aarresaari#Antti Kosonen 559#Jumanzuka #Koululaisen kirjaklubi#Seikkailu#Sä & Mä on jännittävä kertomus Alkaa jännittävästi ja loppuu surullisesti. Milla jää moottori pyörän alle, ja saa taudin, johon hän kuolee. Kirje kiusatulle alkaa kirjeellä, joka \non kiusaajoilta.. Kiusaajat alkavat kiusata tyttöä. #Kirja sopii 9-10 vuotiaille.#9#Punkaharju##Jumanzuka#Sanni Laukkanen 560#jfjgh#ghjghj#Seikkailu#gjgfjgjg#gfjg#Yli 13#hjhg##hjgh#gjhjj 561#Villiruusu#V.C.ANDREWS#Tyttökirja#Äidittömän Rubyn tuki ja turva on isoäiti,kuulu näkijä ja arvostettu kansanparantaja.Isoisäkin on elossa,joskin hänestä on enemmän huolta kuin apua.Vaikka elämä on niukkaa,Ruby on kiitollinen kaikesta siitä mitä hänellä on.Onhan hänen tulevaisuutensa täynnä toivoa ja lupauksia-varsinkin silloin,kun komea Paul Tate osoittaa hänelle rakkautensa.Mutta Paulin rikkaat vanhemmat kieltävät nuorten seurustelun.Kun Ruby näkee ensi kerran valokuvan isästään,hänelle selviää syntyperäänsä liittyvä suuri häpeä.Järkytys seuraa toistaan:isoäiti kuolee odottamatta.Nyt Rubyn on pärjättävä omillaan ja etsittävä New Oreleansista isänsä,varakas Pierre Dumas.Perillä kaupungissa Rubya odottaa uljas talo,jossa valheet vaanivat#Todella hyvä!!!!!!Aivan mahtava!#12#Keski-Suomi:Jämsänkoski##Villiruusu ja Käärmeitä ruusutarhassa#Elina Leppänen 562#Pojat#Pirkko-Liisa Perttula#Tyttökirja#Poikia on joka puolella-suloisia,ihania,ihan uskomattoman mahtavia!-ja tytön pää on pahemmin pyörällä kuin vuoristoradan jälkeen.On pakko saada tietää pojista ihan kaikki!Tämä kirja on poikatietouden tehokurssi,iskemisen lyhyt oppimäärä ja poikien pään sekoittamisen perustietopaketti!#Ihan hyvä.#12#Jämsänkoski##Villiruusu ja Käärmeitä ruusutarhassa#Elina Leppänen 563#Käärmeitä ruusutarhassa#V.C.ANDREWS#Tyttökirja#Rubyn kaksoissisar,hemmoteltu ja kiukutteleva Gisselle myrkyttää mustasukkaisuudellaan Rubyn elämää.Äitipuoli Daphne ei voi sietää Rubya,vaikka tämä tekee kaikkensa käyttäytyäkseen niin kuin hyvinkasvatetun tytön tulee.Tytöt päätetään lähettää tyttöjen sisäoppilaitokseen Greenwoodiin.Greenwoodinkaan idylli ei tarjoa Rubylle rauhaa.Koulun johtajatar vehkeilee kaikessa hiljaisuudessa Rubyn äitipuolen kanssa tehdäkseen Rubyn elämän mahdollisimman hankalaksi.Taivas synkkenee lopullisesti,kun tytöt saavat kuulla isänsä yllättäen kuolleen.Vasta uusi rakkaus tuo valoa Rubyn elämään...#Tosi tosi tosi tosi hyvä kirja.Kaikki on kerrottu tosi todentuntuisesti.#12#Jämsänkoski##Villiruusu ja Käärmeitä ruusutarhassa#Elina Leppänen 564#Kiven vartija#David Eddings#Fantasia#Taru kertoo Aldurin pyhästä kivestä, joka suojelee pahan voimilta. Niin kauan kun kivi pysyy Rivan suvun hallussa, ihmiset ovat turvassa.Mutta ihmeitä tekevä kivi varastetaan ja vuosituhantinen kamppailu sen herruudesta on kirjan ydin.#Kirja oli tosi hyvä! Suosittelen sitä kaikille! Tämä oli ensimmäinen osa kirjasarjasta johon kuuluu viisi kirjaa.#12#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta (kaikki)#Veli-Pekka 565#Ennustusten aika#David Eddings#Fantasia#kirjan keskushenkilö on Garion, tavallinen maalaispoika. Ennustusten aika kertoo Garionin mahtavista velhonkyvyistä ja hänen vaarallisesta perinnöstään ikivanhan ennustuksen täyttäjänä.#Tämä kirja oli hyvä. Suosittelen...\nTämä oli toinen osa kirjasarjasta.#12#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta. (kaikki)#Veli-Pekka 566#Velhojen taistelu#David Eddings#Fantasia#Kirjan keskushenkilö on tavallinen maalaispoika Garion. Hän ja hänen seurueensa yrittävät saada takaisin Aldurin pyhän kiven, jonka paha velho on varastanut. #Todella hyvä kirja!\nKannattaa lukea.#12#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta. (kaikki)#Veli-Pekka 567#Rivan kuningatar#David Eddings#Fantasia#Kirjan alussa Garion matkakumppaneineen pakenee tuhoutuneesta velholinnakkeesta ja lähtee pitkälle erämaataipaleele. Vaarojen täyteisen matkan aikana Garion ja oikukas prinsessa Ce´nedra alkavat oivaltaa perintöosansa ja huomaavat, että on olemassa taikuuttakin vahvempia voimia.#Tämä oli aivan hieno kirja.Suosittelen luettavaksi kaikille.\nTämä oli kirjasarjan neljäs osa.#12#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta.(kaikki)#Veli-Pekka 568#kohtalon täyttymys#David Eddings#Fantasia#Pyhä Aldurin kivi on valloitettu takaisin ja Garion kruunattu kuninkaaksi Riva Rautakouran perillisenä. Ikivanha ennustus ei kuitenkaan ole vielä täyttynyt: Garion tietää että lopullinen taistelu Pimeyden jumalaa vastaan on väistämätön, silloin ratkaistaan Kiven herruus ja maailmojen kohtalo...#Tämä kirja oli parhaita lukemiani! Suosittelen koko kirjasarjaa kaikille luettavaksi. (sarjan nimi on "Belgarionin taru".Tämä olisarjan viides ja viimeinen osa.#12#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta (kaikki)#Veli-Pekka 569#Kultakenkä Jari Litmanen#Hannu Teider#Poikakirja#Jari Litmanen pelasi 16-vuotiaana ensimmäiset ottelunsa Lahden Reippaan mestaruussarjamiehistössä. Seitsemän vuotta myöhemmin hän oli Ajaxin suosittu jalkapallotähti ja Hollannin pääsarjan maalikuningas. Jari teki suomalaisen jalkapalloilun historiaa, kun han ensimmäisenä suomalaisena pelasi 24.5.1995 Wienissä. Euroopan mestarijoukkueiden cupin loppuottelussa, jossa Ajax voitti AC milanin.\nJo Koulupoikana Jari ilmoitti haluavansa ammattilaisjalkapalloilijaksi\n#Tosi hyvä Suosittelen#12#Tammijärvi##Susikoiraroi ja koulun kingi#Joonas Koskenniemi 570#Kultainen salama jälleen yhdessä#Taru Mäkinen#Jännitys#Hakkeri on muuttanut Helsinkiin ja Visan perhe taas Nabiaan. Elisa on myöskin muuttanut pois. Elisan isä, Elisa ja Terhi ja Reko lähtevät yhdessä kesäloma matkalle Kyprokselle. Lentoasemalla he tapaavat Hak-kerin ja hänen isänsä lähdössä myöskin Kyprokselle. Perillä Kyproksella he tapaavat Visan ja näin on taas vanha jengi koossa. Suomesta tulivat myös mukana miehet jotka eivät ole ihan laillisilla asioilla ja näin on myös töitä on tiedossa Kultaiselle salamalle. #Kirja oli ihan hyvä paitsi se ei oikein tuntunut todenmukaiselta.\n #11#Keski-suomi##Bertin päiväkirjat ja kultaiset salamat#Atro Happonen 571#Pommi kassissa#Liisi Hietanen#Jännitys#Mies antaa pojalle kassin ja sanoo että siinä on kukkalähetys.Kun\npoika huomaa että siinä ei ole kukkia.Hän luulee että siinä on pommi.\nmutta kun hän kutsuu palomiehen purkamaan pommia hän huomaa että sii-\nnä on hiiriä hän ottaa ne itselleen.\n#Kirja on hyvä koska siinä on jännitystä.#9#Iisalmi##Tuntematon sotilas#Janne hyväri 572#Leijona irrallaan#Richard Parker#Jännitys#Leijona karkaa sirkuksesta ja Mark näkee lejonan yöllä ja rupeaa etsimään jeijonaa.Mark löytää leijonan ja rupeaa viemään ruokaa leijonalle. #ihan hyvä kirja paitsi vähän liian pitkä #10###Kuningas Artur ja pyöreänpöydän ritarit# 573#Salakielisakki ja suuret setelit#Taru Mäkinen#Jännitys#Ramilla ja Tomilla on salakieli.Jota Tomin sisko Nelli ei onneksi ymmärrä.Niin he alkavat vakoilla isoja poikia Masaa ja Arskaa, joilla alkaa yhtäkkiä olla paljon rahaa.Pojat eivät tiedäkään että Nelli vakoilee heitä.Hän on oppinut salakieltä pojilta.Ja Nellin avulla pojat ratkaisevat postiryöstön arvoituksen.#Ihan hyvä paitsi aika lyhyt.#10#Iisalmi##Monia#Niina Laakso 574#Leijona irrallaan#Richard Parker#Jännitys#Leijona karkaa sirkuksesta ja Mark näkee lejonan yöllä ja rupeaa etsimään jeijonaa.Mark löytää leijonan ja rupeaa viemään ruokaa leijonalle. #ihan hyvä kirja paitsi vähän liian pitkä #10#Iisalmi Suomi ##Kuningas Artur ja pyöreänpöydän ritarit#Niko-Ville Partanen 575#Kultainen salama7 ja pankkiryöstäjä#Taru Mäkinen#Jännitys#Majan teko ja auto tien rakentaminen sen viereen.#Hyvä kirja lue sinäkin#10#Lehmuskatu 19##Aku ankan taskukirja#Lauri Kärkkäinen 576#Jenni Karkaa#Rachel anderson Shelaga Mcnicholas#Jännitys#Jenni näkee yöpuvun joka on nätti hän menee katsomaan sitä lähelta\nja eksyy#ihan hyvä#10#iisalmi##Karvinen#Henna Hynynen 577#Tiina#Anni Polva#Tyttökirja# Valloittava kertomus reippaasta Tiina-tytöstä, joka muuttaa\n perheineen uuteen asuntoon. Pian hän saa talon muut lapset \n uskomaan, että tyttökin voi pärjätä siinä missä poikakin.\n Tosin siinä puuhassa voi leninki revetä ja sukat mennä moneen\n mykkyrään,mutta tyttöjen maine on pelastettu ja poikien suh-\n tautuminen Tiinaa kohtaan muuttuu ihailevaksi.# Oikein hyvä kirja.#10#Iisalmi##Lottasarjat ja nyt aloittamani Tiinasarjat#Katja Kainulainen 578#Tiina#Anni Polva#Tyttökirja# Valloittava kertomus reippaasta Tiina-tytöstä, joka muuttaa\n perheineen uuteen asuntoon. Pian hän saa talon muut lapset \n uskomaan, että tyttökin voi pärjätä siinä missä poikakin.\n Tosin siinä puuhassa voi leninki revetä ja sukat mennä moneen\n mykkyrään,mutta tyttöjen maine on pelastettu ja poikien suh-\n tautuminen Tiinaa kohtaan muuttuu ihailevaksi.# Oikein hyvä kirja.#10#Iisalmi##Lottasarjat ja nyt aloittamani Tiinasarjat#Katja Kainulainen 579#Vireä varis#ritva ruhanen#Jännitys#Jussi on löytänyt luolan jonka suuaukko on piilossa sankan kuusikon keskellä.Eikä se olekaan mikään tavallinen luola,sillä sieltä pääsee laaksoon,joossa on kalaisa lampi.\n#Hyvä kirja luesinäkin#10#Iisalmi##Viisikko#markus.jäderholm 580#Nuru ja karvamamutti#Derek Sampson#Jännitys#NURU KIVIKAUDEN POIKA KAMPAILEE RUUASTA,LÄMMIKEISTÄ#IHAN HYVÄ#10#IISALMI##HAIT#MATTI 581#koirahullut#Rose Impey Joloune Knox#Eläinkirja#Tytöt halusivat koiran. Mutta heidän isä sanoi ei käy. mutta loputa he saivat koiran#ihan hyvä. vähän pitempiä jaksoja.#10#Ahmontie11##Koirahullut#Krista Lappalainen 582#Taitaa olla rakkautta Tiina#Anni Polva#Tyttökirja#Tiina on innoissaan, sillä hänen luokkansa on lähdössä kevätretkelle\nTurkuun.Ja varoja on päätetty kerätä myyjäisillä ja järjästämmällä\njuhla.Tiinallapitää kiirettä :olisi kudottava sukat myyjäisiin ja \nsun muuta.\nSitten Juha kieltää häntä lähtemään yksin kertaisesti lähtemään\nmihinkään!sitte hän miettii kumpi on tärkeämpi luokkaretki vai\nJuhan ystävyys.#\n\n Ihan hyvä#10#Iisalmi##valkoratsun talli#Heta Hälinen 583#LASSEN KESÄLOMA#ANDERS JACOBSSON.SÖREN OLSSON.#Huumori#ANDERSSONIN PERHE ON LÄHDÖSSÄ KREIKKAAN MUTTA SE ON LIIAN\nKALLISTA JA HE VUOKRAAVAT MATKAILUVAUNUN JA MENEVÄT \nLEIRINTÄALUEELLE.#IHAN HYVÄ MUTTA PALJON SIVUJA.#10#IISALMI.##KILPIKONNAKIRJA.#JOEL RANTA-AHO. 584#Bertin uudet aivoitukset#Anders Jacobson söder Olsson#Huumori#Bert on "rakastunut" tyttöön nimeltään Pauliina.\nmutta onko tyttö kiinnostunut Bertistä?\nse selviää monien kommelluksien saateltavana#\n\n\n\n HUIPPU! TOSI HAUSKA!#10#Iisalmi## BERTIT!#Josephina Chelelgo. 585#Marianna#Alli helminen#Jännitys#Marianna sai uuden nuken,muut ei ottanut mariannaa leikkiin.Mariannan hyvä kaveri johtaja ilkka joutui kaikkeeseen tilanteeseen.#Erittäin hyvä on saaha uusi nukke jotta muut ottaisi leikkiin.#10#IIsalmi##hevoshullu#Marjut Lukkarinen 586#VAKOOJAN KÄSIKIRJA#Falcon Travis ym.#Salapoliisi#opettaa vakooja temppuja#erittäin hyvä#10#IISALMI##vakoilian ja salapoliisin kirjat#SAKARI KAUHANEN 587#Vihreä varis Kahden tytön hevonen#Marvi Jalo#Jännitys#Kaksi tyttöä ostavat hevosen sitte tytöt ovat onnellisia#TOSI TOSI HUIPPU#11#IISALMI##EN TIIÄ#ESTER ROKKA 588#Vihreä varis Kahden tytön hevonen#Marvi Jalo#Jännitys#Kaksi tyttöä ostavat hevosen sitte tytöt ovat onnellisia#TOSI TOSI HUIPPU#11#IISALMI##EN TIIÄ#ESTER ROKKA 589#Tiinan uusi ystävä#Anni Polva#Jännitys#Tiinan ja Tuijan ystävyys alkaa aika myrskyisissä merkeissä.Tuija ot-\ntaa Tiinan eväs-leivät ja väittää niitä omikseen eikä Tiina pysty sit-\nä sulattamaan he ottavat aika rajusti yhteen.Mutta aikansa nahisteltu-\naan heistä tulee parhaimmat ystävät.#Aika hyvä paitsi että kirjassa puhutaan SE kaikista kirjan henkilöis-\ntä.#10#Iisalmi.##Lassen kesä-loma.#Maija Miettinen 590#Lanka sydän#Anneli Toijala#Jännitys#Katon tervaus ja posetiivari,veitsenteroittaja ja hevoshuijari- paljon hauskuutta omassa pihassa.Vaikka isällä ei olekkaan työtä ja on semmoinen pulaaika.Hauskinta on,kun Esa muuttaa taloon.Nyt Mirjallakin on ystävä,jonka kanssa voi voilaittaa teatterin palokujaan.Myydä onnenlehtiä ja käydä salakerjuulla Isossa talossa.Isä sanoo että Mirja sopisi tallipojaksi.Mirja ei pelkää mitään.Hän ei jätä Esaa pimeään halkovarrastoon koiran syö eikä anna Ison talon rouvalle ottopojaksi,ei vaikka mikä olisi.#Tosi hyvä kirja.#10#Iisalmi##Tiina kesälaitumilla jaTiina toimii#Anni Huttunen 591#Tommo ja Karvisen kaksoset#Pirjo Rissanen#Jännitys#Kaksoset ovat aina yhdessä , kunnes naapuriin muuttaa uusi\npoika . #Ihan hyvä kirja . Kannattaa lukea .#11#Iisalmi##Monta.#Joona Tenhunen 592#Vanhan sissikorpraalin aare#Matti santavuori#Seikkailu#sissikorpraalin aare löydetään#huono#11#---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------##enmuista#JOONAS 593#Yllätysten saari#Ritva Ruhanen#Jännitys#Antti eksyy kalamatkalla ja joutuu mummelin luokse.Antti pelkää mummoa,koska hän on salalaperäinen.Lopussa Antti pääsee vanhenpiensa luo.# Jännittävä kirja.Sade ja ukkonen tekevät kirjasta jännittävän.Suosittelen kirjaa 10 vuotiaille. #10#Iisalmi##Sakke pääsee joukkueeseen.#Ville Määttä 594#Janne on tiikeri#Pirkko Talvio#Jännitys# JANNE PELAA TIIKEREISSÄ JA HÄN ON ERITTÄIN HYVÄ\n PELAAJA.Hän teki viimeisessä matsissa 2 maalia#\nerittäin hyvä kirja.suosittele mm JOONAS G-lle#11#IISALMI ##on tämä#JOUNI PIETILÄINEN 595###Jännitys###10#### 596###Jännitys###9#Paltamo##Terve Tomppa#Tuomo Leinonen 597#Dinotopia ##Seikkailu#Mies ja hänen poikansa joutuvat haaksirikossa saarelle jolla on dinosauruksia\nja joutuvat sen kautta kommelluksiin#Suosittelen kaiken ikäisille#8#88300 Paltamo## Dinotopia#Benjami Hiljanen 598#007 voita tai kuole#john cardner#Jännitys#James Bond taistelee venäläisiä terroristejä vastaan.kirjassa on\n20 lukua ja 288 sivua\n#kirja on ihan hyvä mutta välillä pitkästyttävä suosittelen kirjaa\nyli 10 vuotiaille.#10#tammijärvi##007 voita tai kuole#petteri leppänen 599#Taru sormusten herrasta Sormusten Ritarit#John Ronald Reuel Tolkien#Seikkailu#Frodo Reppulin setä Bilbo Reppuli on aikaisemmassa kirjassa (Hobitti)\nlöytänyt Suur-sormuksen ja Frodo,Sam,Merri ja Pippin lähtevä viemään\nsormusta pois Konnusta. Matkalla he saapuvat Briihin ja tapaavat siellä Aragornin Isildurin perillisen. He näkevät myös Sormusaaveita.\nAragorn lähtee heidän. He kohtaavat Ratsastajia Viimapäällä. He kohtaavat niitä myös Bruinen Kahluulla. He saapuvat Rivendelliin ja\nheidän mukaansa lähtevät Boromir (ihminen) Legolas (haltia) Gimli \n(kääpiö) ja Gandalf velho. He kulkevat Morian kaivosten kautta ja\nGandalf tippuu syvyyksiin Barokin kanssa. Saattue saapuu Lothlórieniin. Saattue soutaa Anduin-virtaa alas. Saattue hajoaa Raurosin putouksilla. #Kirja on erittäin hyvä, koska se on jännittävä. #11#Tammijärvi##Taru sormusten herrasta#Jaakko Peltonen 600#Neiti Etsivä ja jäinen perintö#Carolyn Keene#Salapoliisi#Paula menee Georgen ja Bessin kanssa vanhan ystävänsä luokse.\nAlisonin Henry-setä on kuollut ja Alison on perinyt upean ja ison\njäähallin.Mutta Henry-sedän rahat ovat kadonneet kuin tuhkatuuleen.\nPaula on lupautunut etsimään rahoja.Jäähallissa tapahtuu kaikenlaista.\nLopulta arvoitus ratkeaa ja timantit löytyvät.\n\n#Kirja oli mielestäni ihan OK.Suosittelen toisillekkin.\nKannataa lukea muitakin Neiti Etsiviä, jos tykkää salapoliisi\nkirjoista. #11#Tammijärvi (Luhangassa)##Bertin lemmenhuolet#Sari-Anna Karppinen 601#Hobitti#J.R.R Tolkie#Fantasia#hobitin nimeltä Bilbo Reppulin luokse saapuu 13 kääpiötä.\nKääpiöt ovat lähdössäottamaan takaisin yksinäisen vuoren aarretta.\nKauhea lohikäärme Smaug Suuri vartioi aarretta. Kääpiöt ottavat \nvelho Gandalfin suosituksesta Bilbon mukaan vaaralliselle retkelle.\nMatkalla he kohtaavat monia vaaroja esim. peikkoja, susia ja örkkejä. \nEräästä örkkiluolasta Bilbo löytää Mustan Ruhtinaan sormuksen.\nLopulta he pääsevat yksinäiselle vuorelle ja häätävät lohikäärmeen \njärvikansan kimppuun. He saavat Smaugin tapettua, mutta se tuhoaa\nheidän kaupunkinsa. lupussa he taistelevat örkkejä vastaan ja jakavat aarteet keskenaanhaltioitten kanssa.\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#HYVÄ JA JÄNNITTÄVÄ KIRJA\n\n\nKANNATTAA LUKEA#12#KESKISUOMI##HOBITTI#PAAVO PELTONEN 602#tyttö tuulesta, poika pimeästä#sinikka laine#Jännitys#Luokitukseltaan kirja on nuorisoromaani, sitä ei ole luokituslistassa.\nAnna on "kiltti" tyttö, jolla on unelmia ja haaveita,mutta Annan\npoikaystävä, Mika, on Annan vastakohta. Hän juo joskus itsensä täyskänniin, turvautuu väkivaltaan ja on usein tekemisissä poliisin \nkanssa.\n Mikan äiti ja isä ovat eronneet, siksi hänestä on tullut sellainen:\nElää huomisen huomenna, eikä ajattele tulevaisuutta. Ilman Annaa, Mika\nolisi ollut jo kauan sitten pulassa, mutta eihän Annakaan voi kaikkea \nMikan tekemisiä vahtia...\n Mikan tunnuslause on:\nihmisellä on kaksi kättä.Yhdelläkin voi tehdä kaikkea, mitä maailmassa on. Hyvää ja pahaa. \n #Minusta kirja on hyvä. Siinä on paljon sellaista, mikä voisi oikasti\nolla totta. Sinikka Laineen kirjat ovat hyviä, ja niissä on ehkä\njokaisessa joku opetus. Tässä kirjassa se on, että joskus ihmisen on \nselviydyttävä itse,eikä aina voi luottaa toisten tukeen.\nJos minun pitäisi antaa kirjalle pisteet 1-10 numero olisi ehkä 8½#12#Tammijärvi##Sinikka Laineen ja Katri Mannisen kirjat#Elisa Dammert 603#Kuujuhla#Sinikka Laine#Jännitys#Tämä kirja ei ole jännityskirja vaan tunteellinen nuorisoromaani.\nse kertoo Tuomaksesta, joka on rakastunut Sofiaan, mutta Tuomaksen vanhemmat ovat Sofiaa vastaan. Tuomaksen vanhemmat järjestävät kuujuhlan, johon Sofiaa ei kutsuttu. Samana yönä Sofia raiskattiin.\nSe tapahtuma sai Tuomaksen pakenemaan kotoaan.Hän oli järkyttynyt, koska raiskaaja oli isän tuttu, joka oli tosi hauska.\nTuomas ei tajunnut mistään, mitään. \n Pakomatkalla oli mukana huppana-Anni, jolla oli vain muistot seuranaan.Annilta tuomas oppi, että on kyettävä antamaan anteeksi,jotta voi elää. Eikä elämää voi paeta.\nKun Tuomas tajusi, että ei elämä olekkaan niin paha, hän palasi kotiin. Kaikki alkoi sujua kuin tanssi: Sofia toipui ja vanhemmat rakastivat Tuomasta entistä enemmän...mutta onnettomuus tapahtui..\nhuppana-Anni teki itsemurhan! Tuomas suri, mutta muisti Annin neuvon: "Älä sure, vaan jatka elämää ".#Kuujuhla, runollisen koskettava kertomus Tuomaksesta ja hänen \npakomatkastaan.\n\nTOSI HYVÄ KIRJA!!!!#12#Tammijärvi##Kuujuhla ja Tyttö tuulesta, poika pimeästä#Lissu 604#Tähtien sota trilogia#George Lucas#Seikkailu#Luke Skywalker oli nuori poika, joka oli täynnä seikkailuja.\nLuke ja hänen isänsä menivät ostamaan jawoilta kahta roboottia.\nHeidän nimensä olivat threepio ja Artoo-Deetoo.Hän kuulee, että Artoo-Deetoo on Obi-Wan Kenobin robootti. Luke ja robootit lähtivät etsimään Obi-Wan Kenobia. Luke kuule, että Obi-Wan on Ben Kenobi.\nSitten he lähtevät taistelemaan imperiumia vastaan#Tosi hyvä kannattaa lukea#12#Tammijärvi##Tähtien sota trilogia#Joonas Koskenniemi 605#Sankarikoira##Jännitys###10#### 606#Sankarikoira Aku#Tuula Sandström#Eläinkirja#Sankarinimeä saa kantaa koira, joka on osoittanut esimerkillistä rohkeutta toimiessaan ihmisten palveluksessa. Sankareista ensimmäinen on poliisikoira Aku. Se ei perääntynyt annetusta työtehtävästä, vaan hengenvaarallisesti haavoittuneena taltutti aseistautuneen päällekarkaajan ja mitä todennäköisemmin pelasti isäntänsä hengen. Mutta kirjassa on toinenkin sankari: Akun kasvattaja, työtoveri ja sielunveli Seppo Pitkänen, vanhempikonstaapeli Kuopion poliisista.\nVaativien ja vaarallisten työkomeennusten ohella kirja kertooparivaljakon yhteenkasvamisesta, arvovaltataisteluista, kommelluksista, kotikohelluksista sekä siitä miten yritysten, erehdysten ja onnistumisten kautta Seppo on kehittänyt Akusta - epätavallisesta poliisikoirarodusta houolimatta - lainvartijan vailla vertaa.#Ihan hyvä, kertoo tositapahtumista ja on kiinnostava.#12#Korpilahti, Putkilahti###Johanna Perttula 607#BERT villi ja vapaa#Anders Jacobsson & Sören Olsson#Huumori#Bert odottaa kuumeisesti 16-vuotissyntymäpäiväänsä.\nSuukkosaldo ei kerta kaikkiaan voi jäädä enää nollaan. \n Aikuistuminen alkaa kuitenkin masentavissa merkeissä.\nVanhemmat jatkavat riitelyään, ja seurustelu Nadjan kanssa \nsujuu niin ja näin. \n Sen sijaan työharjoittelu lastenklinikalla on avartavakokemus.\nAjattelemisen aihetta antavat myös isoäidin rakastuminen\nsekä ja hänen amerikkalainen morsiamensa, jotka kutsuvat \nBertin New Yorkiin.\n lopulta Bert läytää jälleen uuden ihastuksen kohteen...# Kirja on todella hauska, joten saa nauraa oikein kunnolla.\n \n\n KANNATTAA LUKEA! \n#12#Tammijärvi##BERT villi ja vapaa & Kuujuhla#Jaana Vilkman 608#Katja Beverly Hillsissä#Ellinor Rafaelsen#Salapoliisi#Katja ja hänen vanhempansa ja paras ystävänsä Pia ovat lomalla Beverly\nHillsissä.Katja ja Pia tutustuvat Beniin Tonyn jäätelö baarissa.\nPian ollessa Jäätelöbaarissa koputtaa Katjan selkään ihan ventovie-\nras mies.Hän esittäytyy Max Russeliksi.Max tarjoaa koekuvausta Kat-\njalle.Katja lupaa harkita asiaa.Mutta kun Katja menee Maxin luo\nKatja tajuaa että hän on siis Max on varastanut tärkeän käsikirjoi-\ntuksen.Katja lähtee pois mutta joutuu menemään sinne uudelleen.\nKun Katja on Maxin luonna tulee iso maanjäristys.Katja pääsee pois\nMaxin luota.Ben ja Pia tulevat hakemaan hänet.Ben ajaa autoa ja tulevat isoon risteykseen jossa kaikki valot ovat sammuneet.Mutta\ntoisesta suunnasta tulee auto.Ben koukkaa ja ajaa talonseinään.\nKaikki joutuvat sairaalaan.Kaikki parantuvat.Katja ja Pia ovat\nolleet jonkin aikaa jo kotona ja huomaavat, että elokuva on julkaistu\njonka kässärin Max oli varastanut.Kaikki olivat oikein. \n #Kirja on ihan hyvä.Kannattaa lukea jos tykkää lukemisesta.#11#Tammijärvi##Bertin lemmenhuolet#Sari-Anna Karppinen 609#Porno#P. Pornonen#Tyttökirja#Pornoa....Pornoo......ja vielä kerran pornoo.#Seksikässssss.#Yli 13#Kiina##Seksi ja pojat#Kirjastonhoitaja 610#Yksisarvisen salaisuus#hergé#Seikkailu#Tintti lähtee merelle ja merirosvot hyökkää.#Hyvä kirja lue sinäkin#10#Iisalmi##Aku ankka#Lauri Kärkkäinen 611#Liput#William Crampton#Fantasia#Kirjassa kerrotaan lippujen historiasta ja siitä oppii kaikkea lipuista.#Kirja on hyvä.Lue sinäkin.#10#Iisalmi##tuntematon sotilas#janne hyväri 612#Salaseura Mustakäsi#Pauli Matikainen#Huumori#ANA,REPE ja JASU ovat hyvät ystävät,jotka ovat perustaneet Salaseuran.\nHe ovat keksineet ottaa mukaan muitakin ja testisuorituksen on oltava\nhyvä,että pääsee mukaan.Testi on tällainen:pitää laittaa lippu\nEikan talon katolle. Eikka on heidän kylän hirviö\neli todella ärhäkkä ukko,joka ei voi sietää lapsia.\nANA,REPA ja JASU käyvät sodan tirtsujen kanssa. Tirtsut ovat naapuri-\nkylän poikia. #Tosi hyvä, mutta sais olla pitempi#11#Ruokolahti##Kehtolaulu Luurangolle#Juuso Laakso 613#PIKKU VAMPYYRI JA TYHJÄN ARKUN ARVOITUS#ANGELA SOMMER-BODENBURG#Seikkailu#ANTON ON SAANUT VESIROKON JA LÄÄKÄRI TULEE TUTKIMAAN ANTONIN JA SANOO,\nETTÄ ANTON PITÄÄ VAMPYYRI KIRJOISTA.PIKKU VAMPYYRI PELKÄÄ AURINKOA JA\nMENEE INTENTIIVIKURSSILLE... #SUOSITTELEN SEIKKAILUKIRJA NUORILLE#11#RUOKOLAHTI###VILLE LIIMATTA 614#Hullu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus#Kaisa Ikola#Huumori#Koulussa tapahtuu outoja asioita; opettaja ei saavu tunnille \nja talonmies makaa "kuolleena" kirjaston lattialla. Hullu luokka \npitää tapausta kuin dekkarissa.\nLuvassa on siis nokkelaa juonenkehittelyä, hervotonta huumoria ja\ndekkarikirjallisuudesta tutuilla kielikuvilla leikittelyä.#Jännittävä ja kaikinpuolin hyvä. \nPerinteikästä Hullua luokkaa.#12#Ruokolahti###Tiina Karhula 615#Risto Räppääjä ja kauhea makkara#Sinikka Nopola ¤ Tiina Nopola#Huumori#Risto ja Rauha räppääjä haluavat ruveta myymään makkaraa puhelin\nmyynnillä ja lähtevät Budabestiin ostamaan mahdollisimman hyvin\nsäilyvää makkaraa. Perillä kuitenkin Rauha joutuu #########.\n\n# 88888888888\n 888888888888\n 8888888888\n 88888888 \n 88888\n 888888\n 8888888\n 888888888\n 888888888\n 8888888#11#Ruokolahti##Ken kuolemaa kutsuu...#Miiko Matikainen 616#Jäitä hattuun Hullu luokka#Kaisa Ikola#Huumori# Opettajien kauhu, Juha Loiva on taas pistänyt asiat sekaisin, kun \nhän houkuttelee 600 oppilasta ostamaan kännykät tarjoushintaan.\nOpettajat raivostuvat jatkuvaan säkkijärvenpolkan sointiin ja \ntakavarikoivat kaikki 600 puhelinta.\n Mestarisyöjä Kyösti, joutuu ahmimaan n. miljoona pizzaa eräässä \nkilpailussa. Kyösti on ajatellut lahjoittaa voittorahat luokkaretkikassaan, \nmutta hänen palkinnokseen ilmoitetaankin pizzaa ja silloin Kyösti \npyörtyy...#Kirja oli hyvä, koska se oli hauska ja kertoi miten joku saakin opettajat\närsyyntymään niin paljon, jättämättä viideksi vuodeksi jälkkäriin.#12#Ruokolahti##Francine Pascal - Rakas sisko#Anne Hellsten 617#Karvinen#Jim Davis#Huumori#Karvinen on oranssi läski kissa joka kiusaa Eskoa ja Oskua.\nVihaa:eläinlääkäriä,hämähäkkejä ja Nekkua. Rakastaa:lasangea,oskun\npotkaisua pöydältä ja nukkumista. Karvinen on myös aamuäreä.\nKarvinen vihaa myös diettejä. Ne ovat hänelle kuin myrkkyä söisi.\nKarvinen pitää myös kahvista.#Karviset ovat tosi hyviä ja ne sopivat kaiken ikäisille!!!!#11#Ruokolahti##Kehtolaulu Luurangolle#Juuso Laakso 618#Seksikäs seksikirja#Sökö Eksikäs#Tyttökirja#Seksiä ja pornoa koko kirja.Suosittelen yhdyntöjä harrastaville.#Oíkein ihana.Aah... aah... aah... aah... aah...#Yli 13#Suolahti##Seksit#Kirsti Kokko 619#Taru Sormusten Herrasta Kaikkki Osat#J.R.R Tolkien#Fantasia#Neljä hobittia, yksi kääpiö,yksi haltia,Kaksi dunedain(Ihminen) ja velho Gandalf lähetvät tuomiovuorelle viemään "Yksi" sormusta. Siinä välissä ehditään sotia yksi sota ja tappaa n.1000000 örkkiä(eivät yksinään). Ja toinen dunedain kuolee(örkit tappo).#Ihan huippu hyvä. Paras kirja jonka oon lukenut.#12#Joensuu##Yläpuolella^#Jarno Pitko 620#Aikalisä#Reijo Vaurula#Poikakirja#Ismo pelaa jääkiekkoa Kookoon D-junioreissa. Ismon elämään tuli ongelmia, vanhempien eroamisen myötä. Hän joutuu mopojengiin ja ajaa kolarin.#Kirja oli pitkävetinen ja aika tylsä. Ei minun makuuni.#12#Keski-Suomi##Karvinen#Simo 621#Katjan abivuosi#Ellinor Rafaelsen#Jännitys#Katja ja hänen ystävänsä ovat odottaneet kolme vuotta abeiksi pääsyä ja nyt heillä on aikomus juhlia oikein kunnolla koulun loppumista ja siirtymistä opiskeluun tai työelämään sekä aikuisuuteen. Ilonpito alkaa huolettomissa merkeissä.Siihenkin on varauduttu, että joku juhlii liian rankasti. Abiajasta, josta pitäisi jäädä riemukkaat muistot, tuleekin painajainen,varsinkin kun kyse on ihmishengestä.#Erittäin hyvä, koska jännitys säilyy loppuun asti.#11#Keski-Suomi##Surutyttö#Siiri 622# E.T muukalainen avaruudesta# William Kotzwinkle#Fantasia# E.T. on liikuttavan ruma avaruusolio\njoka eksyy matkallaan maassa. Lopen uupuneena se löytää\nturvapaikan kymmenvuotiaan Elliotin luota. E.T:stä ja\nElliotista tulee parhaat ystävät. Mutta kaikki maan asukkaat\neivät ole yhtä ystävällisiä...# Erittäin hyvä#10#Punkaharju##Tämä#Anni Lehtosalo 623#Aavekaksoset ja kadonneiden korien arvoitus#Dian Curtis Regan#Jännitys###10#### 624#Aavekaksoset ja kadonneiden koirien arvoitus#Dian Curtis Regas#Seikkailu#Eräs tyttö lupasi vahtia nuoren parin koiraa. Tyttö krtoi että hänen koiransa oli pöllitty. Ja myöhemmin nuoren parinkin koira pöllittiin. \nsitten aavekaksoset,Takku ja tyttö lähtevät selvittämään arvoitusta. Kidnappaaja oli yks poika jonka tyttö tunsi, sillä poika oli tytön naapuri. Lopulta poika jää kiinni.#IHAN HYVÄ.#11#Iisalmi##Aavekaksoset ja aavelinnan arvoitus#Mari Holopainen 625#Niina toimii #Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut ja Tiinan täytyy mennä töihin. Hän pääsee lapsia kaitsemaan mutta lapset ovat aivan karseita.#Ihan OK:#11###Monia.#Siiri 626#Niina toimii #Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut ja Tiinan täytyy mennä töihin. Hän pääsee lapsia kaitsemaan mutta lapset ovat aivan karseita.#Ihan OK:#11###Monia.#Siiri 627#Niina toimii #Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut ja Tiinan täytyy mennä töihin. Hän pääsee lapsia kaitsemaan mutta lapset ovat aivan karseita.#Ihan OK:#11###Monia.#Siiri 628#Niina toimii #Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut ja Tiinan täytyy mennä töihin. Hän pääsee lapsia kaitsemaan mutta lapset ovat aivan karseita.#Ihan OK:#11###Monia.#Siiri 629#Niina toimii #Anni Polva#Tyttökirja#Tiinan isä on sairastunut ja Tiinan täytyy mennä töihin. Hän pääsee lapsia kaitsemaan mutta lapset ovat aivan karseita.#Ihan OK:#11###Monia.#Siiri 630#Mirkka, Masa ja uudet tuulet#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Ahosen Masa ei tavallisesti jää sormi suussa ihmettelemään mitä tekisi.Mutta lakkiaisten jälkeen tuntuu että Masan tulevaisuuden suunnitelmista ovat selvillä kaikki muut paitsi tämä itse. Miettimies \nrauhaa saadakseen Masa pestautuu kesäksi Helsinkiin llapsenlikaksi. \nHelsingissä Masa törmää vähän väliä vanhaan vihamieheensä Kainulaisen Sepeen. Jokaisen tapaamisen jälkeen Masa on kummasti pyörällä päästään.#Aivan hyvä.#11#Iisalmi##Monia.#Mari Holopainen 631#Mirkka, Masa ja uudet tuulet#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Ahosen Masa ei tavallisesti jää sormi suussa ihmettelemään mitä tekisi.Mutta lakkiaisten jälkeen tuntuu että Masan tulevaisuuden suunnitelmista ovat selvillä kaikki muut paitsi tämä itse. Miettimies \nrauhaa saadakseen Masa pestautuu kesäksi Helsinkiin llapsenlikaksi. \nHelsingissä Masa törmää vähän väliä vanhaan vihamieheensä Kainulaisen Sepeen. Jokaisen tapaamisen jälkeen Masa on kummasti pyörällä päästään.#Aivan hyvä.#11#Iisalmi##Monia.#Mari Holopainen 632#Muumit#Asdrid Lingren#Jännitys#Muumeille tapahtuu kaikkea kivaa.#Tosi huippu paras!#10#Iisalmi##Tämä.#Miia Holopainen 633#Avekaksoset ja kadonneiden arvvoitus#Dian Curtis Regas#Seikkailu#Eräs tyttö lupasi vahtia nuoren parin koiraa. Tyttö krtoi että hänen koiransa oli pöllitty. Ja myöhemmin nuoren parinkin koira pöllittiin. \nsitten aavekaksoset,Takku ja tyttö lähtevät selvittämään arvoitusta. Kidnappaaja oli yks poika jonka tyttö tunsi, sillä poika oli tytön naapuri. Lopulta poika jää kiinni.#IHAN HYVÄ.#11#Iisalmi##Aavekaksoset ja aavelinnan arvoitus#Mari Holopainen 634# Iida Liisa#Andre Jacobsson ja Sörel Olsson#Tyttökirja#Iida Liisalle tapahtuu monenlaista. Kotona ja koulussa.Iida Liisa on\npihkassa koulun uusimpaan poikaan.#Tosi hyvä.#9#Punkaharju##Tämä#Iida Litmanen 635#Kalpeanaamat#Raili Mikkanen#Seikkailu#Kun isot pojat kerjäävät Virvalta ja Jutalta rahaa. Virvan ja Jutan\npitää viedä 5 markkaa päivässä.#Kalpeanaamat on hyvä kirja. Sitä suosittelisin muillekin.#10#Kulennoinen (Punkaharju)##Tämä#Marja Tuulikki Hassinen 636#Lasse tosi siistiä#Lasse tosi siistiä#Huumori#Selasse on tosi ilkeä kaikille#Se oli tosihyvä kirja#9#kulennoinen(Punkaharju)##Tämä#Matti Miettinen 637#Bertin,salaiset muistiinpanot##Jännitys###10#### 638#Bertin,salaiset muistiinpanot#Anders,Jacobson Sören,Olsson#Jännitys###10#### 639#Viisikko joutuu ansaan#Enid Pluton#Jännitys#kun Leo, Anne ja Dick saapuvat Kirrin ##10#### 640#Bertin lemmenhuolet#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert aloittaa yhdeksännen luokan naistensa kanssa.\nBertillä ja Bertin kavereilla on aina vain naiset mielessä.\nKoska Bert on niin ruma, hän menettää aina naisenesa.\nKirjassa ei ole varsinaista juonta, koska kirja on Bertin Päiväkirja.#Paras kirja, jos se kerran on miesten mieleen.#10#Etelä-Savo##Bertin lemmenhuolet#Anssi Hänninen 641#Viisikko joutuu ansaan#Enid Blyton#Jännitys#Kun Leo, Anne ja Dick saapuvat Kirrin Bayhin, he arvelevat, että ei\ntule suurta seikkailua. Mutta kun Pauli- serkun vanhemmat matkus-\ntavat Espanjaan, alkaa tapahtua kummia.\n\n\n#Kirja oli hyvä, koska siinä oli paljon jännitystä.#10#Etelä-Savo##Tarzan apinain kuningas#Juha-Pekka Pirinen 642#Bertin,salaiset muistiinpanot#Anders,Jacobson Sören,Olsson#Huumori#Bertistä koulu tuntuu tylsältä, koska on paljon parempaa tekemistä esim. ajella mopolla, käydä diskossa ja peuhata nättien tyttöjen kanssa. Mutta tytöt myös tuovat ongelmia Bertin elämään, eikä parhaasta kaverista Åkesta ei ole mitään hyötyä niiden ratkomisessa.#Kirja on hyvä,koska siinä oli paljon hauskoja kohtia. Olen lukenut paljon parempia Bert kirjoja.#10#Etelä-Savo##Bertin lemmenhuolet#Teemu. Laukkanen 643#Vaara raudikkotiellä#Merja Jalo#Jännitys#Nummellan ponitallilaiset ovat maastolenkillä. Äkkiä rauhallista raudikkotietä kiitää punainen auto. Auto törmää ratsastusopettajaan Mara Kaveniin. Ajaja pakenee mutta Kikka onnistuu näkemään ajajasta vilauksen. Ajaja kuitenkin painaa Kikkan tarkasti mieleensä. Vaarallinen ajojahti alkaa...#Kirja oli hyvä, kun se oli jännittävä.#10#Etelä-Savo##Vaara raudikkotiellä.#Reetta Heimonen 644#Palaneen talon salaisuus#Edit Blyton#Seikkailu#Yhtenä iltana herra Hickin työhuone palaa. Kyseessä on tuhopoltto. \nPalon sytyttäjää alkaa etsimään kyläpoliisi Coon, mutta samaan aiikaan\nLarry, Kris, Riki, Bes, Pulla ja Nono perustavat salapoliisi kerhon ja\nalkavat etsimään samaa roistoa .#Todella hyvä, koska kirjassa tapahtuu koko ajan jotain jännittävvää.\n\n#10#Etelä Savo##Elämäni kissat#Ville Perälä 645#Christina 1 Kartanon varjossa#K.M Peyton#Seikkailu#Christina on 12-vuotias, joka tuli orvoksi viisi vuotiaana.\nJa sen jälkeen asunut eri sukulaisten luona Lontoossa.\nChristina asuu Grace-tätinsä luona, mutta joutuu yllättäen\nmuuttamaan eno-Russelin luo Flambersiin. Christina\ntutustuu eno-Rusellin luona Maryyn, joka on talon sisäkkö.\nLisäksi Christina tutustuu kahteen Russellin poikiin:\nMarkiin ja Williamiin.Flambersin kartanossa Chrstina\nopettelee ratsastamaan ja metsästämään.\nMitä sitten tapahtuu,jääkö Christina kartanoon?\n#Tosi hyvä,Christina on rohkea ja ottaa ison askeleen eteenpäin.#10#Etelä-Savo##Myrskylintu#Laura-Maria Haikonen 646#Bertin hervottomat haaveilut#Anders Jacobsson, Sören Olsson#Huumori#Bert kertoo mitä sille itselleen on tapahtunut. Bert yrittää saada tyttö- kaverin, mutta aina möhlii. Bert haaveilee päivät ja yöt tytöistä, myös hänen kaverinsa Åke ja Pikku-Erik. Ida on hänen ihastuksensa, mutta haudankaivaja otti Idan omaksi tyttökaverikseen. Saako Bert tyttö ystävän?#Todella hyvä. Pidän kaikista huumorikirjoista, mutta Bert on niistä pa- ras. Kehotan lukemaan.#10#Etelä-Savo##Bertin päiväkirja.#Riina Teittinen 647#Lasse ja hämärämies. # Anders Jacobson ja Sörjen Olsson#Seikkailu#Päähenkilö on Lasse ja Jokke sekä Miriam, Simon ja Jannika . Tapahtumapaikka on kesäleiri. Kirja alkoi Lassen leirille lähdöstä. Hauskin tapahtuma kun Lasse oli leirillä. Hauskin tapahtuma kun Lasse käy vessassa. Surullisin ja ikävin kohta kun Lasselle Naurettiin. Jännittä tapahtuma onko hämärämies leirillä. #8½#10#Punkaharju##tämä#Jere Tynkkynen 648#Kirjolohikäärme #Kari Levola#Jännitys#Arttu tuli käymään Leevin luona maatilalla. Arttu ja Leevi olivat veljeksiä. He kävivät veneilyllä, samalla he näkivät siellä musta pi-\npoisen miehen. He luulevat, että se oli salakuljettaja, vain sen takia\nkun sepitiaina pipoa päässä. Mutta tiukka mummu esti etsintöjä. Samalla saarella asui Liinu,Tiinu ja pikku-Anssi. Kun tytöt ja pojat joutuivat leikkimään. Pojat löyti vätkartan, jossa oli koko saari.\nHe alkoi vat heittämään keihästä. Arttu ja Leevi hakivat keihäitä.\nPikku-Anssi katosi. Olikohan Musta pipoinen sala kuljettaja. Mihinköhän pikku-Anssi oli kadonnut? #Ei ollut oikein hyvä, koska siinä ei tapahtunut paljoa.#10#Etelä-Savo##SOS ja aution talon vanki#Samu Tenhunen 649#Laaban ja Herra Frisku sekä Muranon ruhtinaan poika#Jorma Toiviainen#Huumori#Friskujen perhe lähti Italiaan lomalle. Mutta lomapäiväei ehtinyt edetä kun Herra Frisku tönäistiin alas kaiteelta. Ja mitä sitten tapahtuikaan?#Hyvä ja jännittävä. Siinä tapahtui paljon ja kirja oli hauskasti kerrottu.#10#Etelä-Savo##Laaban ja Herra Frisku sekä Muranon ruhtinaan poika#Otto Kauttonen 650#3 etsivää ja kauhujen linna#Alfred Hitchcock#Jännitys#Jupiter, Bob ja Pete perustavat etsivätoimiston, jonka tarkoituksena\non ratkaista arvoituksia ja selvittää salaisuuksia. Heidän ensimmäinen\ntehtävänsä on löytää sopiva linna kauhuelokuvaan. Linna löytyykin\nhelposti, mutta sitten alkaa tapahtua.#Pidin kirjasta paljon, koska minusta siinä oli hyvä juoni.#10#Etelä-Savo##Juha Kankkusen kyydissä#Ottto Sillanpää 651#Tarzan#Eddie Rice Burrouch#Seikkailu#seikkailua englannissa.#hyvä!#8#Kuopio##Tarzan#Mikko Tuovinen 652#Bertin lemmenhuolet#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert on rakastunut Gabriellaan, mutta Gabriella ei ole. Mutta ei se Berttiä haittaa, koska hänellä on monta muuta. Eikä hänellä ollut yhtään kaveria, koska Åke on rikollinen. Eikä hän rikollisten kanssa ole . #Ei ollut kovin hyvä kirja, koska siinä ei tapahtunut oikein mitään#10#Etelä-Savo##Bertin salaiset muistiinpanot#Pyry Aali 653#Bert villi ja vapaa#Anders Jacobsson#Fantasia#Bertillä on tyttöystävä Nadja. Ja Bert haluaisi päästä neitsyydestä vapaaksi. Lisäksi Bert odottaa 16-vuotiaspäiväänsä, koska pääsee murrosiästä ulos. Bert ja Nadja on seurustellut vasta 3 kuukautta, kun Bert rakastuu Nolinaan. #Todella hyvä, koska jokainen päivä on elävästi kerrottu.#10#Etelä-Savo##Bertin salaiset muistiinpanot#Paula Hyvönen 654#Bertin uudet aivoitukset#Anders Jacobsson ja Sören Olsson.#Huumori#Bert on rakastunut Paulinaan, siksi hän koittaa olla Pauliinan mieliksi. Bert ja hänen perhe käy New Yorkissa ja Jamaikalla.#Mielestäni kirja oli hyvä, koska siinä oli hieman huumoria.#10#Etelä-Savo##Viisikko aarresaarella.#Olli Heimonen 655#Neiti Etsivä ja Kalliovuorten arvoitus#Carolyn Keene#Jännitys#Paula, Bessi ja George lähtivät kallio vuorille Rocksin pikkukaupunkiin patikka retkelle metsään. Heidän täytyi olla todistamassa kuka on eläinkeskuksen tihutyön tekiä. Eläinkeskuksesta on päästetty karhu vapaaksi. Oli puhuttu että \nkaivoksessa kummittelee, Paula näki auton peruutus pilissä\npitkätakkisen miehen astuvan kaivokseen. Mieti oliko mies\nhaamu vai oikea ihminen.#Kiinnostava, koska he etsivät salaperäistä miestä.#10#Etelä-Savo##Tervetuloa, Malori.#Annemari Järvisalo 656#Pikku naisia ja Viimevuotiset ystävämme#Louisa M. Alcott#Tyttökirja#Pikku naisia:Marchin perheessä on neljä tyttöä Meg, Jo, Beth ja Amy.\nHe haluaisivat tavata naapurin Laurien.Toive toteutuu:Meg rakastuu\nhänen koti opettajaansa. Mutta Beth sairastuu tulirokkoon.\nViimevuotiset ystävämme:Meg ja opettaja John Brooke menevät naimisiin,\nja saavat kaksoset.\nBeth uinuu pois onnellisesti äitinsä sylissä. Jo suree rakasta sisar-\ntaan, mutta löytää itselleen rakkauden.\nLaurie ja Amy menevät naimisiin.\n\n\n\n\n#Minun mielestäni kirja on hyvä, koska se on hauska ja todenmukainen.#10#Etelä Savo##Viimevuotiset ystävämme#Minea Tarkiainen 657#Viisikko ja lapsenryöstäjät##Jännitys###10#### 658#Bertin pähkäilyt##Jännitys###10#### 659#Susikoira Roi##Jännitys###10#### 660#Bertin pähkäilyt#Pirko Harainen#Huumori#15-vuotias Bert haluaa jännitystä elämään. Bertin läheinen\nsuhde Nadjaan on lämmennyt. Åke onnistuu aina paremmin ja sen\ntakia kavereitten ystävyys joutuu vaakalaudalle.#Suosittelen tätä kirjaa niille, jotka haluavat kunnon huumoria.#10#Etelä-Savo##Tossavaisten perhe.#Mika Häkkinen 661#Viisikko ja lapsenryöstäjät#Enid Blyton#Jännitys#Leo, Dick ja Anne lähtevät viettämään lomaa Cirrin Gottaceen serkkunsa Paulin luo. He luulivat, että saisivat viettää lomansa rauhassa. Mutta harmit alkavat, heidän luokseen tulee tyttö nimeltä Berta, joka aiotaan siepata. Miten Viisikolle käy?#Hyvä, koska juoni etenee vauhdikkaasti koko ajan.#10#Etelä-Savo##Maali puhtaana Janne#Jarno Nikulainen 662#Nummelanponitalli Kartanonkummitus#Merja Jalo#Jännitys#Pena Nummela saa yllättäin kuulla perineensä Linnavuorelta kartanon.Oppilaat ovat innoissaan. Sinnehän voisi järjestää ratsastusleirin. Kun ponitallilaiset saapuvat kartanon pihaan he huomaavat kuinka ankea paikka on. Vuotavat katot ja rösöjä ikkunoita on joka paikassa,ja kaiken lisäksi kummittelee. Pena ehdottaa oppilailleen, että myydään kartano kaikki oppilaat suostuvat. Mutta ostajia ilmenee aikapaljon ja paikka on. Niinpä Penaja oppilaat päättävät ottaa selvää kartanosta. Päätös osoittautuu hyväksi, koska he kaikki haluavat ottaa kummituksesta selvää.#Tosi hyvä, koska siinä oli jännitystä.#10#Etelä-Savo##Pikkuveljet ja taika-avain.#Sari 663#Neiti Etsivä Skotlannissa##Jännitys###10#### 664#Maaali!##Poikakirja###10###Susikoira Roi ja kultakello# 665#Mestarietsivä Samuli Vihi kaikkien kummitusten kauhu##Jännitys###10#### 666#Merkillinen lapsi##Jännitys###10#### 667#TEEMU#Ilmari Selänne#Poikakirja#Kirja kertoo Teemu Selänteen elämän vaiheet alkaen päivästä, jolloin \nTeemu syntyy ja kuinka hän kehittyy yhdeksi kaikkien parhaaksi suomalaispelaajaksi. Kirjassa on myös kuvia Teemun elämästä.#Hyvä, koska minä itse pidän jääkiekosta.#10#Etelä-Savo##Ykkösketju#Erno Hartikka 668#Sweet Valley High Yhdessä ikuisesti#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica ja hänen kaksoissisarensa Elizabeth on menossa bileisiin.\nJessica ei malta odottaa bileisiin pääsyä, ja menee ennen Elizabethia.\nJessica soittaa Caralle ja he menevät yhdessä bileisiin.\nKello on puoli yhdeksän eikä Elizabeth ollut vielä bileissä.\nTodd, Elizabethin poikaystävä on huolissaan Elizabethistä.\nJessica ja Dodd kysyvät Elizabethia bileistä, sairaalasta ja Maxin\nluonta. Missä Elizabeth on ? Mitä hänelle on tapahtunut ?#Kirja on hyvä koska, siinä on hyvä juoni.#10#Etelä-Savo##Yhdessä ikuisesti#Sinitta Mara 669#Susikoira Roi ja pyromaani#Jorma Kurvinen#Seikkailu#Tomi ja Soikkeli menivät kesätöihin saareen. Kaupungilla liikuskeli tuhopolttaja,jota ei tunnistettu. Poliisilla oli kaksi epäiltyä.\nSusikoira Roita tarvittiin tuhopolttajan etsinnässä.\n\n#Susikoira Roi ja pyromaani oli tosi hyvä kirja, koska siinä tapahtuu paljon.#10#Etelä-Savo##Pertsa ja Kilu#Antti Heimonen 670#Maaali!##Poikakirja#Markus haluaisi pelata jalkapalloa niin paljon kuin ikinä jaksaa, mutta se on hankalaa jos on saanut potkut kaupungin ainoasta joukkueesta. Ei voi tehdä mitään muuta kuin perustaa oma joukkue.\n#Hyvä kirja, koska siinä on jalkapalloa.\n#10#Etelä-Savo##Susikoira Roi ja vaihtooppilas#Markus Saarinen 671#Merkillinen lapsi#Ulf Nilsson#Jännitys#Poika nimittää isäänsä mailman vahvimmaksi mieheksi. Äitiä hän sanoo mailman kauneinmaksi naiseksi.Mutta isä onkin rakentanut äidille linnan ominkäsin. Mutta isä onkin salakuljettaja. Miten käy pojalle ja äidille?#Todella hyvä kannattaa lukea. Minusta tämä kirja on siksi hyvä, koska sinä tapahtuu koko ajan kaikkea mahdollista.#10#Etelä -Savo.##Sinen ruoho.#Senja Pulkkinen. 672#Neiti Etsivä Skotlannissa#Carolyn Keene#Jännitys#Paula saa kirjeen tädiltään, kirjeessä kerrotaan että hänelle tarkoitettu perintökoru on varastettu. Neiti Etsivä aikoo lähteä tätinsä luo Skotlantiin,Paula huomaa että joku yrittää estää hänen suunnitelmiaan.Lopulta Paula selvittää sekä kadonneen perintökorun ja kadonneiden lampaiden arvoituksen.#Ihan hyvä, suosittelen. Kirjassa on tarpeeksi jännitystä, ja siinä on Bess ja George.#10#Etelä-Savo##Neiti Etsivä ja mallinuken arvoitus.#Laura Sairanen. 673#Mestarietsivä Samuli Vihi kaikkien kummitusten kauhu#Wolfgang Ecke#Jännitys#Samulille tulee hommia Körnerin museosta. Museon johtaja herra Fossi,\nantaa Samulille tehtävän jossa hänen pitää hakea Oslosta vanha \npronssipatsas. Samulilla on myös koira, jonka nimi on Pensseli ja yh-\ndessä he lähtevät Osloon. Mutta juuri lähtöhetkellä Samuli saa uusia\nepämiellyttäviä vieraita...#Jännittävä ja hauska. Kannataa lukea.#10#Etelä-Savo##Kolme etsivää ja kuumacadillac.#Markku Rönkkö 674#Keltaisenvyön arvoitus##Jännitys#\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n#tosi hyvä#alle 5#### 675#NAAMIAISRATSASTUS#MERJA JALO#Hevoskirja#KIKKA SAA NAAMIAISISSA PALKINNOKSI MARMORIHEVOSEN \nSEN SISÄLTÄ TIPPUU HUUMEPUSSEJA, KUN MARMORIHEVO-\nNEN SÄRKYY JA OUDOT MIEHET SEURAAVAT PÄKÄÄ.KUN \nKIKAN LUOKSE MURTAUDUTAAN ALKAA TAPAHTUA.\n #KIRJA OLI HYVÄ.SEOLI JÄNNÄ.OLEN LUKENUT SEN 7 KERTAA#10#ITÄ-SUOMI##KAIKKI NEA JA NUMMELA-SARJAN KIRJAT#LAURA 676#Aku Ankan taskukirja 154#Useita#Fantasia#Roopen tempauksia täynnä. Koostuu pienistä tarnoista, noin 6 kpl.#Hieno sarjis.#7#Heinola##Aku Ankan taskukirja 177#Tuomo Jäyhä 677#Kirjan nimi on Iida-Liisa.#Kirjan tekijät ovat Andres Jacobsson ja Sören Olson#Huumori# Kirjan päähenkilö on Iida-Liisa.Kirjan tapahtuma paikka on enimmäk- seen koti ja koulu. Kirjan tapahtuma aika on päivä. Kirjan alussa Iida-Liisa on koulussa. Kirjan paras kohta on kun Iida-Liisa tanssii Linuksen edessä. Kirjan hauskin tapahtuma on kun Iida-Liisa hyppää pusikkoon jossa reksi on pissalla.Kirjan ikävin tapahtuma on kun Linus jättää Iida-Liisan.#Arvosana 10. Jännittävintä tapahtumaa ei ole.#9#Punkaharju.##Kaikki kirjat jotka olen lukenut.#Sirje Venäläinen. 678#Pojat#-#Tyttökirja#Kertoo pojista (käsikirja pojista kiinnostuneille) kirjasa ei ole juonta kirja on tarkoitettu poikaystävää etsineelle#kirja oli hyvä suosittelen#10#särkisalo##pojat#Klaara Meriluoto 679#Ponityttö uskaltaa#Merja Jalo#Hevoskirja# Ponityttö Nealla on tiedossa jännittävä matka\n\nNea suree oman hevosensa menetystä eikä jaksa innostua oikrin mistään.\nAinoa,joka ymmärtää,on ratsastuksenopettaja Kari Aromaa. Kun Nea kuulee Karin etsivän hevosenhoitajaa Viron-matkalle,hän päättää ryhdistäytyä.#Kirja oli todella hauska ja välillä jännittäväkin,kivaa siinä oli se että parissa kohdassa kerrotiin SÄRKISALON TALLISTA,(minä asun Särkisalossa)#10#Särkisalo (osoite:Seppämäentie 31 25610 Ylönkylä )##Ponityttö uskaltaa ja Bert kirjat.#Ilona Maria Saari 680#bertin uudet aivoitukset#Anders Jacobson ja Soren Olsson#Huumori# kertoo pojasta nimeltä bert jolle sattuu kaikenlaista noloa#kirja oli hyvä ainakin sai nauraa suosittelen erityisesti 9-13 vuotiaille#10#särkisalo##bert ja bikini mimmit#Klaara Meriluoto särkisalon ala-aste 4lk 681#KAUHUJUTTU Luukoira#Susan Pritce#Jännitys#Sarah ei usko Bryania,kun tämä kertoi pystyvänsä tekemään tytölle täydellisen lemmikin. Sarah kyllä tiesi,että Bryan hallitsi salaperäiset voimat,mutta kuinka kukaan osaisi luoda elävän eläimen sellaisista aineksista...Yön pimeydessä Bryan pani vanhan luun kettupuuhkan sisään,vuodatti pari pisaraa verta Sarahin sormesta ja niin syntyi melkein tyhjästä luukoira...#Kirja oli hyvä SUOSITTELEN sitä 10-13v.#10#Särkisalo##Ponityttö uskaltaa ja Bert kirjat.#Ilona Maria Saari 682#Poliisikoira ja hammaskeiju#Brough Girling#Seikkailu#Ylikonstaapeli Jokinen luulee että hevosissa on poliisivoimien tulevaisuus-ei koirissa.Poliisikoira Nooran on hammaskeijun avulla osoitettava,että Jokinen on väärässä.Muuten Noora joutuu partioimaan kotitarhaan.#Kirja oli aika hyvä suosittelen sitä n. 8-11v.#10#Särkisalo##Ponityttö uskaltaa.#Ilona Saari 683#Yökirja##Jännitys###10#### 684#joulupukki ja noitarumpu#Mauri kunnas#Huumori#Lähellä joulua joulupukki sairastuu ja aina kun tapahtuu kummia, niin\nkuuluu rummutusta.Rummuttaja on äkäinen shamaani. Shamaanilla on kyllä asiaan syynsä. Hän oli 50 vuotta sitten lähettänyt joulupukille\nkirjeen, mutta kirje ei ollut tullukkaan joulupukille.#Hyvä, mutta voisi olla enemmän tekstiä.#10#pieksämäki##tatamin teloittaja#katja.k. 685#maailman koirat##Jännitys###10#### 686#Yökirja#Mauri Kunnas#Huumori#Lehdenjakajat saajat tehtäväkseen jakaa lehdet kaikille asukkaille kaupungissa, jopa kummituksille. Hakkarainen kävelee unissaan ja aamulla se huomaa, että sillä on lehti kädessään. Ja sitten Hakkaraineinen ihmettelee, miksi sillä on likaiset sorkat.#TOSI HYVIÄ KUVIA JA HYVIÄ HUUMORI JUTTUJA.\n\n\n\n\n\n\n\n\n#10#Itä-Suomi##Hui kauhistus#Joonas 687#Maailman koirat#Åbo Lindon#Eläinkirja#Kirjassa ei ole juonta, vain koirarotuja#Paljon tietoa koirasta#10#suomi##kalman kamera#katja 688########## 689#KATJA BEVERLY HILLSISSÄ#ELLINOR RAFELSEN#Jännitys#KATJA LÄHTEE PERHEENSÄ JA YSTÄVÄNSÄ KANSSA LOMALLE BEVERLY HILSSIIN. TUNNETUSSA ELOKUVAKAUPUNGISSA JOSSA ROOLEISTA KÄYDÄÄN KOVAA TAISTELUA, KATJA JA PIIA KOKEVAT ELÄMÄNSÄ SEIKKAILUN. KATJA SIEPATAAN KUN ELOKUVAN TEKIJÄ MAX RUSSEN HALUAISI KATJAN ELOKUVAANSA.KATJALLE MAANJÄRISTYS KOITUU PELASTUKSEKSI JA TURMIOKSI.KUN BEN MENETTÄÄ AUTON \nHALLINNAN , KATJA JA BEN JOUTUVAT SAIRAALAAN.#KIRJA OLI HYVÄ , JÄNNITTÄVÄ JA SEIKKAILU HALUI SILLE SUOSITTELEN.#10#ITÄ-SUOMI##KATJA NEW YORKISSA#LAURA 690#Neiti Etsivä ja balettitossujen arvoitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Paula Drew sai tehtäväkseen ratkaista balettitossujen arvoituksen. Paula joutuu häikäilettömien rosvojen kysiin melkein viettää viimeiset hetkensä palavan talon sisällä. Mutta aina Neiti Etsivä hätäkeinot keksii!#Kirja oli tosi jännä !#10#Itä-Suomi##Neiti Etsivä haamujahdissa#Sini 691#Eemelin uudet metkut#Astrid Lindgren#Huumori#Eemelin äiti kirjoittaa kaikki Eemelin metkut pieneen vihkoon.\nEemeli joutui aina pieneen puuvajaan kun oli tehnyt jonkun \nmetkun. Eemelin metkut aiheuttavat aina harmia.#KIRJA OLI HYVÄ JA HAUSKA KOSKA SIINÄ TAPAHTUI KAIKKEA \nKIVAA!#11#ITÄ-SUOMI##PÄHKINÄ JA PIPARI & MAAILMAN PARAS HEVONEN#HANNA JA ANNA 692#Eemelin metkut.#Astrid Lindgren#Huumori#Eemeli pisti päänsä kulhoon ja ei saanut sitä enää pois, se kulho oli hajotettava. Niinpä he lähtivät lääkäriin. Kun ne tulivat niin Iida kysyi: -Miten sinä teit tämän? Työnsin vain pääni kulhoon siis tällein. Niin jäi Eemelin pää kiinni kulhoon. Lisäksi Eemelille sattui paljon muuta kommelluksia.#Kirja oli hyvä, koska siinä oli päätähtenä lapsi.#10#Itä -suomi##Eppu ja kesäloma.#Elsa-possu 693#joku#joku#Huumori#jokujokujoku#jokujoku#alle 5#joku##joku#joku 694#Zorro ja kaksoisolento#Walt Disney#Jännitys#Kirjan päähenkilöt ovat Don Alejandro,Monastario ja Don Diego joka esitti zorroa. Seikkailu tapahtui Espanijassa vuodella 1820. Ilkeä kommendantti Monastario tuli Espaniaan. Kirjan hauskin kohta oli se kun Carcia tunaroi aina. Krjan paraskohta oli loppu.Ikävin kohta kun Mendez tappoi Romeron. Jännittävin kohta oli se kun zorro melkein paljastui. #Kirja on erittäin hyvä ja jännittävä.kirjan arvosana on 9.#10#Punkaharju. (Kulennoinen)##Zorro ja kaksois olento#Jonni Hirvonen. 695#Nokkamies#Walt Disney (Helsinki Media)#Fantasia#Kirja alkaa,kun Roope Ankka huutaa!#Hauskin tapahtuma on millä tipu irotan. Annan arvosanan 7#10#Punkajarju (Kulennoinen)##Aku ankka#Henri röhmö 696#Neiti Etsivä ja tavaratalon kepposet#Carolyn Geene#Salapoliisi#\nEräässä tavaratalossa alkoi sattua pieniä keposia\nneiti etsivä saapui paikalle ystäviensä kanssa ja\nalkoi selvittää juttua jokaisen keppos paikan luota löytyi\njokeri kortti ja kepposista tulee aina vaan pahenpia.........#\nEritäin hyvä ja jännä kannataa lukea!\nLuin kirjan kaksi kertaa.#10#lieto##Neiti etsivä ja tavaratalon kepposet#Anna-julia 697#Viisikko Kesälomalla#Enid Blyton#Seikkailu#Kuuma ihana kesä on alkanut. Viisikko on kokoontunut Leon, Dickin ja annen kotiin. Viisikko saa idean ohikulkevalta sirkusseurueelta ja päättää lähteä kiertelemään maaseutua samaan tapaan. Kaksi hevosen vetämää värikästä asuntovaunua lastataan täyteen herkullisia eväitä, kirjoja ja pelejä. Välillä Viisikko leiriytyy järven rannalle tai pysähtyy ostamaan munia ja hedelmiä maataloista.Viisikko pääsee yllättäen sirkustaiteilijoiden jäljille, jotka ovatkin varkaita. Lopuksi Viisikko selvittää varkauden ja poliisit saavat varkaat kiinni.\n#Pidin kirjasta, koska se oli jännittävä ja hauska. #11#Hollola KK##Viisikot#Ari-Peter Keski-Jyrä 698#Suuri Vitsikirja#Gummerus#Huumori#Nieminen olimatkalla kotiin heikossa kunnossa.Hän arveli lähestyvänsä tuttuja nurkkia ja pysäytti vastaantulijan.\n-khuule,kuinka monta kuhmua mulla on otsassa?\n-seitsemän...mutta....\n-shaatanan hyvä.sitten mulla on enää kolme lyhtytolppaa jäljellä,niin mä olen khotona#hyvä#10#Särkisalo##Bertin salaiset muistiin panot.#Jani Petteri Mikal Leino 699#Kuka huolehtii Arranista?#Elisabeth Hjortvid#Hevoskirja#Keskikasvuinen ori ei ole mikään helppo käsiteltävä,ei ainakaan Arran,joka järjrstää pikku emännäleen monenmoisia yllätyksiä. vaikka ulla onkin hevostyttö kiireestä kantapäähän,hänen elämäänsä mahtuu toki muutakin kuin Arran. Esimerkiksi pörröinen Pikinenä turkislammas,joka seekin kaipaa huolenpitoa. Tärkeintä kuitenkin on ystävyys Tusse-serkun kanssa, joka on melkein kuin isosisko. Ulla saa huomata,että ystävyyteen kuuluvat niin ilot kuin surutkin-ja että kahden nuoren toveruus ei voi olla pelkkää päivänpaistetta. #Kirja oli HAUSKA ja suosittelen sitä noin 9-14 vuotiaille#10#(Ylönkylä) Särkisalo##(Nea) PONITYTTÖ USKALTAA#Ilona Maria Saari 700#SuuriVitsi-kirja#Gummerus#Huumori#-laihduin 15kiloa,kun minulta leikattiin umpilisäke,Anoppi kertoi villelle.\n-jumalauta,mutta olipa painava souli,Ville totesi osaa ottavasti.#erittäin hyvä#10#en kerro##Suuri vitsi kirja#en kerro 701#Suuri Vitsikirja#Gummerus#Huumori#Nieminen olimatkalla kotiin heikossa kunnossa.Hän arveli lähestyvänsä tuttuja nurkkia ja pysäytti vastaantulijan.\n-khuule,kuinka monta kuhmua mulla on otsassa?\n-seitsemän...mutta....\n-shaatanan hyvä.sitten mulla on enää kolme lyhtytolppaa jäljellä,niin mä olen khotona#hyvä#10#Särkisalo##Bertin salaiset muistiin panot.#Jani Petteri Mikael Leino 702#Kiljusen herrasväki#Jalmari Finne#Huumori#Kiljusen herrasväki asuu maalla, pienessä lahossa mökissään.\nHeitä oli neljä:Isä Kiljunen hyvin lihava mies,\nMökö,Mökö oli aivan isänsä näköinen,\nkalju päinen ja pullea silmäinen äiti Kiljunen\nLuru, laiha kuin tikku, pitkänenäinen ja tihrusilmäinen.\n..........Lihava Mökö ja Laiha Luru pantiin kouluun,se oli taas noita kiljusen perheen ajattelemattomia tekoja,jonka kautta koko Helsingin meni ihan mullin mallin.#Kirja oli hyvä, suosittelen sitä 10-111#10#(Ylönkylä) Särkisalo##(NEA) PONITYTTÖ USKALTAA#Ilona Maria Saari 703#Koirien Kalevala##Jännitys###10#### 704#Vamppyyri vaarin tarinoita.##Jännitys###10#### 705#KATJA NIAGARALLA#ELLINOR RAFAELSEN#Jännitys#KATJA, KATJAN PERHE JA KATJAN PARAS YSTÄVÄ PIIA LÄHTE-\nVÄT LOMALLE BUFFALOON.KATJAN PERHE LÄHTEE TAKAISIN \nNEW YORKIIN, MUTTA KATJA JA PIIA JÄÄVÄT JACKIEN JA MAR-\nTAN LUOKSE.SIELLÄ HE TAPAAVAT ERICIN JA TERRYN.YHDESSÄ HE LÄHTEVÄT KUMMALLISEEN PIKKU KAU-\nPUNKIIN NIMELTÄ LIDY DALE.SIELLÄ KATJA NAPATAAN JA\nHÄNET UHATAAN HEITTÄÄ NIGARAN KUOHUIHIN.KATJA ON-\nNISTUU HEITTÄYTYMÄÄN ULOS AUTOSTA.KATJA PELASTUU.#KIRJA OLI HYVÄ, JÄNNÄ JA SIINÄ KERROTTIIN KAIKKI ASIAT LY-\nHYESTI ELI SIIHEN MAHTUI MONIA ASIOITA.#10#ITÄ-SUOMI##KATJA NORJAN KESÄSSÄ#LARE 706#Koirien Kalevala#Mauri Kunnas#Huumori#Väinämöinen halusi vaimokseen Pohjolan tytön mutta pohjolan akka antaisi tyttönsä sille joka takoisi hänelle Sammon. Niin Seppo Ilmarinen takoi sen. Susille ja koirille tuli kina kuka Sammon saisi. Niin sammosta tuli hakkelusta. Sen takia koirista tuli lemmikkejä.#Kirja oli hyvä koska siinä oli hyvä juoni. Siinä oli paljon huumoria.#10#Itä-Suomi##Susikoira Roi ja merikapteenin arvoitus#Henri Kaukonen 707#Koiramäen talvi#Mauri kunnas#Huumori#Kun Koira mäkeen tulee talvi. Niin kaikki rengit pääsevät tukki metsään ja lapset leikkimään talvi leikkejä. Niin kaikki pääsevät talvi töihin.#Kirja on hyvä koska siinä kerrotaan kaikkea entisajasta.#10#Itä-Soumi##Masa Mainio rakentaa auton#Jani 708#Koiramäen talvi#Mauri kunnas#Huumori#Kun Koira mäkeen tulee talvi. Niin kaikki rengit pääsevät tukki metsään ja lapset leikkimään talvi leikkejä. Niin kaikki pääsevät talvi töihin.#Kirja on hyvä koska siinä kerrotaan kaikkea entisajasta.#10#Itä-Soumi##Masa Mainio rakentaa auton#Jani 709#Vamppyyri vaarin tarinoita.#Mauri Kunnas.#Huumori#Vampyyri vaari tekee kepposia kaupunkilaisille.Joskus hänellekkin tapahtuu pieniä vahinkoja. Kaupungin johtajan vaimokin tulee tekemään kepposia vamppyyri vaarin kanssa kaupunkilaisille. Lopulta Vampyyri vaarista tulee lipun myyjä.\n #Kirja oli minusta hyvä koska siinä oli hausko ja kuvia ja juttuja. #10#Itä Suomi.##Mauri Kunnaksen kirjat.#Lassi. 710#Vampyyri vaarin tarinoita#Mauri Kunnas#Huumori#Vaari tekee pieniä kepposia kaupunkilaisille ja kaupunkilaiset selviytyy pienillä vahingoilla.Vaari kertoo tarinoita nuoruudestaan, jotka ovat hauskoja ja jotkut ovat jännittäviä.#Kirja oli hyvä koska,siinä oli hauskoja juttuja ja kuvia.#10#Itä-suomi##Mauri Kunnaksen kijat#Miikka Moilanen 711#Tuplarakkautta#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica yrittää viedä Elizabetilta poikaystävän. Ricki yrittää lähennellä Jessicaa. Jessica yrittää tehdä Toddia mustasukkaiseksi.#Mielipiteeni kirjasta on että se hyvä. Se sopii yli 10 vuotiaille.#11#Etelä - Savo##Tuplarakkautta#Heidi Hassinen 712#Karri ja öiset valot#Taru & Tarmo Väyrynen#Jännitys#Karri on muuttanut isänsä kanssa Korsoon. Karrilla on tylsää, kunnes\nhän tutustuu Kirsikkaan. Kaikki on hyvin, kunnes Karri löytää huumeita...#Erittäin hyvä. Suosittelen kaikille 11-13 vuotiaille.#11#Etelä-Savo##Harry Potter ja viisasten kivi#Elias Toivanen 713#Metsästyksen taito#Yrjö Ylänne ja Tauno V. Mäki#Eläinkirja#Kerrotaan metsästyksestä, nisäkkäistä ja metsästysaseista.#Kirja on opettavainen, oppii käyttämään asetta ja kerrotaan paljon koirista.#11#Etelä-Savo##Mesästyksen taito#Juhamatti Lyytikäinen 714#Onnen päiviä#Arthur S. Maxwell#Fantasia#\nPieniä kertomuksia , joissa Jumala auttaa. Opettavainen kirja.#\nTosi hyvä kirja ja suosittelen kaiken ikäisille.#10#Etelä-Savo##Onnen päiviä#Kaisu Airaksinen 715#The Baby-Sitters Club. Tervetuloa, Mallory#Ann.M.Martin#Tyttökirja#Mallory Pikeä pyydetään Lastenvahtikerhoon.Mutta kun Mallory tekee "lastenvahtikoetta", se ei mene oikein.Sitten kaupunkiin muuttaa Jessica Ramsey. "Jessi" ja Mallory ystävystyvät ja he päättävät perustaa oman Lastenvahtikerhon.#Kirja oli ihan hyvä.Sopii yli 10 vuotiaille.#10#Etelä-Savo##Sweet Volley high, Rakas sisko#Laura Karhu 716#Meille tuli minipossu#Joan Carris#Huumori#Äidillä on tapana tuoda kotiin kaiken karvaisia lemmikkejä ,mutta POSSU on sentään yliveto. Lapset rupeavat myömään possun lannoitetta ihmisille ja joskus he antavat sitä ilmaiseksi korvaukseksi possun auheitamista vahingoista.#Mielestäni kirja on hyvä 8 - 12 vuotiaille.#10#Etelä - Savo##Stefhen King Uinu, uinu lemmikkini#Kalevi Mieskolainen 717#Eemelin uudet metkut##Jännitys###10#### 718#Revitty huntu##Jännitys###10#### 719# Myllyn aavehevonen##Jännitys###10#### 720########## 721########## 722#Bill Brandon, karja varkaitten kauhu#Sven Ingar#Jännitys#Bill Brantton on uljas texasilainen cowboy, joka etsii seikkailuja Villissä lännessä.#Kirja on jännittävä ja vauhdikas.#10#Etelä -Savo##Susikoira Roi#Miika Hyytiäinen 723#Revitty huntu#Gulshan Ester#Fantasia#Ramman naisen, Gulshanin, isä yrittää saada lapsensa terveeksi, kunnes menehtyy itse. Gushan luki Jeesuksesta ja halusi oppia tuntemaan hänet. Guishanin kasvoilla on huntu ja siitä nimi tuleekin. Tämä kertomus on tosi tapahtuma.\n#Tosi hyvä, sopii yli 11 vuotiaille.#11#Etelä-savo##Sateenkaaripuutarha#Henna Jaatinen 724#Tytöt#Pirkko Liisa Perttula#Huumori#Kaikki mitä haluat tietää tytöistä. Iskemistemput, tyttöjen 15 perustyyppiä manku maijasta kisumisuun, mistä tytöt on tehty, tyttöjen kielen alkeet, haluatko hurmuriksi, tositöppääjän käytösvinkit, miksi mopo on parempi kuin tyttöystävä, ja 45 tapaa pitää testosteronitaso korkealla.#Kirja on hauska ja humoristinen.#11#Etelä-Savo##Tytöt#Nestori Teräväinen 725# Myllyn aavehevonen# Jane Ayres#Hevoskirja# Judith lähtee kesälomalle ystävien luo. Mutta Judithia painaavat painajaiset:Myllyn aavehevonen etsii kuollutta tyttöä.# Sopii 10 vuotiaille ja siitä eteenpäin.\n#11# Etelä - Savo## Myllyn aavehevonen# Niina Järveläinen 726#Eemelin uudet metkut#Astrid Lindgren#Huumori#Eemeli on metkuileva pieni poika. Eemeli veistelee päivässä ainakin 10 pientä hauskan näköistä puu-ukkoa, paitsi jos hän on kipeä. Se puu-ukko merkitsee sitä, että Eemeli on tehnyt jonkun metkun.#Eemelin uudet metkut on hyvä kirja.#11#Etelä-Savo##Bertin päiväkirja#Jussi Valtonen 727#Valmiina kilpailuun Annika#Anna-Lisa Almqvist#Hevoskirja#Annika ja Bettina näkevät pelokkaan ja väärinymmärretyn Turkin eräässä kilpailussa ja heidän on pakko jälleen pelastaa hevonen .Kun Harry saa kuulla tapahtuneesta, hän korjaa erehdyksen, ja Annika saa Turkin harjoitellakseen junioreiden mestarikilpailuun.#Hyvä ja vähän jännittävä, sopii kaikille heppafaneille parhaiten.#11#Etelä-savo##Ruma ankan poikanen#Nora-sarah Mazouzi 728#Tuomion Miekka#Peter Beere#Fantasia#Demonit ja ihmiset kävivät sotaa Tuomion Miekasta. Ihmiset voittivat miekan itselleen, mutta musta magia varasti miekan muinaiselta soturilta. Adam löysi Tuomion Miekan kuilusta hänen täytyi viedä miekka ikuisiin liekkeihin. Kun miekka on liekeissä, se tuhoutuu Muinainen soturi saa sielunsa takaisin, Adam pääsee kotiin ja Demonit tuhoutuvat.#Suosittelen tätä kirjaa 11vuotiaille.#11#Etelä-Savo##Tuomion Miekka#Tino Ikonen 729#Bert, villi ja vapaa#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Ensin Bert on todella onnellinen koska hän täyttää 16v. Mutta sen jälkeen kaikki mailman rakkaushuolet ja muut murheet kaatuvat Bertin päälle...Joten kannattaa lukea itse millainen on Bert Ljunkin päiväkirjan sisällös. #Kirja on todella hyvä ja huumorintajuinen, joistakin kohdista kyllä vähän tylsä, mutta muuten superkirja. Suosittelen kaikille 7-16v.#11#Etelä-Savo##Bert,villi ja vapaa ja Pojat,käsikirja kiinnostuneille.#Pia Kähkönen 730#LASSE JA HÄMÄRÄMIES#ANDERS JACOBSSON#Huumori#LASSE LÄHTEE KESÄLEIRILLE. JOKKE ON KERTONUT HÄNELLE HÄMÄRÄMIEHESTÄ,\nJOKA PIILESKELEE LEIRILLÄ JA TARTUTTAA LAPSIIN KOTI-IKÄVÄBASILLEJA. #TODELLA HYVÄ, MUTTA OLISI SAANUT OLLA HIEMAN PITEMPI.#10#ETELÄ-SAVO##SELVÄ PELI, LASSE#JUHO POHJALAINEN 731#Sakke tiellä tähtiin#Jorma Nenonen#Jännitys#Sakke pääsee maajoukkuleirille, mutta Sakkea pelottaa sillä hän olisi ainut Raahelainen C-junnu. Saken tyttöystävä tuntee olonsa syrjityksi koska, jääkiekko vie kaikki illat ja viikonloput. Isoisä keksii tilanteeseen ratkaisun.#Mielestäni kirja on hyvä. Suosittelen kirjaa tytöille ja pojille.#11#Etelä-Savo###Satu Oittinen 732#Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Jorma Kurvinen#Seikkailu#Soikkeli soittaa Tomin ovikelloa. Soikkeli saa kummi-tädiltänsä lainaksi asunnon ja auton kahdeksi kuukaudeksi. Soikkeli muuttaa kummi-tätinsä asuntoon kahdeksi kuukaudeksi. Soikkeli,Tomi ja Roi liittyvät vartiorenkaaseen. Debbie napataan. Kultasepänliike ryöstetään. Poliisi,Soikkeli,Tomi ja Roi tutkivat juttua. Walli saadaan kiinni. Huumeet löydetään.#Kirja on erittäin hyvä.#10#Etelä-Savo##Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Timo Könönen 733#Takaisin satulaan#Beth Kincaid#Hevoskirja#Jennaa, Melissaa, Katieta ja Sharonia yhdistää hevoshulluus. Jenna ja Katie lähtevät ratsastuskouluun ja tutustuvat siellä Melissaan ja Sharoniin. Sharon on loukkaantunut onnettomuudessa eikä pysty ratsastamaan vielä pitkään aikaan. Heidän ystävyytensä kuitenkin vielä palkitaan.#Kirja oli aika jännä ja kiva, koska tykkään hevoskirjoista.#11#Etelä- Savo##Kaikki järjestyy Annika ja takaisin satulaan#Saila Väisänen 734#SOS pulassa#Enid Blyton#Salapoliisi#SOSilla ei ole tekemistä. George harjoittelee varjostamista Peterin määräyksestä. Nuorimies ottaa Georgen kiinni ja vie hänet kotiinsa. Georgen isä määrää Georgen erotetuksi SOSista. Colin harjoittelee varjostamista ja näkee jotain ihmeellistä.#Kirja on erittäin hyvä ja jännittävä. Sitä on kiva lukea.#11#Etelä-Savo###Noora Kuronen 735#Pappilan ponitytöt ja punaisen naamion kiros#Merja Jalo ja Mervi Jalo#Hevoskirja#Inkan ja Assin kesäloma alkaa kurjalla tavalla, kun heidän täytyy mennä kesäapulaisiksi rippikoululle. Rippikouluun tulee lähetyssarnaaja, joka puhuu poppamiehen naamiosta. Päivä päivän jälkeen sattuu mitä ihmeellisempiä juttuja. #Mielestäni kirja oli hyvä ja vähän jännittävä.#11#Etelä-Savo##Bertin päiväkirja#Henni Hakkarainen 736#Guinnesin ennätyskirja 1997#Toimittanut Pälvi Kuosmanen#Fantasia#Haluatko tietää syömisennätyksen? Missä tehtiin suurimmat ratsiat ? Kuka on pisin mies? Kuka on nopein kokki? \n#Ennätyskirjassa on kivaa ja tarpeellista tietoa. Kirjaa on helppo selata. #11#Etelä - Savo##Eraser#Sami Niiranen 737#Viisikko ja lapsenryöstäjät#Enid Blyton#Seikkailu#Viisikko halusi viettää loman yksin, mutta he saavat seurakseen Bertan, jota lapsenryöstäjät uhkailevat. Berta pilaisi heidän lomansa ja kaiken lisäksi hänellä on koira, josta Tim ei pitäisi. Vähitellen Bertasta ja Viisikosta tulee ystävät ja niin koiristakin. Viisikko ei anna kenenkään ryöstää Bertaa. He pukevat hänet pojaksi ja vaihtavat nimenkin. Mutta ryöstäjät saivat tietää Bertan olinpaikasta...#Minusta kirja on jännittävä seikkailukirja.#10#Etelä-Savo##S.O.S.-sarja#Joanna Wierzchowiecka 738#Kesä kaupungissa#Barbro Lindgren#Seikkailu#Kirja kertoo kolmesta viisivuotiaasta pojasta Pellestä, Limpusta\nja Mattiaksesta, jotka asuvat Tukholmassa. Heille sattuu siellä\nvaikka mitä hauskaa. \n#Kirja on hyvä. suosittelen sitä yhdeksästä vuodesta ylös päin.#11#Etelä-Savo###Riikka Korhonen 739#Kilpaa kuoleman kanssa#Pentti Laitinen#Jännitys#Tarinan juoni alkaa kun Akseli, Heikki, Olka, Esko ja Erkki perustavat majan ja rakentavat majan viereen tähystystornin. Mutta eräänä päivänä,kun talvi tuli ja järvet jäätyivät, Erkki huomasi jäällä miehen, jota jää ei kestänyt. Pojat pelastivat miehen ja veivät hänet lämpimän takan ääreen Heikin luokse. Mutta viikko myöhemmin, kun Olka, Akseli ja Esko kävivät majassa, he huomasivat, että majassa oli joku ja se oli Musta Roope. Esko haki leirisauvat ja antoi ne Akselille ja Olkalle. Niinpä pojat ajoivat Musta Roopen pois. \n#Mielestäni kirja on jännittävä ja mielenkiitonen.#10#Etelä - Savo##Unskin ennätys kirja#Miika Manninen 740#The Babysitters club Hyvästi susan#Ann M. Martin#Tyttökirja#Tytöillä on lastenvahtikerho mutta nyt kerhon jäsenistä Susan muuttaa !#Hyvä#11#konnevesi##on monia#katja sirkka 741#Kotihoidon ABC kissoille ja koirille#?#ElçÊnkirja#ElçÊntenhoito.#Se on hyvçkirja koska siinçon tietoa paljon tietoa elçÊntehoi-\ndosta.#11#TçÎçplaneetta##Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Timo 742#Veni,vidi,vici#Elias Toivanen#JçÏnitys#PelistçAge of empires. HUOM.ei julkaistu. Eikçtulla julkaisemaan-\nkaan#SenonihanhyvçÌirja#11#TçÎçaurinkokunta##Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Timo Könönen 743#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Tuija Lehtinen#Seikkailu#Mirkalla on villikkomainen pikkusisko, jonka nimi on Masa. Masa soittaa bändissä ja pelaa myös pahamaineisten poikien kanssa jääkiekkoa. Masa on bändinsä laulusolisti sekä käy myös muotinäytöksissä ,jossa on nuorisomallina. Masa haluaa joskus itselleen välillä yksityisyyttä. Jotain salaperäistä liittyy Kimmo-\nnimiseen henkilöön.Masan luokka on lähdössä retkelle Ruotsin laivalle.\n\n\n\n#Kirja on todella hyvä suosittelen etenkin tätä kirjaa lähinnä \ntytöille.#13#Jämsä##Sydäntenmurskaaja#Marika Salmijärvi 744#SALAINEN#SALAINEN#Poikakirja#SALAINEN#SALAINEN#Yli 13#SALAINEN##SALAINEN#SALAINEN 745#koiranpentuja komerossa#lucy daniels#Eläinkirja#Mandyn vanhemmat ovat eläinlääkäreitä.Mandyn kotia lähellä on\nkartano jossa tehdään elokuvaa,hänen äitinsä kutsutaan sinne\ntutkimaan elokuvan eläimet.Ukkos yönä elokuvan pääsankari\nCarlie kultainennoutaja katoaa ja Mandy lupaa tuoda sen takaisin.\nYstävänsä Jamesin kanssa Mandy etsii sen.Ja kaikki on hyvin\n\n#tosi hyvä!!!!#11#tampere##koiranpentuja komerossa#saara ja sinituuli 746#hormoonien kulku ja homoseksuaalisuus#Merja Jalo#Fantasia#Siinçkerrotaan miten hormoonit kehittyvçÕ ja miten joku saattaa \nolla seksuaalisesti hçÊriintynyt tai hyvçÌsi kçÚtetty.\nKirjassa kerrotaan myös AIDSISTA ja samaan sukupuoleen kiinnostumisesta.\nKirjassa on myös miltçEKA KERTA tuntuu ja tyydytyksen salat.\n\nP.S Kirjassa on myös kuvia\n#No aika perverssi mutta kiinnostava +PALJON FAKTAA!!\nKuvat oli hyvin hyödyllisiçselkeyttçÎèæn tekstiç.##Sodan kyl##Kroppa ja Koppa#pitçÊsitte minua perverssinç.. 747#Mystery club 1:Salaiset johtolangat#Fiona Kelly#Jännitys#Holly muuttaa Willow Daleen ja perustaa mysteerikerhon saadakseen\nystäviä.Kerhoon liittyy vain kaksi Tracy ja Belinda.He alkavat selvittää "Valkea neito"-taulun arvoitusta,joka löytyykin heille hyvin\ntutusta paikasta.#Tosi hyvä,kuten kaikki muutkin Mystery clubit!!!#12#Tampere##Sweet Valley High 6:Vaarallinen rakkaus#Meri Lahti 748#Pasianssimysteerio#Jostein Gaarder#Fantasia###12####Heidi 749#Pasianssimysteerio#Jostein Gaarder#Fantasia#Hans Thomas Ja faija lähtevät etsimään itseään etsivää äitiä.\nÄiti on lähtenyt Hans Thomasin ollessa pieni jonnekin. Yhtenä\npäivänä isä saa kuulla, että äiti on Kreikassa, ja he lähtevät sinne.\nMatka taittuu läpi Euroopan. Matkan varrella Hans Thomas saa kääpiöltä suurennuslasin ja löytää pullasta kirjan, jota rupeaa lukemaan suurennuslasin avulla. Kirjasta löytyy mielenkiintoinen tarina saaresta ja sen 52 kääpiöasukkaasta. Matkan varrella on \ntupakkataukoja aika ajoin, ja silloin faija filosofoi asioita Hans\nThomasille. Lopulta Kreikasta Löytyy äitikin, ja pullakirjakin saadaan loppuun.\n#Oli ihan hyvä kirja, pullakirja oli todella hyvä, ja mielenkiintoisimmat henkilöt ovat saaren 52 kääpiötä ja Jokeri.\nTupakkatauot filosofointeineen olivat eivät olleet niin kiinnostavia kuin muu kirja.#12#Jämsä##-#Heidi Lehikoinen 750#Elävän ruumiin arvoitus#Kirsten Holst#Seikkailu#Lomaa viettävät lapset tutkivat hämäräperäistä "aarrelaivaa", joka \ntutkii muka upunneita hylkyjä, mutta tekee oikeasti ihan jotain muuta.\nLaivalta pakenee mies, joka muistuttaa paljon rantaan ajautunutta \nruumista. Pakenijaa etsitäään ja lapset yritttävät selvittää tapausta. #Kirja oli aika tyypillinen, eikä se ollut aivan loistava, mutta ei \nihan huonokaan.#11#Jämsä###Samuli Tikkanen 751#Mio, Poikani Mio#Astrid Lindgren#Seikkailu# Mio oli kadonnut, Mio oli Liisankadulla. Kaukaisuudenmaan kuningas\n oli lähettänyt hengen. Henki tiesi kuka oli Mio, sillä hänellä oli \n kultaomena kädessä. Henki löysi Mion puiston penkiltä. Mioa sanottiin\n Liisankadulla Juhani Ville Hämäläiseksi. Ja henki vei Mion Kaukai-\n suudenmaahan. Siellä Mion piti taistella Ritari KAAMOA vastaan. #\n Kannattaa lukea, sillä se oli hyvä kirja.#11#JÄMSÄ##Ronja Ryövärin tytär#Heli saukkonen 752#Mio, Poikani Mio#Astrid Lindgren#Seikkailu# Mio oli kadonnut, Mio oli Liisankadulla. Kaukaisuudenmaan kuningas\n oli lähettänyt hengen. Henki tiesi kuka oli Mio, sillä hänellä oli \n kultaomena kädessä. Henki löysi Mion puiston penkiltä. Mioa sanottiin\n Liisankadulla Juhani Ville Hämäläiseksi. Ja henki vei Mion Kaukai-\n suudenmaahan. Siellä Mion piti taistella Ritari KAAMOA vastaan. #\n Kannattaa lukea, sillä se oli hyvä kirja.#11#JÄMSÄ##Ronja Ryövärin tytär#Heli Saukkonen 753#Katja thaimaassa#Ellinor Rafaelsen#Seikkailu#Katja lähtee isän, äidin ja veljen kanssa thaimaahan.\nSiellä hän tutustuu thaityttö Myliin ja sotkeutuu Jack Waldenin\nhämähäkin verkkoon, jossa lapsia ostetaan ja myydään...#Kirja oli hyvä, koska se oli välillä jännä.#12#Pieksämäki##Katja thaimaassa#Mirva Koivunen 754#Pappilan ponitytöt ja punaisen naamion kirous#Merja ja Marvi Jalo#Hevoskirja#Kun Assi ja Inka joutuvat isänsä pitämälle rippi leirille keittiö apulaisiksi kesäloma alkaa kurjasti kun pitäisi hoitaa myös hevosia.\nKun leirin lähetys näyttelyn pitäjä joutuu auto onnettomuuteen ja lähetys näyttelytavarat rupee yöllä siirtyilemään jarummut alkavat soimaan johtuuko kaikki punaisesta poppa miehen naamarista joka on huhujen mukaan kirottu.(naamio kuuluu lähetys näyttelyn tavaroihin)#Kirja oli jännittävä eikä se ollut pitkä veteinen#12###NEA JA MUSTA HEVONEN# 755#Bert villi ja vapaa#Anders Jakobson . Sören Olson#Huumori#Bert odottaa kuumeisesti 16-vuotis syntymäpäiväänsä,ja suukkosaldon karttumista nollan paremmalle puolelle. Siinä sivussa hän toilailee kavereittensa kanssa jos jonkinnäköisissä asioissa.#Todella hauska alku ,mutta huumori alkaa loppua kohden hiukka väljehtyä. Lukemisen arvoinen kirja.#13# Jämsä.##Painajaisia#Riku Laakso 756#Puhdasta kultaa pussissa#Bjarne B. Reuter#Huumori#Oscar on saanut työpaikan kauppiaan juoksupoikana. Eräänä päivänä hän tulee surullisena kotiin ja kertoo saaneensa potkut töistä kauppiaan tyttären takia. Oscar aikoo kostaa kauppiaan tyttärelle veljiensä Anderssin ja Bertramin kanssa. He laittavat vesiletkun kauppiaan tyttären huoneen parvekken ovesta sisään ja veden juoksemaan. Kun heidän teostaan ilmoitetaan lehdessä veljekset päättävät lähteä enonsa ja tätinsä luokse drövlingiin. Drövlingissä heidä epillään varastaneen kultaharkon. #Erittäin hyvä#12#Pieksämäki ##Harry Potter ja viisastenkivi #Jani leppänen 757#Mikä uutinen, Lotta#Merri Vik#Tyttökirja#Lotta on saanut loppututkintonsa suoritettua yliopistossa. Hän suun-\nnittelee yhteistä lomamatkaa Paulin kanssa. Unelmamatka Atlantin rannikolle muuttuu saaristopurjehdukseksi. Sen aikana ehtii tapahtua\nmonenlaista kommellusta... ja Lotta saa työpaikan kustannusliikkees- \ntä. Aitoon tapaansa hän panee heti toimeksi. Lotan elämän kohokohta\nsyntyy sen työpaikan seurauksena . Samoin koko kirjamaailman \njättiyllätys.#Kirja oli erittäin hyvä ja yllätyksiä oli riittävästi.\nMinä suosittelen tätä kirjaa muillekin tytöille.\nKannattaa lukea.#Yli 13#Jämsä##Ollin oppivuodet#Marika Salmijärvi 758#Pakene Luostariin#Maija-Liisa Dieckmann#Tyttökirja#Anna tyttö oli luostarissa nunnakokelaana. Yöllä luostarissa tapahtui\nkummallisia asioita. Margareeta oli pudonnut sängystä ja Anna pyysi\navukseen vanhempaa nunnaa , joka tulikin heti apuun . Anna meni puutarhaan , jossa hän tapasi erään pojan . Hänen kanssaan Anna jutteli kaikenlaisista asioista. Eräänä päivänä yksi nunna pyysi Annaa hakemaan kaivosta vettä. Silloin hän näki taas sen saman pojan .\nPoika nosti Annalle kaivosta vettä . Eräs nunna tuli katsomaan missä \nAnna viipyi , kun vedenhaku matkalla kesti niin kauhean kauan.#Kirja oli erittäin hyvä . Suosittelen tätä kirjaa erityisesti \ntytöille. Kirja kannattaa ehdottamasti lukea. Puutarhakeskustelu \noli erittäin mielenkiintoinen.#Yli 13#Jämsä##monia#Marika Salmijärvi 759#Kotimaan luonto opas#???????#Eläinkirja#Tietoa eläimistä,kasveista ja sienistä.#Tarpeeksi hyvä!#11#Intokiina##Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Timo 760#Toivomushauta#Angela Bull#Jännitys#Cathy oli n.17 vuotias tyttö, hänen parhaat kaverinsa olivat Claire ja Johanna. Cathy meni pienokaisen eli Ann Halliwellin haudalle, ja toivoi rahaa. Cathy sai työpaikan leipomosta, jonka omistivat saksalaiset isä ja poika. Cathyn toive toteutui, eli hän sai rahaa. Ann oli asunut ensin orpokodissa, ja sitten hän oli tullut leipomoon töihin, ja muuttanut sinne asumaan. Ann kuoli 14-vuotiaana. Ann Halliwell oli saanut päähänsä iskuja, jotka oli tehty aseella tai leipomon leipälapiolla.#Ihan hyvä, mutta asiat tapahtuivat aika nopeasti. Kirjan juonta oli mukava seurata.#11#Jämsä##Eva ja Adam#Mia Tamminen 761#Bert,villi ja vapaa#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert on 16-vuotias poika jonka elämää kirja käsittelee.Hänen parhaat kaverinsa ovat Åke ja Pikku-Erik.Bertillä ja hänen kavereillaan on bändi jonka nimi on Population Station.#Kirja on tosi hyvä!Joskus samasta asiasta kerrotaan liian kauan.Parempi kuin vanhat Bertit!#11#Jämsä,Suomi##Lisan suuri päivä#Henna Turkki 762#Minä olen Maria##Jännitys###10#### 763#Uinu uinu lemmikkini.#Stephen King.#Jännitys#Perhe muuttaa uuteen kaupunkiin, mutta eivät tiedä eläintenhautausmaan\ntakana olevaa Micmacien hautausmaasta josta kuolleet heräävät henkiin\nuudestaan. Lopulta perheen poika kuolee ja hänet haudataan Micmacien\nhautausmaalle. Yöllä poika herää ja tappaa naapurinsa ja oman äitinsä.\nPojan isä saa tapettua hänet ja käy viemässä oman vaimonsa Micmacien \nhautausmaalle.#Hyvin pelottava kirja. Meinasi viedä minulta yö unet, mutta oikein \nhyvä kirja. Olihan siinä raakoja kohtia, mutta hyvä oli.#11#Jämsä##Kuka olet Elissa#Reetta Niskala 764#tyttö tuulesta ja poika pimeästä##Jännitys#Annikan isä on läkhteny kävelee ja Annikan äiti ei ole löytäny uutta miestä. Annikan veli mika on kova juomaan ja siitä muodostuu ongelma muille perheen jäsenillä!#Aika tylsä koska se on aika yksitoikkoinen.#12#Salon seutu##Tytöt kirja kiinnostuneille.#Antti Takatalo 765#Silkkiuikku#Sinikka Laine#Tyttökirja#13-vuotiaan Saran vanhemmat ovat eronneet ja hänen äitinsä ei pystynyt huolehtimaan hänestä,joten sosiaaliviranomaiset veivät Saran sijaiskotiin maalle.#Tosi hyvä,koska se voisi olla totta.#11#Konnevesi##Silkkiuikku tai Töyhtö#Anni Huikari 766#Lemmikkikissa#Virginia Vail#Eläinkirja#Teddyn luokalle on tullut uusi oppilas,joka kiusaa toisia.\nEräänä päivänä eläinklinikalle soittaa tyttö,joka kertoo kissansa olevan sairas....Paljon muutakin jännittävää kirjassa tapahtuu....#Hyvä,koska se kertoi eläinlääkäreistä.#12#Konnevesi##TOSI monia!!!!#Elli.H 767#3 etsivää ja pääkallosaari##Jännitys###10#### 768#3 etsivää ja Pääkallosaari#Alfred Hitchcock#Salapoliisi#Kymmenen vuotta sitten Balingerin veljekset ryöstivät pankin ja kätkivät aarteen Pääkallosaarelle.Kymmenen vuoden kuluttua,kun he pääsevät pois vankilasta,Jupiter alkaa epäillä kun toinen Balingereista käy joka yö Pääkallosaarella.Sen jälkeen kun vielä toinen Balingereista pääsee vapaaksi, he lähtevät hakemaan aarretta. #Mielestäni ihan hyvä kirja. #11#Jämsä###Timo Suikki 769#Toisenlainen tyttö##Tyttökirja###10#### 770#Harry potter ja viisasten kivi#J.K Rowlinng#Seikkailu#Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajansa portaiden alla olevassa kaapissa. Harry on 11 vuotias poika. Eikä tiedä olevansa noita. #pidin kirjasta koska se oli hyvä.#11#kesäkatu 28 76100 pieksämäki##Harry potter ja viisasasten kivi.#ilmari huotari 771#Hulluluokka hoitaa hommat#Kaisa Ikola#Huumori#Hullunluokan on päästävä luokkaretkelle. Siihen tosin tarvitaan rahaa mutta se ei ole este eikä mikään. Jotta he saisivat rahaa heidän on tehtävä jotain sen eteen. Ja siinä sivussa tapahtuu sitten hieman muutakin kuten: räjähtäviä rehtoreita, savuavia roskiksia ja romahtelevia kulisseja. #Kirja oli hyvä koska siinä oli todella paljon huumoria. \nEn pitänyt kirjasta koska se oli hieman pitkästyttävä, kun siinä puhuttiin vain luokkaretkestä.#11#Pieksämäki##Hulluluokka hoitaa hommat#Sanna tolonen 772#Sweet Valley High:Toisenlainen tyttö#Francine Pascal#Tyttökirja#Sweet Valley High`n huutosakkiin päätetään ottaa kaksi uutta\njäsentä. Mukaan karsintoihin ilmoittautuu Annie Whitman, koulun huo-\nnomaineisin tyttö, jota Jessica ei voi sietää. Ryhmän kapteenina\nJessica päättää estää Annien pääsyn huutosakkiin keinolla millä\nhyvänsä. Pystyykö hän murskaamaan Annien unelman? #Ihan hyvä! Siinä tapahtui aina välillä jotain jännää ja välillä\nse oli pitkäveteinen.#11#Pieksämäki##Sweet Valley sarjan kirjat#Maija Järveläinen 773#Salaisuuksia#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica on päättänyt tulla koulun syystanssiasissa kuningattareksi, ja jos hän on kuningatar, koulun halutuin poika on hänen. Ainut este hänen tiellään on hänen kaksoissisarensa paras kaveri, Enid.#Pidin kirjasta, koska se oli aika lyhyt, mutta se oli myös hiukan pitkäveteinen.#11#Pieksämäki##Sweet valleyt#Emmi Lemmetty 774#Onnenpoika#Francine Pascal#Tyttökirja#Robertin äiti paljastaa poikansa oikean syntyperän kuolinvuoteella ja yhdessä yössä pojasta tulee miljonääri,Jessica ei ole aijemmin kiinnittäyt Robertiin mitään huomiota mutta äkkirikastumisesta kuultuaan alkaa piirittää poikaa.#Ihan ok.#12#Pieksämäki.##Sweet Valleyt.#Elina Penttinen 775#Nikke ja kostajien sakki##Jännitys###10#### 776#Nikke ja kostajien sakki#Sempe Gosanny#Huumori#Kostajien sakki on poika joukko, jonka parissa ei tule aika pitkäksi. Punnitaan sitten rahan arvoa, pelataan rulettia tai kerätään matkamuistoja-aina menee jokin pieleen.Eivät auta salaiset viestit enemmän kuin mahtailu ison veljen asevelvollisuudella.Kostajien sakki tekee kaikesta selvää. Ainakin omasta mitalistaan.#Fantastinen#11#Jämsä##Ihmissuden vuosi#Oskari Mäkinen 777#Hyökkäys##Jännitys###10#### 778#Hyökkäys#Robin Cook#Jännitys#Kaikki alkaa kun mustia pieniä kiekkoja tulee jokapuolelle ja ihmiset\nalkavat saada omituisen taudin, joka muuttaa heidän mielensä ja he alkavat tehdä yhteistyötä. Sitten muuttumattomat alkavat saada selvil-\nle mitä on tapahtumassa.#Pidin kirjasta koska se oli jännittävä ja kiinnostava, eikä yhtään\ntylsä.#12#Pieksämäki##Jurassic Park II: Kadonnut maailma#Niko Hirvonen 779#Harjuvaara karsii##Jännitys###10#### 780#Bigles ja huumausainekauppiaat##Jännitys###10#### 781#Bigles ja huumausainekauppiaat#W.E.jo#Jännitys###10#### 782#Bigles ja huumausainekauppiaat#W.E. Johns#Jännitys##Kirja oli tosi jännä.#12###Ilmarin Ihme Lääke# 783#Bert ja innokkaat ihailijat#Anders Jacobson ja Sören Olsson#Huumori#16-vuotias Bert haaveilee päivät ja yöt tytöistä.Mutta kukaan ei\ntunnu olevan oikean kokoinen tai ikäinen.Mutta kun kesä lähestyy\nBert huomaa olevansa ihailijoiden piirittämänä. #Kirja oli hyvin hauska ja hupaisa#12#Pieksämäki##Bert ja innokkaat ihailijat ja Ilmarin ihmelääke#Kristo Jokela 784#Ilmarin Ihmelääke#Roald Dahl#Huumori#Ilmarin oli keksittävä jokin ihmeen keino, jolla hän saisi isoäitinsä\nennalleen, sillä hän syö kaikkea mitä eteensä saa. Niinpä Ilmari päättää ruveta valmistamaan ihmelääkettä!#Kirja oli todella hauska, koska mummolle tapahtai aina jotain.#11#Pieksämäki##Tämä ehdottomasti#Teemu Natunen 785#Pitkä yö#Francine Pascal#Tyttökirja#Elizabeth tietää, että hänen kaksoissisarensa osaa käsitellä poikia. \nScott on jessican uusin valloitus. Elizabethin varoituksista huolimatta hän karkaa Scottin kanssa rantajuhliin. Elizabethin hälytys\nkellot alkavat soida, kun jessica ei ole tullut kotiin. Missä hän on ollut?#se oli hauska ja jännittävä.#12#Pieksämäki##Sweet Valleyt#Sini Pääkkönen 786#Pitkä yö#Francine Pascal#Tyttökirja#Elizabeth tietää, että hänen kaksoissisarensa osaa käsitellä poikia. \nScott on jessican uusin valloitus. Elizabethin varoituksista huolimatta hän karkaa Scottin kanssa rantajuhliin. Elizabethin hälytys\nkellot alkavat soida, kun jessica ei ole tullut kotiin. Missä hän on ollut?#se oli hauska ja jännittävä.#12#Pieksämäki##Sweet Valleyt#Sini Pääkkönen 787#Harjuvaara karsii#Max Lungren#Jännitys#Harjuvaaran pallokerhon nousu jatkuu. Sisäisten riitojen ja muitten \nkoettelemusten jälkeen on pelaaminen havaittu tärkeimäksi ja saatu \nvoitto 2divisioonan lohkosta. Edessä on nyt kova kamppailu mestaruusarjan paikasta silloin näytetään kuka kukin on #Jännittävä ja joskus hauska#10###Tarzan ja kultainen leijona#Aki Tarkiainen 788#Harjuvaara karsii#Max Lungren#Jännitys#Harjuvaaran pallokerhon nousu jatkuu. Sisäisten riitojen ja muitten \nkoettelemusten jälkeen on pelaaminen havaittu tärkeimäksi ja saatu \nvoitto 2divisioonan lohkosta. Edessä on nyt kova kamppailu mestaruusarjan paikasta silloin näytetään kuka kukin on #Jännittävä ja joskus hauska#12#Pieksämäki##Tarzan ja kultainen leijona#Aki Tarkiainen 789#Bigles ja huumausainekauppiaat#W.E. Johns#Jännitys#Biggles edustaa Iso Britanniaa Interpolin Vuosikon Frensissa kun hän sotkeutuu juttuun.#Kirja oli tosi jännä.#11#Piesämäki##Ilmarin Ihme Lääke#Jari-Pekka Nurmi 790#Bigles ja huumausainekauppiaat#W.E. Johns#Jännitys#Biggles edustaa Iso Britanniaa Interpolin Vuosikon Frensissa kun hän sotkeutuu huumausainejuttuun.#Kirja oli tosi jännä.#11#Piesämäki##Ilmarin Ihme Lääke#Jari-Pekka Nurmi 791#Hirvenmetsästäjä##Jännitys###10#### 792#Salaseura Mustakäsi##Jännitys###10#### 793#Salaseura Mustakäsi#Pauli Matikainen#Jännitys#Kaverukset Ana Jasu ja Repa muodostavat Mk salaseuran he tekevät kylällä kepposiaan kummitus pilkkoo mummon puut ja sutisen täti saa kummallisen syntymäpäivälahjan näiden takana on Mk salaseura#Kirja oli jännittävä #10###Mk salaseura# 794#Salaseura Mustakäsi#Pauli Matikainen#Jännitys#Kaverukset Ana Jasu ja Repa muodostavat Mk salaseuran he tekevät kylällä kepposiaan kummitus pilkkoo mummon puut ja sutisen täti saa kummallisen syntymäpäivälahjan näiden takana on Mk salaseura#Kirja oli jännittävä #12#Pieksämäki##Mk salaseura#Antti Petra 795#Hirvenmetsästäjä#David Mason#Jännitys#Kun Amerikkalainen ministeriö kuulee että irakilaiset eivät pidä heidän presidentistään on ministeriön puututtava asiaan heidän on etsittävä hyvät ampujat jotka voivat tappaa presidentin.#Kirja oli jännittävä#12#Pieksämäki##hirvenmetsästäjä#Esa paukku 796#Salaseura mustakäsi#Pauli Matikainen#Jännitys#Kaverukset Ana Jasu ja Repa muodostavat Mk salaseuran he tekevät kylällä kepposiaan kummitus pilkkoo mummon puut ja sutisen täti saa kummallisen syntymäpäivälahjan näiden takana on Mk salaseura#kirja oli jännittävä#12#Pieksämäki##Mk salaseura#Antti Petra 797#Bertramin pöksyt ei tutise##Huumori###11#### 798#3 Etsivää ja roistoremmi##Jännitys###10#### 799#Sakke pääsee joukkueeseen#JORMA NENONEN#Seikkailu#Raaheelainen Sakke on kiinostunut jääkiekossta.Sakke haluaisi\njoukku eeseen mutta sakella ei ole varusteita.#Kirja oli hauska#11#Pieksämäki##Sakke pääsee joukku eeseen#Juhis K 800#Bertramin pöksyt ei tutise#Bjarne B. Reuter#Huumori#Bertram,Anders,oscar ja Winni ovat sisaruksia ja heille kyllä tapahtuu kaikenlaista sillä vahingossa heidän haltuunsa joutuu varas-\ntettu maalaus joka on miljoonien arvoinen.Varkaat yrittävät tietysti\nsaada maalausta kaikin keinoin takaisin.#Erittäin hyvää huumoria.#11#Pieksämäki##Bertramin pöksyt ei tutise#Heikki Kääriäinen 801#Bert , villi ja vapaa#Anders Jacobson ja Sören Olsson#Huumori#Bert täyttää 16-vuotta ja vanhemmat riitelevät monesta asiasta ja\nseurustelu Nadjan kanssa sujuu niin ja näin.#Pidin kirjasta, koska se oli hauska#12#Pieksämäki##Bert , villi ja vapaa#Matti Nyyssönen 802#3 Etsivää ja roistoremmi#Marc Brandel#Jännitys#Jupe on pyydetty tietovisaan,mutta tietovisan loppupokaalit on \nryöstetty ja johtolangat viittaavat tietovisan järjestäjään.\n3 Etsivää ottavat asian hoidettavaksi.#Pidn kirjasta koska se oli välillä vähän hauska ja enimmäkseen\njännittävä.#11#Pieksämäki##3 Etsivää ja roistoremmi#Tero Pesonen 803#Vehkeilyä tallilla#Maggie Dana#Hevoskirja#Kun hienohelma Whitney Myers saapuu eräänä päivänä tallille kaikki muuttuu. Tallin lähistölle muuttanut Jennifer McKennan hevonen tuodaan tallille asumaan.Katen ja Hollyn elämä muuttuu täysin.#kirja oli jännittävä#12#Pieksämäki##Nea ja musta hevonen#Päivi Vänttinen 804#Vehkeilyä tallilla#Maggie Dana#Hevoskirja#Kun hienohelma Whitney Myers saapuu eräänä päivänä tallille kaikki muuttuu. Tallin lähistölle muuttanut Jennifer McKennan hevonen tuodaan tallille asumaan.Katen ja Hollyn elämä muuttuu täysin.#kirja oli jännittävä#12#Pieksämäki##Nea ja musta hevonen#Päivi Vänttinen 805#Bert , villi ja vapaa#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert odottaa kuumeisesti 16-vuotissyntymäpäiväänsä.Aikuistuminen ei ala hyvin. Seurustelu Nadjan kanssa ei suju ja ajattelemisen aihetta antaa myös setä ja hänen morsiamensa jotka kutsuvat Bertin New Yourkiin. Lopulta Bert löytää taas uuden ihastuksen kohteen.#Kirja oli tosi hauska.#12#Pieksämäki##Bert , villi ja vapaa#Ilari Sivonen 806#Kuka pelkää noitia#Ronald Dahl#Jännitys#Ronald Dahlin vanhemmat kuolevat ja hänen mummostaan tulee hänen huoltaja. Helähtevät hoteliin lomalle. Siellä Ronald joutuu Suomen noitien vousikokoukuokseen. Noidat muuttavat hänet hiireksi. Samoin he aikovat tehdä kaikille maailman lapsille.#Aika hyvä.#12#Pieksämäki##Kuka pelkää noitia#JARKKO KAIRISVUO 807#Sedän suuri keikka##Jännitys###10#### 808#Sedän suuri keikka#Bjarne B. Reuter#Huumori#Anders,Oscar ja pikku-Bertram yrittivät ottaa panttivangikseen jonkun miljonäärinpennun Bernhardin.Heidän perhe oli köyhä,joten he tarvitsisivat rahaa.#Hyvä#12#Pieksämäki##Sedän suuri keikka#Kalle Ryyti 809#Sweet Valley High 20:Vaikea valinta#Francine Pascal#Tyttökirja#Enidin poikaystävä George rakastuu Robiniin.Hän on aikeissa kertoa Enidille,mutta he joutuvat lento-onnettomuuteen ja Enid halvaantuu hän ei voi jättää Enidiä yksin ja sinnittelee pitääkseen Enidistä,mutta totuuskin paljastuu pian.........# Erittäin tunteita nostattava kirja.\n Sopii kaikille jotka pitävät Sweet\n Valley High kirjoista.#12#Tampere##Sweet Valley High 6:Vaarallinen rakkaus &20:Vaikea valinta#Meri Lahti 810#Toisenlainen tyttö##Tyttökirja###10#### 811#SweetValley high, Tuplarakkautta#Francine Packal#Tyttökirja#Jessica ja Elisabeth ovat iskeneet silmänsä komeaan koripallo joukkueen kapteeniin Todd Wilkinsiin. Juuri se henkilö josta Elisabeth tosissaan välittää on ajautumassa Jessicalle joka tekee mitä tahansa saadakseen Toddin omakseen käyttämällä vaikka epäreiluja keinoja.#Todella hyvä!#10###Kaikki lukemani SweetValleyt# 812#Toisenlainen tyttö#Francine Pascal#Tyttökirja#Sweet Valleyn huutosakkiin valitaan kaksi uutta jäsentä. Jessican kauhistukseksi Annie Whitman koulun huonomaineisin tyttö osallistuu karsintoihin joukkueen kapteenina Jessica yrittää kaikin keinoin estää Annietä. Mutta Elizabeht Jessican sisko on ainoa joka tietää millainen Annie todella on mutta pystyykö Elizabeht estämään sisarensa kierot suunnitelmat?#kirja oli o.k#11#Pieksämäki##Sweet Valley sarjat#Linda Kiema 813#Toisenlainen tyttö#Francine Pascal#Tyttökirja#Sweet Valleyn huutosakkiin valitaan kaksi uutta jäsentä. Jessican kauhistukseksi Annie Whitman koulun huonomaineisin tyttö osallistuu karsintoihin joukkueen kapteenina Jessica yrittää kaikin keinoin estää Annietä. Mutta Elizabeht Jessican sisko on ainoa joka tietää millainen Annie todella on mutta pystyykö Elizabeht estämään sisarensa kierot suunnitelmat?#kirja oli o.k#11#Pieksämäki##Sweet Valley sarjat#Linda Kiema 814#Tuplarakkautta#Fpancine Packal#Tyttökirja#Jessica on iskenyt silmänsä Todiin.Myös hänen kaksoissiskonsa Eliza-\nbeth on rakastunut häneen.Elizabeth ei halua menettää Todia,mutta\nhän kyllä tuntee siskonsa eikä hänkään hänestä luovu.#Kirja oli OK#11#pieksämäki##Tuplarakkautta#Kristiina Tenhunen 815#Swwtvalley high, Tuplarakkautta#Francine Packal#Tyttökirja#Jessika on iskenyt silmänsä Koripallo joukkueen kapteeniin josta hän sisarensa,Elizabeth todella välittää.Jessika on valmis käyttämään vaikka epäreiluja keinoja saadakseen toddin omakseen.#Todella hyvä!#11#PIEKSÄMÄKI##Kaikki SweetValleyt#Johanna Matilainen 816#Jäähyväiset rakkaimmalle#Francine Paskal#Tyttökirja#Jessican Ja Elisaphetin isoveljellä Stevenillä on sydänsuruja. Hänen tyttöystävänsä Tricia Martin välttelee treffejä eikä vastaa soittopyynnntöihinsä. Steven ei ymmärrä tytön käytöstä, vielä äskenhän he olivat onnellisesti yhdessä. Jessica tekee kaikkensa saadakseen Stevenin unohtamaan Trisiansa ja kiinnostumaan hänen parhaasta ystävästään Cara Walkerista. Elizaphetin mielestä Cara on kuitenkin aivan väärä tyttö Stevenille. #Se oli ihan Ok#12#Pieksämäki##kaikki SweetValley #Netta Hulkkonen 817#Mc Gurk Näkymätönkoira#E.W.Hildick#Salapoliisi#Etsivätoimisto selvittää salperäisen laatikon tarkoituksen. He epäilevät Välkyn keksineen näkymättömyskoneen.#Pidin kirjasta koska siinä tapahtui koko ajan. Ei ollut pitkäveteinen.#11#Kontiopuisto 44 a 4##Bertin päiväkirja#Niko Vehviläinen 818#Neiti Etsivä vaarallisilla vesillä#Carolyn Keene#Tyttökirja#Bridgehavenin Merikeskukksessa tapshtuu kummia.Sen jännittävän museon tavaroita varastetaan ja tuhotaan.Miksi painava lauta putoaa kohti opiskeliaryhmää? Vai onko tämä jotain sairasta pilaa? Ehei suinkaan.#Itse en ehkä pitänyt kirjasta niinkään, mutta ne jotka pitävät tyttö kirjoista joissa on vähän jännitystä, niin voin suisitella!!!!!#12#Pieksämäki Tahiniemi##Monia!!!!!!!#Hertta Suihkonen 819#BERT ja innokkaat ihailijat#Anders Jacobson ja Sören Olsson#Huumori#Tänäkin keväänä miehen iän saavuttanut Bert potee lemmentuskaa:\nkukaan oikean ikäinen näköinen tai kokoinen ei rakasta häntä.\nYhtäkkiä Bert huomaa olevansa ihailijattarien piirittämänä.\nTilanne yllättää Bertin täysin #Pidin kirjasta, koska se oli hauska.#12#Vanha Jäppiläntie 12 76120 PIEKSÄMÄKI##BERT ja innokkaat ihailijat#Ville Samuli Kolehmainen 820#Merimökin Hillevi#Aino-Inkeri Kumara#Tyttökirja#Hillevi oli orpo tyttö ja omituisin lapsi mitä kukaan oli nähnyt.\nKerran Hillevi tapasi tytön nimeltä Sari,ja heistä tuli parhaat ka-\nverit,mutta Hillevin ilkeä äitipuoli Mari ei antanut heidän tavata toisiaan. Mutta kun Mari sairastui vakavaan tautiin,niin hän antoi Hillevin mennä Sarin kanssa Helsinkiin Sarin oikeaan kotiin.#Pidin kirjasta koska se ei ollut pitkäveteinen.#12#Pieksämäki Kontiopuisto##Esim. Merimökin Hillevi#Satu Minkkinen 821#Salkkuarvoitus#Sivar Ahlrud#Salapoliisi#Klas ja Göran tulevat yöjunalla Vindselestä. Junassa alkaa tapahtua outoja kun kun erään miehen salkku varastetaan, se ei olut mikään tavallinen salkku sillä se sisälsi diplomaatin salaisia papereita ja sitä juttua ja joutuvat Tukholman Vanhan kaupungin salaisiin kellari holveihin.#Ihan hyvä kirja #11#Kuusitie 33 76120 PIEKSÄMÄKI##En tiedä#Henri Vauhkonen 822#Salapolttajien jäljillä#?#Seikkailu#kaks poikaa löytää viinanpolttopaikan ja vakoilee viinanpolttajia#ihan hyvä#11#P:mäki##Susikoira Roi ja vaihto-oppilas#Timo Könönen 823#Päivän saldo: plus#Harri István Mäki#Poikakirja#13-vuotias Tauti-bändin kitaristi Jari joutuu muuttamaan kirjailija isän päähänpistosta maalle Jämsänkoskelle. Eka kaikki menee pieleen. Mutta Jari tutustuu Emiliaan, joka on jännä tyttö ja rakkaus alkaa roiskumaan ja asiat sotkeentumaan, kun Tampereen bändikaverit ilmestyvät kuvioihin Jämsänkoskelle ja isä sotkeentuu tekemään romaanin sijasta näytelmää missä Emilia näyttelee ja mihin Jarin pitäis säveltää musaa... Jari ottaa perusteellisen kännin Tampereella synttäribileissä ja jäädessään yksin hoipertelee ympäri kaupunkia päätyen hautausmaalle. Siellä Jarin poimii kyytiinsä vanha mies, joka kertoo Jarille salaperäisestä kadonneiden puistolelujen saaresta. #Kirja on hauska ja vauhdikas, sitä oli helppo lukea, koska ihmiset puhui kuten elämässäkin puhutaan. Vaikka kaikki meneekin sotkuun Jarilla niin lopussa rakkaustarina päättyy onnellisesti. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluaa lukee nuorten kirjan missä aikuiset on vähän hassuja ja nuoret sellaisia kuin me ollaan.#Yli 13#Forssa##J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta#Jannike Helenius 824#Ihmissussuden vuosi#Sthepen king#Jännitys#ketoo Ihmissuden vuodesta#Tosi hyvä#12#padasjoki##Ihmissuden vuosi#Ville Hanhikari 825#Sweet Valley High: Valtapeliä#Francine Pascal#Tyttökirja#Pullukka Robin Wilson haluaa liittyä Phi Peta Alphaan. Jessica tekee kaikkensa estääkseen sen, mutta Lizin mielestä Robinin pitäisi päästä jäseneksi ja siitä alkaa siskosten tiukka valtapeli. Jess, Lila ja Cara järjestävät kovan pääsykokeen, mutta Robin läpäisee sen. Edessä on äänestys. Jokainen ottaa kuulansa, mutta niiden joukossa on yksi musta kuula, joka tarkoittaa, että Robin ei pääse kerhoon. Robin on surun murtama. Hän vihoittelee jopa Elizabethille, mutta pian asiat selkiävät ja pian kaikki huomaavat suuren ihmeen Robinissa.#KIRJA ON TODELLA HAUSKA!!!!!\nSUOSITTELEN KAIKILLE YLI 11-VUOTIAILLE TYTÖILLE!!!!#11#Etelä-Suomi##Sweet Valley High: Valtapeliä#Paula 826#Sweet Valley High: Sydäntenmurskaaja#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica alkaa leikkiä\nBill Chasen tunteilla.\nSamaan aikaan Liz\ntuumailee mitkä ovat\nToddin tunteet entiseen\ntyttöystäväänsä Patsyyn,\njoka muutti juuri takai-\nsin Sweet Valleyyn.#Todella hyvä kirja!!!\nSuosittelen kaikille\nyli 11-vuotiaille\ntytöille!#11#Etelä-Suomi##Sweet Valley High: Valtapeliä#Paula 827#Asiaa Hannalle#Sandra M.#Tyttökirja#Moi!\nTuliks hissasta muuta läksyy,\nkun ne neljä kuvailua siitä\ntemppelist? Katoitko Sweet\nValleyn? oliks se hyvä? must\noli. katoitko karusellin?\nmust tytöt ois saanu voittaa.\nootko keksiny uusia sanoja\nNylonien biiseihin? MÄ en oo.\n#Tee "esitelmä" kirjasta\nTanssikoulu. Laita \nkirjailian nimeksi \nluokkasormuksista \nhuolehtivan pojan \nsalanimi, että oon\nvarma, että se oot\nsä!!!!!!!!!!!!!!\nBYE, BYE!!!#11#Etelä -Suomi##Sweet Valleyt#Kaunis ja Rohkea P. 828#Päivän saldo plus#Harri Istvan Mäki#Poikakirja#Jarilla on bändi tauti missä poika soittaa kitaraa kavereittensa Pasin ja Jyrkin kanssa. Sitten isä saa päähänsä että haluaa kirjoittaa seuraavan kirjansa Jämsänkoskella ja perhe joutuu muuttamaan Tampereelta Jämsänkoskelle. Sanna, pikkusisko, joka haluaa olla lepakko, on innoissaan - äitiä ja Jaria ottaa pannuun.\n\nJämsänkosken yhden kadun kaupungissa Jari kohtaa Emilian, joka pussailee ja tutustuttaa Jarin maalaiselämään ja teatteriin, mitä Emilia harrastaa. Rakkaus räiskyy ja onnettomuuksiin joudutaan, mutta lopuksi tulee onnellinen ratkaisu kaikelle...#Hyvä kirja, reipas kieli ja paljon nopeita käänteitä juonessa. Sopivan lyhyt ja ihmiset (varsinkin Jari) ovat tosi kivoja. Huumoria ja rakkautta samassa paketissa, onneksi kirjoitettu kerrankin pojan näkökulmasta!\n\nSUOSITTELEN!#Yli 13#Tampere##Tuulen viemää#Liisa Virtanen 829#Neiti Etsivä osuu maaliin#Carolyn Ceene#Salapoliisi###10#### 830#Hobitti##Fantasia###10#### 831#Hobitti#J.R.R. Tolkien#Fantasia#Kertomus hobitista joka lähtee kääpiöiden kanssa tappamaan lohikäärmettä. Matalla he tapaavat monia vaaroja. He tappavat lohikäärmeen ja anastavat vuoren aarteen takaisin. #Kirja oli tosi hyvä.#12#Tammijärvi##Taru Sormusten Herrasta#Jaakko Peltonen 832#Neiti Etsivä osuu maaliin#Carolyn Geene#Salapoliisi#Pinelaken koululta on varastettu arvokkaat timantit jotka yhden tytön äiti on lahjoittanut hyväntekeväisyys huutokauppaan.Samaan aikaan on alkamassa jännittävä Canada-cupin jalkapallo turnaukset ja Pinelaken jalkapallo joukkue on päässyt mukaan.Jotenkin tuntuu että varas ei ole\nvielä lähtenyt kaupungista.Lopulta selviää että varas on ollut koulun rehtori. Ja kaikenlisäksi Pinelaken jalkapallo joukkue voitti Canada-cupin.Loppu hyvin kaikki hyvin.#Minun mielestä se oli ihan hyvä kirja.Jännitystä olisi voinut olla enemmän, mutta silti ihan OK.#12#Tammijärvi##Katjan abivuosi#Sari-Anna Karppinen 833#Billet##Huumori#Poika päättää järjestää viikon loppuna bileet kun vanhemmat lähtevät jonnekkin mutta kaikki ei menekkään aivan suunnitellusti porukat tuovat vähän omia juomia!ja sitten alkaa ankara sähellys!kaikki olisi mennyt hyvin ellei eräs vierailia olisi juonut järjestäjän isän\njodiin upotettuja liskoja!#Todella hyvä mutta suosittelen yli kymmenen vuotiaille!!koska siinä on kohtia jatka vois järkyttää pieniä!!!#12#Ruokolahti##Bileet#Juuso Laakso 834#Ella ja Pate#Timo Parvela#Huumori#Pate on tehnyt lakon huomatessaan ettei 2.luokalla saa palkkaa. \nTilanne kuitenkin muuttuu kun Ella ja Pate saavat osallistua \nkoulujen välisiin kisoihin. Pian Ella huomaa Patessa paljon \nhyviä puolia. #Mielestäni Ella ja Pate on hyvä kirja, koska se sisältää hauskaa \nhuumoria yhtä paljon kuin edeltäjänsä. #12#Kuopio##Nea ja tulinen tamma#Marjukka Mannermaa 835###Jännitys###10#### 836#Neiti Etsivä Laskettelee vaaraan#Carylon Geene#Salapoliisi#Paula ystävineen lähtee laskettelulomalle.Hän majoittuu vanhaan lomalinnaan jossa alkaa tapahtua Kummallisia asioita.Eikä neitietsivä osaa tietenkään olla tutkimatta asiaa. #Hyvä kun osaa olla odottamatta liikaa.#10#Iisalmi##Neiti Etsivä laskettelee vaaraan#Elina K 837#Neiti Etsivä Laskettelee vaaraan#Carylon Geene#Salapoliisi#Paula ystävineen lähtee laskettelulomalle.Hän majoittuu vanhaan lomalinnaan jossa alkaa tapahtua Kummallisia asioita.Eikä neitietsivä osaa tietenkään olla tutkimatta asiaa. #Hyvä kun osaa olla odottamatta liikaa.#10#Iisalmi##Neiti Etsivä laskettelee vaaraan#Elina K 838#kuminaama kalle#scoular anderson#Jännitys#kun hän irvisti joku poika kaappasi hänet pakettiautoon.#jännittävä ja kiva.#9#turkhaudantie 149.##kuminaama kalle.#sanna impivaara. 839#viisi unohtumatonta koiraa##Jännitys#viisi koiraa teki urotekoja#paras#8#riihimäki##viisi unohtumatonta koiraa#otso vedenpää 840#toy story#Rosa Don#Jännitys#lelutheräävätelämään#aikahyvä#8#kalapojankuja 1 as 2##toy story#Jrkko Larkio 841#Rääväsuu rakastuu#Tuula Kallioniemi#Tyttökirja#Kaksi tyttöä ovat ihan hulluja. Ihmissuhteet solmuilevat ja tytöt riitelevät#Tosi hauska, mutta suosittelen vain tytöille.#11#Pieksämäki##Rääväsuu rakastuu.#Katja Kärkkäinen 842#Bert ja bikinimimmit##Jännitys###10#### 843#Bert ja bikinimimmit#Andres Jakobson & Sören olsson#Huumori##O.K#11#Itä- Suomi##Bert#Ilkka & Miikka 844#matka meren alla##Jännitys###10#### 845#Quick &##Huumori###10#### 846#Quick & Flupke##Huumori###10#### 847#rasmus nalle#carla ja vilh.hansen#Seikkailu###10#### 848#Tuplarakkautta##Jännitys###10#### 849#Quick & Flupke#Herge#Huumori#He keksivät aina jotain kepposia,tekevät kaikkia tempauksia ja härnäävät kylän väkeä ja poliisia!#HAUSKA JA HYVÄ!!!#11#PIEKSÄMÄKI##?????????????????????????????????????????????????????????????#LASSI 850#Quick&Flupke#HERGE#Huumori#Tekevät kepposia ja härnää Poliisimestaria.#BEST#11#Pieksämäki##Quick&Flupke#Lallu 851#Tultakavioon#Merja Jalo#Hevoskirja#JUHAN SERKKU JONNA ON TULLUT ASUMAAN OSITTAIN TALLILLE.\nJUHA,JAANA.JONNA JA MARGIT ON LÄHTENYT ETELÄ-RUOTSIIN,\nKOSKA DIXSY PITI ASTUTTAA.#KIRJA ON TOSI HYVÄ,KOSKA PIDÄN HEPPA KIRJOISTA.#11#PIEKSÄMÄKI##RAVITYTÖN TÄHTIHETKET#ANNA HÄKKINEN 852#Tuplarakkautta#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica ja Elisabethovat rakastuneet Sweet valleyn koripallotähteen Todd Wilkingsiin.Yhtenä iltana Todd soittaa Elisabethille.Jessica vastaa puhelimeen ja sanoo että Elisabeth on ulkona.Elisabeth alkaa ihmetellä miksi Todd vakoilee häntä joka päivä ,kun hän lähtee koulusta kotiin .Eräänä päivänä Todd pyytää Elisabethiä treffeille. Elisabeth suostuu. Sitten kun Todd saattaa hänet ovelle niin sitten Todd suutelee Elisabethiä.Ja siitä se alkaa Toddin ja Elisabethin suhde.#Todella hyvä!#11#Pieksämäki##Panttivanki . sweet valley high#Maj Karjalainen 853###Jännitys###10#### 854###Jännitys###10#### 855#Anni kaukolan kartanossa#Mari Lampinen#Tyttökirja#Anni saa kutsun parhaan ystävänsä Helin uuteen kotiin Kaukolan kartanoon. Kesäisen viikon aikana tytöt tutustuvat Helin uusiin naapureihin ja joutuvat keskelle kummallista tapahtumasarjaa.\n\nAnnin ja Helin yhteisestä kesälomasta kertoo myös kirja Anni ja haaveiden loma.#Ihan hyvä#11#Pieksämäki##Merja Jalon Ravikesä#Anna Häkkkinen 856#Kadonneen kissan salaisuus#Enid Blyton#Seikkailu#Eräänä kirkkaana päivänä katoaa Lady Candlingin kissatarhan ylpeys\nYön kuningatar.Ilkeä puutarhuri vyöryttää syyn oppipoikansa Lukasin ylle. Kylän poliisi konstaapeli Goon rupeaa selvittämään varkautta, mutta pian edelle on jo ehtinyt viisi etsivää ja vainukoira Larry, Kris, Riki, Bes, Pulla ja vainukoira Nono. Kova kilpailu käynnistyy konstaapeli goonin ja viidenetsivän ja vainukoiran välille. Kumpi ehtii ensin selvittää saisuuden? Kuka on oikea varas? Sen sinulle kertoo kirja Kadonneen kissan salaisuus.#Jännittävä ja monipuolinen.#10#Espoo##Monia#Lotta Martikainen 857#Kolme pientä porsasta##Jännitys###10#### 858#mmmm##Jännitys###10#### 859#Kolme pientä porsasta#Wol#Jännitys###10#### 860#mmmm##Jännitys###10#### 861#Karhuherran urotyö#Debi Gliori#Fantasia#Siitä kun on myrskyinen ilta ja Kaniisä tulee hakemaan apua koska heidän nuorimmainen on kadonnut.Tietysti Karhuherra haluaa auttaa ja kohta kaikki on kunnossa.#Minusta tässä kirjassa oli tosi hyvät värit ja kuvat.#8#Iisalmi##Serkkutytön vitsikäs vierailu#Marjo 862#VaaleanpunainenPantteri salapoliisina Pyramidin salaisuus#Pier Marc ja Stefano Magnaghi#Fantasia#VaaleanpunainenPantteri sai loman Egyptiin. Mutta lomasta tuli aika \nvauhdikas. Tämä joutui ratkaisemaan muumioiden arvoituksen.#Hieman huumoria. Aika paljon seikkalua.#8#Rinteentie 30##Hurja joukko#sami 863#Salainen laiva##Seikkailu#Kun Roosa tytön isä voittaa matkan vai kahdelle. Niin Roosa\njoudutaan viemään serkkujen iuo. Ja serkkujen luona sitä vasta seikkailuja riittää kun serkut kertoo salaisuuksia \n\n#Kirja oli kiva koska siinä on seikkailuja.#9#Iisalmi##On Kultainennoutaja kuoleman kielissä#Maija 864#Salainen laiva##Seikkailu#Kun Roosa tytön isä voittaa matkan vai kahdelle. Niin Roosa\njoudutaan viemään serkkujen iuo. Ja serkkujen luona sitä vasta seikkailuja riittää kun serkut kertoo salaisuuksia \n\n#Kirja oli kiva koska siinä on seikkailuja.#9#Iisalmi##On Kultainennoutaja kuoleman kielissä#Maija 865#Isän ja Ilonan kulkeva koti#Marianne Busser ja Ron Schröder#Seikkailu#Isä ja Ilona seikkailevat monessa paikassa ja tekevät työtä, että\nhe saisivat rahaa, koska heillä meni kaikki rahat heidän hienoon\nautoonsa. Samalla he tapaavat monia ystävällisiä ihmisiä ja\ntutustuvat heihin ja jopa auttavat heitä. Silloin he saavat myös\nrahaa. Ja kohta he ovat saaneet rahaa mielettömästi.#Kirjassa oli parasta Isän ja Ilonan seikkailu.#8#IIsalmi##Isän ja Ilonan kulkeva koti#Ellinoora 866#Viisikon uudet seikkailut#Enid Blyton#Seikkailu#Kirja kertoo Viisikosta ja salakäytävästä.Yhdessä majatalossa oli liukuseinä ja muuta jännää.Viisikko löysi liukuseinän takaa pienen kartan joka oli tupakkakukkarossa.He pyysivät kotiopettajaansa lukemaan mitä kartassa luki.He löysivät omasta talostaan salakäytävän joka johti maataloon.#Se oli tosi hyvä.#9#Iisalmi##Viisikon uudet seikkailut#Sanna 867#Leev i lauhkea leijona#Ritva Toivola#Eläinkirja#Lammas katras ja Leijona ja Susi. Lammas katraasta ja Leevi Leijonasta ja sudesta .#Hyvä kirja koska se oli hauska.#8#Iisalmi##Leevi leijona#Eveliina. 868#Heinähattu ja Vttitossu ja liittoisten hirvviö.#Sinikka Nopola ja Tiina Nopola.#Jännitys#Äiti ja Heinähattu leikkivät kotona jännittävää leikkiä.Hepanevvat muovipussiin vettä he asuvat kerrostalossa.He aikoivat puottaa pallot parveekeelta alas.##9#Iisalmi##Heinähattu ja Villttitossu.#Tanja 869#Kolme pientä porsasta#Wald Disney#Fantasia#\nPossut lähtivä pois kotoa maailmalle.Heidän täytyi rakentaa oma talo.\nPaha susi halusi heidät ruuakseen.#Kirja oli hyvä koska siinä susi oli paha.#8#Iisalmi##Pulmallinen päivä#Karoliina 870#Hmm.##Jännitys#Kirja kertoo porsaasta ja sudesta. susi yritti syödä porsasta.\nPorsas juoksi kovasti pakoon sutta.##10#Iisalmi###Markus 871#Mustat Aukot#Heather Couper ja Nigel Hendest#Jännitys#Kirja kertoo mustien aukkojen synnystä, löytymisestä ja anatomiasta\n##10#Iisalmi###Antti 872#Jeppe ja salaisuus##Jännitys###10#### 873#jappe ja salaisuus##Seikkailu###8####JuhaMatti Kokkonen 874#JEPPE JASALAISUUS#PIRRE JA KARI VAIJÄRVI IRJAHIETANEN#Jännitys###10#### 875#Ukkosmyrsky käpymetsässä#Kazuo lwamura#Eläinkirja#Eläimet ovat ukkosmyrskyssä. 3 oravaa ukkosmyskyssä. 2hiirtä löytyy pesästä.#Erittäin hyvä iloinen#8#IISALMI##Kiviset jasoraset#Sini maarit 876#Mitä ihmiset tekevät#Rjchard Scarry#Seikkailu#Kertoo mitä Puuhalassa tapahtuu. Tässä kirjassa Puuhalassa rakennetaan vaikkamitä.#Hassu#9#Iisalmi##Pekka rakentaa autoja#PETRI 877#Kuuletko sen#Peter uutton#Fantasia#Senja oli tehnyt nami-naksuja.Eikä kukaan halunnut maistaa niitä.Siksi\nSenja oli surullinen.#Kirja oli todella hyvä ja jännittävä.#8#Iisalmi##Waldo ja kepponen#Kirsi-Mari 878#Maali!#Colin Mcnaughton#Eläinkirja#Kirja kertoo siitä kun Nasun äiti pyysi nasua käymään kaupassa ja kun Nasu halusi ottaa pallon mukaan. Ja yksi susi jahtasi Nasua. #Minun mielestä kirja oli hyvä ja mukava. #8#Iisalmi##Maali!#Olli 879#lasten vihreä kirja#Penny DANN#Eläinkirja#KIRJA KERTOO VIISAASTA VALAASTA JOKA KERTOO KAIKESTA, JOKA ON LUONNOSTA PERÄISIN.#SE ON TOSI HYVÄ.#8#IISALMI##ELÄINKIRJA#KATI 880#Anni Tanssijalka#Herman Moers#Tyttökirja#Anni Tanssijalka eksyy. Hän kysyy kaikilta mutta he ovat liian kiireisiä. Mutta yhdestä risteyksesta tulee mies joka neuvoo Anni Tanssijalkaa kotiin ja niin edelleen.#Se oli tosi hyvä.#8#Iisalmi##Oho#Anni 881#Kassu maalaa#Lars Kliting#Eläinkirja#Kaksi majavaa maalaavat kaappia. Sitten ne saivat kaapin valmiiksi. Sitten Kassu sai lahjan.#Kirja oli hyvä.#8#Iisalmi##Uppo-nalle suuri seikkailija#Saija 882#Kuuletko sen#Peter uutton#Fantasia#Senja oli tehnyt nami-naksuja.Eikä kukaan halunnut maistaa niitä.Siksi\nSenja oli surullinen.#Kirja oli todella hyvä ja jännittävä.#8#Iisalmi##Waldo ja kepponen#Kirsi-Mari 883#Pupujussi Gulliver#Helmi Krohn#Fantasia#Eräänä päivännä Pupujussi Gulliver päättilähteä retkelle.\nSenäki hiiri valtakunnan. Kaikki pelästyivät jänistä.\n##8#Iisalmi##Oho#Mira 884#Uutislähetys#Maurikunnas#Eläinkirja#Uutista ja kuvaamisesta ja Presitentistä#Hyvä#8#Iisalmi###Sami 885#Jeppe ja outo mies #Pirre ja Kari Vaijärvi#Jännitys#Tassä kirjassa kerrotaan että Jeppe lukee paljon jännitys kirjoja . Jepen lukema kirja kertoo Jerri Pumssista .#Jännittävä .#8#Iisalmi##Jeppe ja outo mies#Petra 886#JEPPE JA SALAISUUS#PIRRE JA KARI VAIJÄRVI IRJAHIATANEN#Seikkailu##JEPPE PÄÄSI POIS METSÄSTÄ\n#8#Maalla###JUHAMATTI KOKKONEN 887#Katja tuntureillä#Ellinor Rafaelsen#Jännitys#Katja lähtee ystäviensä kanssa Norjan tuntureille. Alueella on kolme vuotta sitten ollut pyromaani. Nyt pyromaani on palannut. Katja sotkeutuu juttuun ja joutuu palavaan taloon.#Se oli aivan sika hyvä. Se oli paras kirja minkä olen lukenut!!!!!!#12#Iisalmi/Ryhälänmäki##Katja tuntureilla#Henna Toivanen 888#Karmivat keittolan tädit##Jännitys###10#### 889#Karmivat keittolan tädit#Michaela Morgan#Seikkailu#Kaksi keittiö tätiä tuli kouluun.Pulla oli koulun keittolassa\ntöissä.Pullan piti tehdä kunnon ruokaa,mutta Pulla teki herk-\nkuja.Rehtori antoi Pullalle potkut.#Kirja oli Hyvä.#8#kuopio, petonen##Laaserseikkailu#Ville Nissinen 890#TEEMU SKÖN##Jännitys###10#### 891#HYVÄÄ YÖTÄ HERRA HAKKARAINEN##Jännitys###10#### 892#HYVÄÄ YÖTÄ HERRA HAKKARAINEN##Jännitys###10#### 893#joonas karjalainen#mauri kunnas#Salapoliisi###Yli 13#peiksämäki##arturin pyöreänpöydän ritarit#joonas 894#YKSI JA AINOA##Jännitys###10#### 895# Bert ja Bikinimimmit##Huumori###12#keskisuomi##entiedä ????#Lassi 896#kadonneiden koirien arvoitus#hfyt#Seikkailu#yritetään ratkaista kadonneiden koirien arvoitusta#kirja on tosi hyvä#11#Pieksämäki##kadonneiden koirien arvoitus #Kim Ruuskanen 897#neiti etsivä ja smaragdisilmäinen kissa#keene, carolyn#Jännitys#neiti etsivä lähtee selvittämään uponneen laivan arvoitusta \nkun hänet kidnapataan ja viedään vanhaan kartanoon\nsiellä hän törmää smaragdisilmäiseen kissa patsaaseen \nhän onnistuu karata ja auttaa kartanon väkeä \nja selvittää uponneeseenlaivaan liittyneen arvotuksen.#hyvä#11#pieksämäki##neiti etsivä ja mustaviittainen ratsastaja#tiia puputti 898#Panttivangit#Fransie Pascal#Tyttökirja#Regina on panttivankina omassa talossaan. Hänen ystävät huomaavat, että talossa tapahtuu jotain outoa. He yrittävät pelastaa hänet, mutta he eivät saa pyytää apua poliisilta.Niiden täytyi toimia itse.#HYVÄ!!!#12#Pieksämäki##Amy numero 7.#SINI JA HANNA 899#Bert ja Bikinimimmit#Anders Jacobsson ja Sören Olsson.#Huumori#BERT ON LÄHTEMÄSSÄ PERHEENSÄ JA AKEN PERHEEN KANSSA LOMALLE. SIELLÄ TIETYSTI TULEE KAIKENLAISIA PULMIA JA KOMMELLUKSIA.BERT AIKOO TEHDÄ SIELLÄ TYTTÖ TUTKIMUKSIA.#TODELLA HYVÄ!!!\n#12#keskisuomi##entiedä??#Lassi 900#Timanttijahti egyptissä#Kaye Umanssky Judy#Jännitys###10#### 901#Timanttijahti egyptissä#Kaye Umanssky Judy Browan#Seikkailu#siinä oli juoni. yksi tutkimusmatkailia etsi timanttia egyptissä.\n\n#se oli ihan jännä.#8#peltosalmi##Heinä-Hattu ja Viltti-Tossu lomantarpeessa#Jenni Ruotsalainen 902#MIKKI JA PAVUNVARSI#DISNEYN SATULUKEMISTO#Seikkailu#ONNELLISESTA LAAKSOSTA KATOAA LAULAVA HARPPU,JONKA TAKIA 3 KAVERUSTA JOUTUVAT MYYMÄÄN LEHMÄNSÄ.MIKKI VAIHTOI LEHMÄN TAIKAPAPUIHIN JOTKA AKU PAISKASI MAAHAN.PAVUISTA KASVOI PAVUNVARSI JONKA AVULLA KAVERUKSET PELASTIVAT HARPUN JÄTTILÄISEN LINNASTA.\n#HYVÄ#10#TAIPALE##SAVUSTETTU SAMMUTTAJA#KARI 903########## 904########## 905########## 906########## 907########## 908########## 909########## 910########## 911#MIKKI JA PAVUNVARSI##Seikkailu###10#### 912#MIKKI JA PAVUNVARSI##Jännitys###10#### 913#MIKKI JA PAVUNVARSI#DISNEYN SATULUKEMISTO#Seikkailu#KOLME KAVERUSTA OVAT NÄÄNTYÄ NÄLKÄÄN JÄTTILÄISEN VARASTETTUA KULTAISEN HARPUN.KAVERUKSET PÄÄTTÄVÄT MYYDÄ MANSIKIN,JOTTA SAISIVAT RUOKAA.MIKKI VAIHTOI KUITENKIN MANSIKIN TAIKAPAPUIHIN,JOTKA AKU SUUTTUNEENA PAISKASI MAAHAN.PAVUISTA KASVOI PAVUNVARSI TAIVAASEEN SAAKKA,JOSTA KAVERUKSET LÖYSIVÄT JÄTTILÄISEN LINNAN.SIELLÄ OLI KULTAINEN HARPPU,JONKA KAVERUKSET SAIVAT PELASTETTUA JA TARINA PÄÄTYI ONNELLISESTI.#HYVÄ#10#TAIPALE##SAVUSTETTU SAMMUTTAJA#KARI 914#viisikko salaperäisellä nummella#Enid Blyton#Seikkailu#Miksi mustalaiset tulevat nummelle? Viisikko selvittää salaisuuden.#Jännittävä#8#Peltosalmi##Roope Setä#Matti Sievänen 915#VILPPU#RIITTA#Jännitys#VILPPU ON VIHREÄ AASI JA SEN OMISTAA ENNI . VILPUN MIELESTÄ ENNIN ETEISESSÄ ON LOHIKÄÄRMEITÄ.#HYVÄ#8#PELTOSALMENTIE 3D 16##VILPPU#RIIKKA 916#JULIUS ##Jännitys###10#### 917#JULIUS SIMPANSSILAPSI#PIRKKO TALVIO#Eläinkirja#SIINÄ OLI SIMPANSSILAPSI. JOKA OTETTIIN IHMISTEN LUOKSE JA KASVATETTIIN. KUN SE OLI ISO SE VIETIIN TAKAISIN SIMPANSSI SAARELLE.#MINÄ TYKKÄÄN SIMPANSSEISTA JOTEN SE OLI HYVÄ#8#TANHUKUJA 1AS2 PELTOSALMI##JULIUS SIMPANSSILAPSI#ANNE ELISA LÅNG 918#ALEKSI, METSÄN LEIJONA#RIIKKA JUVONEN#Eläinkirja#LEIJONA KARKASI SIRKUSVAUNUSTA JA MENI METSÄÄN. \n#HYVÄ. KUN TYKKÄÄN ELÄIMISTÄ.#9#IISALMI##KUINKA KALKKISET KESYTETÄÄN#JENNA JUNNILAINEN 919#EMMA ON ERI MIELTÄ#PIRKKO HARAINEN LEENA LUMME#Tyttökirja#EMMA NIMINEN TYTTÖ VÄITTELI OTTO NIMISEN POJAN KANSSA MENEEKÖ JÄNIS ISTUI MAASSA TORKKUEN VAI TORKKU EN#TOSI HYVÄ.#8#KUOPIONTIE 1038A TAIPALE##KATTI KAMALA#LIISA MYKKÄNEN 920#JAMES BONDEN JA KULTAINEN RITSA#KAARINA HELAKISA#Seikkailu#JAMES SAA 10-VUOTIS LAHJAKSI TIETOKONEEN JOTA KUTSUTTIIN KULTAISEKSI RITSAKSI. SE OLI SIITÄ ERIKOINEN ETTÄ SILLÄ PYSTYI TEKEMÄÄN VIRTUAALIMATKOJA JA MUUTTAMAAN TUHMAT POJAT KILTIKSI.#TOSI HYVÄ, KOSKA SIINÄ KÄYTETÄÄN TIETOKONETTA.#8#PELTOSALMI##SAKKE NOUSEE SARJAAN#ANTTI HARTIKAINEN 921#SIPI PELTOHIIRI#WALT DISNEY#Eläinkirja#SIPI KÄY KAUPUNGISSA SERKUN LUONA. HE TAPAAVAT KISSAN. KUN HE SÖIVÄT, KISSA MEINASI SYÖDÄ SIPEN JA SERKUN, MUTTA HE PÄÄSIVÄT KARKUUN KISSAA.#SE OLI HYVÄ.#8#OHENMÄKI##SALAINEN LAIVA#HANNA RÄIHÄ 922#Simo ja isot banaanit#Tuomas Kiiski#Hevoskirja#Tässä kirjassa Esko joka aina puhelee pehmosia lähtee etsimään hevosta jonka nimi on Simo. Simon kaulassa on aina terttu isoja banaaneja. Niiden hajun perusteella Esko jäljittää Simon joka puhelee pehmosia. #Todella mahtava. Juoni oli todella hienosti keksitty ja surrealistisuutta löytyy.#11#Keuruu##Tuomas Kiiski: Simo ja pienet banaanit#Kari Mäntynen 923#VAMPYYRIVAARIN TARINOITA#MAURI KUNNAS#Jännitys#KERTOI VAMPYYREISTA JA MUISTA HURJISTA OTUKSISTA. OTUKSISTA ESIM. IHMISSUDISTA, LOHIKÄÄRMEISTÄ JA KUMMITUSKOIRASTA.#HYVÄ JA JÄNNITTÄVÄ#9#IISALMI##AMMATTIAUTTAJA#PETTERI RUOTSALAAINEN 924#TOPI JA TESSU#WALT DISNEY#Seikkailu#KERTOO KOIRAN JA KETUN YSTÄVYYDESTÄ. SEIKKAILIVAT YHDESSÄ.#SE OLI HYVÄ KOSKA SIINÄ OLI VÄHÄN JÄNNITYSTÄ.#8#IISALMI##VIIRU JA PESONEN KETTUJAHDISSA#TIMO RUOTSALAINEN 925#MUMMO ANKAN JOULULAHJA#WALT DISNEY#Seikkailu#ANKAT LÄHTEVÄT MAALLE JOULUN VIETTOON JUNALLA, MUTTA JUNA JUUTTUI LUMEEN.#SE OLI IHAN HYVÄ KIRJA.#8#PELTOSALMI##FORMULA 1 VUODEN 1997#RIKU METSÄLÄ 926#lassen salaisuudet#l#Huumori#lasse tykkää hyvin paljon koulusta ja etenkin tyttöistä ja yrittää saada kaikki tyttöt ihastumaan itseensä.#tosi hyvä#8#leimapojan katu8 74510 peltosalmi##unskin ennätys kirja#milla partanen 927#NARINATIEN KIROUS#MARIA GORDON#Jännitys#HENRIK JA NINA NÄKIVÄT HAAMUN IKKUNASTA. HE MENIVÄT ALAKERTAAN JA HAAMU TULI SISÄLLE.#HYVÄ.#9#PELTOSALMI.##NARINATIEN KIROUS.#TIINA. 928#KUMMA OLIO KAHDELLA JALALLA#DIANA HENDRY#Jännitys#KOIRA IHMETTELI KUKA HÄNEN KORISSA OLI KÄYNYT.#KIRJA OLI HYVÄ, KOSKA SIINÄ TAPAHTUI VAIKKA MITÄ.#9#PELTOSALMI##KUMMA OLIO KAHDELLA JALALLA#TANJA PUTKONEN 929#Kapteeni Krantin lapset##Jännitys###10#### 930#Kapteeni Grantin lapset#Jules Verne#Seikkailu#Lordi Glenarvan löytää pyydystämänsä valaan vatsasta pullon joka on haaksirikkoutuneelta kapteeni Grantilta. Hän pyytää apua. Yhdessä kapteeni Grantin lapsien kanssa tämä selvittää asiaa ja lähetee vaaralliselle ja pitkälle matkalle maailman ympäri pelastamaan kapteeni Grantia.#Älä vain jätä kirjaa lukematta sen takia että siinä on 693 sivua! Silloin sinulta menee hyvä seikkailuromaani sivu suun!#13#Tampereen lähellä ( ei kaupunkia )##Niitä on monia#Eevuli vaan 931#peten syntymäpäivä#kaija pakkanen#Jännitys#yks poika lukittiin luolaan ja yks tyttö sidottiin köydellä \npuuhun kiinni...#todella hyvä.#7#honkakoskentie 55 74510 peltosalmi##peten syntymäpäivä#terhi pihlaja 932#Muumilaakson tarinoita#Tove jansson#Fantasia#He rupesivat talvi unelle koska he eivät pitäneet pimeästä eikä kylmästä.#Ihan kohtalainen. siinä on mielikuvitusta vain liikaa.#9#Kuopio##Tintti ja faaraon sikarit#Pekka ja Joona 933#Muumimlaakson tarinoita 3#Tove JANSSON#Seikkailu#Ne ei tykänyt siitä lumesta ja eikä kyylmästä.#Mailman paras kirja.#8#KUOPIO##MUUMIT#Paavo Niskanen 934#Peppi pitkätossu#Astrid lingren#Seikkailu#Rosvot varastvat rahalaukun\nPeppi otti sen takasin. Sitten PEPPI Heitti ROSVOT\nUlos. Sitten Helähtivät. #paras.siisti.superparas #9#kuopio##peppi#Joonas ja RONI 935#Peppi Pitkätossu#Astrid Lindgren#Huumori#Peppi puolstaa ja rosvot varastaa.\n#Ihan jees#8#Kuopio##Peppi#Jarno 936#PEPPI PITKÄTOSSU#ASTRID LINDGREN#Jännitys#Rosvot varastivat Pepin matkalaukun. \nPeppi heräsi ja heitti rosvot kaapinpäällE\nja otti matkalaukun.Rosvot rupesi\niTkemään.Peppi antoi rosvolle 2 kultarahaa.\n##8#KUOPIO###VILLE 937#Vaahteramäen Eemeli#Astrid Lindgren#Huumori#Eemeli työnsi päänsä kulhoon. Hänet viettin lääkärin.\n Kattila "särkyi". Se liimattiin kiinni mutta; taas Eemeli\ntyönsi päänsä kulhoon ja äiti löi hellakoukulla.#Ihan hyvä.#8#Amerikanraitti 2 B 8 kuopio 70210##ei#Nico Rissanen 938#Nalle Puh ja Ihaan häntä#A.A.Milne#Seikkailu#Ihaalta oli kadonnut häntä# KIVA#8#Orsitie 3c6##Eemeli#Janni 939#päivän saldo plus#harri istvan mäki#Tyttökirja#Jari joutuu muuttamaan maalle Jämsänkoskelle Tampereelta. Kitaristi menettää bändinsä mutta löytää elämänsä rakkauden maalta. Jari ajautuu tekemään musaa teatteriin. Rakkaus kestää ja huumori kukkii - yllätyksiä syntyy mustasukkaisen pikkusiskon ja hölmön kirjailijaisän koheltaessa.#Hyvä nuortenromaani rakkaudesta ja musan tekemisestä. Vaihteeksi kiva lukea nuoren pojan näkökulmasta rakkaustarinaa. Kieli on todenoloinen ja ajatukset kulkevat luonnonsuojelusta rakastamiseen.#Yli 13#Tampere##Tarina vailla loppua#Heli Haavikko 940#BERTIN LEMMENHUOLET#SÖREN OLSSON#Huumori#BERT MENETTÄÄ PARHAAN YSTÄVÄNSÄ, ÅKEN. LISÄKSI HÄN IHAILEE TYTTÖÄ, JONKA NIMI ON GABRIELLA. GABRIELLA SANOO BERTTIÄ SAMMAKOKSI. PIKKU-ERIK VOITTAA BERTIN PAINISSA., VAIKKA PIKKU-ERIK ON LUOKAN HEIKOIN. #TODELLA HYVÄ#11#PIEKSÄMÄKI##KAIKKI BERTIT JA SWEET VALLEYT#JENNI NYKÄNEN 941#Salapoliisin käsikirja.#Anne Civardi, Judy Hindley ja Angela Wilkins.#Salapoliisi#KIRJASSA EI OLE VARSINAISTA JUONTA,MUTTA SIINÄ MENNÄÄN KOKO AJAN ETEEN\nPÄIN SALAPOLIISIN ASIOISSA.#KIRJA OLI HYVÄ KOSKA SIINÄ OLI MONIA KIVOJA TEHTÄVIÄ JA SIINÄ OLI KIVOJA ARVUUTTELUJA JA SINÄ OPETETTIIN KIVOJA ASIOITA.#12#KESKISUOMMI##ENTIEDÄ? JÄNNITYSKIRJAT EHKÄ??#LATE 942#kummituskissa#Hilkka Harolin#Jännitys#kissan hyytävä valitus herättää joka yö myllykahvilan omistajat. Aina tasan kello kaksitoista. Kaikki huoneet puretaan ja kaikki mahdollisesti seinät puretaan. Maukuvaa kissaa ei vaan löydy.Uteliaita ihmisiä alkaa virrata kylään ja kahvila ja huoltamo saavat paljon asiakkaita. sitten alkaa kummituskissan arvoitusm miksi nuohooja mäkitalo nuohoaa niin usein? sen tiedät sitten kun luet tämän kirjan#Minusta tämä kirja on todella hyvä ja aika jännittävä. Sitten tämä alkaa sillein että tätä ei kehtaa lopettaa.#11#pieksämäki##sweet valley: rakkauskirje#maj karjalainen 943#Kolmaspyörä#Francine Pascal#Tyttökirja#Elizabetin paras lapsuuden ystävä muuttaa takaisin Sweet Valleyhin.\nElizabetin paras lukio aikainen ystävä ei kuitenkaan tule toimeen An-\nnien kanssa toimeen.Kun Elizabet oli luvannut Enidille että voisi läh-\nteä tämän kanssa johonkin ja Annie pyytää Elizabetia johonkin hänen\non peruttava tapaaminen Enidin kanssa.Enidin täti on pyytänyt Enidin \nja Elizabetin vuoristo mökilleen he pyytävät Annien mukaan.Mutta \nAnnielle ei käy viikonloput jotka on sovittu ja Enid joutuu soittamaan \ntädilleen ja siirtämään retken toiseen viikonloppuun.Kun Elizabet oli\nluvannut että retki ei enää siirtyisi,mutta sinä viikonloppuna on Lilan \nsuuret bileet.Loppujenlopuksi he menevät sinne kahdestaan.#Kirja oli mielen kiintoinen ja siinä tapahtui koko ajan.#11#Pieksämäki,Suomi##Sweet Valley High kirjay#Laura Heinonen 944#ISOKOIRA JA PIKKUKOIRA#selina young#Eläinkirja###12#keskisuomi.pieksämaki##iso koira ja pikku koira#kim 945#KOULUSSA KUMMITTELEE##Jännitys#AAVEKAKSOSET NÄKEVÄT TIELLÄ KOULUBUSSIN\nJA MENEVÄT SEN KYYDISSÄ KOULUUN.\nKUN HE KUULEVAT KOULUN OLEVAN RAHAPULASSA\nHE RUPEAVAT AUTTAMAAN#TOSI\nHYVÄ#11#### 946#lasse likkojen hurmaaja##Jännitys###10#### 947#koppa ja kroppa##Jännitys###10#### 948#koppa ja kroppa#en mä muista#Fantasia#siinä kerrotaan kaikki murrosiän asioista. lue jos haluat tietää kaikenlaista esim. seksistä.#todella hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#11#pieksämäki##swwet valleyt ja bertit#maj karjalainen 949#Hovimäki Ruotsin vallan ilta rusko#Anna-lisa ja Carl Mesterton Kirsti Manninen ja Jussi-Pekka Aukia#Seikkailu#HOVIMÄEN KARTANON MAJURI LINDHOF ON KUOLLUT JA KARTANOLLE TÄYTYY LÖYTÄÄ LAILLINEN PERIJÄ. SAMAAN AIKAAN TURUSSA ASUU LUUTNANTTI MANGNUS LINDHOF VAIMONSA KANSSA PALKKA ON PIENI EIKÄ RAHAA OLE. KUN LUUTNANTTI PERII KARTANONASIAT KAÄÄNTYVÄT PAREMPAAN AINAKIN VÄHÄKSI AIKAAN. KARTANO JA TORPAT SAAVAT KOKEA KOVIA SODAN JA KULKUTAUTIEN KANSSA#pIDIN KIRJASTA KOSKA KIRJA OLI HISTORIALLINEN TAPAHTUMA JOKA OLISI VOINUT OLLA TOTTA JUONI OLI HYVÄ EIKÄ TEKSTIÄ OLLUT RASKAS LUKEA. AIKA KULKI EIKÄ JYNSSÄNNYT PAIKALLAAN.#13#PMK##HOVIMÄKI RUOTSIN VALLAN ILTARUSKO#RHS 950#METSOLAT TIE HUIPULLE#CARL MESTERTON CURT ULFSTED MIISA LINDEN#Seikkailu#KIRJASSA SEURATAAN KAINUULAISEN PIEN VILJELIÄ PERHEEN ELÄMÄN KULKUJA KAHDEN VUODEN AJAN. KIRJAN PÄÄSISÄLTÖNÄ ON MAASEUDUN MURROS VAIHE JOSSA HUOMATAAN ETTÄ KARJAN PITO EI ENÄÄ KANNATAJOTEN ON KEKSITTÄVÄ MUUTA PERHEEN NUORIN POIKA ERKKI RAKENTAA URJAN RINTEELLE LASKETTELU KESKUSTA PERHEEN MUUTLAPSET EEVAA LUKUUN OTTAMATTA SUUNNITTELEVAT ASUNTOVAUNUALUETTA JA MÖKKIKYLÄÄ. KUN MUUT PUUHAAVAT URJA PROJEKTIN KANSSA EEVA HOITAA AUTO-ONNETTOMUUDESSA VAKAVASTI LOUKKAANTUNUTTA MIESTÄÄN.#ERITTÄIN HYVÄ !!!!!#13#PMK##HOVIMÄKI RUOTSIN VALLAN ILTARUSKO#RHS 951#Harry Potter ja viisasten kivi#J. K. Rowling#Fantasia#Harry Potter luulee olevansa ihan tavallinen poika hän vain asuu holhoojaperheensä komerossa.\nEräänä päivänä Harry saa kirjeen Tylypahkan noitien ja velhojen opistosta. \nSilloin Harrylle selviää että hän on velho. \nHarry lähtee opiskelemaan Tylypahkaan.\nLopussa hän joutuu kovaan taisteluun vastassaan Tylypahkan opettaja Orave. #Kirja oli hyvä koska siinä oli huumoria ja paljon tapahtumia. \nSitä jaksoi lukea sillä siinä tapahtui jotain koko ajan.\nMielestäni kirjan tekijä oli osannut käyttää mielikuvitustaan rohkeasti.#12#Pieksämäki##Harry Potter ja viisasten kivi#Hannele 952#Taru sormusten herrasta#J.R.R Tolkien#Fantasia#On eräs paha sormus, joka on ihan mielettömän paha ja se on tuhottava. Frodo ja sormuksen saattue lähtee tuhoamaan tuota sormusta Mordoriin. Matkalla saattue kohtaa mustat ratsastajat, entit, örkit yms....#Tämä kirja on paras kirja mitä olen koskaan lukenut. Siinä oli paljon kaikkea jännittävää ja sen kirjoittaja oli luonut tarinan ympärille kokonaisen maailman. Erityisen mielenkiintoisen kirjasta teki sen kuvaukset , jotka tosin olivat välillä hieman tylsiä. Oli myös hauska seurata Keski-Maan kartasta seikkailun kulkua. Eikä epäselvyyksiä asioista jäänyt sillä takana olevat liitteet olivat todella kattavat Suosittelen kirjaa kaikille jotka rakastavat kuvauksia ja lukevat pitkiä kirjoja. Tämän kirjan lukija tosin tietää ettei tätä kirjaa voi sanoa liian pitkäksi, sillä mielestäni kirja olisi saanut vielä jatkua, sillä kun olin lukenut kirjan jäi minulle omituinen olo ja tunsin että minun olisi pakko saada lukea lisää.#Yli 13###Taru sormusten herrasta#Lotta 953###Jännitys###10#### 954###Jännitys###10#### 955#Viola ja Julius#Tittamari Marttinen#Tyttökirja#Violalla riittää puuhaa,sillä hän keräilee kaksoisveljelleen Juliukselle hienoa pinssikokoelmaa nimipäivälahjaksi.Kaupan ilmoitustaululle laitettu lappu tuottaakin valtavasti pinssejä tutuilta ja tuntemattomilta.Mutta jotain outoa on kyllä tekeillä.Miksi Juliukselle tulee vähän väliä kummallisia sähköpostiviestejä?Mitä ihmettä hän raahaa rapussa toppatakkiin kätkettynä?#Kiva kirja.#10#Espoo##Harry Potter ja azkabanin vanki#Tiia Tiainen 956#Tossavaiset,totta kai!#Tuula Kallioniemi#Huumori#Perheessä,jossa on kolme vilkasta poikaa,ei tunneta lepopäiviä.Tossavaiset ovat siitä elävä todiste.Parikymppinen Juhani,viidentoista ikäinen Tuomas ja kymmenkesäinen Eero testaavat tarmokkaasti ja taukoamatta sekä omaa kekseliäisyyttään että vanhempiensa pinnaa.#Tosi hauska ja huumorinen kirja.#10#Espoo##Harry Potter ja Azkabanin vanki#Tiia Tiainen 957#Meidän koulu#Pauli Matikainen#Huumori#Kertomuksia maailman parhaasta koulusta;se on järven rannalla,ja siellä on 23 oppilasta yläluokalla ja seitsemän alaluokalla.#Tosi huumorinen kirja.#10#Espoo##Harry Potter ja Azkabanin vanki#Tiia Tiainen 958########## 959########## 960#Lasse ja tunari-isä#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Lasse Andersson on hermona.Hän ei pelkää vastaavansa väärin kokeissa tai munaavansa itsensä jummppatunnilla,vaan huolenaiheena on Rudolf Andersson,Lassen isä ja tunaroinnin maailman mestari.#Tosi hauska kirja.Sopii 7-12vuotiaille.#10#Espoo##Viola ja Julius#Tiia Tiainen 961###Jännitys###10#### 962#Puumajakesä#Lilian Kallio#Seikkailu#Kummitustaloksi väittävät Tusinatornin lapset sitä kummallista sokkeloista "mörskää",johon sisarukset Leo ja Lea muuttavat isänsä kanssa.Heidän myötään myös Tapiolle ja Tellervolle ja muille kulmakunnan lapsille alkaa todellinen seikkailujen kesä.#Tämä kirja on huumorinen kirja täynnä vauhtia.#10#Espoo##Viola ja Julius#Tiia Tiainen 963#Heponiemen kätkö#Merja Jalo#Jännitys#Essi Virtasen mummo tarjoaa kaupungin kuumuuten läkähtyville Nummelan ponitallilaisille Heponiemen autiotilaa lomanvietto paikaksui.Lomailu jää kuitenkin lyhyeksi,sillä oudot varkaudet ja ilkivallanteot vaativat selitystä.#Aika jännä kirja...#10#Espoo##Viola ja Julius#Tiia Tiainen 964#Missä olet Spino-Dino?#Uli Waas#Jännitys#65miljoonaa vuotta sitten maapallolla näytti aivan toisenlaiselta kuin nykyään.Silloin ei ollut ihmisiä eikä kaupunkeja,vaan aarniometsiä ja dinosauruksia,jotka myöhemmin ovat saaneet hyvin kiehtovia nimiä kuten Spinosaurus,Iguanodon,Tyrannosaurusrex.Tuohon aikaan elivät myös tämän kirjan sankarit:Igu ja Trixi ja pieni Spino-Dino,joka katosi jäljettömiin...#Tosi hyvä kirja.#7#Espoo##Missä olet Spino-Dino?#Emmi Tiainen 965#Nettietsivät:Varastettu taulu#Michael Coleman#Salapoliisi#Kuvaruutuun ilmestyy viesti,joka näyttää ihan järjettömältä.Rob ja Tamsyn ovat kuitenkin varmoja siitä,että se on salakieltä ja sisältää kansainvälisen taidevarkaan henkilöllisyyden.Viestin on lähettänyt eräs yksinpurjehtija keskeltä Atlantin valtamerta vähän ennen tietokoneensa sammummista.Nettietsivien on selvitettävä viestin sisältö ja asettettava ansa vaaralliselle viholiselle-ja äkkiä sitenkin,sillä aika on käymässä vähiin.Pystyvätkö amerikkalainen Mitch,kanadalainen Lauren ja australialainen Tom auttaammaan internetin välityksellä?#Todella kiva nettiin liittyvä nuorten kirja.Kivat kuvat!Suosittellen.#10#Espoo##Nettietsivät:Varastettu taulu#Tiia Tiainen 966#Reuhurinteen ala-aste:Tähtiä ja tumpeloita#Tuula Kallioniemi#Huumori#Reuhurinteellä on harjoiteltu aplodeja viikko tolkulla kämmenet punaisina.Eikä turhaan,sillä Tihrusta ollaan leipomassa julkkistaivaan kirkkainta tenavatähteä!Paljon muutakin melkein uutiskynnyksen ylittävää tapahtuu.Turpo-tuupa houkuttellee Aapeli Käen muuttumisleikkiin.Ja Rosita yrittää pelastaa Vatasen aivovauriolata nimeltä Spaissarit.Mutta mikä vaivaa Ötöä?Kun Aapeli Käki kysyy,paljonko on kolme plus viisi,hän vastaa:kuutoset!#Tosi hauska kirja ja suosittelen!#10#espoo##Nettietsivät:Varastettu taulu#Tiia Tiainen 967#Nettietsivät:petoksen jäljet#michael Coleman#Salapoliisi#Josh Allanin isää syyttettiin kouluaikana rikoksesta jota hän ei ollut tehnyt.Nyt nuoret nettietsivät Josh,Tamsyn ja Rob haluavat puhdistaa hänen maineensa käyttäen apuna internettiä ja ulkomailla asuviaan ystäviä.Onnistuuko se,kun tapauksesta on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta?Nettietsivät seuraavat johtolankoja tietoverkossa-vain havaitaakseen,että joku tuntematon tietää heidän aikeistaan ja on aina askeleen edellä heitä.Asiat saavat yllättavän käänteen,kun Joshia itseään aletaan syyttää rikolliseksi.Kuka kumma on kaiken takana?#Tosi hyvä kirja!Kivat kuvat!Suosittelen!#10#Espoo##Nettietsivät:Varastettu taulu#Tiia Tiainen 968#Nettietsivät:Virushyökkäys#Michael Coleman#Salapoliisi#-Apua!Rob huokaisee ja yrittää epätoivoisesti poistaa tietokoneohjelman koneestaan,mutta liian myöhään.Hänen ruutuunsa levittäytyy hämähäkinverkko, ja siinä on outo tervetulotoivotus...Rob on joutunut tietokoneviruksen uhriksi.Virus on jo tehnyt tuhojaan koulun tietokoneissa, ja nyt se näyttää hyökkäävän nettietsivien kimppuun, jokaisen vuorollaan.Pystyvätkö Rob,Tamsyn ja Josh jäljittämään salaperäisen Mustan lesken internetistä saatuaan tietojen avulla ennen kuin sekopäiseltä vaikuttava hakkeri ehtii saada peruuttamatonta vahinkoa aikaan?#Tosi hyviä kaikki sarjan kirja ja niissä on hyvät kuvat!Suosittelen!!!#10#Espoo##Nettietsivät:Varastettu taulu#Tiia Tiainen 969#Kadonneet sukulaiset#Pat Thomson ja Caroline Crossland#Tyttökirja#Viheriän valtavassa kartanossa asuu suunnattoman rikas pikkutyttö Cecilia lemmikkinsä, alfkaaninvinttikoiran kanssa.Cecilia on kuitenkin yksinäinen, sillä hän on viimeinen elossa oleva Frankman-Rolandson-tai niin hän ainakin LUULEE...#Tämä kirja kuului lukemaanopettelevien JUMBO-sarjaan.Ihan jännä kirja...#10#espoo##Nettietsivät:Varastettu taulu#Tiia Tiainen 970###Jännitys###10#### 971#Harry Potter ja viisastenkivi/salaisuuksienkammio/Azkabanin vanki/Tulimalja #Joanne Kathleen Rowling#Seikkailu#Ensimmäisessä kirjassa Harry saa tietää olevansa Velho. Hän asuu äitinsä sisarensa luona koska hänen vanhampansa on tappanut lordi Vol..tiedät-kai-kuka. Kasvattivanhemmat olivat väittäneet Pottereitten kuolleen auto-onnettomuudessa. Tylypahkankoulussa tapahtuu kun Harry kavereineen(Ron ja Hermione)alkaa tutkia mitä\non Tylypahkaan kätketty. Seuraavassa kirjassa(salaisuuksienkammio)jokin jähmettää koulun asukkaita. Onko Tiedät-kai-kenellä näppinsä pelissä? Kolmannessa kirjassa vankikarkuri Sirius Musta on paennut \nAzkabanista ja aikoo merkkien mukaan saada Harryn käsiinsä. Neljättä\nei ole vielä suomennettu(Tulimalja)se tulee tammikuussa/keväällä#Minun mielestäni Harry Potterit ova mahtavia! Ne ovat jännittäviä ja\nniissä on sellaista "taikuutta". Oma lempparini on Harrry Potter Ja Azkabanin vanki.#11#Jyväskylä##Azkabanin vanki#Kira Zaitsev 972#Seitsemän tassua ja Penny:Koiranelämää#Thomas Brezina#Eläinkirja#Pennyn kesästä tulee myrskyisä.Hänen äitinsä lähtee yllättäen pitkälle työmatkalle Afrikkaan,eikä kodinhoito tahdo luonnistua muilta perheenjäseniltä.Lisäksi Pennyn pitäisi auttaa isääsnsä.tohtori Moosburgeria,pieneläin klinikalla.Lenkillä ollessaan Penny näkee,miten liikkuvasta autosta heitetään ulos pieni koira.Saako hän pelastettua tuon tiibetiläisen temppelikoiran?Penny auttaa myös kuvauksiin osallistuvaa berninpaimenkoiraa,jonka laskelmoiva tuottaja aikoo antaa kuolla.Asiat mutkistuvat entisestään,kun paikallinen lehti syyttää Pennyn isää eläinrääkkäyksestä.Tätä kesää Penny ei unohda koskaan!#Ihana eläinkoira!#10#Espoo##The baby sittersclub:Violet ja pikkuprinsessat#Tiia Tiainen 973#Seitsemän tassua ja Penny:Koiranelämää#Thomas Brezina#Eläinkirja#Pennyn kesästä tulee myrskyisä.Hänen äitinsä lähtee yllättäen pitkälle työmatkalle Afrikkaan,eikä kodinhoito tahdo luonnistua muilta perheenjäseniltä.Lisäksi Pennyn pitäisi auttaa isääsnsä.tohtori Moosburgeria,pieneläin klinikalla.Lenkillä ollessaan Penny näkee,miten liikkuvasta autosta heitetään ulos pieni koira.Saako hän pelastettua tuon tiibetiläisen temppelikoiran?Penny auttaa myös kuvauksiin osallistuvaa berninpaimenkoiraa,jonka laskelmoiva tuottaja aikoo antaa kuolla.Asiat mutkistuvat entisestään,kun paikallinen lehti syyttää Pennyn isää eläinrääkkäyksestä.Tätä kesää Penny ei unohda koskaan!#Ihana eläinkirja!#10#Espoo##The baby sittersclub:Violet ja pikkuprinsessat#Tiia Tiainen 974#The baby sitters club:Näytön paikka,Anne!#Ann M. Martin#Tyttökirja#Anne ei ole koskaan ottanut ohjia,hän on antanut Lisan,Valerien tai Susanin tehdä päätökset.Mutta nyt puhkeaa lastenvahtikerhossa riita eikä Anne enää voikkaan turvautua muihin.Lastenvahtikeikallaan hän saa selviytyä ihan omin päin,kun pienelle Jenny Prezziozolle nousee yhtäkkiä yli 40 asteen kuume.Onneksi Anne tutustuu koulussa mukavaan uuten tyttöön,Violet Schaferiin,jonka kotona on hyvin erilaista kuin Spierien säntillisessä taloudessa.#Hyvä kirja!#10#Espoo##The baby sittersclubit ja Laura menopäällä#Tiia Tiainen 975#HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI#JOANNE KATHLEEN ROWLING#Fantasia#HARRY POTTER LUULEE OLEVANSA IHAN TAVALLINEN POIKA. VAIKKA HÄN SAA TUON TUOSTAKIN OUTOJA TAPAHTUMIA AIKAAN.KAIKKI MUUTTUU KUN HÄN SAA KUULLA OLEVANSA VELHOJEN SUKUA, JA MENEVÄNSÄ VELHOJEN KOULUUN.TYLYPAHKAN NOITUUS KOULUSTA HARRY OPPII TAIKUUDEN ALKEET, LUUDALLALENTÄMISEN JA HUISPAUKSEN. KOULUSTA HARRY SAA MYÖS MONIA UUSIA YSTÄVIÄ. MUTTA SITTEN ALKAA KOULUSSA TAPAHTUA KUMMIA. KUKA ON NICOLAS FLAMEL JA MITÄ SALAPERÄISTÄ ON KOLMANNEN KERROKSEN KIELLETYN KÄYTÄVÄN OVEN TAKANA. TÄTÄ ARVOITUSTA HÄRRY YSTÄVINEEN RYHTYY RATKAISEMAAN, MUTTA LEIKKI ALKAA KÄYDÄ VAARALLISEKSI, KUN HARRY YMMÄRTÄÄ ETTÄ VOLDEMORTILLA ON NÄPPENSÄ PELISSÄ!#KUULUU PARHAIMPIEN KIRJOJEN LISTALLE EHDOTTOMASTI. SIINÄ ON JUURI SOPIVASTI JÄNNITYSTÄ HUUMORIA JAOIKEAA ELÄMÄÄ. TEKSTI ON VÄRIKÄSTÄ JA ELÄVÄÄ. FANTASIAA PARHAIMMILLAAN. SUOSITTELEN IÄSTÄSI RIIPPUMATTA. JOANNE VEI JÄLLEEN PISTEET KOTIIN.#Yli 13#KUUSANKOSKI##HARRY POTTER KIRJAT#RIINA HÄMÄLÄINEN 976#Nancy#Deborah Spungen#Fantasia#Kirja perustuu tositapahtumiin,jossa Deborahin lapsi,Nancy on ollut pienestä pitäen "ongelmalapsi" ja hänen isä ja äiti vievät häntä maan jokaiselle sopivalle lääkärille.Noin Neljätoista vuotiaana Nancy alkaa käyttää huumeita.Kirjan lopussa Nancy puukotetaan,mutta hän olisi myös voinut kuolla huumeisiin.#Kirja oli hyvä,mutta välillä se oli aika jännä.#12#helsinki/paloheinä##mä vein mun parhaan ystäväni poikakaverin,sweet valley high#Minna Häkkinen 977#Varastettu taulu,Netti Etsivät#Coleman#Seikkailu#Taulu varastetaan, ja yritetään salakuljettaa kilpaveneessä maasta toiseen.#Ihan Ok hyvä juoni#12#Helsinki##En tiedä#Mikko Laaksonen 978#yhdessä ikuisesti#francine pascal#Tyttökirja#Elizabeht on töissä sweet valleyn sairaalassa.\nhäiriintynyt carl kidnappaa elizabehtin koska hän rakastaa Elizabehtiä.\ncarl vie hänet johonkin mökkiin.\nmutta lopulta ystävät pelastavat hänet.#KIRJA OLI HYVÄ...KANNATTAA LUKEA!#12#HELSINKI##MONIA!!!#PAULIINA IHALAINEN/PAULA HERRANEN 979#Harry Potter ja viisasten kivi#J.K. Rowling#Fantasia#Harry Potter pääsee opiskelemaan Tylypahkaan, noitien ja velhojen opistoon. \nSiellä hän ystävystyy Ronin ja Hermionen kanssa, yhdessä he joutuvat seikkailuihin.#Kirja oli todella hyvä#12#Pieksämäki##Harry Potter ja viisasten kivi#Hannele 980#MUUMI LAAKSON TARINOITA.#TOVE JANSSON.#Jännitys#MUUMIT HYRITTÄVÄT PÄÄSTÄ MAJAKALLE.#TOSI HYVÄ KIRJA SUOSITTELEN MUILLE ANNAN ITSE SILLE NUMERON\n1000000/1000000.#9#KIVENKULMANTIE 3B7 KUOPIO 70820##MUUMIT JA HATTIVATIT.#RONI OSKARI RASTAS 981#Harry Potter#ststssssssssssssssssssssssssstttttttttttttttttttttttwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyywwwwwwwwwwwwwwwwwwwyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyywwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyywwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii3333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333322222222213#Jännitys###10#### 982###Jännitys###9#fjdjdjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjdjhhj###dhydfdsd risto 983#The baby sitters club:Älä lannistu,Valerie#Ann M. Martin#Tyttökirja#Valerie on hiukan ihmeissään, kun Lastenvahtikerho saa puhelun rouva Sobakilta, kahdeksanvuotiaan Betsyn äidiltä.Miksi Betsylle tarvitaan uusi lastenvahti?Syy selviää pian.Betsy rakastaa kujeita ja kepposia ja tekee niitä joka käänteessä.Mutta ketään ei naurata,kun Valerie katkaisee jalkansa ja joutuu viikoksi sairaalaan.Valerien mielestä syy ei ole vain Betsyn ajattelemattoman pilan, vaan myös kerhon.Niinpä hän suunnitteleee eroavansa kerhosta.\nKun muut kerholaiset kuulevat Valerien aikeista,he päättävät,että Betsyn on aika saada maistaa omaa lääkettään.\nKumpi vetää pidemmän korren?#Kiva#10#Espoo##Tää#Tiia 984#Villen villi mäkiauto#Anneli Pikkanen#Seikkailu#Ville rakensi mäkiauton.Auto osasi puhua. Auto ei totellut Villeä.\n#kirja oli hyvä koska se oli lyhyt.Ja siinä oli isoa tekstiä. #8#Jämsä##Villen villi mäkiauto#Mira pulli 985#Myyräsen perhe#Hans de Beer Burnybons#Huumori#Myyrä perhe aina vauhdissa.\nTämä kirja kertoo myyrä perheestä sekä myyrä mummosta.\nTämäperhe ei koskaan lepää. #Tämä kirja on mukava alusta loppuun,\nkoska tässä kirjassa on kivoja kuvia ja \nmuutenkin kiva tarina. #8#Jämsä##Nalle Puh#Inka Rantanen 986#HARRY POTTER ja Azkabanin vanki#J.K.Rowling#Seikkailu#Harry Potter on poika, joka asuu tätinsä luona, koska hänen äitinsä ja \nisänsä ovat kuolleet.Harryn tädin poika Dudley kiusaa kauheasti \nHarrya. Harry käy koulua Tylypahkassa. Ja niin Harry lähtee Seikkailemaan\nystäviensä kanssa.#TODELLA hauska ja jännittävä kirja!!!!#9#Lahti##Velho ja leijona#Sara Seppänen 987#Risto Räppääjä ja kauhea makkara.#Sinikka Nopola#Huumori#Risto Räppääjä ostaa ison makkaran. Hänen äitinsä melkein pyörtyy.#Kirja oli aika hyvä ja joku kohta oli vähän tylsä.#9# Lahti##Risto Räppääjä ja kauhea makkara.#Lauri Lehtonen 988#Harry Potter ja viisasten kivi#J.K.Rowling#Seikkailu#Tylypahkan koulussa tapahtuu kummia ja Harry rupee ratkaisemaan \nviisasten kiven arvoitusta. #Kirja on todella hyvä että suosittelisin kaikkien lukevan sen.#9#Lahti##Harry Potter ja viisasten kivi.#Alexi Alanen 989#Raivareita ja rakkautta#Iida-Liisa#Huumori#Siinä kerrottiin kahdesta tytöstä jotka olivat erilaisia luonteiltaan.\nMutta he ovat ystäviä.#Se oli todella hyvä kirja.#9#Lahti##Mimmi ja vihainen vahtimestari#Jenna 990#seitsemän tassua ja penny väärinkäsityksiä#Thomas Bhezina#Huumori#Siitä kerrotaan tytöstä nimeltä Penny. Pennyllä on kaksi koiraa.\nToisen isomman nimi on Robin. Ja pienemmän Milli. Eräänä päivänä\nsoitti pennyn isoisä joka ei todellakaan ollut pennyn lempi setä...#Se oli tosi juonikas.#9#Lahti##Koulun kummitus#Veera 991#VAELLUSRATSASTUS#MERJA JALO#Hevoskirja#NUMMELAN PONITALLI OLI VAELLUSRATSASTUKSELLA. SIINÄ OLI AMANDA KOSKENRANTA.#SE OLI TOSI KIVA. JA KIINTOISA.#9#LAHTI##NUMMELAN-SARJA#EMILIA 992#Risto Räppääjä ja kauhea makkara#Sinikka Nopola#Huumori#Äiti pelästyi, kun Risto tuli isolla viherpippurimakkaralla.#Tosihyvä #9#Lahti##RISTO RÄPPÄÄJÄ JA KAUHEA MAKKARA#Sanna ja Krista 993#Janne ja ryöstäjäjänis#T.H Lehtinen#Jännitys#Jänis ryöstää kaupat ja pankit.#Aika hyvä mutta vähän tylsä!#9#Lahti##Jättimetsä#Lauri seppälä 994#Koiran pentuja komerossa#Lucy Daniels#Tyttökirja#Mandy Hope on tyttö, joka rakastaa eläimiä ja hänen vanhempansa ovat \neläinlääkäreitä. Heidän kodin yhteydessä on vastaan otto.Lähelle Mandyn kotia \ntullaan kuvaamaan elokuvaa.Mandy pääsee kuvaus paikalle, kun hänen äitinsä tut-\nkii elokuvassa näyttelevät eläimet.#TODELLA MAGEEEEEEEE KIRJAAAA!!!!! KANZII LUKEE.#9#Lahti##mm.Merja Jalon kirjat#Petra Toivanen 995#Harry potter ja salaisuuksienkammio#J.K.Rowling#Jännitys#Ensin Harry ja hänen ystävänsä luulevat että Harryn kommelluksien syypää\non prof Kalkaros. Joka ei pidä Harrysta yhtään.Muttaseeiole kalkaros. \n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n\n #Tosi hyvä kirja.Kannattaa lukea#9#Lahti##Harry Potter#Rolle Tenho 996#Koko kaupugin Vinski#Aapeli#Seikkailu#Vinski on koululais poika joka ostaa apteekarilta näkymättömyyspulveria.\nJa tekee apteekkarin kannssa kepposia toisille ihmmisille.Esimerkiksi\nVinskin opettajan viaraalle varpuselle.Ja Herra Haljuliinille. \n#Tosi kiva ja hauska#8#Lahti##Koko kaupugin Vinski#Maria Ruponen 997#Vinski ja Vinsetti#Aapeli#Huumori#Siinä oli harakka jonka nimi oli Vinsetti.Ja poika jonka nimi oli\nVinski.Pojalla oli punainen tukka ja pisamia.#Kirja on juonikas ja kiva.#8#Lahti##Reuhurinteen ala aste#Elina 998#Vinski ja Vinsetti#Aapeli#Huumori#Siinä oli harakka jonka nimi oli Vinsetti.Ja poika jonka nimi oli\nVinski.Pojalla oli punainen tukka ja pisamia.#Kirja on juonikas ja kiva.#8#Lahti##Reuhurinteen ala aste#Elina 999#Hissillä neljänteen kerrokseen#Maria Gripe#Jännitys#Päähenkilö oli pikku tyttö joka, ihmetteli äitiään.#kirja oli ihan hyvä. Koska siinä oli jännitystä.#9#Lahti ##Kaalin kerä.#Sanna Rostedt 1000#Rosvojahti#Taru Mäkinen#Salapoliisi#Kaksi poikaa yrittää olla salapoliiseja.Heillä on koira,joka niiden mielestä\noli poliisikoira.He olivatkin kirjan lopussa melkein kuin salapoliiseja.#Erittäin hyvä ja hauska.#9#Lahti##Dino Topia#Arttu 1001#Raivareita ja Rakkautta.#Iida Liisa#Tyttökirja#Päähenkilöt,Iida Liisa,Tuulenpoika ja Iida Liisan vanhemmat ja Erika.\nSe oli tosi hauska kirja.Iida Liisa oli 11vuotias tyttö.#Se oli tosi kiva kirja kannattaa lukea.#9#Lahti##Raivareita ja Rakkautta.#Tiia Kollani 1002#Iso kiltti jätti#Roald Dahl #Seikkailu#Jättiläinen halusi omaan maahan.#Se oli tosi hyvä kirja.#9#15240 Lahti,##Härry potter,#Eero Häggroth, 1003#heinähattu ja vilttitossu loman tarpeessa#Sinikka Napola#Seikkailu#Siinä seikkailee kaksi kaveria.Ja ne kiinnostuivat lomasta.#Se on tosi kiva.Ja jännä.#9#Lahti##Härry Potter.#Tuulia Tuikkanen. 1004#Aristokatit vaarallinen tehtävä#Disney#Seikkailu#Kun aristokatin poikaset karkasivat kotoa.\nAristokatit ovat kissoja. \n#Kirja oli neljän tähden arvoinen.#9#Lahti##Aristokatit#Hanna 1005#Viisikko aarresaarella#Enid Blyton#Salapoliisi#Viisikko,löytää vanhan hylyn ja löytää pienenarkun jossa on kartta.\nKartan avulla Viisikko löytää linnan käytävän.#Kirja oli jännittävä ja hyvä.#9#Lahti##Viisikko#Silja Mäkinen 1006#Mummin viidakko piha#Terhi Leskinen#Jännitys#Tämä tarina kertoo minun mummostani.\nEn tiedä kuinka vanha hän on. Kun kysyn hänen\nikäänsä, hän vastaa:\nOlen vanhempi kuin eilen, mutta nuorenmpi kuin\nhuomenna. Käyn usein kylässä mummin luona. #Minun mielestä se oli hyvin jännittävä ja kiva.#8#Jämsä##Lassen kesä loma#Hanna Jokinen 1007#Ressu lemmen liestojana#Charles M.Schulz#Poikakirja#Ressu rakastui Valentineen#Kirja oli tosi kiva\nja\nnopea lukea#8#JÄMSÄ##Uppo-nallen kootut runot#Kaisa Järvelä 1008#Kummitustalokutsut#Dorothy Haas#Jännitys#Jilly-lempinimeltään Pipari ei voi tänä vuonna juhlia syntymäpäiväänsä \nja sen takia hän järjestää syntymätömyyspäiväjuhlat yhdessä ystävänsä\nPähkinän kanssa. Tytöt kutsuvat koko luokan kummitustaloon,mutta sinne\nsaapuu kamrmivia vieraita...#Super,hyper,mega,extra,tupla hyvä kirja!! Jännitystä löytyy\nvaikka millä mitalla!!#9#Lahti##velho ja leijona,kummitustalokutsut#Sara Seppänen 1009#Robottipoliisit ja tuplaongelma##Jännitys###10#### 1010#Robottipoliisit ja tuplaongelma#Frank Rodgers#Seikkailu#Robotit pidätti varkaan kun se oli paha.#Minä pidin siksi siitä kun siinä tapahtui hassuja asioita.#8#Jämsä##kaikki#Elina Juntunen 1011#Heinä hattu ja Viltti tossu vauva#Sinikka Nopola Tiina Nopola #Jännitys#Viltti tossu ja heinä hattu menivät kaupunkiin.\nja sitten he menivät koiria karkuun.#se oli kiva kirja mutta pitkä. #10#säyryläntie 416##paniikkia hississä#Antti Paasonen 1012#Äitini on paras#Dee s#Jännitys###10#### 1013#Äitini on paras#Dee Shulman#Tyttökirja#Se kertoo Äidistä,Roosasta, Helgasta, Anusta, Jennasta, Laurasta ja Jannesta .#Se oli kiva. Siinä oli lopussa järkeä. Äiti oli hauska.#7#Jämsä##Niitä on monia mistä tykkään.#Kati Tyllilä 1014#Aleksi kadottaa kaiken##Jännitys###10#### 1015#Aleksi kadottaa kaiken#Paht Homson#Jännitys#Aleksilla riittää selitettävää \nkaikki mitä hän vie kouluun katoaa. \n#Aleksin selittykset,\n\nAleksin salaisuudet\nmeinaavat paljastua.\n \n#8#JÄMSÄ##pelit kirja#Jari Suomela 1016#Jannesta tulee intiaani#Riitta Mäyrälä#Jännitys#Janne ei halua mennä kouluun\nkoska kaverit kiusaavat häntä.\n#Kirja oli hyvä, Koska henkilöt oli hauskoja.#8#Jämsä##Hyvää yötä herra hakkarainen#Matti Arvola 1017#Kun tuppurasta tuli lehmä#Vuokko Savola#Tyttökirja#Tuppuran Äiti oli aina\nvihainen Tuppuralle muttu lopussa kiltti.#Kirja oli sekava mutta hauska lukea#8#JÄMSÄ##Uppo-nallen Kootut runot #Kaisa Järvelä 1018#Heinähattu, vilttitossu ja littoisten riiviö.#Sinikka Nopola-Tiina Nopola.#Seikkailu#Hanna, heinä hattu ja viltti tossu eivät puhuneet.#Hyvä siksi, että vain Matti puhui.#8#Säyrylän tie 95 Jämsä##Mikin- mysteerit sarja.#Jaakko Tamminen 1019#Tuntomerkit.#Taru Mäkinen.#Seikkailu#Tatu ja Tuuka yritivät saada autonkiini.#Siksihyvä kun sereoli koira.\n#8#Tyryntie253 42100jämmsä##Tatun sankariteot#Lauri Laakso 1020#m##Jännitys###10#### 1021#Maria ekaluokkalainen#E#Jännitys###10#### 1022#Maria ekaluokkalainen#Gummerus junior#Tyttökirja#Se ei ollut jännittävä#Se oli ihankiva#10###niitä on monia#kati 1023#Maria ekaluokkalainen#Anne Steinwart#Tyttökirja#Kirjan henkilöt olivat Hanna ja Maria. Maria jännittää ensimmäistä koulupäivää. Päivällä tapahtuikin monta iloista yllätystä.#Se ei ollut jännittävä.#7#Jämsä##Nalle Puh#Kati Tyllilä 1024#Eläintenparaati##Jännitys#laskettiin kymmeneen#kivaja hauska tarina#8#säyryläntie 416##aku ankka#antti paasonen 1025#mainiot muumiot#Terhi leskinen#Jännitys#söikanan jaeräs miestulikatsomaan#hauska ja tosi kiva ja kirjassa oli tosi kivaa#8#säyrylän tie 416##tec viller#antti paasonen 1026#tomi ja maatilan eläimet##Jännitys#tomi kävi kattomassa eläimiä#hauska ja jännittävä ja tosikivaa#8#säyryläntie 416##jalkakapallo#antti paasonen 1027#Maailman huonoin jalkapalloilia.#Teemu Saarinen.#Jännitys#Jalkapalloiliat#Hyvät ihmiset#8#Jämsä##Juksu ja valkeat koripallotossut#Matti 1028#Mainiot muumiot#Bindille#Jännitys#Muumiot seikkai levt#Muumiot on kivoja#8#Jämsä##Juksu ja valkeat koripallo tossut#Matti 1029#hyvää yötä,herra hakkarainen#Mauri Kunnas#Seikkailu#Monta päivää,jonka joka yö Hakkarainen käveli unissaan.#Hakkarainen nukkui.Siitä se oli hyvä.#8#Säyrylän tie 95##mikin mysteerit-sarja#Jaakko Tamminen 1030#Super-mies Harri#Chris Powling Scoular Anderson#Seikkailu#Harri yritti lentää.#Kannatti lukea.#8#Säyrylän tie 95 Jämsä##mikin mysteerit-sarja#Jaakko Tamminen 1031#Nellin neron -leimaukset#Damon Burnard#Seikkailu#Nelli keksi paljon.#Seikkailukas hupi-tarina.#9#Säyrylän tie 95 Jämsä##mikin-mysteerit sarja#Jaakko Tamminen 1032###Jännitys###10#### 1033########## 1034#Pienen Puun kasvatus#Carter#Seikkailu#Intiaanikirja, joka kertoo pienenä orvoksi jäävän intiaanipojan, Pienen Puun tarinan. Hänet kasvattavat isvanhemmat. Kaikki eivät hyväksy isovanhempien tapaa neuvoa intiaanien elämäntavat, myös viskin keiton, pojalle. Isoäiti huolehtii lukutaidon opetuksesta, iso-isä luonnon, eläinten ja muiden elämäntaitojen opetuksen.\nKirjan lopussa Pieni Puu on aikuinen ja sopeutuu omalla tavallaan valkoisten elämän menoon, kuitenkin käyttäen omaa intiaanien elämäntapaansa.#Oikein hyvä seikkailukirja, paljon hyvää asiaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Suosittelen 9-12 vuotiaille tytöille/pojille.#Yli 13#Lähellä Varkautta##Carter; Pienen puun kasvatus#Eija Öster 1035#Harry Potter Azkabanin vanki#j.k.rowling#Jännitys#harry potterin kolmannessa kirjassa harry asuuntätinsä ja setänsä luona kun koulusta tulee lappu jossa pääsis tylhyahoon he eivät tietenkään allekoirjoita sitä koulussa harry on yksin kun hänelle annetaan kelmien.....hän menee salaa..... yhtenä yonä ron katoaa jä harry läheteen eläimen perään suljetussa huoneessa on ron kun ovimenee kiinni ja siinä on Si....... aikaisemme hagninin hiinokka tapetaan mutta he lentävät sillä lopussa pelastamaan Si......#aivan huippu kannattaa lukee siinä on eniten jännitystä ja paraskin ja on azkabanin vankin koska siinä oli myös vähän huumori ja eniren sivuaja #10#tampere##Harry Potter ja Azkabanin vanki#Oona Polvi 1036#Harry Potter ja Aztkabanin vanki#J.K. Rowling#Fantasia#Harry menee velhojen kouluun ja oppii siellä kaikkia taikoja. siellä Harry joutuu vaaroihin ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa.Harry oppii taistelemaan ankeuttajien kanssa.#kirja oli todella hyvä ja kiinnostava#11#Hyvinkää##Harry Potter ja liekehtivä pikari#Toni Borgentsröm 1037########## 1038#Jokilaakson ainoa tyttö#Jennifer L. Holm#Tyttökirja#May Amelia on ainoa tyttö lapsi Jokilaaksossa.Hänellä on monta valjeä.\nMay on oikea viipeltäjä. Hänelle syntyy pikkusisko,mutta se kuolee ja May\nkarkaa Astoriin veljensä Wilbertin kanssa.Maylle sattuu paljon kommel-\nluksia.#Kirja on kaikista paras!!!#13#Keski-Suomi###Joku 1039#Talo numero 13#Tuija Lehtinen#Salapoliisi#Aleksi,Joel,Miranda,Nina ja Pyry ratkovat jo toista rikosta.Kun Mirandan turkkilaisen isän kebabbaariin murtaudutaan,niin he alkavat selvittää juttua.#Tosi hyvä kirja,koska kirjassa oli paljon jännitystä.#10#Espoo##Harry Potter ja liekehtivä pikari#Tiia Tiainen 1040#Viimevuotiset ystävämme#Louisa m. Alcott#Tyttökirja#Marchin neljä tyttöä Meg,Jo,Beth ja Amy ovat jälleen vauhdissa.Jo lähtee new Yorkiin opettamaan rva Kirken lapsia,Beth kuolee tulirokon jälkitautiin,Amy lähtee taiteilijaksi Eurooppaan March-tädin kanssa ja Meg menee naimisiin John Brooken(eli Laurien kotiopettajan)kanssa naimisiin ja he saavat kaksi lasta Daisyn ja Demin.#Kirja oli IHANA,koska siinä oli vauhdikkuutta ja se oli myös aika surullinen.#10#Espoo##Harry Potter ja liekehtivä pikari#Tiia Tiainen 1041#Harry potter#J.rowling#Jännitys#Harry kuule omituisia ääniä siitä paljastuu salaisuksien kammio.#Ihan huippu omasta mielestä ihan best.#10#Kuopio##Harry Potter#Joonas Rissanen 1042#Mustahanskainen mies#Ursel Scheffler#Salapoliisi#Mikko ja Pauliina rupeavat salapoliisiksi he löytävät kukkaron#Ihanhyvä#9#Kuopio##Nyt nappaa#Henry 1043#Animorphs-sarja#K.A.Applegate#Seikkailu#Jaken ja hänen ystäviensäelämä muuttuu kertaheitolla uskomattomaksi ja\npelottavaksi seikkailuksi,kun he näkevät aution rakennustyömaan \nyläpuolella oudon kirkkaan valon.Pian he huomaavat,että se on toiselta planeetalta saapuva avaruusalus.Aluksesta laskeutuu maahan\nhaavoittunut avaruusolio,andaliitti.Olento kertoo heille yeerkeistä,\nmaailmankaikkeuden loisista,jotka ovat saapuneet maahan ottamaan ihmisiä orjikseen.Jakella ja kumppaneilla on edessään mahdottomalta tuntuva tehtävä.Heidän on yritettävä pelastaa ihmiskunta yeerkien \nvalloitukselta.Avuksi taisteluun he saavat ainutlaatuisen aseen:ky-\nvyn morfata eli muuttaa itsensä eläimiksi. #Kirjasarja oli jännittävä ja mielenkiintoinen.kirjoissa oli kuvattu hyvin miten he muuttuivat eläimiksi.#12#Jyskä##Animorphs-sarja#Leena 1044#rte#re#Jännitys#trtfg#rterte#12#rete##tr#er 1045#Bert ja kovanaamat#Jorma Isonen#Huumori#Bert nuolee tyttöjä. #Ei parempaa olekkaan paitsi muut bert kirjat#alle 5#Lyypekki##Bert ja kovanaamat#Bert Lyypekki 1046#Amy, numero seitsemän##Jännitys###10#### 1047#Bertin hervottomat haaveilut#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert on kolmetoista- vuotias ruotsalaispoika joka kirjoittaa päiväkirjaa. Päiväkirjassaan hän kertoo kaikista ihastuksistaan Nadjasta, Pauliinasta, Idasta ja Emiliasta ja myös siitä miten hän aikoo säästää rahaa mopoon. Bertillä on myös uskovainen iso-äiti, joka usuttaa Bertiä kirkollisiin harrastuksiin, mutta Bertiä ei kiinnosta muut kuin tytöt. Tyttöjä ajatellessaan yötä päivää Bert jo pelkää isona olevansa kaamea "seksihullu"\n#Kirja oli hauska, koska Bertille sattui koko ajan jotain noloa. Ihan täydellinen kirja ei sentään ollut nimittäin aina toistuvat sanonnat Haudi haudi päiväkirja ja kiitti hei riitti sei.#13#Etelä-Savo##Bert ja Biginimimmit#Tero Kokkonen 1048#Susikoira Roi ja ilmiantaja#Jorma Kurvinen#Salapoliisi#Päläää.Se siinä.#Hounoa:Alussa sekava ja tylsä, koska se oli pitkäveteinen\nHyvää:Lopussa oli hyvä, koska oli paljon asiaa#10###Susikoira roi jsa # 1049#Bert Babyface#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert lähtee yhdysvaltoihin setänsä Jannen ja sen vaimon Cynthian luokse.Bert tutustuu matkalla tummasilmäiseen Lindaan ja Keviniin.\nKevin keksii Bertille lempinimen Bert Babyface.#Siinä oli paljon menoa,mutta jotkut jutut oli tylsiä.\n\nSuosittelen kirjaa kaikille jotka tykkäävät huumori-kirjoista#12#Etelä-Savo##Bert Babyface#Jussi Kärkkäinen 1050#MEGAKESÄ#Katri Manninen#Tyttökirja#Augustan poikaystävä Henkka on lähtenyt opiskelemaan vuodeksi Saksaan ja kesästä näyttää tulevan tylsä.Töitäkään ei löydy.Kun Augusta vihdoin löytää töitä niin alkaa ihailijoitakin kertyä...jopa naispuolisia..Augusta pääsee nauttimaan ystäviensä kanssa megakesästä.\nMutta kestääkö Augustan ja Henkan suhde??#Mä tykkäsin tästä kirjasta siksi, koska juonesta pääs jo alussa selville ja kokoajan taphtu jotain#12#Etelä-Savo##Älä unohda minua! & Megakesä#Jossu 1051#Mieletön kalorikammo#Jacqueline Wilson#Tyttökirja#Ellien mustiin pukeutunut kaveri Nadine pääsee mallikilpailuun,jossa on on paljon kauniita ja laihoja malleja.Ellie rupee vertaamaan niitä itseensä.Myös hänen toinen kaverinsa Magda on hyvin kaunis ja laiha, joka on aina vetänyt poikia puoleensa.Ellie aloittaa laihutuskuurin.\nHän päättää,että ei syö enää koskaan ruokaa ja,jos hän sattui ahmimaan itsensä täyteen juoksi hän vessaan ja oksensi ne pois.Ellien äitipuoli Anna huomaa kyllä jotain outoa hänessä,mutta ei heti arvaa mistä on kyse... #Minun mielestä kirja oli tosi hyvä,koska siinä kerrottiin just kaikista nuorten elämään liittyvistä asioista. #13#Etelä-Savo##tämä #Paula 1052#Kadoneen saaren timantit#Clive Cussler#Jännitys#Dirk Pitt ja Giordino alkaa etsiä syytä eläinten salaperäiseen kuolemaan.Turistioppaan Meave Fletcheriin jäseniä kuoli oudoissa oloissa.Siihen löytyy yhteinen tekijä Meaven isä Arthur Dorsett.Uudet kaivausmenetelmät aiheuttavat sietämättömät ääniaallot.Dirk Pitt,Giordino ja Meave ryhtyvät estämään uusia joukkokuollemia ja samalla pelastavat Meaven kaksoispojat.selviävätkö he Pittin kekseliäisyyden ja rohkeuden ansiosta.#Kirja oli hyvä koska siinä tapahtui paljon ja oli jännittävä.#10#Etelä-Savo##Kadonneen saaren timantit#Eetu 1053#Katja interreilillä#Ellinor Rafaelsen#Tyttökirja#Katja ja hänen paras kaveri Pia, ovat lähteneet interreili matkalle.\nHe ovat suunnitelleet matkaa jo pitkään, joten nyt tai ei koskaan.\n Matka alkaa mukavasti, muiden interreilaajien kanssa, kaikki menee hyvin kunnes Pian rinkka varastetaan.\n Nyt he ovat pahemmassa vaarassa kuin koskaan olisivatkaan uskoneet.\n#Kirja oli avartava, koska siinä kerrottiin interreilimatkasta ja niistä vaaroista, mitä matkalla voi sattua.(saattaa saada hyviä neuvoja, jos aikoo lähteä interreilimatkalle) Mielestäni kirja oli kokonaisuudessaan hyvä, se ei ollut pitkäveteinen.#13#Etelä-Savo###Tiina Räsänen 1054#taru sormusten herrasta sormuksen ritarit#J.R.R Tolkien#Fantasia#Velho Gandalf saa tietoonsa että Frodolla on sormusten sormus hallussaan. Tämän sormuksen Sauron, musta ruhtinas haluaa omakseen, koska sillä sormuksella hän pystyy tuhoamaan keskimaan. Gandalf kehottaa Frodoa menemään Rivendeliin pyytämään neuvoa viisaalta Elrondilta.Frodo lähtee vaaralliselle matkalle Kontusta Rivendeliin seuranaan Sam, Merri ja Pippin. Rivendelissä päätetään että sormus yritetään tuhota. Yhdeksän henkinen seurue lähtee vaaralliselle matkalle kohti Mordoria aikomuksena heittää sormus tuomiovuoreen, tuleen jossa se taottiin. #kokonaiskuva on mielenkiintoinen ja hauska välillä vähän takkuileva ja pitkä veteinen. Kirja on kirjoitettu vanhahtavalla kielellä jota ei jaksa lukea paljoa. Suosittelen kirjaa fantasia kirjoista pitäville n. 14 vuotiaista ylöspäin.#13#Etelä-Savo##salamurhaajan taival#Jarno S. 1055#Amy, numero seitsemän#Marilyn Kaye#Fantasia#Amy on 12-vuotias täydellinen koulutyttö.Hän on perheen ainoa lapsi ja asuu kotona äidin kanssa ilman isää, koska isä on kuollut autoonnettomuudessa ennen Amyn syntymää.Amy ei tiedä juuri mitään isästään, koska äiti ei ole halunnut kertoa asiasta Amylle.Koulussa Amy tietää kaikki vastaukset opettajan kysymyksiin,mutta luokalla on toinenkin tyttö Jeanine joka yrittää olla yhtä hyvä koulussa, kuin Amy.Jeanine on oikeastaan Amyn kilpakaveri, koska he yrittävät kilpailla kumpi on parempi.Amylle tulee kuitenkin hankaluuksia, koska hänen pitää kirjoittaa koulussa aine omasta elämänkerrasta, mutta Amy ei tiedä itsestään eikä menneisyydestä juuri mitään.Hänen ystävänsa tasha yrittää auttaa Amya etsimällä tietoa koulun kansliasta, mutta mitään tietoa ei löydy...vai löytyykö? Amyn menneisyydessä on kuitenkin jotain outoa.joku alkaa ottaa Amystä valokuvia.hänen äitinsä alkaa käyttäytyä oudosti. Amy alkaa saada nimettömiä kirjeitä.#Pidin kirjasta, kun se alkoi heti mielenkiintoisesti.En pitänyt, koska välillä joitakin kohtia kerrottiin liian tarkasti.Suosittelen kirjaa enemmän tytöille.lukekaa......#10###the# 1056#Amy, numero seitsemän#Marilyn Kaye#Fantasia#Amy on 12-vuotias täydellinen koulutyttö.Hän on perheen ainoa lapsi ja asuu kotona äidin kanssa ilman isää, koska isä on kuollut autoonnettomuudessa ennen Amyn syntymää.Amy ei tiedä juuri mitään isästään, koska äiti ei ole halunnut kertoa asiasta Amylle.Koulussa Amy tietää kaikki vastaukset opettajan kysymyksiin,mutta luokalla on toinenkin tyttö Jeanine joka yrittää olla yhtä hyvä koulussa, kuin Amy.Jeanine on oikeastaan Amyn kilpakaveri, koska he yrittävät kilpailla kumpi on parempi.Amylle tulee kuitenkin hankaluuksia, koska hänen pitää kirjoittaa koulussa aine omasta elämänkerrasta, mutta Amy ei tiedä itsestään eikä menneisyydestä juuri mitään.Hänen ystävänsa tasha yrittää auttaa Amya etsimällä tietoa koulun kansliasta, mutta mitään tietoa ei löydy...vai löytyykö? Amyn menneisyydessä on kuitenkin jotain outoa.joku alkaa ottaa Amystä valokuvia.hänen äitinsä alkaa käyttäytyä oudosti. Amy alkaa saada nimettömiä kirjeitä.#Pidin kirjasta, kun se alkoi heti mielenkiintoisesti.En pitänyt, koska välillä joitakin kohtia kerrottiin liian tarkasti.Suosittelen kirjaa enemmän tytöille.lukekaa......#10###the# 1057#Harry Potter ja liekehtivä pikari#J.K Rowling#Fantasia#Harry asuu ilkeän Dursleyn perheen luona Likusterintiellä, jossa häntä kohdellaan suurinpiirtein kuin rottaa. Onneksi hän kuitenki saa kutsun lähteä Weasleyn veljesten kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Loppuottelu on huippujännittävä ja kisojen tunnelma riehakas, kunnes tilanne muuttuu aivan sekasortoiseksi ja uhkaavaksi: kuolonsyojät marssivat esiin ja taivaalle leimahtaa pimeän piirto; Lordi Valdemortin merkki.\n Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu Tylypahkan lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beuxbatons ja Durmstrang. Jokaisesta koulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua vaativaan koetukseen. \n Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa, taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin Hagridin opastuksella ja pimeyden voimikta suojautumista opettaa omalaatuinen Alastor " Villisilmä" Vauhkomieli ja Harryn edessä ovat koitokset, joiden veroisia hän ei ole koskaan kokenut. #Krja oli vauhdikas, ylläyksellinen ja mielenkiintoinen. Ei yhtään ihme, että nämä on näin suosittuja.\nNäitä voi mun mielestä lukee minkä ikäiset vaan.\n\n Eli eikun lukemaan!!!#13###Harry Potterit#Katja 1058#Goosebumps ##Jännitys###10#### 1059#Harry Potter ja viisasten kivi#J.K.Rowling#Fantasia#Harry asuu kamalissa oloissa Vernon-sedän ja Petunia-tädin luona, kunnes Harry saa kuulla 11-vuotispäivänään, että hän on velhojen sukua. Harry lähtee Tylypahkaan,(velhokouluun)jossa sattuu ja tapahtuu kaikkea mahdollista.#Todella hyvä, koska kirjan tekijä oli kirjoittanut tekstin mielenkiintoisesti ja oli kertonut asiat tarpeeksi tarkasti.#12#Etelä-Savo##Harry Potter ja viisasten kivi#Tytti 1060#Bert ja innokkaat ihailijat#Anders Jacobsson ja Sören Olsson#Huumori#Bert kirjoittaa päiväkirjaa,jossa hän kertoo kommelluksistaan.Nyt hänellä on lemmenhuolia.Kukaan oikean ikäinen tai kokoinen tyttö ei rakasta häntä.Yhtäkkiä Bert kuitenkin huomaa,että ihailijoita alkaa kertyä.Loppuvuodesta innokkaita tyttöjä onkin jo kertynyt aika paljon.#Hauskaa kirjassa oli kun Bertille sattui kaikkea noloa ja sille sai nauraa.Mutta en pitänyt kun aina päiväkirjamerkintöjen lopussa oli joku Bertin omakeksimä runo tai laulu.Niitä oli väsyttävä lukea.#12#Etelä-Savo##Bert kirjat#Meri N. 1061#Kolmas Konstaapeli#Flann O'Brian#Jännitys#Kertoja (minä) ja kaverinsa De Selby tappavat rikkaan vanhan Mathersin miehen,jotta saisivat rahat patentoimaan kirjan.Kun myöhemmin he palaavat hakemaan rahalipppaan se on kadonnut ja Mathersin äijä istuu keinutuolissa litkimässä laihaa teetä.Kertoja ei tiedä nimeään eikä mistä on tullut tai kuka hänen isänsä on.Mathers kertoo hänelle oudoista konstaapeleistä ja kertoja lähtee selvittämään asiasta...#Muuten se oli hyvä mut,De Selbyn mietelmiä ei jaksanut lukea... Kirja oli täynnä yllättäviä käänteitä...#Yli 13#Etelä-Savo##Tämä#Janne 1062#Suku on pahin, Osku#Jukka Parkkinen#Huumori#Osku on ryhrynyt koululehden päätoimittajaksi ja hän metsästää juttuja Tertun, Kuosmasen ja Virran kanssa. Osku kyselee Ainolta kuka on Kirma Koskenperä, mutta Aino ei tahdo puhua siitä.#Tässä kirjassa ei minunmielestäni ollut mitään järkeä. Tosi yksitoikkoinen, tylsä ja en tajunnut kaikkia sanoja. EI kannata lukea!! Suosittelen masokisteille.#13#Etelä-Savo##Kumi-tarzan#Ville 1063#Otto ja Plejadien lähettiläs#Tapani Bagge#Seikkailu#Otto on juuri aloittanut ylä-asteen, ja häntä kiusataan koulussa. Kaikki muuttuu, kun hän kohtaa puliukolta näyttävän Sepin, joka kertoo olevansa Plejadien lähettiläs. Sepi väittää että Ottokin on Plejadi, joka on lähetetty maahan suurta galaksien välistä sotaa. Sepi antaa Otolle kiven jolla on erikoisia voimia. \nSitten naapurin Sarista paljastuu uusia asioita,ja Otto saa hänestä liittolaisen......#Huonoa oli se, kun tässä kuvailtiin asiat vähän liian tarkasti.\nHyvää oli se, kun tässä tapahtuu melkein kokoajan jotakin.#12#Etelä-Savo##Kumi -Tarzan#Juha Suokas 1064#Seitsemän tassua ja Penny Hyytävä seikkailu#Thomas Brezina#Seikkailu#14 vuotias Penny matkustaa Norjaan isoisänsä syntymäpäiville. Matkalla isovanhempien kotiin, he näkevät pelottavan takaa-ajon, josta he pelastavat takaa-ajettavan hylkeidentutkijan. Pian Pennyn isoisä kutsutaan lentokentälle katsomaan koditonta hylkeen poikasta, jota tuntematon tilaaja ei olekkaan hakemassa. Suloisen hylkeenpoikasen hengissä pitäminen ei ole pennyn ainoa ongelma, sillä hylkeenpyytäjät eivät kaihda keinoja saadakseen jatkaa lumivalkeiden kuuttien metsästystä.#Kirja oli hyvä, sillä siinä tapahtui paljon.#12#Etelä-Savo##Harry Potter ja liekehtivä pikari#R.M 1065#Sweet Valley High Silminnäkijä#Francine Pascal#Tyttökirja#Jessica ja Elisabet saavat kesätöitä Sweet Valleyn Uutisetlehdestä ja heille muuttaa Stevenin ystävä Adam.Kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin haluaisi.Jessica on myöhään töissä,kun hän lähtee töistä hän huomaa parkkihallissa, kun nuori mies yrittää hankkiutua eroon ruumiista. Paria tuntia myöhemmin ruumis löytyy Adamin auton peräkontista ja Adam pidätetään.Jessica ja Elisabet tietävät, kuka on oikea murhaaja ja he yrittävät saada hänet kiinni ja, sitä myötä he joutuvat vaikeuksiin.#Kirja oli hyvä,koska siinä tapahtui koko ajan jotain. #12#Etelä-Savo##Sweet Valley High Silminnäkijä#N.N 1066#Noiduttu kello#R.L. Stine#Jännitys#Michael inhoaa siskoaan Taraa. Tara on aina kiusaamassa Michaelia.Eräänä päivänä Michaelin isä tuo kotiin antiikkisen käkikellon.Isä ei anna kenenkään koskea kelloon.Mutta Michael ei tottele isää, vaan kääntää käen päätä pistääkseen kaiken Taran syyksi. Sitä Michaelin ei olisi kannattanut tehdä, sillä sen jälkeen vuodet alkavat mennä taaksepäin ja Michael rupeaa päivä päivältä vain nuorenemaan.#Minua inhotti se, että Tara kiusasi Michaelia ihan koko ajan.Mutta muuten se oli ihan hyvä kirja, koska Michael nuoreni joka päivä.#12#Etelä-Savo##Älä unohda minua!+ kaikki Goosebumbs kirjat.#Tiia 1067#Katja Englannissa#Ellinor Rafaelsen#Tyttökirja#Katja lähtee ystävineen Englantiin kielikurssille . Opiskelu ei vie koko aikaa , joten Katja ehtii kokea paljon uutta ja kiinnostavaa . Katja rakastuu Patrickiin , josta aiheutuu muitakin hankaluuksia , kun mustasukkainen Oliver ( Katjan poikaystävä ) . Nimittäin Patrickin isä on turkisfirman johtaja ja myy väärennös turkiksia aitoina . Tietenkin kovaan hintaan . Ja Katja sekaantuu tapojensa mukaan asiaan ja joutuu myöhemmin kärsimään siitä . #Kirja oli hyvä , koska siinä tapahtui koko ajan kaikkea jännää . \nJoskus siinä oli vähän pitkästyttäviä kohtia . KANNATTAA LUKEA !!!#12#Etelä-Savo##Lotta sarja#Hanna 1068#Imperiumin vastaisku#Donald F. Glut#Jännitys#Kapinalliset saavat tuhottua Kuoleman tähden. Sen jälkeen kapinalliset löytävät uuden piilopaikan, mutta keisarillinen armeija tuhoaa sen.\nLuke lähtee päättämään Jedi koulutuksensa mestari Yodan luokse, mutta hän lähtee pelastamaan ystäviään Darth Vaderinin kynsistä ja joutuu kohtaamaan Vaderinin. Vader koittaa käännyttää Lukea pimeälle puolelle ja melkein onnistuu. \nTämän jälkeen Luke ja Luken ystävät lähtevät pelastamaan Han Soloa Jabban luota.#Hyvää: Jännittävä eikä ollut pitkäveteinen. \nHuonoa: Alussa sekava, mutta siihen tottui.#12#Etelä-Savo##Jedin paluu#Janne Sauvala 1069#Goosebumps Muumion kirous#R.L Stine#Jännitys#Gabe oli Joululomallaan Egyptissä Ben-enonsa luona. Gaben vanhemmilleen soitettiin, että heidän pitää mennä Aleksandriaan. Kun Ben joutui lähtemään Kaironsairaalaan. Kun Ben tuli sairaalasta ja tiesi mitä oli tapahtunut niin he lähtivät pyramiidiin etsimään shokin aiheuttajaa. Siitä alkaa kaikki jännittävä.#Kirja oli todella jännä, koskaei ensin tiennyt mitä tapahtuu. Kannattaa lukea, vaikka jossakin oli samaa koko ajan.#13#Etelä-Savo##Goosebumps Muumion kirous#Tatu Väänänen 1070#Ystävänpalvelus#Tuija Lehtinen#Seikkailu#Nina,joel ja Pyry ovat yläasteella ja Aleksi on lukiossa. Nina käyttää naapurinsa Kerttu Sirenin koiria joka päivä ulkona. Eräänä päivänä, kun Nina on naapurissa hakemassa koiria, hän näkee videokasetin. Nina päättää ottaa videon ja katsoa sen kun ehtii. Video joutuu kuitenkin muille ihmisille ja kaverukset Nina,joel,Pyry ja Aleksi haluavat selvittää Kertun asioita. Kertun kummilapsi Santtu on sotkeutunut vaarallisen Hannes Kajon asioihin ja Kerttu Santun myötä,koska Kertulla on Santun tavaroita, joita Hannes Kajo havittelee.#Hyvää: Kirja ei ollut pitkäveteinen.\n\nHuonoa: Sisältö ei ollut niin hyvä kuin ajattelin.#12#Etelä-Savo##Harry Potterit#Jenna 1071#Mustan hevosen mysteeri#Jenny Hughes#Hevoskirja#Tanglewood on talli, joka on vaarassa rahavaikeuksien takia. Mutta hevosia rakastavat Liz ja Darren eivät luovuta. He ryhtyvät metsästämään aarretta, apunaan vain omalaatuisen setänsä merkillinen vihje mustasta hevosesta.#Alussa oli huono, koska siinä ei tapahtunut mitään, mutta loppua kohti kirja parani. Kirja oli muuten oikein mukava.#13#Etelä-Savo##Älä unohda minua!#Tiia 1072#The nightmare room: Älä unohda minua!#R.L.Stine#Jännitys#Warnerin perhe on muuttanut vastikään vanhaan ränsistyneeseen taloon,jossa on tilaa niin 15-vuotiaalle Daniellellekin kuin hänen pikkuveljellensä Peterille.\nEräänä päivänä vanhenpien ollessa tyomatkalla Danielle ja hänen ystävänsä Addie hypnotisoivat leikisti Peterin.Silti poika tuntuu vaipuvan hypnoosiin.\nHerättyään hän alkaa unohdella asioita ja kaikki tuntuvat unohtavan hänet.\nKellaristakin kuuluu outoja huokauksia ja kuiskauksia, jotka kutsuvat Peteriä nimeltä.#Minusta kirjassa on käytetty kuvailevaa kieltä ,jonka avulla pystyy hyvin itse kuvittelemaan kirjan tapahtumat.Jännittävä.#12#Etelä-Savo##Harry Potter ja viisasten kivi#Hanna 1073#Sweet Valley High:Rakkauden huumaa#Francine Pascal#Tyttökirja#Sweet Valley täyttää sata vuotta,ja tietysti "synttäreiden"kunniaksi järjestetään suuret juhlat...Juhlien kohokohta on jalkapallo-ottelu,mutta Sweet Valleyn tähtipelaajalta on peli jäämässä väliin huonon äidinkielen numeron takia.Kaiken lisäksi Ken on rakastunut sokeasti Suzanne nimiseen tyttöön.\nKenin täytyy kirjoittaa novelli jolla nostaisi äidinkielen numeroaan,jotta hän voisi pelata sata vuotis juhlissa.\nElizabeth tarjoaa hänelle apuaan ja luovuttaa Kenille yhden novelleistaan.Liz ei ole koskaan antanut kenenkään lukea novellejaan,mutta päättää luovuttaa novellinsa Kenille vain jos hän lupaa olla näyttämättä sitä kenellekään.Ken suostuu,muttei voikaan pitää lupaustaan...#Minun mielestä kirja oli hyvä,koska siinä tapahtui koko ajan jotain...\nkannattaaa lukea...!!!#13#Etelä-Savo##Sweet Valleyt ja Bertin päiväkirjat#Henna 1074########## 1075#Salatut elämät, Miia ja Saku#Katri Manninen#Tyttökirja#Tarinaa kerrotaan Miian näkökulmasta,jo ennen sarjan alkua. Ismo,Kalle ja Miia Laitela muuttavat samaan kerrostaloon, missä asuvat mm.Salinit:Jukka,Hanna,Aleksi,Saku ja Silja. Kalle,Miia,Saku ja Silja, ovat jo ennestään vanhoja kavereita. Miia rakastaa salaa Sakua, mutta Sakusta ei ota selvää. Tapahtuu kaikenlaista jännittävää,bileitä,runokilpailuja,murha,rikoksia ym. Vasta lopussa selviää miten käy Miian ja Sakun... #Ihan o.k. kirja, välillä vähän tylsä, koska samaa asiaa jauhetaan kokoajan(ollako vai eikö olla)#12#Itä-Savo##Enpä ole hirveän kummoisia lueskellut#Mari 1076#Kuolema vankileirillä#Michael Gilbert#Jännitys#Tää kertoo vangeista jotka on Pohjois-Italiassa ja ne yrittää paeta kaivamalla tunnelin vankileirin muurin ali.Niille tulee ongelmia kun ne löytää ruumiin sieltä tunnelista ja sitte ne miettii oliko se murha.#No.. se oli välillä tylsä ku ei tapahtunu mitään jännää#12#Keski-Suomi## ei oo en lue paljon#Joonas 1077########## 1078#Suo on täynnä taikaa#Maria Lang#Jännitys#Omituisella suolla asuu omituisia ihmisiä ja murha tietysti vaanii nurkan takana.#Ihan OK.#Yli 13#Lahti##xxxxxxxxx#Arja 1079#Laura kielikurssilla#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Laura ja hänen kaverinsa Jenna menevät kielikurssille Englantiin,Bournemouthiin.Laura ihastuu tsekkiläiseen Janiin,mutta Lauraa ihaileekin humoristinen Pierre.#Hyvä kirja.#10#Espoo##Harry Potterit#Tiia Tiainen 1080#Aavakaksoset: Koulussa kummittelee#Dian Curtis Regan#Jännitys#Robertilla ja Rebekalla on oikeastaan jo vähän ikävä kouluaikoja. He päättävät käydä katsomassa mitä vanhaan opinahjoon oikein kuuluu. Kummittelemalla voisi samalla maksaa opettajille vähän vanhoja kalavelkoja. \nMonet asiat ovat muuttuneet, mutta jotain tuttua on jäljelläkin: vanha kirjasto ja kellotorni. Syvällä vanhan kirjaston kätköissä on salaisuus- varsinainen kultakaivos, joka voisi kenties pelastaa Katajiston uuden koulun rahahuolilta. JOtta kaikki ei jäisi pelkäksi haaveeksi, tarvitaan kaksosten ja Takun pelotonta seikkailumieltä!#Hyvä kirja, vaikka olisi voinut olla vähän pidempi.#10#Espoo##Harry Potterit, Sweet valley highit ja Neiti Etsivät#Tiia Tiainen 1081#Neiti Etsivä ja luolan arvoitus#Carolyn Keene#Salapoliisi#Kun Paula, Bess ja George palaavat kaupungilta ostosretkeltä, junassa tapahtuu kummia: vastapäinen tyttö pyörtyy yhtäkkiä ja tuntematon mies puhuttelee Paulaa, luullen tätä toiseksi!\nRiver Heightsin tytöt auttavat pyörtynyttä Joannea ja saavat kuulla, että tytön koti Punaisen veräjän maatila on vaarassa joutua myydyksi. Neiti Etsivä ja hänen ystävänsä päättävät lähteä JOannen ja tämän isoäidin avuksi.\nMaatilan mailla telttailee merkillinen lahko, MUstan käärmeen yhdyskunta. Sen jäsenet käyttävät läheistä luolaa salaperäisiin tarkoituksiinsa ja liehuvat valkoisissa viitoissa öisin. Peloton Paula haistaa palaneen käryä ja päättää ryhtyä tutkimaan lahkolaisia vähän lähemmin...#Hyvä ja jännittävä kirja. Suosittelen tätä ja muitakin Neiti Etsiviä!#10#Espoo##Harry Potterit, Sweet Valley Highit ja Neiti Etsivät#Tiia Tiainen 1082#Ponityttö ja kommellusten kurssi#Merja Jalo#Hevoskirja#Nea pitää aloittelijoille ratsastuskurssin, vaikka hänen jalkansa on vammautunut vähäksi aikaa.#Ihan hyvä, mutta olisi voinut olla pidempi.#10#Espoo##Potterit, Sweet Valley Highit ja Neiti Etsivät#Tiia Tiainen 1083#Amyn äiti#Marilyn Kaye#Jännitys#Amy Candler tietää,ettei hänellä ole oikeaa äitiä-hän on laboratoriossa luotu klooni.Amy pitää kuitenkin Nancy Candler äitinään,koska tämä on huolehtinut hänestä kaksitoista vuotta.Mutta sitten Amy tapaa naisen,joka väittää,ettei Amy olekaan klooni,vaan hänen tyttärensä.Amy on ymmällään.Onko hän Nancyn kloonityttö vai tuntemattoman naisen lapsi?#kirja oli tosi hyvä eli kannattaa lukee!#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1084#Toinen Amy#Marilyn Kaye#Jännitys#Vaikka Amy Candlerilla on poikkeuksellisia kykyjä,hän yrittää kaikin tavoin olla kuin kuka tahansa nuori.Mutta sitten kuvaan astuu hänen täydellinen kaksoisolentonsa,toinen Amy.Tytöt näyttävät samanlaisilta,mutta luonteeltaan he ovat kuin yö ja päivä.Toinen Amy ei siedä klooniaan,vaan haluaa Amyn pois tieltään.Mutta pystyykö Amy estämään tuhonsa?#Kirja oli tosi hyvä ja kannattaa lukee!#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1085#Amyn äiti#Marilyn Kaye#Seikkailu#Amy tapaa kadulla naisen,joka väittää olevansa Amyn äiti,siis ettei Amy olisi Nancyn kloonityttö vaan Kamillan eli sen naisen lapsi.#Tosi hyvä kirjaa,kannattaa lukea!#10#Espoo##Amyn äiti ja kaikki muut Replicat#Tiia Tiainen 1086#Aution talon salaisuus#Enid Blyton#Salapoliisi#Viisi Etsivää ja Vainukoira Nono ovat taas uuden Salaisuuden kimpussa.Kun Riki juoksee Villa Miltonin puutarhassa olevaan puuhun hän huomaa,että talo ei ole autio.#Tosi hyvä.#10#Espoo##Replicat#Tiia Tiainen 1087#Kadonnenen prinssin salaisuus#Enid Blyton#Jännitys#Peterwoodin lähellä on kansainvälinen koululaisleiri,jolle osallistuu pikku prinssi Bongawah kaukaa Tetaruasta.Kyläläisiä narratakseen Viisi Etsivää kuljeksiiitämaisiin vaatteisiin sonnustautuneina aavistamatta että prinssi on salaperäisesti kadonnut ja että heidän pilailunsa sotkee johtolangat.Tapahtumat vievät roistojen vangiksi itse konstaapeli Goon ennen kuin Viisi Etsivää selvittää tapauksen.#Kirja oli erittäin jännittävä!!#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1088#Matilda#Roald Dahl#Huumori#Matilda on ihmelapsi,suorastaan nero,joka jo alle viisivuotiaan luki klassikkoja Dickensistä Kiplingiin ja Hemingwayhin ja ymmärsi heitä kaikkia herkyytensä ja säkenöivän älynsä ansiolla.Mutta vanhempiensa mielestä hän on lähes sietämätön kiusankappale.Matildan koulun rehtorikin inhoaa Matildaa.Mutta Matildalla on oivat vasta lääkkeet,poikkeukelliset henkiset kykynsä.Hän keksii,miten pelastaa koulunsa ja varsinkin hänen ihanan opettajansa neiti Honeyn hirvimaisen rehtorin kynsistä.#Kirja oli erittain hauska!!!#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1089#Pähkinä päättää#Dorothy Haas#Huumori#Pähkinä(oikealta nimeltään Polly) on ensi kertaa lapsenvahtina- kun kysymyksessä on kaksoset, harmia riittää kaksi verroin.Se on aluksi oikeastaan aika jännittävää,sillä oikean hoitajan pitäisi tulla jo pian. Pipari(oikealta nimeltään Jilly ?) ottaa rauhallisesti, sillä hän on tottunut hoitamaan pikkuveljeään, ja hän on päättänyt auttaa Pähkinää.\nMutta sitten puhkeaa kauhea lumimyrsky eikä oikea hoitaja pääsekään perille. Ja mikä pahinta, kaksoset panevat hyrskyn myrskyn leikeissään, ja pian koti on kuin tornadon jäljiltä!#Tosi hyvä kirja, vaikka luulin nimestä päätellen että kirja on tylsä!Suosittelen 4-100 vuotiaille!!!#10#Espoo##Replicat#Tiia Tiainen 1090#Palaneen talon salaisuus#Enid Blyton#Jännitys#Eräänä pimeänä iltana tapahtuu Peterwoodin kylässä kummia.Vanhan ja kiukkuisen herra Hickin työhuone palaa poroksi ja arvokkaat paperit tuhoutuvat.Tuhopolttoa ryhtyy tutkimaan tärkeilevän kyläpoliisin tietämättä myös salapoliisitoimisto Viisi Etsivää ja vainukoira,eli \ntoimekkaat ystävykset Larry,Kris,Riki,Bes,Pulla ja Nono.#Kirja oli erittäin jännittävä!!!#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1091#Elämä jatkuu,Rouslain#Kari Levola#Huumori#Kerrankin isällä välähtää.Hän vie tytöt tuulettumaan.Roosa Liina ja hänen paras ystävänsä Anni pääsevät maailmalle,ainakin ruotsilaivalle.\nOvathan tytöt parhaassa iässään:eivät enää ekaluokkalaisia,mutta eivät vielä tokaluokkalaisia.Vieraassa maassa,matkan kommeluksissa,iloissa ja pettymyksissä Rouslain löytää elämänhalunsa\nuudelleen.#Hyvä kirja.#10###Amyn äiti#Il 1092#Elämä jatkuu Rouslain#Kari Levola#Huumori#Kerrankin isällä välähtää.Hän vie tytöt tuulettumaan.Roosa Liina ja hänen ystävänsä Anii pääsevat lomalle ainakin,ruotsinlaivalle.Ovathan tytöt parhaassa iässään:eivät enää ekaluokkalasia,mutta eivät vielä tokaluokkalaisiakaan.Vieraassa maassa,matkan kommeluksissa,iloissa ja pettymyksissä Roslain löytää elämänhalunsa uudelleen#Hyvä kirja.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1093#Kummitustalokutsut#Dorothy Haas#Huumori#Pähkinä ja Pipari pitävät kummitustalokutsut.#Hyvä kirja!#10#Espoo##Kaikki Replicat#Tiia Tiainen 1094#Bestikset leirikoulussa#Katri Manninen#Seikkailu#Bestikset (Inka,Oona,Tuuli ja Petra) lähtevät luokkansa kanssa leirikouluun Tulisaareen Turun saaristoon. Leirikoulun valvojana on saaren ennestään tunteva Heikki.Ystävyksiä kiehtovat tarinat saaressa toimineista salakuljettajista.Yöllisillä retkillään tytöt sattuvat näkemään jotakin,joka saa heidät kuohuksiin.Voisivatko tarinat salakuljettajista olla sittenkin totta?Onko Heikillä yhteys yöllisiin tapahtumiin?Bestikset päättävät ratkaista saaren arvoituksen ja joutuvat kaikkien aikojen seikkailuun.Se voi maksaa jopa ihmishenkiä.#Ihan hyvä,mutta olisi voinut olla jännittävämpi.#10#Espoo##Kaikki Replicat#Tiia Tiainen 1095#Kaappi numero 13#R.L.Stine#Jännitys#Luken kaapin numero on 13,ja Luke on vieläpä taikauskoinen.#Hyvä,koska se oli tosi jännä.#10#espoo##Kaikki Replicat#Tiia Tiainen 1096#Ystävyys koetuksella#Dorothy Haas#Huumori#Pähkinä (oikeelta nimeltä Polly) on keksinyt upean kokeen- leppäkertttutestin.Sen avulla annetaan pisteitä- jos joku ihminen on jossakin asiassa hyvä,hän saa leppäkerttuja,ja jos on jossakin huono,saa hämähäkkejä.#Hyvä kirja.#10#Espoo##Kaikki Replicat#Tiia Tiainen 1097#Ikuiset ystävät#Dorothy Haas#Huumori#Pähkinä ja Pipari ovat aivan mahdottomia.Kaikessa he kilpailivat keskenään.Heidän opettajansa neiti Kraft ei ollut koskaan ennen tavannut kahta toisilleen niin kateellista tyttöä.Hän aavisti,että tilanne oli muutettavissa-mutta se vaatisi nokkeluuta.\nTytöt saivat tehtävän,jonka parissa he väkinsinkin tutustuisivat toisiinsa.Opettajan nokkela salajuoni sai ihmeitä aikaan:Pähkinästä ja Piparista tulivat vähitellen kaverit.#Tosi hyvä kirja!#10#Espoo##Kaikki Replicat ja Pähkinät&Piparit#Tiia Tiainen 1098#Hyrrä,urhea marsu#Eva Wikander#Eläinkirja#Kirja kertoo Hyrrä-nimisestä marsusta,jonka omistaa eräs tyttö nimeltä Pikkuemäntä.#Ihan kiva.Suosittelen marsu-faneille!#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1099#Miiru tanssii#Jean Richardson#Tyttökirja#Miiru on käynyt balettitunneilla pikkutytöstä asti.Monien vaikeuksien jälkeen hän pääsee oikeaan balettikouluun ja on siitä lähtien valmis antamaan kaikkensa tanssille.\nSitten koulua aletaan uudistaa ja opetusohjelmaan otetaan myös moderni tanssi ja näytteleminen.Miiru järkyttyy,sillä hänelle klassinen baletti on ainoaa oikeaa tanssia.Mutta tutustuttuaan teatterien kulissien takaiseen jännittävään elämään Miiru ihastuu tähän uuteen,salaperäiseen maailmaan.#Hyvä,kaikki baletin harrastajat lukekaa tää ja Miiru tahtoo balettikouluun ja Miiru (en muista kirjan nimeä)#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1100#Taka-ajatuksia#Francine Pascal(Kate William)#Tyttökirja#Steven sairastuu ja suuttuu Caralle.#Ihan hyvä,samanlainen kuin kaikki muutkin Sweettarit.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1101#Ansa ja Oiva suukaupungissa#Timo Parvela#Huumori#Ansasta ja Oivasta on tullut kaupu kilaisia,oikeita cityihmisiä matkapuhelimineen.Kännykkä tosin on Oivan rakentama eikä aivan malliston kevyimmästä päästä.Painoa sillä on lähemmäs sata kiloa,mutta sitten siinä onkin kaikki saatavilla olevat ominaisuudet matalapaineturbosta leivänpaahtimeen sekä sarja erivärisiä kottikärryjä sen työntämiseen.#Hauska kirja.Tarkoitettu pienimmille,ehkä noin 3-8 vuotiaille!#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1102#Onnensatula#Merja Jalo#Hevoskirja#Vielä vuosi sitten Markus Annala ei olisi voinut kuvitellakkaan työskentelevänsä koulukäynnin ohella valokuvamallina.Tarjotusta tilaisuudesta on kuitenkin vaikea kieltäytyä,sillä kouluratsastus nielee uskomattoman paljon rahaa,eikä Markus halua myöskään tinkiä upean valkoisen ratsunsa Opalin hyvinvoinnista.Sitten juuri kun Markus on päässyt kuuluisan kouluttajan valmennusrenkaaseen Opal menettää tallipaikkansa.#Kirja oli tosi hyvä.Suosittelen kaikille.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1103#Salaseura SOS Kuusi kertomusta#Enid Blyton#Salapoliisi#Colin,George,Jack,Janet,Pam,Peter,Barbara ja koira Bella päättävät perustaa Salaseura SOS:in.#Hyvä kirja.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1104#Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen#Sari Peltoniemi#Huumori#Kirja kertoo Kukka Kaalisesta,tytöstä jonka vanhemmat ovat löytöretkeilijöitä.Kukan vanhempien nimet ovat:\näiti Ruusu Kaalinen\nisä Kalevi "Kyssä" Kaalinen.#Ihan hyvä.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1105#Urho ja viidakon villipeto#Tapani Bagge#Huumori#Urhon päässä ei hiukset kasva.Urho ei muutenkaan ole aivan tavallinen seitsemänvuotias poika.Hän pukeutuu aina siistiin mustaan pukuun,valkoiseen paitaan ja kapeaan mustaan solmioon.Hän käyttää suuria neliskulmaisia silmälaseja ja puhuu kirjakieltä.Urho tietää kaiken ja osaa kaiken,eikä hän kätke kynttiläänsä vakan alle,koska vakka voisi syttyä tuleen.ö\nKouluun Urho tulee suoraan kolmannelle luokalle ja alkaa heti opettaa muita.Luokkatoverit putoavat kärryiltä,rehtori joutuu pihalle sateeseen jäähtymään ja sijaisopettaja on ihmeissään.Mutta Urhokin oppii koulussa jotain uutta.Viimeistään silloin,kun koulun luontopäivä huipentuu viidakon villipedo hyökkäykseen.Sen torjumiseen tarvitaan koko luokan voimat.#Ihan kiva kirja.Kirja oli Kirjava Kukko-sarjaa.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1106#Ravipoika#Merja Jalo#Hevoskirja#Serkkujensä leveilystä kimpaantuneena Jonna on nimittäin luvannut näyttää,että paikkakunnalta löytyy Sissiäkin taitavampi poini.Mutta mistä ihmeestä hän sellaisen tähän hätään löytää?Nutria on lihava ja hidas,eivätkä muutkaan Jonnan tuntemat raviponit nopeudellaan hämmästytä.Onnneksi Ravipoika ei jätä Jonnaa yksin huolineen.#Kirja oli todella hyvä.Suosittelen kaikille.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1107#Eläköön Manu#Colin West#Huumori#Manun elämä on aina yhtä vauhdikasta.Tällä kertaa se kokeilee taitojaan veneilyssä,voimistelussa ja kilpajuoksussa.Ja kelkkailussa,\njoka ei kuitenkaan tunnu olevan Manun omin laji...#Kirja oli hyvä mutta aika lyhyt.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1108#Trubaduurikeikka#Petteri Paksuniemi#Huumori#Inari ja Einari ovat lähdossä isänsä kanssa Sittiäisiin truba-\nduurikeikalle.Inariä tympii.Hän tietäisi ainakin parituhatta eri tapaa viettää lauantaita.#Kirja oli tosi hyvä.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1109#Salaseura#Marilyn Kaye#Seikkailu#Amyn koulussa tapahtuu oytoja asioita.Oppilaita katoaa ja Amyn poikaystävää vainotaan.Myös Amy käyttäytyy kummallisesti.Hän alkaa \nliikkua kolun suosituimpien oppilaiden kanssa.#Kirja oli tosi hyvä niinkuin muutkin replicat.Suosittelen kaikille.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1110#Eläköön,Manu!#Colin West#Huumori#Manu-koira kokeilee erilaisia urheilulajeja.#Ihan hyvä.Kirja oli Suihkari-sarjaa.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1111#Andy#Marja Valkama#Huumori#Andy on yhdeksänvuotias poika,jonka maailman muodostavat jalkapallo,tietokone,äiti ja isä,pikkusisko Ruusunmarja sekä boakäärme Otto.Mitä tapahtuukaan,kun erikoinen serkku tulee pitkälle vierailulle ja isän tuntolevy katoaa?Ja Andy joutuu pohtimaan millä tekisi vaikutukset vaaleatukkaiseen Veeraan.#Ihan kiva.Sopii ehkä enemmän pojille.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1112#taru sormusten herrasta 1,2 ja 3#J.R.R. Tolkien#Fantasia#eräs hobbitti frodo reppuli on saanut vahingossa käsiinsä mahti sormuksen. ystäviensä kanssa hän sitten lähtee vaaralliselle matkalle tuhoamaan sormuksen vihollinen kannoillaan.#erittäin hyvä kirja, jos ei jaksa lukea näin pitkää suosittelen lyhempää kirjaa: hobbitit eli sinne ja takas#13###taru sormusten herrasta#Riia 1113#taru sormusten herrasta 1,2 ja 3#J.R.R. Tolkien#Fantasia#eräs hobbitti frodo reppuli on saanut vahingossa käsiinsä mahti sormuksen. ystäviensä kanssa hän sitten lähtee vaaralliselle matkalle tuhoamaan sormuksen vihollinen kannoillaan.#erittäin hyvä kirja, jos ei jaksa lukea näin pitkää suosittelen lyhempää kirjaa: hobbitit eli sinne ja takas#13###taru sormusten herrasta#Riia 1114#taru sormusten herrasta 1,2 ja 3#J.R.R. Tolkien#Fantasia#eräs hobbitti frodo reppuli on saanut vahingossa käsiinsä mahti sormuksen. ystäviensä kanssa hän sitten lähtee vaaralliselle matkalle tuhoamaan sormuksen vihollinen kannoillaan.#erittäin hyvä kirja, jos ei jaksa lukea näin pitkää suosittelen lyhempää kirjaa: hobbitit eli sinne ja takas#13###taru sormusten herrasta#Riia 1115#taru sormusten herrasta 1,2 ja 3#J.R.R. Tolkien#Fantasia#eräs hobbitti frodo reppuli on saanut vahingossa käsiinsä mahti sormuksen. ystäviensä kanssa hän sitten lähtee vaaralliselle matkalle tuhoamaan sormuksen vihollinen kannoillaan.#erittäin hyvä kirja, jos ei jaksa lukea näin pitkää suosittelen lyhempää kirjaa: hobbitit eli sinne ja takas#13###taru sormusten herrasta#Riia 1116#Nea ja musta hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Nea ostaa hevosen,jonka nimi on Fantacy.#Ihan hyvä.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1117#Nea ja tulinen tamma#Merja Jalo#Hevoskirja#Nea on ikionnellinen päästyään Joni Fagerin valmennusryhmään.Onneksi ryhmässä on myös Mikaela Rissanen,muuten Nea joutuisi ratsastamaan kahdestaan Jere Harjanteen kanssa.Jeren on vaikea kestää Nean menestymistä,ja vaikuttaa siltä,että hän on valmis melkein mihin tahansa saadakseen tytän lähtemään talleilta.\nKun Mikaela sitten ilmoittaa hevosensa vahingoittuneen,Nea pelkää jo painajaisensa käyvän toteen...Jotain on keksittävä-ja äkkiä!#Ihan hyvä.\nEi ollut kuitenkaan aivan kauheasti hevosia.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1118#Katajaharjun kesäleiri#Juha Juutinen#Hevoskirja#Katajaharjun talli väki pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee odotetulle kesäleirille.#Ihan kiva kirja.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1119#Lue jos uskallat#Pirkko-Liisa Perttula#Jännitys#Kirjassa oli koululaisten kirjoittamia kauhutarinoita,eli Pirkko-Liisa Perttula on toimittanut kirjan!#Tosi jännittävä.#10#Espoo##Replicat ja Pähkinät ja Piparit#Tiia Tiainen 1120#Annen balettihaave#Jean Estoril#Tyttökirja#Annella on vain yksi suuri haave:hän haluaa tanssia balettia.Mutta jostain kumman syystä isoäiti ei tahdo kuulla tanssista puhuttavankaan.Vaan Annepa ei luovu toiveestaan.Hän aloittaa uudessa koulussa ja ystävystyy heti iloisen Jenny Pilgrimin kanssa-joka käy balettitunneilla!\nJennyn avulla Annelle tarjoutuu mahdollisuus toteuttaa haaveensa,sillä hän tietää syntyneensä tanssijaksi.Mutta miten käy,kun lahjakas Anne joutuu muuttamaan Lontooseen ja jättämään rakkaan Selswickin balettikoulun.#Tosi ihana kirja.Kirja oli hyvä,koska kirjan sisältö voisi olla jonkun oikean elävän ihmisen elämää.#10#Espoo##Annen balettihaave,Pähkinät ja Piparit ja Replicat#Tiia Tiainen 1121#Anne balettikoulussa#Jean Estoril#Tyttökirja#Nyt jo kaksitoista täyttänyt Anne on kotiutunut Lontooseen ja uuteen elämäänsä.Nyt hän myös tietää perineensä tanssijanlahjansa äidiltään,joka oli kuuluisa ballerina.Ja mikä parasta,isovanhemmat antavat hänelle vihdoin luvan pyrkiä maineikkaaseen Igor Dominickin balettikouluun!\nAnne hyväksytään oppilaaksi,mutta uusi koulu on vaativa.Tavalliset koulutunnitkin pidetään samassa oppilaitoksessa,sillä Dominickissa tärkeintä on tanssi.Aluksi Annen on vaikea sopeutua ajatukseen,että hän ei olekaan yksi parhaista,kuten Selswickissä.Vähitellen hän kuitenkin kehittyy niin tanssijana kuin persoonallisuutena,ja lopussa tyttöä odottaa todellinen yllätysrooli!#Tosi ihana kirja.Kirja on jatkoa kirjalle Annen balettihaave.Anne-kirjoja on jo (kaI)viisi.#10#Espoo##Pähkinät ja Piparit,Annen balettihaave ja Replicat#Tiia Tiainen 1122#Pipari pinteessä#Dorothy Haas#Huumori#Pähkinä ja Pipari saavat loistavan ajatuksen:he kirjoittaisivat näytelmän luovan työn tehtävänään.Heidän opettajansa neiti Kraft pitää myös ideaa hyvänä.Ja tytöistä on hauska suunnitella sitä.Heidän näytelmänsä onnistuu niin hienosti,että luokka aikoo esittää sen koko koululle.Ja silloin Pipari joutuu pinteeseen.\nLuokan kaikki oppilaat haluaisivat olla mukana näytelmässä-paitsi Pipari.Hän ei millään uskaltaisi astua näyttämölle kaikkien katseltaviksi.Pähkinän mielestä hän on ihan hullu-tämähän on heidän näytelmänsä ja heidän pitäisi molempien olla siinä prinsessoja.\nPipari parka!Menettäisikö hän nyt ujoutensa takia mahdollisuuden olla näytelmän tähtiesiintyjä?#Tosi hyvä kirja.#10#Espoo##Annen balettihaave,Pähkinät ja Piparit ja Replicat#Tiia Tiainen 1123#Alkeisnoitumisen peruskurssi#Teemu Saarinen#Huumori#Oletko aina luullut,että noidat ovat ilkeitä,sotkuisia ja pahankurisia kiusankappaleita?No niin ne ovatkin.Ja jolleivät ole,niistä tehdään sellaisia Alkeisnoitunmisen peruskurssilla.#Ihan hyvä kirja.Olisi voinut olla vähän pitempi#10#Espoo##Annen balettihaave,Pähkinät ja Piparit ja Replicat#Tiia Tiainen 1124#Kumi-Tarzan#Ole Lund Kirkegaard#Huumori#Iikka kohtaa noidan ja hän saa toivoa.#Tyhmä kirja.#10#Espoo##Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1125#Seelan aurinkokello#Tittamari Marttinen#Huumori#Seela saa lahjaksi aurinkokellon ja tutustuu kesälomalla Miroon,jonka kanssa hän viettää koko kesän.#Hyvä kirja.Suosittelen kaikille!#10#Espoo##Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1126#Unohtumaton ratsastus#Merja Jalo#Hevoskirja#Nean hevonen Isabella,sairastuu puhkuriin.Isabella piti lopettaa.Nea ei hevillä toivu koettelemuksesta.#Ihana kirja.Se oli surullinen ja iloinen.#10#Espoo##Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1127#Pieta#Tittamari Marttinen#Huumori#Pieta menee matkalle Brysseliin ja pääsee näyttelemään elokuvassa.#Tosi hyvä kirja.#10#Espoo##Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1128#Ella ja Pukari#Timo Parvela#Huumori#Ella on toisella luokalla.Hänellä on mukava luokka ja mukava opettaja.Tai oli,ennen kuin Pukari astui kehiin.Pukari on uusi oppilas,rämäpää,kiusanhenki ja riiviö,joka saa aikaan enemmän sekaannusta kuin kaksitoista Patea yhteensä.Ja se on paljon se.Mutta sitten Tuukka kuulee opettajan sanovan rehtorille,että Pukari ei ole tältä planeetalta.Koko luokka alkaa uskoa,että tulokas onkin humanoidi.#Kirja oli hyvä.#10#Espoo##Amyn äiti#Ilona Poutanen 1129#Täydelliset tytöt#Marilyn Kaye#Jännitys#Amy Candler saa tietää pääsevänsä NewYorkiin kirjoituskilpailuihin.Amy on innoissaan matkasta,mutta vielä enemmän siitä,että myös hänen ystävänsä Tasha ja Eric ovat tulossa mukaan.Edessä onkin melkoinen seikkailu,sillä Amylle tulee tutuksi paitsi hienot hotellit myös steriilit sairaalahuoneet,joissa hän kohtaa yllättäviä potilaita.Amy on hyvä kirjoittaja ja nokkela tyttö,mutta pysyykö hän matkalla hengissä ja terveenä?#Kirja oli tosi hyvä.Suosittelen kaikille.#10#Espoo##Kaikki replicat#Ilona Poutanen 1130#Mirkka,melkein 16#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Mirkan naapuri Juuso muuttaa Amerikkaan ja saa pikkuveljen Jonatanin.(Kirja sisälsi kaksi kirjaa,joten en voi sillä tavalla juonia kirjoittaa...)#Tosi hyvä kirja.Kirjassa oli seuraavta kirjat.\n*Mirkan riparikesä\n*Mirkka,lukiolainen\n\n#10#Espoo##MIrkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1131#Roope ja mahtavat mammuttililjat#Scoular Anderson#Huumori#Roope Mäkinen seikkailee.#Ihan kiva.#10#Espoo##Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1132#Mini menee kouluun#Christine Nöstlinger#Huumori#Mini menee kouluun ja tutustuu Maksimiliaan eli Maksiin.#Ihan kiva muuten,mutta olisi voinut olla kuuttakymmentäneljää sivua pitempi!!!#10#Espoo##Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1133#Mini on paras#Christine Nöstlinger#Huumori#Mini joutuu koulun näytelmän pääosaan,koska Maksin sormi on murtunut.#Ihan kiva,mutta olisi voinut olla kuuttakymmentäneljää sivua pitempi!!!#10#Espoo##Mirikka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1134#Reuhurinteen ala-aste#Tuula Kallioniemi#Huumori#Kirja kertoo koulusta.#Tosi hyvä kirja.#7#Espoo##Niitä on monia...#Emmi Tiainen 1135#Raviveto#Merja Jalo#Hevoskirja#Kun JOnna kuulee,että tulipalossa tallinsa menettänyt Suvi Koivuniemi on joutunut myymään rakkaan Harlekin-poninsa,hän on sydänjuuriaan myöten järkyttynyt.Ikävintä asiassa on,että ponin ovat ostaneet JOnnan serkut Aila ja Elisa,ja pilkkahinnalla tietenkin.\nJonna raivostuu serkkujensa häikäilemättömyydestä ja lyö vetoa.Jos hänen Nutriansa voittaa Harlekinin raveissa,Ailan ja Elisan on myytävä poni Suville takaisin.MUtta onko itsepäisellä Nutrialla minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa?#Tosi hyvä kirja.Kirja kuuluu Haavikko-sarjaan.#10#Espoo##Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1136#Myrsky#Merja Jalo#Hevoskirja#Pena Nummela on vihdoin päättänyt järjestää tallilla helteessä norkoileville nuorille taysastusleirin Susilahdelle.Kaiken pitäisi olla loistavasti,mutta Kikka tuntee outoa levottomuutta.Hän on kuullut,että ponitallilaisten vanha ystävä Marika Gustafsson on lähdössä mukaan.\nMarika on aina ollut kiinnostunut Repe Jussilasta,eikä ihme.Mutta minkä ihmeen takia Repe liehittelee Marikaa?Kun Kikalle viimein valkenee,että kysymys on muustakin kuin viattomasta ihastumisesta,on jo liian myöhäistä.Vuosikymmenen pahin myrsky on puhkeamassa... #Tosi hyvä kirja!!!Kannattaa lukea...#10#Espoo##MIrkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1137#Paluu Ponisaarelle#Merja Jalo#Hevoskirja#Kikka Lahti ei oikein tiedä mitä ajatella,kun tuntematon ihailija alkaa piirittää Siru Kantolaa rakkauskirjein ja lahjoin.Mitä siitä vaikka hän onkin melko varma,että Sirun salainen ihailija on Repe Jussila.Tai siitäkään,että Jussilan poika vannoin ikuista rakkautta vain muutama kuukausi sitten nimenomaan Kikalle.\nHuolestuttavaa sen sijaan on,että Sirun saamat rakkaudenosoitukset eivät ole pelkästään miellyttäviä.Ponitallilaiset päättävät lähteä pariksi lomaviikoksi Ponisaarelle,jotta saavat olla rauhassa kiihkeältä ihailijalta.Tai niin he luulevat...#Hyvä kirja.Kirja oli tosi jännä,mutta siinä ei ollut kauheasti sivuja eikä huumoria.#10#Espoo##Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1138#Lapsinero#Marilyn Kaye#Jännitys#Amyn kouluun tulee suuren kohun ja tv-kameroiden saattelemana uusi oppilas.Adrian on vasta kahdeksanvuotias, mutta käy jo yhdeksättä luokkaa.Amy,Tasha ja Eric yrittävät tutustua poikaan, mutta lapsinero on epäystävällinen ja hankala.Amy alkaa ihmetellä Adrianin käytöstä ja miettii, mitä tälle oikein tehdään lahjakkaiden lasten tutkimusklinikalla, jossa poika käy säännöllisesti.#Kirja oli tosi hyvä niinkuin muutkin replicat.Kannattaa lukea.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1139#Tossavaiset, totta kai!#Tuula Kallioniemi#Huumori#Perheessä, jossa on kolme vilkasta poikaa, ei tunneta lepo päiviä.Tossavaiset ovat siitä elävä todiste.Parikymppinen Juhani,viidentoista ikäinen Tuomas ja kymmenkesäinen Eero testaavat tarmokkaasti ja taukoamatta sekä omaa kekseliäisyyttään että vanhempiensa pinnaa.#Kirja oli hyvä.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1140#Harmaaviirullinen Silli#Raili Mikkanen#Huumori#Siiri on kadonnut.Ainakin äidin näköpiiristä.Niinpä äiti kiiruhtaa poliisilaitokselle tekemään katoamisilmoitusta.Poliisi kehottaa häntä kääntymään palolaitoksen puoleen.Silloin äiti muistaa,että Siirillä on tapana kiivetä koivunlatvaan pahoittaessaan mielensä.Tuumasta toimeen:äiti kiipeää puuhun,ja pian palomiesten apu onkin tarpeen...\nSillä aikaa kun äiti juoksuttaa pelastuslaitosta,Siirillä on omat vauhdikkaat seikkailunsa.Hän adoptoi itselleen ottoisän ja käy pistämässä kirjaston hujan hajan.Mutta kotona vasta yllätys odottaakin!#Kiva kirja.Siinä oli vaan 76 sivua.#10#Espoo##Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1141#Nina lomailee#Ritta Jacobsson#Tyttökirja#Isän leuhkat puheet ihka oikeassa kummitustalossa asumisesta eivät juuri hehkauttaneet Ninan muuta perhettä,kun laiva kynti kohti Visbyta,mistä oli vuokrattu talo viikon lomailua varten.Päinvastoin,Jonas oli tikahtua innosta,äiti tuhahti halveksivasti ja Nina oli vaipunut unelmoimaan Mangesta.Jonas ei arvannut,että kummitteleminen olisi NIIN todentuntuista,eikä äiti,että lomalla ei voinut heittää huolia sikseen.Eikä Nina aavistanut,että aivan kulman takana odotti muuan tosi mukiinmenevä Stefan,jonka ansiosta loma saisi aivan uusia ulottuvuuksia.Ja aivan varmasti kukaan ei osannut kuvitella,että kiltit kotikummitukset olivat pientä tuleviin seikkailuihin verrattuna...#Tosi hyvä kirja.Aivan mahtava lukukokemus.suosittelen!#10#espoo##Nina lomailee,Mirkka,melkein 16 ja Annen balettihaave#Tiia Tiainen 1142#Metsästysmajan salaisuus#Enid Blyton#Salapoliisi#Viisi Etsivää saa vihjeen,että metsästysmajan taiteilijapariskunta on sekaantunut tauluvarkauteen.He tarjoutuvat auttamaan poliisia,mutta konstaapeli Goon kieltäytyy avusta.Vaaroja uhmaten nuoret kuitenkin selvittävät salaisuuden ja yllättävät varaskoplan täydellisesti.#Ihan kiva kirja.Huonoin Salaisuus-sarjasta!#10#Espoo##Mirkka,melkein 16,Annen balettihaave ja Nina lomailee#Tiia Tiainen 1143#Timanttikätkön salaisuus#Enid Blyton#Salapoliisi#Nimettömien kirjeiden kirjoittelija kehottaa konstaapeli Goonia tarkkailemaan Murattihuvilaa ja sen asukkaita.Goon pitää kirjeitä Viiden Etsivän pilailuna.Tutkimukset saavat vauhtia,kun Goonin veljenpoika Ern vihjaisee kirjeistä Viidelle Etsivälle.Jäljet johtavat huikean arvokkaan timanttiaarteen jäljille-ja kovaonninen Goon jää taas toiseksi.#tosi hyvä kirja.Suosittelen.#10#Espoo##Annen balettihaave,Mirkka,melkein 16 ja Nina lomailee#Tiia Tiainen 1144#Mirkka,Masa ja suuri rakkaus#Tuija Lehtinen#Huumori#Mirkan sisko Masa Ahonen on tunnetusti viilipytty;häntä ei hetkauta suosio rokkibändin solistina,ei pyörähteleminen mannekiinina lavalla eikä itsepintaisten ihailijoiden piiritys.Mutta kun Suuri Rakkaus kävelee Ahosille,mikään ei ole niin kuin ennen.Aina sanavalmis Masa punastelee,änkyttää ja tuijottaa typertynyt ilme kasvoillaan tyhjyyteen.Vanhemmat ja sisaruksetkaan eivät voi välttyä ihmettelemästä,miten pahasti heidän jääprinsessaltaan on pallo hukassa.#Tosi hyvä kirja.Kannattaa lukea.#10#Espoo##Mirkat,Annen balettihaave,Nina lomailee ja Siljan jenkkivuosi(en oo lukenut ihan kokonaan)#Tiia Tiainen 1145#Siljan jenkkivuosi#Katri Manninen#Seikkailu#Kun äkkipikainen ja itsepäinen Silja Salin lähetetään vaihto-oppilaaksi maatilalle uskonnollisen Utahin takamaille,hän päättää karata ensimmäisen tilaisuuden tullen.Amerikassa mikään ei mene niin kuin Silja on suunnitellut.Ennen kuin vuosi on ohi,Silja on saanut oppia paljon eri kulttuureista,suvaitsevaisuudesta ja itsestään.\nSilja uskoo vaihto-oppilasveljensä Mattin olevan hänen elämänsä mies,mutta kestääkö vahvinkaan rakkaus niitä kulttuurieroja ja ympäristön painetta,jotka Silja rakkaineen joutuu kohtaamaan?\n#ERITTÄIN hyvä kirja!Kannattaa lukea.#10#Espoo1##Siljan jenkkivuosi,Annen balettihaave ja Mirkka-sarja#Tiia Tiainen 1146#Katajaharjun kesäleiri#Juha Juutinen#Hevoskirja#Katajaharjun tallin väki pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee odotetulle kesäleirille.Tiedossa on retkeilyä,jännittäviä nuotiotarinoita,kommelluksia,jekkuja,yhdessäoloa-ja tietenkin ratsastusta aamusta iltaan!Sanna ja Jore ovat jo kolmanneellaa heppaleirillään, ja pientä säpinää taitaa taas olla ilmassa.Eipä parivaljakko tiedä taas mihin joutuu mukaan, kun Jore houkuttelee Sannan yöllisille tutkimusretkille hylätylle varikkoalueelle.Jotakin hämärää niillä nurkilla tuntuu olevan tekeillä, ja siihen seikkailuun Sanna ja Jore tietenkin uppoavat pian korviaan myöten.......#Kirja oli tosi hyvä.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1147#Joeliinan karavaanikomppi#Mari Mörö#Huumori#Joeliina matkustaa Egyptin aurinkoon kotiväkensä kanssa ja jättää taakseen räntäsateen ja pikkujoulukauden.Perhe majoittuu aidattuun lomakylään,jonka alueella ainakin hiekkarantaa riittää.Samalle seuramatkalle osuu nuorison ykkösbändi Rapuräikkä,jonka jäsenet mekkaloivat äänekkäästi jo lentokoneessa.\nSuunniteltu Kairon-matka muuttaa luonnettaan,kun isä ja Ritva sairastuvat katalaan vatsatautiin.Onneksi Joeliina saa seuraa Nallesta,Rapuräikän kitaristitsa,josta löytyy yllättäen sangen mukavia piirteitä.Nalle on korvaamaton opas historiallisessa museossa ja hän auttaa Joeliinaa myös hiekanhakumatkalla Kairon yössä.Joeliina on nimittäin luvannut toimittaa Ritvan taiteilijasiskolle aavikon hiekkaa Ajan hukka-taideteosta varten.Kotoisessa junttipoliksessa kallisarvoinen hiekka tosi päätyy hieman maanläheisempään käyttöön...#TOSI HYVÄ KIRJA!KANNATTAA LUKEA...#10#Espoo##Siljan jenkkivuosi,Annen balettihaave ja Mirkat#Tiia Tiainen 1148#Mirkka ja ratkaisujen kesä#Tuija Lehtinen#Huumori#Mirkka on innoissaan:hän pääsisi kesätöihin paikallislehden kuvaosastolle!\nAhkera valokuvaajatyttö näkee itsensä jo melkeinpä tähtireportterina,ensimmäisenä palopaikalla ja kuuluisuuksien vaatekomeroja kuvaamassa.Unelmat tosin karisevat heti kättelyssä.Huipulta ei voikaan aloittaa,saa Mirkka huomata.Mutta lehtitalon arkikin on täynnä odottamattomia sattumia ja kommelluksia.Onneksi on olemassa naapuritalon korvaamaton Juuso...Ja tietysti myös koko reilu ja loppujen lopuksi ihanan pitkäpinnainen perhe,jopa ärsyttävä rämäpää Masa sekä Memma kaikkine haaveineen.Vaan moni asia tuntuu antavan ajattelemisen aihetta tänä kesänä...#Tosi hyvä kirja.#10#Espoo##Mirkat,Annen balettihaave ja Siljan jenkkivuosi#Tiia Tiainen 1149#Ravikesä#Merja Jalo#Hevoskirja#Ravitallille on palkattu uusi hevosenhoitaja, ja Jonnan tietämättä!\nPahinta on, että tulokas on erityisen kiinnostunut Jonnan shetlanninponista.Kohta kaikki varmaan saisivat tietää, kuinka mahdoton ratsastettava Nutria oikeasti on.....Kun kylällä sitten syttyy epäilyttävän monta tulipaloa, Jonnan on nieltävä ylpeytensä ja pyydettävä uudelta tytöltä apua.#Kirja oli tosi hyvä.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1150#Herra Krokon hölmö sukka#Frank Rodgers#Huumori#Herra Kroko on mukava tuttavuus.Hän on kohtelias ja ystävällinen, mutta hyvin hajamielinen.Tänään on pyykkipäivä.Pyykkejä ripustaessaan herra Kroko unohtaa käyttää pyykkipoikia ja sukan takaa-ajosta syntyy aika sekasotku...#Kirja oli hyvä mutta liian lyhyt.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1151#Herra Krokon herätyskello#Frank Rodgers#Huumori#Herrä Kroko on mukava tuttavuus.Hän on kohtelias ja ystävällinen, mutta hyvin hajamielinen.Nyt Kroko on ostanut herätyskellon.Kello sanoo vähän väliä BONG!ja herra Kroko lähtee palauttamaan sitä kauppaan.Sitten hän unohtaakin, minne on menossa...#Kirja oli hyvä mutta liian lyhyt.#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1152#Vaarin vanha polkupyörä#Colin West#Huumori#Vaari ikivanha polkupyörä,vanha kunnon luunmurskaaja,löytyi vajasta.Meillä oli oiken hauskaa sitä kunnostaessamme.Mutta kun lähdimme koeajelulle,vaari löysikin unelmiensa pyörän...#Kirja oli hyvä!#10#Espoo##Replicat#Ilona Poutanen 1153#Timanttikätkön salaisuus#Enid Blyton#Jännitys#Nimettömien kirjeiden kirjoittelija kehottaa konstaapeli Goonia tarkkailemaan murattihuvilaa ja sen asukkaita.Goon pitää kirjeitä Viiden Etsivän pilailuna.Tutkimukset saavat vauhtia, kun Goonin veljenpoika Ern vihjaisee kirjeistä Viidelle Etsivälle.Jäljet johtavat huikean arokkaan timanttiaarteen jäljille ja kovaonninen Goon jää taas toiseksi.#Kirja oli tosi hyvä ja jännittävä!#10#Espoo##Replicat ja salaisuus kirjat#Ilona Poutanen 1154#Mirkka ja Masan yksityinen juttu#Tuija Lehtinen#Huumori#Masa oli tavannut festareilla erään Kimmon,joka alkaa lähetellä kirjeitä.#Ihan hauska kirja.#10#Espoo##Pieni runotyttö ja Mystery Club Tappavia pelejä#Tiia Tiainen 1155#Masan eläinhotelli#Tuija Lehtinen#Huumori#Masa päättää perustaa kesäksi eläinhotellin.#Ihan hauska kirja.Suosittelen.#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1156#Pikku etsivät#Dorothy haas#Salapoliisi#Kaulakoru katoaa,pikku etsivät rupeavat etsimään sitä.#hyvä kirja.#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1157#Hevosrieha#Bonnie Bryant#Hevoskirja#Tallikaverit-Stevie Lake,Carole Hanson ja Lisa Atwood-ovat pakahtua innosta.Viikkoja he ovat suunitelleet Mäntynotkon tallin ratsastuspelejä.nuorten ratsastajien pelien ja kilpailujen päivää.Tärkeän hetken lähestyessä Carole esittelee muut tytöt uudelle ystävälleen Kate Devinelle.Carole perehdyttää Katea ratsastuksen perusasioihin,mutta saa pian tietää,että Kate on paljon kokeneempi kuin on antanut ymmärtää-hän on mestariluokan ratsastaja!Katesta olisi voinut tulla Tallikavereiden neljäs jäsen ellei hän olisi lopettanut ratsastusta.Stevie saa henkilökohtaisen ongelman,kun hänen veljensä Chad alkaa yllättäen käydä tallilla ja heidän opettajansa Max sijoittaa hänet tyttöjen joukkueeseen.Mutta tulossa on vielä suurempi yllätys-Chad on ihastunut yhteen Tallikavereista!#ihan hyvä kirja!#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1158#Vihreää hirviön verta#R.L.STINE#Jännitys#Merkillisen isotätinsä Kathrynin luona vieraillessaan Evan käy vanhassa lelukaupassa ja ostaa pölyisen rasian hirviön verta.Ensin sillä on kiva leikkiä.Ja Evanin koira Hurja pitää siitä niin paljon,että syö sitä!Mutta sitten Evan huomaa jotain kummallista vihreässä aineessa-se näyttää kasvavan.Ja kasvavan.JA KASVAVAN.\nJa kasvaessaan hirviön veri saa hirviömaisen ruokahalun... #Tosi jännä kirja.#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1159#Matilda#Roald Dahl#Huumori#matilda on ihmelapsi,suorastaan nero,joka jo alle viisivuotiaana luki klassikkoja Dickensistä Kiplingiin ja Hemingwayhin ja ymmärsi heitä kaikkia herkkyytensä ja säkenöivän älynsä ansiosta.Mutta vanhempiensa mielestä hän on lähesn sietämätön kiusankappale.Räikeän ruudulliseen pukuun sonnustautunut autokauppiasisä ja äiti vetysuperperoksidilla valkaistune hiuksineen toivottaisivat Matildan mieluummin niin pitkälle kuin pippuri kasvaa,ainakin naapurikuntaan tai vielä kauemmaksi.Matildan koulun rehtori,neiti Trunchbull on samaa maata-Matilda on sietämätön,ja häntä kuten monia muitakin on neidin mielestä syytä rangaista.Mutta Matildalla on oivat vastalääkkeet,poikkeukselliset henkiset kykynsä.Hän keksii,miten pelastaa koulunsa ja varsinkin ihanan opettaja Honeyn hirviömäisen rehtorin kynsistä.#Tósi hyvä kirja!!!!!!#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia tiainen 1160#Toivomushauta#Angela Bull#Jännitys#Kerrottiin,ettän Pienokaisen Haudan äärellä lausutut toivomukset täyttyivät.Niinpä Cathy,joka epätoivoisesti tarvitsi rahaa luokkaretkeä varten,päätti yrittää.Hänen toiveensa toteutui,ja hän pääsi töihin vanhaan leipomoon.Mutta miksi kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan kadusta,jonka varrella se sijaitsi?Miksi ihmiset suhtautuivat niin vihamielisesti leipureihin?Ja kuka oli haudan pienokainen Ann Halliwell,ja miksi hänet oli murhattu? #TOSI HYVÄ KIRJA!KANNATTAA LUKEA JOS PITÄÄ kAuHuStA!#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1161#Muumion kirous#R.L.STINE#Jännitys#Gabe on eksynyt pyramidiin.Vasta hetki sitten hänen sekopäinen serkkunsa Sari kulki hänen edellään tunnelissa,mutta nyt Saria ei näy missään.Eikä Gabe suinkaa ole yksin.\nHänen lisäkseen pyramidissa on joku.Tai jokkin.Gabe ei usko muumion kiroukseen.Mutta sehän ei tarkoita,etteikö kirousta olisi.Vai tarkoittaako?#Hyvä kirja#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1162#Kamala kamera#R.L.STINE#Jännitys#greg on ystävineen löytänyt autiotalosta vanhan kameran.Mutta sen kuvissa on jotain kummallista.Hyvin outoa.Kuten valokuvassa Gregin isän uudesta autosta,joka on täysin romuttunut.Ja sitten isä ajaa pahan kolarin.Mutta ystävät eivät usko pojan väitteisiin.Shari jopa pyytää Gregiä tuomaan kameran syntymäpäivilleen ja ottamaan hänestä kuvan...(taka-osa jatkuisi vielä)lue kirja niin saat sen salat selville#hyvä kirja.#10#Espoo##Pieni runotyttö#Tiia Tiainen 1163#Matilda#Roald Dahl#Huumori#Matidan vanhemmat vihaavat Matildaa,ja Matilda laitetaan kouluun jossa on kamala rehtori. Matilda huomaa, että hänellä on voimia. Hän päättää pelastaa opettajan ja koulun hirmuiselta rexiltä. #Hyvä ja kiva ja muuta semmosta.#10#Länsi-Pasila##Sandra ja poni#Daniela Nieminen 1164#Kummitusnaapuri#R.L.STINE#Jännitys#Hannah näkee unta että heidän talo palaa...yht äkkiä hän herää ja näkee että talo on entisellään..mutta samana päivänä Hannah tapaa pojan jonka nimi on Danny joka on muuttanut autio taloon heidän naapuriinsa..mutta milloin hän on muuttanut siihen Hannah ei ole nähnyt sitä...hän katoaa aina kun Hannah on kysymässä häneltä jotain...onko hän kummitus...sen sinä saat selvittää itse eli kannattaa lukea...##11#Tammijärvi##Kummitus naapuri#Heidi Puttonen 1165#Kummitusnaapuri#R.L.STINE#Jännitys#Hannah tapaa pojan, Dannyn, joka on mukava, mutta Hannah kyselee itseltään:" Milloin Danny muutti naapuriin minun huomaamattani? Onko Danny kummitus? Hannah päätti ottaa siitä selvää. Parin päivän kuluttua Hannah saa selville, että Danny on kummitus, vai onko? Sen saat selville vain lukemalla.#Se on tooosi hyvä kirja niille, jotka tykkäävät lukea pelottavia KUMMITUSKIRJOJA. #12#Tammijärvi##GOOSEBUMPSIN Kummitusnaapuri#Minna Tuominen 1166#Talo numero 13#Tuija Lehtinen#Jännitys# Aleksi,Joel,Miranda ja Nina eivät ole ensimmäistä kertaa rikollisten jäljellä. Mirandan turkkilaisen isän kebab-baariin murtaudutaan ja\n jengi päättää selvittää tuhotyön #kirja oli aika jännä, ehkä vähän tylsäkin joissain vaiheissa.#10###Harry Potterit# 1167#Sara ja levottomat jalat#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Sara kyllästyy suurkaupungin vilskeeseen ja lähtee mummon kuoleman jälkeen maalle mummon mökkiin asumaan.Sara saa luokseen asumaan raskaana olevan Hellevin. Sittemmin hän saa vuokralaisekseen myös Noelin jota skinit jahtaavat. Sara on lupaava huilisti ja kaverinsa kautta hän saa esiintymisiä hautajaisissa. #Oli se ihan hyvä. Ja suosittelen luettavaksi.#11#Tammijärvi##Harry Potterit#Silja Ojanen 1168#Harry Potter ja viisasten kivi#J.K.Rowling#Seikkailu#Kirja kertoo Harry nimisestä pojasta, joka on asunut koko ikänsä komerossa ihmis perheessä tätinsä luona. Harry on velho, mutta hän ei itse tiedä sitä, kunnes hän alkaa saada outoja kirjeitäHarryn vanhemmat kuolivat onnettomuudessa, mutta Harrylle ei ole kerrottu sitäkään.\nHarry pääsee velho kouluun tylypahkaan,josta hän saa kavereita #Kirja on jännä ja sitä on mukava lukea. Kirja sopii kaiken ikäsille.\n#12#Tammijärvi##Bert ja basillit#Anna Aroheinä 1169#Kirottu tyttö#R.L.Stine#Jännitys#Se kertoo tytöstä nimeltä Maggie. Maggiella on syntymäpäivät, hän täyttää 13 vuotta. Maggien kolme parasta ystävää ovat kolme J:tä, he ovat sisaruksia. He menevät Maggien syntymäpäivänä tivoliin. Sitten alkaa tapahtua KUMMIA!!!!!!!!!!!! #Tosi,tosi,hyvä kirja. Siinä saa jännittää loppuun asti.Lukekaa jos uskallatte. pöö!! #12#Keski-Suomi##Kirottu tyttö#Niina 1170#Kuume#Marilyn Kaye#Tyttökirja#Amy on tyttö jolla on supervoimia koska hän on klooni. Amy saa korvareiät ja samoihin aikoihin kaupunkiin avataan nuorisoklubi.\nSitten Amylle nousee korkea kuume ja hän vaipuu koomaan. Mitä Amyn juomaan sekoitettiin klubin avajaisissa vai sekoitettiinko mitään? Lopussa selviää että kuume ei johdukaan Amyn juomasta juomasta vaan aivan muusta. Mistä, se selviää lukemalla kirja nimeltä Kuume. #hyvä kirja kun sitä ei heti älyä mistä se Amyn kuume johtuu.#11#Keski-Suomi##niitä on aikas monta.#silja 1171###Jännitys###10#### 1172#Coosebumps-Kummitusnaapuri#R.L.STINE#Jännitys#On yksi tyttö joka on tietämättään kummitus.Hän luule että sen naapuri on kummitus mutta hän on vain tavallinen poika.Tyttö pelasta poikaa tulipalosta ja kaikki kääntyy parhain päin.#MINUN MIELIPITEENI KIRJASTA ON:\nSe on tosi hyvä kirja.Vaikka se näyttäulkokuorista kauhealta,se on tosi hyvää.Suosittelen kaikkille ikäisille.#12#Kytöniementie 385 71380 MUSTINLAHTI##Goosebumps-Kummitusnaapuri#Konstantina Bardounitis 1173#Vanhan myllyn salaisuus#Kabrie Byars#Seikkailu#Kirja kertoo väärennetystä rahasta. Kertomuksessa poika\nvarastaa rahaa ja piilottaa rahaa vanhaan myllyyn.#Täydellinen kirja ja hyvä juoni älä lue.#11#Vehmersalmi##Mertenhuuhkajat#Pentti Juhani Voutilainen 1174#Yöjuttu#Harri istvan Mäki#Huumori#Jannen äiti lentää työkeikalle Ouluun,ja kotiin Janne,hänen hajamielinen fyysikkoisänsä sekä isoveli,joka harrastaa vatsastapuhumista.Paikalle ilmaantuu yllättäen myös omaperäinen Hanna-\ntäti,joka saa toimia poikien varaäitinä ja joka osoittautuu melkoiseksi monitaituriksi.Muutenkin elämä ontäynnä yllättäviä sattumuksia.Eräänä iltana Janne ja hänen hyvä kaverinsa Jukka saavat \nhuikean ajatuksen:Jukka tulee Jannen luo yökylään,mutta pojat livahtavatkin salaa ulos tutkimaan pimeää,lumista kaupunkia. \nJännittävällä,öisellä seikkailullaan he saavat huomata,että tutussa \nkaupungissa tapahtuu pimeässä hämmästyttäviä asioita.#Hyvä. Jannen kommentit ovat joskus naurettavia.Hyvä juoninen,hauska kirja ei mitään valittamista.Jannen isäkin lausuu välillä hauskoja\nlauseita.Kommando pipo juttu on hyvä ja rusetti luistelu on myös\nhyvä.#9#Tikaskatu 1 A 5 70820 Kuopio##En tiedä ehkä Kuuluisa kumiperuna.#Joonas Mikkilä 1175#Amy numero seitsemän#Marilyn Kaye#Fantasia#Amy,12, Candler saa eräänä päivänä tietää olevansa eräänlainen klooni.Mitä tapahtuu jos järjestö saa tietää,entä jos ne tietävät jo.Amyn elämä alkaa käydä vaikeaksi kun salaperäinen järjestö alkaa jahdata häntä ja Amyn alkaa olla jo vaikeaa piiloitella täydellisyyttään.#Kirjailija saa mielikuvituksen todella laukkaamaan Amy sarjan ensimmäisessä osassa.Jännitys tiivistyy hetki hetkeltä ja mielenkiinto säilyy kannesta kanteen.En suosittele pojille.#12#kuopio##En osaa sanoa.Olen kaikkiruokainen.#Outi Marianne Heikkinen 1176#Amy numero seitsemän#Marilyn Kaye#Fantasia#Amy,12, Candler saa eräänä päivänä tietää olevansa eräänlainen klooni.Mitä tapahtuu jos järjestö saa tietää,entä jos ne tietävät jo.Amyn elämä alkaa käydä vaikeaksi kun salaperäinen järjestö alkaa jahdata häntä ja Amyn alkaa olla jo vaikeaa piiloitella täydellisyyttään.#Kirjailija saa mielikuvituksen todella laukkaamaan Amy sarjan ensimmäisessä osassa.Jännitys tiivistyy hetki hetkeltä ja mielenkiinto säilyy kannesta kanteen.En suosittele pojille.Sopii 12 vuotiaille.#12#kuopio##En osaa sanoa.Olen kaikkiruokainen.#Outi Marianne Heikkinen 1177#harry potter ja salaisuuksien kammio#j.k.rowling#Jännitys#Tällä kertaa tiedät-kai-kenellä ei ole näppejänsä pelissä.lue ja ota selvää#yksi parhaitaharry potter kirjoja#12#helsinki##harry potter ja liekehtivä pikari#emilia 1178#IHME OTUKSET JA NIIDEN OLIN PAIKAT#Lisko Scamander #Fantasia#harry potterin oppi kirja.tässä kirjassa kerrotaan mm:mistä eläimestä näkymättömyys viitta tehdään ja paljon muuta#huippu#13#rovaniemi##Atlantis#henri 1179#Matilda##Jännitys###10#### 1180#3 etsivää ja kuuma cadillac#Alfred hitcock#Jännitys#3 etsivää ovat ratkoneet monta kipakkaa juttua jo vuosien myötä.\nuusi juttu alkaa kelautua siitä kun ty serkkua syytetään auto varkaudesta.Jo vähäisen tutkimisen myötä käy ilmi juttu ei ole hepporatkaista.#kirja oli jännittävävä ja hyvä#10###3 etsivää# 1181#Nea ja musta hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Nea oli päässyt vihdoin ja viimein monen yrityksen jälkeen hevostenhoitajaksi tallille.Nealla oli ollut hoitohevonen nimeltään Isabel mutta Isabel lopetettiin.Nea pääsi Kari Ahomaan kanssa Stukholmaan hakemaan hevosta. #Kirja oli hyvä ja jännittävä.#11#Pieksämäki##Nea ja musta hevonen#Heidi K orhonen 1182#Näkymättömiin#R.L. Stine#Jännitys#Max ja hänen ystävänsä löytävät ullakolta salaisen oven. Oven takana on pieni huone.Huoneessa oli taikapeili.Max laittaa peillissä olevan valon päälle mutta minne Max kotosi. #Kirja oli hyvä. Koska se oli todella jännittävä#11#Pieksämäki##Harry Potter ja viisasten kivi#Mirka Hirvonen 1183#kolme etsivää ja aavejärven arvoitus#Alfred Hitchock#Jännitys#aavejärveen kätkeytyy ikivanha arvokas salaisuus edes Jupiter ei pysty ratkaisemaan sitä kunnes hän löytää ikivanhan lokikirjan.Mutta silloin saataa olla jo liian myöhäistä.Sillä arkkua havitelee myös joukko rosvoja.\n#Se oli hyvä koska se hyvä ja jännä.#11#Pieksämäki##Kolme etsivää#Sami Saali 1184#Kolme etsivää ja kuuma Cadillac#Alfred Hichcock#Jännitys#Kolme etsivää ovat ratkoneet minta kipakkaa juttua jo vuosien myötä kun uusi juttu alkaa kelautua siitäkun ty sekkua syytetään autovarkaudesta.jo vähäisen tutkimisen myötä käy ilmi ettei juttu olekkaan mikään helppo ratkaista#kirja oli jännä ja hauska#11#Piesämäki##ei ole#Tuomas Kääriäinen 1185#Nea ja musta hevonen#Merja Jalo#Hevoskirja#Nea oli päässyt vihdoinkin monen yrityksen jälkeen tallille hoitamaan hevosia.Hänellä oli oma hevonen nimeltään Isabel mutta Isabel jouduttiin lopettamaan.Sen jälkeen Nea ei ole kiinnostunut uuden hevosen ostamisesta.Kirjan alussa Nea sai hakea Tallinnasta hevosen Kari Ahomaan kanssa.Hevosen nimi on Casel.Kirjan n.puolessa välissä Nea lähtee Ruotsiin valmennusleirille,itse Nea ei ole valmennuksessa hän pääsi Karin ja Lellen kanssa.Nea osti Ruotsista hevosen nimieltään Fantacy. #Kirja oli hyvä ja kiinnostava selliasille jotka pitävät hevosista.Kirja ei ollut jännä mutta oli se silti hyvä.\n#11#Pieksämäki##Nea ja musta hevonen #Heidi Korhonen 1186#Matilda#roald Dahl#Fantasia#Matilda on pieni tyttö joka on vasta aloittanut koulun. Jo ennen kouluun menoa hän osasi kaikki asiat paremmin kuin muut. Heidän koulussa on rehtorina neiti Trunchbul,entinen moukarinheittäjä,kammottava lasten kiduttaja.Eräänä päivänä Matilda saa tietoja hänen opettajaltaan.Matilda rupeaa ratkasemaan salaperäistä arvoitusta. #Minun mielestä kirja oli hyvä ja hauska.#11#Lipontie 9##Harry Potter ja salaisuusten kammio#Kati Miettinen 1187#Harry Potter ja liekehtivä pikari#J.K Rowling#Seikkailu#Harry osallistuu kolmivelhoturnaukseen ja yllättäen Harry voittaa kilpailun! Harry Potter-kirjat ovat minun mielestäni!#Minusta Harry Potterit ovat mailman parhaita!#11#Pieksämäki##Harry Potterit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#Janne Jämsä 1188###Jännitys###alle 5#### 1189#Katja Niakaralla##Jännitys###10#### 1190#Puumajakesä#lilian kallio#Seikkailu#Paljonkohan puut maksavat? Voiko puita vuokrata? Leo ja leo ja muut pihapiirin lapset miettivät ja laskevat rahojaan. Lapset haluavat jostain puun, johon he voivat rakentaa majan. Haave toteutuu ja mielikuvitusseikailut puumajassa alkavat. Myös todellisuudessa tuo omat seikkailunsa, kun kaupungissa liikkuva pyrömaanikin hiiviskelee lähistöllä.#Pidin kirjasta koska siinä tapahtui koko ajan jotai#12#pieksämäki##Pertsa ja kilu kippariena#Henri 1191#Perhonen#w.c.andrews#Tyttökirja#Orpo janet ei osaa kuvitellakaan millaista olisi olla jonkun oma tyttö eräänä päivänä sanford ja celine aikovat ottaa janetin lapsekseen mutta celine on ollut auto kolarissa eikä pysty tanssimaan balettia niinpä janetin pitää tanssia balettia celine pakotta janetin tanssimaan koko ajan#kirjassa oli hyvä juoni#11#pieksämäki##perhonen#Lotta 1192#Katja Niakaralla#Elinor Rafaeisen#Seikkailu#Katja on ystävänsä Pian kanssa lomailemassa perheensä luona Yhdysvalloissa.Tytöt vierailevat myös perheystävien luona Oakfieldsin karjatilalla. He käyvät myös tutustumassa Niakaran putouksiin. Yhdessä tallipoikien Ericin ja Terryn kanssa he käyvät myös Lily Dalyssä.Mitä tapahtuu kun Katja saa vihiä poliittisesta valtapelistä.#Hyvä.#11###-#Jenna 1193#Ratsulomalla Ranskassa#Maria Eränen#Hevoskirja#Kastanjan perhe muutta Suomesta Ranskan Bretagneen ja perustaa sinne ratsumajatalon. Kaikilla on kielivaikeuksia ja Kastanjan 15-vuotiaat tytöt Jenni ja Pauliina ja joutuvat kaikenlaisiin kommelluksiin ja tutustuvat uuteen ystävään Rosalieen, joka on kuolemaisillaan leukemiaan kunnes löytyy uusi lääkitys ja Rosalie parantuu ja saa maailman parhaimman joululahjan; oman lempihevosensa Jojon.\n#Kirja on hyvä ja siinä voi eläytyä oikeasti tarinan juoneen.#11#Pohjois-Pohjanmaa##Tarkkiksen tivoliponit, Ratsumajatalon Roosa-Liisa......#Sonja 1194#viisikko löytää jäljen#Enid Blyton#Jännitys#Yöllä kuuluu outoja ääniä ja autio talosta kajastaa valo.Kotiin lähtö retkeltä on jo mielessä mutta onneksi Dick ja Leo tulevat vihdoin luokkaretkeltä.Viisikko on taas koossa valmiina seikkailuun...#olihan se ihan hyvä mutta jos et ole hirveä Viisokko fani älä lue ;)#11#Pieksämäki##harry potter ja liekihtelevä pikari#Joonas Manninen 1195#Kuhmutöyryn huimapäät ja löytöhevonen#Kirsti Manninen#Hevoskirja#Kaksitoista vuotiaan helsinkiläisen Roosan elämä mullistuu täysin kun perhe muuttaa kauas maalle rakkaan kesäkodin maisemiin.Roosan perheeseen kuuluu:äiti,ötökkä hullu pikkusisko Ronja,Roosan kaksoisveli Riku,koira Pötkö ja tietenkin hevosia rakastava Roosa.#Kirja oli jännä,hauska ja mukaansa tempaava.#11#Pieksämäki##Nea-sarjan kirjat ja Kuhmutöyryn huimapäät ja löytöhevonen#Noora 1196#Jutta ponitallilla#Judith M. Berrisford#Hevoskirja#Jutta ja Babs viettävät kesälomaansa merenrannalla siaitsevassa ponileirillä,jota pitävät Weinen sisarukset:nuori Sheila ja velekset Pete ja Paul.Pete on ystävällinen ja auttavainen mutta Paul töykeä.#Tosi tosi hyvä..#11# Pieksämäki##Jutta ponileirillä.#Salla 1197#pimeyden lapset 2#wolfgang ja heike hohlbein#Fantasia#fantasia romaani hyvän ja pahan taistelusta#ihan kiva (kantsii lukee 1-ja2osat)#12#kotka##hp4#kalle 1198#Harry Potter ja Salaisuuksien kammio#J.K.Rowling#Jännitys#Ron Weasley hakee Harryn Dursleyn perheestä.Tylypahkassa Harry joutuu outoon kammioon,missä käydään taistelu.#Tosi hyvä#9#Kuopio##Harry Potter ja Liekehtvä pikari.#Ville-Veikko Niemi 1199#anna palaa iso jorma#-#Huumori#tän kirjan juoni on semmoinen että nuoret ymmärtävät huumori...\nsiinä tapahtuu vaikka mitä hauskaa...#Pojat varmankin pitivät tästä hirveesti...minusta tää on hyvä kirja.#11#julkula##niitä on monia.#saara 1200#Animorphs 1 ''valloitus''#K.A.Aplegate#Jännitys#\n\n\nMinun nimeni on Jake.\n Se on tietysti etunimeni.Sukunimeäen voi kertoa.Se olisi liian vaarallista.Ohjastajia on kaikkialla.#\n\n\n\nKivaa luettavaa.tätä kirjaa lukiessa tuntee olevansa mukana.#12#enkä tätäkään##Harry potter ja liekehtivä pikari#sitä en voi kertoa 1201#yöjuttu##Jännitys###10#### 1202#yöjuttu#Harri istvan Mäki#Jännitys#Jannen äiti lähtee työ keikalle ouluun. kotiin jäävät Janne ja hannu ja isä paikalle ilmaantuu myös Hannatäti#se on jännittävä ja mukava#11#pieksämäki##yöjuttu#Janne Tossavainen 1203#3 etsivää ja roistoremmi##Jännitys###10#### 1204#3etsivää ja roistoremmi#Alfered Hitchcock#Jännitys###10#### 1205#3 etsivää ja kuolleenmiehen arvoitus#Alfred Hitchcock#Jännitys#etsivät alkavat ratkaista arvoitusta ja kilpailevat Skinnyn kanssa kumpi ratkaisee arvoituksen mutta heidät vangitaan mutta he ratkaisevat arvoituksen#Ihan hyvä tosi jännittävä#11#pieksämäki##3 etsivää ja kuolleen miehen arvoitus#Pekka Taskinen 1206#Annen ponikesä#Tuulikki Ojanen#Hevoskirja#Annea odottaa unelmien leirikesä Ekelöfin kartanolla. Mukaan on tulossa Annen paras ystävä, rämäpäinen Takku, sekä Timo reilu ja taitava ratsastaja ja Annen mielestä hyvinkin mukava poika. Anne ja hänen ystävänsä rakastavat ratsastamista, mutta sitten Anne huomaa, että metsäpolun päässä, kartanon saunarakennuksessa tapahtuu jotakin kummaa. Eikä aikaakaan kun Anne on sotkenut koko porukan hurjaan ja ehkä vähän liiankin jännittävään seikkailuun.#Pidin kirjasta sillä se oli jännittävä, hauska ja pelottava.#11#Pieksämäki##Annen ponikesä.#Liisa 1207#Kartanontyttären Haamu#Ann Wigley#Hevoskirja#Anna muuttaa ja joutuu jättämään hevosensa Tessin ja kaverinsa Richin ja Vinnyn kun Annan äiti saa kartanosta töitä.Annan äiti joutuu hoitamaan isännän ilkeää tyttöä Melissaa.Anna ei usko että Melissa on oikeasti sairas.Anna epäilee että Melissa vain temppuilee.#Kirjassa oli hyviä kohtia ja se oli jännittävä.#11#Pieksämäki##Kartanontyttären Haamu#Noora 1208#3 etsivää ja roistoremmi#Alfred Hitchcock#Jännitys#Toimiston tarkoituksena on ratkaista arvoituksia,selvittää salaisuuksia,etsiä vastaukset mihin tahansa selittämättömiin seikkoihin.Toiminnan keskuksena on Jonesin Tavaravarikko,jännä,romuisa piilopaikka.#HYVä.#11#Pieksämäki##tämä kirja#Panu Korhonen 1209#Veljeni Leijonamieli#Astrid Lindgren#Fantasia#Kaarle Leijona on pieni poika jolla on sisään kääntyneet jalat hän on muutenkin hintelä.Hänen iso-veljensä Joonatan leijona joka on täysi vasta kohta veljellensä.Joonatan on kiltti poika hänellä on vaaleat hiukset siniset silmät vahvat jalat jne.Eräänä iltana kun äidin ompelia ystävät ovat kylässä.He puhuvat kaarlen kuolemasta jolloin kaarle pelästyy.Illalla kun Joonatan on kotona kaarle kyysy asioita omasta kuolemastaan.Joonatan kertoo tietävänsä asiasta hän sanoo lohduttaakseen kaarlea Ngialassa tavataan se on paikka jossa kaikki on hyvin.Kirjan käännekohta on kuitenkin tapahtuva tulipalo syttyy kun joonatan on jo pihalla hän näkee veljensä sisällä eikä pysty liikkimaan joonatan syöksyy pelastamaan veljeään heidän on pakko hypätä ikkunasta joonatan pääsee ekana nagialaan lopulrta kaarlekin saapuu.Mutta viereisessä kylässä tapahtuu kauheita Tengil on joukkoineen vallanut kylän hänellä on kaiken lisäksi KATLA.Se ajaa heidät suin päin vaaraan.#Tosi hyvä oon lukenu jo kahesti kannattaa lukee.#11#Pieksämäki##Näkymättömiin ja Muumion kirous#Linda Nieminen 1210#harry potter ja viisasten kivi#J.K.Rovling#Seikkailu#harry saa kirjeen jonka jälkeen hänen elämä muuttuu.Harry alkaa ratkoa erään laista arvoitusta.#kirja oli jännä ja mielenkiintoinen#11#76120 Pieksämäki##ei ole#Tuomas Kääriäinen 1211#Replika täydelliset tytöt#Marilyn Kate#Jännitys#Amy saa tietää pääsevänsä new yrkkiin Morkanin perheen kanssa siellä pidettäviin kirjoitus kilpailuun.Mutta Amy ilostuu vielä enemmän siitä että hänen ystävansä Erik ja tasha tulevatmukaan. New yourkissä morkanin perhe ja Amy menevät syömään, Amy pyörtyy ja joutuu sairaalaan.jossa Amylle tulee tutuksi sairaala huoneet jossa Amy tapaa yllättäviä potilaita.Ami on hyvä kirjoittaja ja nokkela tyttö mutta pysyykö hän hengissä ja terveenä.#Kirja oli jännittävä ja siinä oli hyvä juoni#11#piksämäki##Replika#Katja rajaniemi 1212#animorpha Muukalainen#k.a.Aplegate#Jännitys#andaliitti Aximili-Esgarrouth-Isthill on eksynyt maapaloolle pian hän huomaa millaista on olla vieraalla planeetalla ax:in mielestä maa on kehittynyt nurinperin\n\n\n\n\n\n\n\nLUE JA OTA SELVÄÄ#kiva morffaus on kerrottu todella elävästi voi melkein tuntea olevansa mukana#Yli 13#tämäkin on pidettävä salassa yereekien varalta##animorphs 8 muukalinen#sitä en voi kertoa 1213#animorphs Muukalainen#k.a.Aplegate#Jännitys###Yli 13#tämäkin on pidettävä salassa yereekien varalta##animorphs 8 muukalinen#sitä en voi kertoa 1214#Bertin päiväkirja#soren olsson#Huumori#Bert on päiväkirja-tyyppinen kirja jossa ei ole varsinaista juonta...suosittelen kirjaa kaikille lukutaitoisille...!!#mielestäni kirja oli todella hyvä.#12#Hollola##Harry Potter ja viisastenkivi#Jani Virtanen 1215#harry potter ja liekehtivä pikari##Jännitys###10#### 1216#harry potter ja liekehtivä pikari#j.k rowling#Seikkailu#kirjassa oli hyvä juoni.#se on paras...#Yli 13#hoooolola##harry potter ja liekehtivä pikari#sami kontula 1217#harry potter ja viisasten kives#j.KRowling#Tyttökirja#ei mitään päätön porno kirja#paras#12#häme##kives#fogu 1218#bertin suuri muna#jkgsdhsrhgdhhy#Tyttökirja#pelkkää pornoa#pornoa#Yli 13#joku##paras#joku 1219#Harry Potter ja liekehtivä pikari##Jännitys###10#### 1220#Harry Potter ja liekehtivä pikari#J.K.Rowling#Fantasia#Vähän tylsä alku,mutta kun Harry menee takaisin kouluun alkaa tapahtua.Koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset ja Harry pääsee tahtomattaan mukaan turnajaisiin. Viimeisessä koetuksessa Harry joutuu kasvokkain itse Tiedät-kai-kenen kanssa.Harryn joukkue toveri saa surmansa kun Tiedät- kai- kuka murhaa hänet.#Vähän tylsä.loppu ihan jännä. Kokonaisuudessaan kirja on hyvä.#11#Hollola###Sanna 1221#harry potter ja viisasten kivi#R.rowling#Jännitys##aika hyvä kirja#10###bert, villi ja vapaa# 1222#Mini salapoliisina#Christine Nöstlinger#Salapoliisi#Kaikki uskovat,että Minin veli on varastanut lompakon.Mutta Markus sanoo:\n-Minä en ole varas!\nKoska Markus ei kallista päätään,ei räpyttele silmiään,eikä hänen nenänäsä värise hassusti,Mini tietää,että hänen veljensä on syytön.Mutta miten hän voisi todistaa sen???#Huono kirja.Tarkoitettu Lukemaan oppineille...Vain 63 sivua.#11#Espoo##Niitä on tosi paljon...#Tiia Tiainen 1223#Felix ja rahan lumo#Nikolaus Piper#Seikkailu#Felix ja hänen ystävänsä haluavat tienata itse omaa rahaa.Ensin he käyvät leikkaamassa rouvien pihoilla ruohoa.Sitten he perustavat kanalan salaperäisen musiikkikauppiaan takapihalle...Muuta en kerro...#Tosi mahtava kirja eli kannattaa lukea.#11#Espoo##Niitä on todella paljon...#Tiia Tiainen 1224#The Cousins Club:Hiiriä ja muuta mukavaa#Patricia Hermes#Huumori#Marcie ja Meghann ovat serkuksia,vaikka asuvatkin vierekkäisissä taloissa.Heidän harmikseen koko kesän ajaksi heidän luokseen tulee kylään ärsyttävä William,joka on allerginen kaikille eläimille,niinpä tytöt perustavat Lemmikkiystävät järjestön,jossa he hoitavat lomallelähtijöiden lemmikkejä...#Tosi hyvä kirja,olen lukenut myös tämän sarjan toisenkin kirja,mutta tämä oli parempi.Pakko lukea!!!!#11#Espoo##Niitä on monia...#Tiia Tiainen 1225#Dawsons´ Creek:Viettelysten viikonloppu#C.J.Anders#Tyttökirja#Joey ja Jen lähtevät viikonlopuksi New Yorkiin,Jenin mielestä mielipuolisen serkkunsa Courtneyn synttärijuhliin...En kerro enenmpää...#Tosi hyvä kirja...#11#Espoo##Niitä on todella paljon...#Tiia Tiainen 1226#Seikkailu Alpeilla#Katri Manninen ja Nanne Korpivaara#Hevoskirja#En kerro,lukekaa itse...#Tosi hyvä kirja...#11#Espoo##Niitä on todella paljon...#Tiia Tiainen 1227#Karmea totuus suklaasta#Alan MacDonald#Huumori#Kirja kertoo suklaan historiasta ynm...semmoisesta.Pitää itse kokea...#Tosi hyvä.#11#Espoo##Niitä on tosi paljon...#Tiia Tiainen 1228#Kasvot menneisyydestä (svhtrilleri)#Francine Pascal#Jännitys#Enkerro,lukekaa itse!#TOSI MAHTAVA JA JÄNNITTÄVÄ KIRJA!#11#Espoo##Niitä on tuhansia!#Tiia Tiainen 1229#Harry Potter ja Liekehtivä pikari #J.K. Rowling#Seikkailu#Harry lähtee huispauksen maailmanmestaruuskisoihin ja pimeän piirto ilmestyy taivaalle.Sitten Harry valitaan kolmivelho-ottelijaksi.Lopuk-\nsi lordi Voldemort nousee taas.#Todella hyvä.Kun Matohäntä tappaa Cedric Diggoryn alkaa jo välillä vä-\nän pelottaa,joissakin kohti.#9#Kuopio##En tiiä#Joonas Mikkilä 1230#Pikku Vampyyri ja Kreivi Dracula#Angela-Sommer Bodenburg#Jännitys#Anton ja hänen perheensä lähtevät Transilvaniaan ja Anton yrittää löytää Pikku Vampyyrin ja hän lähtee jonkin ajan päästä tanssiaisiin Lumpin kanssa ja tapaa siellä Draculan#Tosi hyvä kandee lukee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!#9#Kuopio##En tiiä#Joonas Mikkilä 1231#Vaarallinen puhelu#Francine Pascal#Jännitys#Jessica ja Elizabeth ovat taas kerran kesätöissä paikallissanomissa.Jessica saa kuunnella linjahäiriön vuoksi omalla puhelimellaan muiden puheluita.Eräissä puheluissa puhuvat Taala,Kojootti,Sankari ja Kivi.He kertovat toisillensa että homma on hoidettu ynm. tytön murhasta.Ja seuraavana päivänä rannalle on huuhtoutunut teinitytön Tracy Foxin ruumis!!!#Tosi mahtava ja jännittävä kirja!Kaikkein paras Sweettaritrillereistä!!!!!!!!!!!!!!!!Kannattaa lukea!#11#Espoo##Harry Potter 1-4,Animorphs 1-11,Replicat,Tää...ynm....#Tiia Tiainen 1232#Näytös alkaa,Noora!#Asta Ikonen#Tyttökirja#Noora muuttaa Siilinjärveltä Helsinkiin lähiöön ja tutustuu heti Sinin porukkaan eli:Siniin,Meijuun ja Veeraan.Samalla käy ilmi että he kaikki neljä ovat menossa samalle ilmaisuluokalle.Sitten Nooran ja kumppaneiden pitää tehdä näytelmä paikalliselle "monitoimitalolle".Sitten Noora löytää eräänä päivänä assalta erään Antun,tytön jonka isäpuoli lyö,hakkaa ja käyttää ilmeisesti huumeita.Noora ystävystyy Antun kanssa ja pyytää tätä näytelmään tekemään lavasteita.Sini ja muut tuntuvat aluksi vieroksuvan Anttua...Näytelmässä on mukana:Noora,Roope,Janika,Meiju,Sini,Veera,Tuukka ym...#Tosi mahtava kirja!#11#Espoo##Tää ja tuhat muuta kirjaa!!!#Tiia Tiainen 1233#Animorphs 1-11#K.A.Applegate#Fantasia#No vaikea kertoa näiden kaikkien kirjojen juonia...Lukekaa itse...#Tosi mahtavia scifin ja fantasian sekoituksia!!!#11#Espoo##Niitä on miljoonia...#Tiia Tiainen 1234#Matilda#Roald Dahl#Huumori#Matida on ihmelapsi.Hän löytää omat kykynsä ja niiden avulla auttaa opettajaansa saaman talonsa ja rahansa takaisin kamalalta rehtorilta.#Erittäin hauska ja mukaansa tempaava kertomus.Itsekin olen lukenut tarinan 10 kertaa.#10#Helsinki##Matilda #Veera Mertsalmi 1235#harry potter ja salaisuuksien kammio#j.k rowling#Fantasia#tylypahkan koulusta rupeaa löytymään kivettyneitä ruumiita.#se oli toiseksi paras kirja jonka olen lukenut eli tosi hyvä.arvosana9#10#en kerro##animorphs väijytys#johannes räsänen 1236#3etsivää ja paholaisen koira#Alfred Hitchkok#Salapoliisi#Paholaisen koira oli veistos joka oli tosi arvokas ja se varastettiin.#Ihan hyvä kirja suosittelen lukemaan.#9#Siivikkala##-#Anton Friman 1237#Animorphs#K.A. Applegate#Jännitys#Ihmiskuntaa uhkaa suuri vaara. Yksikään ihminen ei ole turvassa. Jake, Rachel, Cassie, Marco ja Tobias ovat ainoat ihmiset, jotka tietävät sen. he eivät voi sulkea silmiään totuudelta, sillä vain he voivat pelastaa maailman. He ovat tavalisia nuoria, mutta heillä on epätavallinen kyky. He ovat animorfeja..#Ihan helvetin hyvä kirja sarja!! Kantsii lukee..#Yli 13#Mars##Kaikki Animorphsit!!#Christine 1238#Pikku Nikke#Sempe-Goskinny#Huumori#Nikke kavereineen seikkailee Ranskassa ja koko ajan tapahtuu jotain hauskaa/kivaa Niken kavereita ovat:Jokkis,Paul,Kloku,Henri,Soosi(Georke),Albert,Ruffe,Simon ja Jori#Aivan Todella hyvä!!!\nPaljon Huumoria!#9#Kuopio,Tikaskatu 1A5##Harry Potter ja Liekehtivä pikari#Jokkis 1239#Harry Potter ja viisastenkivi#J.K.Rowling#Fantasia#Harry luulee olevansa aivan tavallinen poika,kunnes Hagrid tulee hakemaan häntä Tylypahkaan.Silloin hän vasta saa tietää että hän on velho ja että lordi Vol...tiedät-kai-kuka on tappanut hänen vanhempansa.Tylypahkassa hän pääsee rohkelikon tuvan etsijäksi ja lopuksi hän joutuu kasvokkain itse lordi Voldemortin kanssa.#Todella hyvä kirjailijalta ei mielikuvitusta puutu. Kaikki Harry Potterit on mahtavia.#9#Tikaskatu 1 A 5 70820 Kuopio##Harry Potter ja Liekehtivä pikari#Jokkis 1240#silmarillion#J.R.R Tolkien#Fantasia#\nkirja kertoo haltioiden taistelusta pahaa \nmorgothia(melkor) vastaan,joka on varastanut haltioiden silmarilit(jalokivet)#\n\nTodella mahtava kirja. Välillä todella \nraskasta luettavaa. Hieno tarina.\n#13#Espoo##Taru sormusten herrasta#maija 1241#Pako ratsukalliolta#Merja Jalo#Hevoskirja#Eräänä päivänä kaupunkiin ilmestyy mies jota kikka lahti ei ole aikaisemmin nähnyt. Samoihin aikoihin alkaa tapahtua outoja asioita: Koiria katoaa yksi toisensa jälkeen. Myös Kikan ja Päkän koirat Rita ja Fifi katoavat. Ja kun Repen pikkuveli kari löytää metsästä salaa ammutun hirven niin ystävykset mitta täyttyy ja he aikovat ottaa asiasta selvää että mitä on tekeillä!#Kirja oli erittäin jännittävä ja hauska!#10#Salo##Pako ratsukalliolta#Meiju Laaksonen 1242#saku ja suuri suru#katri manninen#Fantasia#saku elämä muuttuu täysin miian kuoleman jälkeen#toooooooosi hyvä#10#kuopio##ei ole#nina 1243########## 1244#hetki lyö hiirelle##Jännitys###10#### 1245#hetki lyö hiirelle#Michael Hoeye#Fantasia#kirja kertoo hiirestä joka on kelloseppä ja yhtenä päivänä eräs seikkailija Linka Perflinger tuo rannekellonsa korjattavaksi,mutta ei tule hakemaan sitä. Sitten kelloseppä Hermux Tantamog alkaa selvittämään arvoitusta. #erittäin jännä ja vähän humoristinen.Alku oli vähän tylsä.#12#Hollola##niitä on monia#Sanna Löytönen 1246#Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää#Walter moers#Fantasia#Sinikarhulla on 27 elämää hän paljastaa tässä niistä 13 ja 1/2. Hänen\nensinmäinen muistikuvansa on kun hän ajelehtii pähkinän kurella ja \nhänet pelastaa kääpiömerirosvot. Ne hylkäävät hänet vielä laiva-aaveiden\nsaarelle. sen jälkeen hän joutuu vielä moneen paikkaan esim. ikuiseen \ntornadoon, kadonneeseen Bollogin päähän, atlantikseen, yöakatemiaan,\nMoolokiin ja moneen muuhun paikkaan#Minun mielestä kirja oli tosi hyvä!#10#pori##Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää#Jussi Jaakkola 1247#sysimusta sukkapyykki#Kari Levola#Jännitys#Rouslain eli Roosa-Liina on rakastunut Joonataniin. Joonatan pitää Rouslainista, mutta kun luokkaan astuu uusi oppilas Veera niin Joonatan unohtaa kokonaan Rouslainin. Rouslain menee Joonatanin isän luo ja kysyy lupaa häneltä Joonatanin kanssa naimisiin. Isä antaa luvan jos Joonatanille sopii, mutta Rouslain sanoo että tämä on yllätys. Rouslain tekee presidentille kirjeen missä anoo menevänsä naimisiin Joonatanin kanssa. Lue loput sinä joka pidät pitkistä kirjoista!#Kirja on erittäin hyvä,koska siinä tapahtuu jännää. On siinä myös huumoria.#10#pajutie 31b 02770 Espoo (haluan että asuinpaikkani ei julkaista)##sysimusta sukkapyykki#Laura Niemi (haluan että sukunimeäni ei julkaista) 1248#Star Wars Jedioppilas Musta vastustaja#Jude Watson#Jännitys#Obi-Wan Kenobi ja Qui-Gon Jinn lähtevät (en muista planeetan nimee.)jonnekki planeetalle,ja sitten siellä Obi-Wan joutuu kaikenlaisiin ongelmiin ja lopussa Qui-Gon ja Obi-Wan melkei posahtaa,mut sitten Obi-Wan saa jotenki kummasti aikapommi pysähtymään.#Tosi Hyvä kirja!!!!!!!!Kannattaa lukee!Ehkä välillä vähän tylsä,mutta ei tosiaankaan paljon.Aika jännä kirja.#10#Savo##En tiiä, ehkä just toi Musta vastustaja.#Jokkis Jäätelö 1249#Star Wars Jedioppilas#Uhattu temppeli#Jännitys#Jeditemppelin rauha on rikkoutunut ja temppeliin on päässyt tunkeilia,joka on yrittänyt murhata Yodan.Obi-Wan Kenobi ja Qui-Gon Jinn pääsevät tunkeilian jäljille,jonka Qui-Gon arveli olevan Xanatos,ja onkin oikeassa.......#Yksi Jedioppilas-sarjan kirjoista.Taitaa olla toiseksi viimeinen...No nyt asiaan.Hyvä kirja,ehkä parempi kuin Musta vastustaja(katso se). Itse olen kuitenkin lukenut vasta kaksi Jedioppilas-sarjan kirjaa joten tämäkin varmasti kohtaa voittajansa.Hyvä kirja joka kannattaa lukea.#10#Savo##Tämä tai Musta vastustaja.#Jokkis Jäätelö 1250#ella ja pate#timo parvela#Huumori#kirjasta ei oikein voi kertoa#tosi hyvä#8#kuopio##ella ja pate#emppu heikkinen 1251#cindyn painajainen#joanna campbell#Hevoskirja#cindy blaken elämä uudessa kodissa on täydellistä hänellä on vihdoinkin oma rakastava perhe ja whitebrookin tilalla hän saa viettää mielin määrin aikaa ihanien laukkahevosten parissa.#aika hyvä mutta sitä ei saa kirjastosta#8#kuopio##ella ja pate#emppu heikkinen 1252#Vuorileinonan Varjo#Taru&Tarmo Väyrynen#Fantasia#Sarja kestää arvioon perustuvan laskutoimituksen mukaan 35 vuotta, joten tiivistettyä juonta on todella vaikea keksiä. Takakansitekstit eivät ole parhaita mahdollisia, mutta niistä saa juonen selville.\n#Todella hyvä kirjasarja sodasta, rauhasta, rakkaudesta, ihmisyydestä ja uhrautumisesta. Paljon mielenkiintoisia keskusteluja ja henkilöhahmoja, tapahtumiakaan sarja ei jää vaille. Monesti sain pyyhkiä silmiäni, vaikka ei ole kuullut tunteelliseksi itseäni sanottavan.\nEhdottomasti paras lukemani.#11#Krato##Vuorileijonan Varjo, tämä siis#Malee 1253#Laura, menopäällä#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Laura on seitsemännellä luokalla. Hän ja hänen paras ystävänsä Jenna ovat kirjan päähenkilöitä, ja siinä kerrotaan heidän vaiheistaan. Kirjassa ehtii tapahtua kaikenlaista eikä juonestä voi sanoa muuta, kuin että siinä kerrotaan Lauran eri vaiheista.#Erittäin hyvä. Mielenkiintoinen, ja miellyttävästi kerrottu. Kirjan osasi kuvitella hyvin, koska kuvaukset olivat selkeitä. #11#Tampere##Laura, menopäällä#Kaisa murtoniemi 1254#Risto Räppääjä ja komea Kullervo#Sinikka ja Tiina Nopola #Huumori#Riston naapuriin muuttaa kesäksi poika jonka nimi on Kullervo. Riston täti Rauha pyytää Kullervon kylään, ja Riston kaveri Nellikin tulee mukaan. Kullervo on hyväkäytöksinen, niinpä Nelli ystävystyy hänen kanssa. Risto ei välitä, mutta hän pelkää että Kullervo vie Nellin häneltä. #Hyvä ja niin humoristinen että on välillä pakko nauraa ääneen. Juonen kyllä arvasi osittain, joten ehkä vähän enemmän käännekohtia.#11#Tampere##Laura, menopäällä#Kaisa Murtoniemi 1255###Hevoskirja###12#### 1256#harry potter ja liekehtivä pikari#j.k rowling#Jännitys#tiedät kai kuka on saanut littolaisensa tylypahkaa ja laittanut harryn\nneljänneksi kilpailiaksi kolmivelho turnajaisiin kannattaa lukea!#Fantastinen mutta loppu on vähän sekava sillä sekosin riveissä melkein kokoajan#12#tampere##taru sormusten herrasta#anna 1257#Jali ja lasihissi#Roald Dahl#Seikkailu#Jali lähtee suklaatehtailija Villi Vonkan kanssa hakemaan vanhempiaan lasihissillä. Hissi ei suinkaan kulje talon sisällä....#Ihan hyvä. Välillä vähän tylsä, koska ei tapahtunut mitään.#11#Tampere##Laura, menopäällä#Kaisa murtoniemi 1258#Taru sormusten herrasta#j.k.k Tolkien#Jännitys#sormus joka kuuluu mustalle ruhtinaalle päätyy hobitille nimeltä Frodo\nreppuli joka lähtee kuljettamaan sitä tuomio vuoreen#tosi hyvä mutta materiaalia on vähän liikaa eikä kirja kulje elokuvien mukaan mutta ei sen pdäkkään#12#tampere##taru sormusten herrasta#ana 1259#Sulo ja suklaatehdas#Roald Dahl#Huumori#Kuuluisa suklaa tehtailija Ville Wonka on kätkenyt suklaalevyihinsä 5 kultalippua. Kultalipulla pääsee käymään Wonkan suklaatehtaassa, ja kaikki tietysti haluavat päästä käymään maailmankuulun suklaatehtailijan tehtaassa, varsinkin kun he saavat suklaata loppuiäkseen. 4 lippua on jo löytynyt ja eräänä päivänä Sulo löytää viimeisen lipun. Siitä alkaa hurja matka suklaaatehtaan saloihin...#Todella hyvä kirja, paljon huumoria ja hauskuutta!!! Suosittelen!#11#Tampere##En tiedä.#Otto Vähätiitto 1260#Putoaminen#Anne Provoost#Seikkailu#kirja kertoo Lucaksesta, joka joutuu muuttamaan kesäksi äitinsä kanssa kuolleen isoisän taloon. kirjan edetessä isoisän synkkä nuoruus paljastuu.#kirja oli hienosti ja jännittävästi kerrottu sekä juoni oli mielenkiintoinen. joissaki kohdissa minua kylläkin ahdisti.#11#Tampere##putoaminen,fiikki sirkus#Pilke 1261#Kotimaa#R. A. Salvatore#Fantasia#Puhdassydäminen mustahaltia, Drizzt DoÚrden, elää kaamosmaisessa maanalaisessa kaupungissa julmien lajitoveriensa kanssa. Hän saa taistelijan koulutuksen, ja hänestä oletetaan tulevan kylmäverinen tappaja.#Kiva, mukava fantasia seikkailu.#11#Tampere##Taru sormusten herrasta#Siiri Laine 1262#Friikki sirkus#Darren Shan#Jännitys#Pojat löytävät kielletyn friikki sirkuksen esitteen ja päättävät lähteä sirkukseen. siellä he tapaavat vampyyrin ja tarina lähtee käyntiin.#kirja oli jännittävä. en keksi pahaa sanottavaa.#11#Tampere##putoaminen,fiikki sirkus#Pilke 1263#Kohti valoa#R. A. Salvatore#Fantasia#Drizzt DoÚrden saa tarpeekseen raa´asta kotikaupungistaan, ja päättää hylätä uskontonsa ja lukkijumalattarensa Llothin. Hän lähtee kohti valoa...#Jännä kirja.#11#Tampere##Taru sormusten herrasta#Siiri Laine 1264#Taru sormusten herrasta: KAKSI TORNIA#J.R.R. Tolkien#Fantasia#Toinen Taru sormusten herrasta-kirja,joka jatkaa siitä mihin Sormusten ritarit jäi. Aragorn,Gimli ja Legolas lähtevät ajamaan takaa örkkejä, jotka ovat vieneet Merrin ja Pippinin. Aragornin jäljitystaitojen avulla he tietävät missä örkit ovat, mutta eivät saa niitä kiinni. Lopussa syttyy Helmin syvänteessä kiivas taistelu, ja haltiajoukot tulevat Rohanin kansan, Aragornin, Gimlin ja Legolasen avuksi. Frodo ei ole enää niin suuressa roolissa kuin ensimmäisessä kirjassa. Klonkku hyökkää Samin ja Frodon kimppuun ja nämä ottavat sen kiinni. Se opastaa Samin ja Frodon Mordoriin. Eltit hyökkäävät Rautapihaan.#TOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSI HYVÄ KIRJA SUOSITTELEN!#10###En tiiä#The Jokkis 1265#Laura, kultatukka#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Kirja kertoo Laurasta ja hänen parhaasta ystävästään Jennasta. He tekevät yhdessä kaikenlaista. Lauran pikkuveli on innostunut keräilemään ötököitä ja levittelee niitä ympäri taloa, ja siitä Laura ei tykkää.... Lauralle tapahtuu muutenkin kirjassa kaikenlaista.....#TOSI HYVÄ!!!!!!!!! Niin kuin kaikki muutkin Laura - kirjat. Kannattaa lukea koko Laura-sarja. Varsinkin tytöt 10 ylöspäin.#11#Tampere##kaikki Laura-kirjat#Kaisa M. 1266#herra huu,kukas muu#hannu mäkelä#Fantasia#hannu mäkelän merkillinen herra huu on lastenkirjallisuuden tunnetuimpia ja omaperäisimpiä hahmoja ja saavuttanut kansainvälistäkin mainetta:hänen edesottamuksistaan kertovia teoksia on julkaistu lukuisilla kielillä.tämä kokoomateos sisältää kaikki rakastetun satuhahmon seikkailut eli kirjat: herra huu,herra huu muuttaa sekä herra huu saa naapurin yksissä kansissa.#mukava.numerollinen arvostelu on 9.hienot kuvat! kannattaa lukea.#11#lahti##emma-sarja.(ei johdu nimestäni!!)#emma mäkinen 1267#herra huu,kukas muu#hannu mäkelä#Fantasia#hannu mäkelän merkillinen herra huu on lastenkirjallisuuden tunnetuimpia ja omaperäisimpiä hahmoja ja saavuttanut kansainvälistäkin mainetta:hänen edesottamuksistaan kertovia teoksia on julkaistu lukuisilla kielillä.tämä kokoomateos sisältää kaikki rakastetun satuhahmon seikkailut eli kirjat: herra huu,herra huu muuttaa sekä herra huu saa naapurin yksissä kansissa.#mukava.numerollinen arvostelu on 9.hienot kuvat! kannattaa lukea.#11#lahti##emma-sarja.(ei johdu nimestäni!!)#emma mäkinen 1268#Me kolme ja jengi#S. E. Hinton#Jännitys#En löytänyt sopivaa luokitusta... Tarina sijoittuu Amerika slummeihin, ja kirjan minä on 14-vuotias rasvaletti Ponyboy Curtis. Hän asuu kahden veljensä kanssa, Sodapopin ja Darryn, heidän vanhempansa ovat kuolleet. He kuuluvat jengiin, ja jengielämään kuuluvat tappelut jne... Snobbarit ovat rikkaita ja ärsyttäviä, ja kiusaavat ja pahoinpitelevät rasvatukkia. Ponyboy, ja hänen hiljainen ystävänsä Johnny joutuvat pahoihin vaikeuksiin tappaessaan erään snobbarin. Lopuksi pojista kuitenkin tulee sankareita. Kirjan loppu on kuitenkin hieman surullinen, koska lopussa kuolee pari ihmistä..#Kirja oli loistava, jokseenki haikea, kuitenkin hauska. Todella todenmukainen. Hahmot olivat hauskoja ja aitoja. Suosittelen kaikille.#13#Ruokolahti##Niitä on niin monia...#Sonja 1269#Poika#Timo Parvela#Poikakirja#Luokitukseksi laitoin poikakirjan, koska kirja kertoo pojasta.. en kuitenkaan kutsuisi sitä poikakirjaksi. Kirja kertoo pojasta, tytöstä, koirasta, isoisästä, ja keväästä. Kirjan minä, poika, kertoo nuoren miehen ahdistuksesta ja tunteista. Poika on ihastunut tyttöön, ja kuinka ollakkaan pääsee tutustumaan tähän paremmin. Tytön koiran kanssa tulee pieniä ongelmia. Vapun ansiosta kaikki meinaa mennä pilalle. #Kirja oli loistava. Pojan ajatukset ja tunteet olivat todenmukaisia. Kirja oli myös hauska, mutta osittain hieman haikea.. Suosittelen kaikille!#13#Ruokolahti##Niitä on niin monia...#Sonja 1270#Keväällä isä sai siivet#Tomi Kontio#Fantasia#Kaksoset Tomi ja Timo asuvat rauhakllisessa Rastasharjussa. Eräänä aamuna heidän elämänsä kuitenkin muuttuu, kun heidän isälleen kasvaa siivet, ja hän lentää maahan auenneeseen taivaaseen Austraasiaan. Poikien muukin perhe tuntuu kadonneen jonnekin. Ja lopulta pojat joutuvat Huostolaan, jota johtaa hirviömäinen Raakel Vastapöksy. Pojat saavat Houstolasta kummallisia ystäviä. He liittoutuvat lasten kanssa, ja alkavat vehkeilemään bustisteja ja Raakelia vastaan järjestääkseen paon Huostolasta. Eräs Laura tekee suuren urotyön muiden lasten hyväksi. #Loistava kirja. Hauska, jännittävä... Huostolan asiat on kuvailtu hyvin. Esim. kuritushuone. Suosittelen tätäkin kaikille!#13#Ruokolahti##Niitä on niin monia...#Sonja 1271#Austraasian viimeiset lapset#Tomi Kontio#Fantasia#Kirja on suoraa jatkoa kirjailijan kirjalle "Keväällä isä sai siivet".\nLapset ovat päässeet Austraasiaan. Siellä he saavat huomata, ettei kenelläkään ole varjoa.. Ihmiset tuntuvat olevan ylikilttejä, ja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Lapset alkavat selvitää asiaa, ja lähtevät hakemaan varjojaan takaisin Toravuorten takaa. Tehtävä ei ole helppo. Joku yrittää estää lasten tehtävän toteutumisen. Mutta kuka? Se selviää kun luet kirjan. #Kirja oli mahtava. Jotkut asiat olivat kuitenkin hieman epäselviä.. Kirja oli kuitenkin jännittävä ja hauska. Suosittelen tätäkin kirjaa kaikille luettavaksi!!#13#Ruokolahti##Niitä on niin monia...#Sonja 1272#Laura, ystäväni#Tuija Lehtinen#Tyttökirja#Lauran paras kaveri Jenna liittyy yhteen jengiin, koska tykkää Tauskista, joka on siinä jengissä. Jenna ei oo (jonkin aikaa) Lauran ystävä. Laura tekee tietämättään Jennan mustasukkaiseksi, koska hänellä menee niin hyvin Tauskin kanssa (kaverina).#En oo ikinä pitäny Laura-kirjoista eikä tää oo poikkeus. Jos saa sanoo niin tää kirja on ihan tylsä.#11#Hikiä##Sweet Valley High-sarja#Johanna Piipponen 1273#Maisa ja ihmeiden sänky#P. A. Kerola#Tyttökirja#No Maisa menee erään pojan kanssa sänkyy ja loppuu en kerro!!!#Hyvä!!!!#11#et0reiygorhkbtr9u69uj##Tämä olio sisälläni#HOLInerkiut4eitgjfkgbnfidyri9yu9r